Sivu 10/12
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ti Elo 09, 2016 10:13 pm
Kirjoittaja Lassie
Uusin uutispäivitys pistää kyllä vähän miettimään, tutkinnanjohtajan lausumat ovat shiinä ja shiinä vähättelevän selittelyn rajamailla. Sanoo että porukka ei päätyökseen vaikuta tällaista tekevän, mistä aikaansaadaan ilmoille mielleyhtymää kuin muuten olisivat kunnollisia ja tällaista ainakin jo 2 tapauksen osalta toimintakaavan saavuttanutta porukalla ryöstelyä/pahoinpitelyä tapahtuisi poikkeuksellisesti/ satunnaisena erheenä. Veikkaan vahvasti, että jos tutkittavana olisi ollut kantasuomalaisten porukka ja kohteena ulkomaalaistaustainen alaikäinen, saattaisivat lausunnot olla huolta aiheuttavampia.
Kyseisellä tutkinnanjohtajalla on ollut aiemmin hieman liian ymmärtävää asennoitumista kulttuurieroihin raiskaustapauksen osalta, keskittyi ao. artikkelissa ohjaistamaan naisia miten oikealla tapaa sanotaan EI ja miten ulkomaalaistaustaisten kielen ymmärtämättömyydestä johtuen on uhrin vastuulla ehtiä tekemään stop- elekieltä, jotta ei tule raiskatuksi.
Ihan ok kertoa vinkkejä tilanteista selviytymisiin, mutta on raiskaamisten käsittämättömyyttä ja aliarviointia luulla etteivätkö uhrit kieltäytyisi raiskaamisesta, sikäli mikäli heitä ei ole tavalla tai toisella hiljennetty. Ja tärkein pointti käsittää olisi se, että vastuu on tekijällä - virkavallan kannattaisi suunnata ohjaistusta ja varoitusta tällaisissa uutisissa rikollisille, esimerkiksi tuossakin artikkelissa tutk. johtaja olisi voinut sanoa että maan lait koskevat kaikkia ja raiskauksia ei suvaita ymmärtämättömyyden tekosyillä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 05663.html
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ti Elo 09, 2016 10:47 pm
Kirjoittaja Gladys
Lassie kirjoitti:Uusin uutispäivitys pistää kyllä vähän miettimään, tutkinnanjohtajan lausumat ovat shiinä ja shiinä vähättelevän selittelyn rajamailla. ...
Kyseisellä tutkinnanjohtajalla on ollut aiemmin hieman liian ymmärtävää asennoitumista kulttuurieroihin raiskaustapauksen osalta, keskittyi ao. artikkelissa ohjaistamaan naisia miten oikealla tapaa sanotaan EI ja miten ulkomaalaistaustaisten kielen ymmärtämättömyydestä johtuen on uhrin vastuulla ehtiä tekemään stop- elekieltä, jotta ei tule raiskatuksi.
Ai niin tosiaan. Irmeli Korhonen kertoi taannoin, että kaikilla on oikeus piirtää ympärilleen turvaraja. Mikäli turvaraja on uhan alla, kannattaa sanoa topakasti "EI". Lisäksi voidaan ottaa käyttöön käsillä tönäisy sekä käsilaukulla lyöminen.
Yle Oulu koosti Irmelin ohjeet videon muotoon:
https://www.youtube.com/watch?v=KC0MzJl4p4Y
Muoks. Täytynee laajentaa ohjeet koskemaan naisten lisäksi myös poikia ja miehiä. On heilläkin aktiiviset avaimet torjua ryöstetyksi ja hakatuksi tuleminen.
Muoks 2. Miehille käsilaukut (man bag) pakollisiksi. Muuten tämä ei toimi.
Muoks 3. Use The Force!
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ke Elo 10, 2016 12:02 am
Kirjoittaja emppu
Irmelin antaman lausunnon perusteella olen sitä mieltä, että nyt äkkiä tutkinnanjohtaja vaihtoon. Tämän ulkomaalaisjengin tekemisiä ei ole syytä vähätellä. Kyse ei ole nyt pienistä nuorten tekemistä kepposista. Missä Kari Korhonen?
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ke Elo 17, 2016 3:27 pm
Kirjoittaja Berlin
Irmeli tepottaa eli valkopesee matujen rikoksia
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ke Elo 17, 2016 3:56 pm
Kirjoittaja Rescuer
Kovasti ihmetyttää tuo Oulun poliisin touhu. Törkeä pahoinpitely siirretään nuorisorikosryhmän hoidettavaksi ja tutkinnanjohtajana toimii (ainakin uutisoinnin mukaan) rikosylikonstaapeli.
Tutkinnanjohtajan kun pitää olla pidättämiseen oikeutettu henkilö, eli komisario tai ylempi. Vain poikkeustapauksissa, lievissä rikoksissa tutkinnanjohtajana voi toimi ylikonstaapeli...
No ehkä oululaisten mielestä kyseessä on lievä rikoa.
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ke Elo 17, 2016 4:24 pm
Kirjoittaja Juhani Saari
Tapon yritys kultamunien suorittamana on vähäiseksi luokiteltava rikos Suomessa. Varsinkin, jos kultamunia on tapon yrityksessä mukana kymmenen, tai enemmän. Voi sotaa pakenevia lapsiraukkoja

Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ke Elo 17, 2016 4:37 pm
Kirjoittaja Evil Lindros
Jaahas että poliisi katsoo asiakseen syyllistää rikoksen uhria samalla. Se on kyllä tasan niin, että jos mikä tahansa jengi päättää ryöstää tai pahoinpidellä vastaantulevan henkilön, se on tasan sen jengin syy. Miksei ne ole menneet taksilla kotiin? Mikä helvetin suurempi oikeus rikollisilla on, että uhreja pitää syyllistää? Kaikilla ei ole edes varaa taksiin, mutta pitäisi silti olla oikeus liikkua kadulla ilman, että joutuu ryöstetyksi tai pahoinpidellyksi. Potkut tuollaisille asenteellisille poliiseille! Syy on ainoastaan tekijöissä, ei ikinä uhrissa.
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ke Elo 17, 2016 4:38 pm
Kirjoittaja teppo
Rescuer kirjoitti:Vain poikkeustapauksissa, lievissä rikoksissa tutkinnanjohtajana voi toimi ylikonstaapeli...
No ehkä oululaisten mielestä kyseessä on lievä rikoa.
Nyt taisi lipsahtaa väärä todistus, jonka päälle rakennettiin olkiukko. Esitutkintalain mukaan riittää, kun on asian laatuun liittyvä tai muu vastaava perusteltu syy.
Vanhassa, nyt jo kumotussa esitutkintalaissa puhuttiin erityisestä syystä. Vuonna 1985 kirjoitetussa Hallituksen esityksessä (joka on siis edellisen valmisteluasiakirja) tätä perusteltiin mm. mahdollisuudella jouduttaa prosesseja käyttämällä muitakin henkilöitä tutkinnanjohtajina etenkin pienissä rikoksissa. Uudenkin lain perustelussa selitettiin, että rikoksen vähäisyyttä ei ollut ennenkään (eli -85) tarkoitettu ainoaksi syyksi.
Vaikka elämmekin faktojen jälkeistä aikaa, olisi tyylikästä edes vähän perehtyä aiheeseen, josta haluaa lausua jotain.
Eli jatkossa: Tarkista ennen postaamista, vastaako voimassaoleva laki käsitystäsi siitä. Väärän tiedon jakamisesta on se haitta, että keskustelun taso edelleen laskee.
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Ke Elo 17, 2016 10:56 pm
Kirjoittaja Gurney
teppo kirjoitti:Rescuer kirjoitti:Vain poikkeustapauksissa, lievissä rikoksissa tutkinnanjohtajana voi toimi ylikonstaapeli...
No ehkä oululaisten mielestä kyseessä on lievä rikoa.
Nyt taisi lipsahtaa väärä todistus, jonka päälle rakennettiin olkiukko. Esitutkintalain mukaan riittää, kun on asian laatuun liittyvä tai muu vastaava perusteltu syy.
Vanhassa, nyt jo kumotussa esitutkintalaissa puhuttiin erityisestä syystä. Vuonna 1985 kirjoitetussa Hallituksen esityksessä (joka on siis edellisen valmisteluasiakirja) tätä perusteltiin mm. mahdollisuudella jouduttaa prosesseja käyttämällä muitakin henkilöitä tutkinnanjohtajina etenkin pienissä rikoksissa. Uudenkin lain perustelussa selitettiin, että rikoksen vähäisyyttä ei ollut ennenkään (eli -85) tarkoitettu ainoaksi syyksi.
Vaikka elämmekin faktojen jälkeistä aikaa, olisi tyylikästä edes vähän perehtyä aiheeseen, josta haluaa lausua jotain.
Eli jatkossa: Tarkista ennen postaamista, vastaako voimassaoleva laki käsitystäsi siitä. Väärän tiedon jakamisesta on se haitta, että keskustelun taso edelleen laskee.
Vaikka kuinka yrität tepottaa eli kääntää keskustelun pois pääasiasta niin Oulun poliisi ei ole saanut tekijöitä kiinni, koska ei ole julkaissut tuntomerkkejä. Eikä ole oikein ilmeisesti edes kiinnostunutkaan saamaan mutiaisia kiinni.
Kannattaisiko pysyä ketjun asiassa ettet taas saa bannia? Tarkista aina ennen postaamista, kirjoitatko ketjun otsikon mukaisesta asiasta vai yritätkö kääntää asian sivuraiteille. Olisko aiheellista tarkastaa ennen postaamista vaikka otsikko ? Toimittelijakoulussa sitä ei opeteta?
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: To Elo 18, 2016 10:08 am
Kirjoittaja teppo
Gurney kirjoitti:
Vaikka kuinka yrität tepottaa eli kääntää keskustelun pois pääasiasta niin Oulun poliisi ei ole saanut tekijöitä kiinni, koska ei ole julkaissut tuntomerkkejä. Eikä ole oikein ilmeisesti edes kiinnostunutkaan saamaan mutiaisia kiinni.?
Kiinniotoista uutisoitiin jo 8.8. Uutinen on jaettu tässä ketjussa. Olet itse kommentoinut uutista.
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: To Elo 18, 2016 10:43 am
Kirjoittaja jaskajokunen
Tekijöitä on kuulusteltu.ketään ei ole vangittu.kantikset pisti matuja nyt pataan vuorostaan tilanne Oulussa on nyt 2-2
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: To Elo 18, 2016 11:04 am
Kirjoittaja JackSparrow
Tässä tuo uutinen:
"
Yli kymmenen hengen miesjoukon epäillään pahoinpidelleen turvapaikanhakijoita perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulun Hönttämäessä, kertoo Oulun poliisi.
Poliisi epäilee ryhmän pahoinpidelleen kahta miespuolista turvapaikanhakijaa Kuusamontien ja Kaartintien linja-autopysäkin läheisyydessä. Tapaus sattui kahden ja puoli kolmen välillä yöllä.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Hyrkäs kertoo, että miehet eivät olleet uhreille entuudestaan tuttuja. Tapauksesta ei ole tullut ilmoituksia havainnoista eikä poliisi ole vielä tavoittanut epäiltyjä tekijöitä.
– Se alue on sellaista, että siellä ei ihmisiä niin liiku yöllä, Hyrkäs toteaa.
Oulun poliisi pyytää havaintoja suomalaisen miesjoukon liikkeistä.
Havainnoista pyydetään ilmoittamaan Oulun poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295 416 194 tai sähköpostilla
[email protected]."
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... in/6033934
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: To Elo 18, 2016 11:21 am
Kirjoittaja Juhani Saari
JackSparrow kirjoitti:Tässä tuo uutinen:
"
Yli kymmenen hengen miesjoukon epäillään pahoinpidelleen turvapaikanhakijoita perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulun Hönttämäessä, kertoo Oulun poliisi.
Poliisi epäilee ryhmän pahoinpidelleen kahta miespuolista turvapaikanhakijaa Kuusamontien ja Kaartintien linja-autopysäkin läheisyydessä. Tapaus sattui kahden ja puoli kolmen välillä yöllä.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Hyrkäs kertoo, että miehet eivät olleet uhreille entuudestaan tuttuja. Tapauksesta ei ole tullut ilmoituksia havainnoista eikä poliisi ole vielä tavoittanut epäiltyjä tekijöitä.
– Se alue on sellaista, että siellä ei ihmisiä niin liiku yöllä, Hyrkäs toteaa.
Oulun poliisi pyytää havaintoja suomalaisen miesjoukon liikkeistä.
Havainnoista pyydetään ilmoittamaan Oulun poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295 416 194 tai sähköpostilla
[email protected]."
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... in/6033934
Raju pahoinpitely ollut ilmeisesti kyseessä, kun lapsukaisten joukko ei ole heittänyt ketään mereen, ketään ei ole ollut paikattavana, eikä ketään ole joutunut myöskään sairaalahoitoon. Onkohan siellä ketään edes pahoinpidelty vai onko tuha:t nahistelleet keskenään?
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: La Elo 20, 2016 11:15 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
teppo kirjoitti:Gurney kirjoitti:
Vaikka kuinka yrität tepottaa eli kääntää keskustelun pois pääasiasta niin Oulun poliisi ei ole saanut tekijöitä kiinni, koska ei ole julkaissut tuntomerkkejä. Eikä ole oikein ilmeisesti edes kiinnostunutkaan saamaan mutiaisia kiinni.?
Kiinniotoista uutisoitiin jo 8.8. Uutinen on jaettu tässä ketjussa. Olet itse kommentoinut uutista.
Törkeästä pahoinpitelystä, saatikka
tapon yrityksestä epäilty tavallisesti vangitaan, nyt ei ole niin käynyt. Mistä se kertoo?
Julkisuuteen kerrottu tieto kertoo tarinaansa, TOTUUS sitten myöhemmin omaansa. Voi olla, että tapahtuma jää osin selvittämättä eli vain syntipukit kantaa vastuun ja muut viheltävät menemään. Oletan näin käyvän.
Re: Rasistiset ulkomaalaiset pahoinpitelivät alaikäisen Oulu
Lähetetty: Su Elo 21, 2016 12:10 pm
Kirjoittaja teppo
On Anoi Kaa kirjoitti:
Törkeästä pahoinpitelystä, saatikka tapon yrityksestä epäilty tavallisesti vangitaan, nyt ei ole niin käynyt. Mistä se kertoo?
.
Kertojan harhaisesta todellisuuskuvasta. Törkeästä pahoinpitelystä epäiltyjä ei Suomessa vangita vain siksi, että heitä epäiltäisiin törkeästä rikoksesta. Syrjäytyvät vielä ja vangitseminen olisi julmaakin. Kun törkeistä väkivaltarikoksista voi kerta toisensa jälkeen selvitä sakoilla ja ehdollisilla leikkituomioilla, ei niiden tutkinnassakaan käytetä epämukavuutta aiheuttavia menetelmiä ilman erityistä syytä.