Kyseenalaistettavissa on, että olisivatko nuo valtamedian tahot korjanneet uutista, vaikka olisivat nähneet tapahtumasta videomateriaalia ja tienneet agenda/sabotaasikäytökset,
ellei poliisi olisi tiedottanut ettei ko. rikostapahtumaa ole käynytkään ja näin ollen olivat lain edessä kuin "pakotettuja" korjauttamaan uutisointia.
Kuten sanottua, "Il-työryhmä" laitettiin jutun toimittajaksi, epäilyttävää kuurupiilouutisointia. Samaan aikaan Iltalehden toimittaja "olen vapaalla" - Pudas viivytteli asioiden tutkintaa ja siten uutisen korjaamista vastaamalla virkavallan selvityskysymykseen kieltäytyen katsomasta materiaalia ja olemalla epäasiallisesti ei-yhteistyökykyinen virkavallan kanssa näinkin vakavassa rikosasiassa. Täytyy sanoa että kun luin Putaan ja poliisin välisen viestinnän netistä, en ollut uskoa toimittajan asiattomuutta.
http://naamapalmu.com/file/79069
Spekulointia. Otettiinko tietoinen riski siinä että uutista voi aina myöhemmin oikaista ja korjata, kunhan saadaan aluksi levitykseen järkyttävää propag.... uutista liitetyksi "rasistiseen mielenosoitukseen" - tällainen toiminta olisi tyystin moraalitonta ja epäammattimaista vilunkitoimintaa. Jos näin oli, tekivät pahan arviointivirheen. Tapahtumasta oli materiaalia ja todellisuus kävikin pian ilmi, lokasivat "vastuullisen median" mainetta entisestään.
Iltasanomat ei mennyt mukaan, yleensä nämä kaksi IL ja IS kun ovat kuin paita ja peppu julkaisemassa uutisia. Nyt IS saa olla tyytyväistä ja kokea pientä moraalista ylemmyyttä, heillä osattiin muistaa jotain ammattietiikasta ja jostain journalismin tekemisen ohjeistuksesta jotakin. Kyllä varmaan "melkein rekan alle, muttei kuitenkaan" - tyylistä hikeä pyyhittiin otsalta siellä, jukopliut miltä vältyttiin.
Sitten MTV:hen. Erittäin kiintoisaa oli se, että MTV julkaisi IL:n jälkeen vääriin tietoihin perustuvan ns. alkuperäisen uutisen tapauksesta
SEURAAVANA AAMUNA klo 6.52, kun koko edellinen ilta some oli raikunut tapauksesta pitkin ja poikin eikä varmaan kukaan toimittaja enää seuraavaan aamuun mennessä voinut olla tietämätön, missä oikeasti mentiin (videomateriaalista puhuttiin, sitä näytettiin, virkavaltakin siitä puhui).
/ Seuraa seikkaperäistä erittelyä mutta tsekkaamisen arvoista aineistoa. Vinkiksi kannattaa avata linkit ja aikakohdat niistä, mutta säätää asetuksista videon alla oikealla olevasta ratas-merkistä videon nopeus normaalista puoleen taikka 0.25:een. Dekkarointia kehiin! /
Ihmettelin sen verran paljon MTV:n linjanvetoa, että perehdyin mahdollisiin taustoihin (samalla tulin perehtyneeksi aiempaan Itis 1-keissiin ja vyyhtiin, jossa langanpäitä on siellä ja täällä). MTV:n linjanvedon takana ollutta tahoa ei tiedetä eikä oliko kyseessä sittenkin vahinko vai mitä taustalla. Nettietsivöinnillä ilmeni, että Suomi Ensin- ryhmän ja yhden MTV-toimittajan välillä on ollut vähän kitkaa. Syynä se, että de Witt oli Forssan tilaisuudessa avautunut ärsyyntyneenä ko. toimittajalle, miten toimittaja oli ollut Itis 1 -mielenosoituksessa paikan päällä (eikö silloin haeta potentiaalisia uutisaiheita) mutta ei ollut maininnut mielenosoitusta vastaan käyneestä väkivallan käytön tapauksesta jossa ulkomaalaistaustainen nainen (joka videokuvan ja twitter-tilinsä kuvan perusteella näyttäisi olevan sen Itiksen rahavaihtoliikkeen pitäjän tytär) häiriköi ja lopulta löi ajassa
9:32 (toisella videolla
2:44) mielenosoituksessa ollutta suomalaista naista päähän niin että hänen silmälasinsa (
9:34 ja toisella videolla
2:48 ei silmälaseja päässä, 9:35-36 rillien poimintaa maasta) lensivät maahan ja järjestysmiehet joutuivat tulemaan ohjaamaan somalinaisia vähän taaemmas.
Toimittajan puolustukseksi sanottakoon että netissä olevasta videomateriaalista häntä ei näy lyöntitapahtuman äärellä - siinä näkyy joku muu vähän samannäköinen vaalea nainen mutta toimittaja saapuu skeneen vasta n.
3:12 (toisella videolla
10:20) . MTV:n toimittaja ei siis välttämättä ole ollut tietoinen ko. lyöntitapahtumasta, vaikka onkin nähnyt ainakin sen jälkeistä hässäköintä siellä videon perusteella. Samainen toimittaja on sittemmin uutisoinut asiallisen objektiivisesti Kajaanin mielenosoituksesta.
Sen sijaan! Ylen toimittaja Wali Hashi oli Itis 1:ssä nimenomaan lyöntitapahtumassa aitiopaikalla kuvaajansa kanssa (
2:34, toisella videolla
9:22, 9:32), vain n.metrin päästä katsoivat tuota tapahtumaa mutta on puhelimitse kiistänyt nähneensä mitään kummempaa. Tuosta lyöntitapahtumasta seurasi rikosilmo lyöjää kohtaan kuin myös ihmeellisesti rikosilmo lyötyä kohtaan, kun somalinaisen puhelin oli pudonnut maahan ajassa
9:22. Myöhemmin mielenosoitusta vastaan ilmeni lisää häiriöitä/häiriköitä ja poliisi saapuu paikalle 10:38 .
Mainittakoon, että Itis 1- videoilta voi bongata mm. kohdista
2:52, 3:01-3:06, 3:19 keppihevosnaiselta näyttävän naisen, Askar on paikalla myös 3:16 samalla kun IL-lehden toimittaja menee Askarin ohitse .
Paikalla on siis ollut ainakin IL:n, MTV:n kuin Ylen toimittajia eivätkä nämä uutisoineet mitään kummempaa tuolloin Itis 1:n aikoihin, mutta sitten IL ja MTV pistivät lööppiä raikumaan kun suomalaisnaisen sijaan väkivaltaa olikin kärsinyt vähemmistönainen Itis 3:n aikaan, vaikka syytä oli materiaalien ja tausta-asioiden perusteella epäillä tapahtuneen todenperäisyyttä ja asian tarkistaminen/tutkiminen olisi ollut paikallaan.
Katsokaa tarkkaan..... Itis 2 mielenosoituksesta voidaan jälleen videoilta nähdä Askar ja keppihevosnainen, erittäin kiintoisassa tilanteessa ajassa
1:00-->, Askar siinä ilmeisesti vinkkaamassa virkavallalle pahoinpitelystä, jota kohteeksi (näkyy tuossa videolla, lisäksi kohde itse tehnyt videon sieltä,
jonka kommenttikentässä lisäinformaatiota) joutunut sanoo perättömäksi ja josta kohde oli aivan äimänkäkenä että missä mennään ja on tehnyt rikosilmon sen perättömyydestä. Hetkeä myöhemmin, ajassa 2:06 --> Askar sitten jo huutaa megafoniin "kytät, siat, natsien kätyrit!" vaikka sitä edeltävästi hyödynsi virkavallan apuja.... Häpeilemätöntä. Poliisi joutuu pyytämään Askaria olemaan huudattamatta megafonia niin kovaa hänen korvaansa, mutta Askar ei koe empatiaa eikä asiallisuutta.
Joka tapauksessa, toimintakaava näköjään hahmoteltiin jo tuolloin, Itis 2:ssa. Spekuloida voi mikä osuus on mahdollisesti ollut Itis 1:n lyöntitapahtumalla, että koetettiinko sen jälkeen saada tilejä tasaan ja keinolla millä hyvänsä saada vastapuoli kiinni samantyyppisestä väkivallasta kuin mistä omaansa syytettiin (ja josta on materiaalia, ei perätöntä). Itis 3:ssa sitten lisättiin pökköä pesään ja kehitettiin megalomaaninen joukkopahoinpitelysyyte, jolla oli tarkoitus luututa mediaa, kansaa ja vastapuolta mutta tapaus kyettiinkin kumoamaan ja valeet osoittamaan.
Mitä hyvää tästä koituu, niin toivottavasti ainakin se, että tällaisia mediassa aiemmin paistatelleita vähemmistöhäiriköitä ei enää haastatella mediaan ja kysytä Ylenkään ohjelmiin länkyttämään, kait vastuumedialla jokin taso on ja lienee tullut vastaan siinä, jos heitäkin lähdetty kusettamaan. Ottakaa studioihinne vaihteeksi niitä maan hiljaisia, kuten vietnamilaisia pakolaisia menneiltä vuosikymmeniltä ja kysykää mitä he ovat mieltä asioista ja miten he sopeutuivat tänne eivätkä ole lööpeissä olleet jne.
Hyvää myös se, että vastuumedioilla oli nyt vastuun paikka ja sitä kautta linjat ehkä tarkistettiin, objektiivisuuden ja tutkivan journalismin tietä hahmotellaan minkä voidaan siinä tiellä, missä asioista voidaan jokseenkin puhua. Ehkä liian toivorikkaasti sanottua.
Hyvää sekin, että alettaneen käsittää ettei sabotointi toimi missään tyhjiössä, julkisuus voi pistää rajoja. Ongelmaa ei ole, jos käyttäydytään ok.
Hyvää yötä.