Sivu 10/38

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ma Marras 13, 2017 11:12 pm
Kirjoittaja Trina
Sopuli kirjoitti:No antaa mennä, vaikka ihan 100 % varmuutta ei vieläkään ole. Olen aika varma, että kyseessä on Mathieu Cherchel.
Kyllä se hän taitaapi olla. Sukulaismiehellä ja vaimollaan muistokuvat Facessa pienestä suloisesta tytöstä.

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ma Marras 13, 2017 11:14 pm
Kirjoittaja ajanpatina
ILTASANOMAT kirjoittaa maanantaina 13.11.2017 mm. seuraavaa...

"”Räjähtämistilassa”

Päivää ennen käräjäoikeuden istuntoa elokuussa isä oli keskustellut erään ex-pariskunnan yhteisen ystävän kanssa. Ystävä kertoi puheista isän veljelle, joka puolestaan huolestui siinä määrin, että otti yhteyttä äitiin.

Äidin mukaan veli oli kertonut, että isä tappaa itsensä ja ”ottaa äidin ja lapsen mukaansa”. Äiti kertoi oikeudessa, että oli peloissaan ja ahdistunut.

Isä puolestaan sanoi oikeudessa, että oli valvonut pitkään ennen istuntoa. Hänellä oli synkkiä ajatuksia, ja hän kuvaili olevansa ”räjähtämistilassa”. Hän oli kertomansa mukaan sanonut yöllä väsyneenä yhteiselle ystävälle kaikkea ”hölmöä”, jonka ystävä oli sitten ottanut todesta.

Isän mukaan ystävä luuli, että kyseessä oli todellinen hätätilanne ja soitti siksi hänen veljelleen. Isä kuitenkin vakuutti käräjäoikeudelle, ettei lapsen turvallisuus olisi uhattuna.

Hän sanoi luvanneensa näin isoäidilleen. Hän sanoi, että haluaa olla hyvä isä lapsilleen.

Oma tahto edellä

Isän kiistettyä näyttö tappouhkauksesta jäi oikeudessa välilliseksi. Veljen äidille lähettämässä tekstiviestissä sitä ei mainittu. Muut asiasta kertoneet olivat toisen käden tiedon tai kuulopuheiden varassa.

Lapsi määrättiin kuitenkin äidin yksinhuoltoon muun muassa sillä perusteella, että isä oli Karibian-matkallaan asettanut oman ”selvästikin vahvan tahtonsa” lapsen edun ja viranomaismääräysten edelle.

Käräjäoikeuden ratkaisu ei estänyt maanantain traagisia tapahtumia. Isän epäillään hakeneen lapsen luvatta tämän kotoa leikkipuistoon, jossa poliisi joutui keskeyttämään väkivallanteon voimakeinoin. Lapsi menehtyi vammoihinsa myöhemmin sairaalassa. "
:!: :?: :idea:
Elikä, sopii kysyä, millaiset ollenkaan pitää olla Porvoon käräjäoikeudelle RIITTÄVÄT todisteet, näytöt isän vaarallisuudesta, kun edellä kerrotussa artikkelissa ne eivät riitä näytöksi!? Mutta nyt tiedämme, että isä murhasi lapsen, koska Porvoon käräjäoikeuden tuomarit olivat selkärangattomia tuomareita, eikä heitä surettanut pätkääkään isän uhka, josta oikeudessa kuitenkin kerrottiin. :shock:

Mielestäni valtakunnansyyttäjän tulisi tutkituttaa Porvoon käräjäoikeuden tuomareiden toiminta ja päätökset perusteluineen, onko tuomarit syyllistyneet mihin rikokseen tämän jutun yhteydessä. Tutkia, koska faktaa on, että heidän välinpitämättömyytensä vuoksi murhattiin pieni lapsi ja tappamisen uhasta oli kerrottu hyvin selvästi etukäteen käräjäoikeudessa tuomareille. Siis, millaisia todisteita ollenkaan pitää olla, jotta käräjäoikeuden tuomarit ne noteeraisi riittävänä toditeena? Onko sellaisia todisteita olemassakaan, mitkä riittävät, vai antaako laki tulkintavapauden, joka voidaan luokitella, "miltä kulloinkin sattuu tuomarista tuntumaan"? :idea: :?:

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ma Marras 13, 2017 11:14 pm
Kirjoittaja Krum
rizla kirjoitti:Ei liene Haiti, eikä Dominikaaninen tasavalta, vaan joku noista Ranskalle kuuluvista paikoista:Guadeloupe,Martinique,Saint-Martin,Saint-Barthélemy
Kyllähän Haitissa ja Dominikaanisessa tasavallassa puhutaan sen verran paljon ranskaa ja ranskan kreolia, että väkiluvun suhteen voisi olettaa, että pikemminkin sieltä, kuin pienemmistä paikoista.

Tosin ihan veikkauspeliähän tämä on, ja voihan olla anglikaanisesta ja espanjalaiseltakin alueelta, mutta jostain syystä päätynyt Ranskaan. Tai jopa olla ranskan kansalaisten jälkeläinen, sekin on mahdollista.

Mutta hyvät täsmennykset noihin paikkoihin. Haiti ja Dominkaaninen tasavalta tosin olivat Ranskan siirtomaita pitkään.

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ma Marras 13, 2017 11:18 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
CharlesBronson kirjoitti: Ahh, niin naiivia, mutta jollain tavalla ihanaa oman mielipiteen puolesta taistelua.
:D :D
Mielipiteeni on että teko on surullinen ja toki voin taistella sen mielipiteen puolesta. Teko on myös kuvottavan törkeä. Sinä sen sijaan et ole edes lautamiespuheeltasi ehtinyt tuomitsemaan tekoa.

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ma Marras 13, 2017 11:26 pm
Kirjoittaja ajanpatina
Sopuli kirjoitti:No antaa mennä, vaikka ihan 100 % varmuutta ei vieläkään ole. Olen aika varma, että kyseessä on Mathieu Cherchel.
Hyvin bongattu. Todennäköisesti on hän. Heinäkuulta on kuvia Caribialta ja muut kuvat selvästi Porvoosta. Miehen sylissä on tuo tapettu pikkutyttö Caribian kuvassa. :oops: :cry:

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ma Marras 13, 2017 11:27 pm
Kirjoittaja multsi
Kuvista päätellen kaverin elämän ainoa sisältö on ollut Mazda viimeiset pari vuotta.

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ma Marras 13, 2017 11:28 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
ajanpatina kirjoitti: Elikä, sopii kysyä, millaiset ollenkaan pitää olla Porvoon käräjäoikeudelle RIITTÄVÄT todisteet, näytöt isän vaarallisuudesta, kun edellä kerrotussa artikkelissa ne eivät riitä näytöksi!? Mutta nyt tiedämme, että isä murhasi lapsen, koska Porvoon käräjäoikeuden tuomarit olivat selkärangattomia tuomareita, eikä heitä surettanut pätkääkään isän uhka, josta oikeudessa kuitenkin kerrottiin. :shock:

Mielestäni valtakunnansyyttäjän tulisi tutkituttaa Porvoon käräjäoikeuden tuomareiden toiminta ja päätökset perusteluineen, onko tuomarit syyllistyneet mihin rikokseen tämän jutun yhteydessä. Tutkia, koska faktaa on, että heidän välinpitämättömyytensä vuoksi murhattiin pieni lapsi ja tappamisen uhasta oli kerrottu hyvin selvästi etukäteen käräjäoikeudessa tuomareille. Siis, millaisia todisteita ollenkaan pitää olla, jotta käräjäoikeuden tuomarit ne noteeraisi riittävänä toditeena? Onko sellaisia todisteita olemassakaan, mitkä riittävät, vai antaako laki tulkintavapauden, joka voidaan luokitella, "miltä kulloinkin sattuu tuomarista tuntumaan"? :idea: :?:
Mitä käräjäoikeuden siis mielestäsi olisi pitänyt päättää ja miten se olisi estänyt murhan?

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ma Marras 13, 2017 11:43 pm
Kirjoittaja Tiina
multsi kirjoitti:Kuvista päätellen kaverin elämän ainoa sisältö on ollut Mazda viimeiset pari vuotta.
Kuvia katsella tulee mieleen, että rakasti kovasti...autoaan. :shock:
Ei ihan heti uskoisi, että on lähes nelikymppisen perheellisen miehen profiili tässä tarkastelun alla.
Tai ainakin oli vielä 2015-2016 perheellinen. :?

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ti Marras 14, 2017 12:15 am
Kirjoittaja Karjala89
Naisen nimestä tietoa?

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ti Marras 14, 2017 12:25 am
Kirjoittaja jaskajokunen
Karjala89 kirjoitti:Naisen nimestä tietoa?
jos katot tuon auton rekkarin trafilta niin muija on siinä omistajana

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ti Marras 14, 2017 12:30 am
Kirjoittaja ajanpatina
Tuomion Pasuuna kirjoitti:
ajanpatina kirjoitti: Elikä, sopii kysyä, millaiset ollenkaan pitää olla Porvoon käräjäoikeudelle RIITTÄVÄT todisteet, näytöt isän vaarallisuudesta, kun edellä kerrotussa artikkelissa ne eivät riitä näytöksi!? Mutta nyt tiedämme, että isä murhasi lapsen, koska Porvoon käräjäoikeuden tuomarit olivat selkärangattomia tuomareita, eikä heitä surettanut pätkääkään isän uhka, josta oikeudessa kuitenkin kerrottiin. :shock:

Mielestäni valtakunnansyyttäjän tulisi tutkituttaa Porvoon käräjäoikeuden tuomareiden toiminta ja päätökset perusteluineen, onko tuomarit syyllistyneet mihin rikokseen tämän jutun yhteydessä. Tutkia, koska faktaa on, että heidän välinpitämättömyytensä vuoksi murhattiin pieni lapsi ja tappamisen uhasta oli kerrottu hyvin selvästi etukäteen käräjäoikeudessa tuomareille. Siis, millaisia todisteita ollenkaan pitää olla, jotta käräjäoikeuden tuomarit ne noteeraisi riittävänä toditeena? Onko sellaisia todisteita olemassakaan, mitkä riittävät, vai antaako laki tulkintavapauden, joka voidaan luokitella, "miltä kulloinkin sattuu tuomarista tuntumaan"? :idea: :?:
Mitä käräjäoikeuden siis mielestäsi olisi pitänyt päättää ja miten se olisi estänyt murhan?
Esimerkiksi, antaa tuomio pahoinpitelyistä, lapsikaappauksesta ja uhkailuista ja sen myötä poistaa äijä maasta.

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ti Marras 14, 2017 12:33 am
Kirjoittaja ajanpatina
Tiina kirjoitti:
multsi kirjoitti:Kuvista päätellen kaverin elämän ainoa sisältö on ollut Mazda viimeiset pari vuotta.
Kuvia katsella tulee mieleen, että rakasti kovasti...autoaan. :shock:
Ei ihan heti uskoisi, että on lähes nelikymppisen perheellisen miehen profiili tässä tarkastelun alla.
Tai ainakin oli vielä 2015-2016 perheellinen. :?
Vähän vaikuttaisi siltä, että muija elätti ja ylläpiti äijää, joka ei töitä tehnyt. Ei ihme, että ukko alkoi käymään kierroksilla, kun elättäjä halusi eron. Mutta, tämäkin vain nyt olettamusta ja spegulaatioo... :idea:

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ti Marras 14, 2017 12:34 am
Kirjoittaja slk
Mazda on käyttökiellossa maksamattoman ajoneuvoveron takia 500.49 € jonka eräpäivä on ollut 27.10.2017 verovellollinen on nainen nimeä en viitii laittaa mutta taitaa olla kuolleen lapsen äiti. Sukunimi on kuitenkin eri kuin epäilyllä tekijällä mutta etunimet ja sukunimi viittaa ranskaan, vai onko jo uusi nainen kierroksessa.

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Lähetetty: Ti Marras 14, 2017 2:02 am
Kirjoittaja Kafka
OT ja nippelitieto, joka ei liity tapaukseen mutta kerron kuitenkin. Guadeloupe oli muinoin Ruotsin siirtomaa. Englantilaiset antoivat saaren ranskalaisilta vallattuaan Guadeloupen lahjaksi Ruotsille, kiitokseksi tuesta Ranskaa vastaan. Saari oli ruotsalaisilla vuoden päivät 1810-luvun alussa ja Napoleonin sotien päättyessä palautui Ranskalle.

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi (Porvoo)

Lähetetty: Ti Marras 14, 2017 3:06 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
slk kirjoitti:Mazda on käyttökiellossa maksamattoman ajoneuvoveron takia 500.49 € jonka eräpäivä on ollut 27.10.2017 verovellollinen on nainen nimeä en viitii laittaa mutta taitaa olla kuolleen lapsen äiti. Sukunimi on kuitenkin eri kuin epäilyllä tekijällä mutta etunimet ja sukunimi viittaa ranskaan, vai onko jo uusi nainen kierroksessa.
Trafin verotiedot autosta. Auton omistaja tosiaan lapsen äiti tai uusi sydämen valittu.
Trafin verotiedot autosta. Auton omistaja tosiaan lapsen äiti tai uusi sydämen valittu.
RX8.jpg (67.35 KiB) Katsottu 7593 kertaa
Mathieu Cherchel ja autonsa. Kuva Facebook.
Mathieu Cherchel ja autonsa. Kuva Facebook.
RX8_2.jpg (125.85 KiB) Katsottu 7593 kertaa
Wilma Englund vas ja Tara Sirkanoja Borgå Gymnasiumista toivat kynttilän tapahtumapaikalle. (KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS)
Wilma Englund vas ja Tara Sirkanoja Borgå Gymnasiumista toivat kynttilän tapahtumapaikalle. (KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS)
Porvoo_puisto.jpg (101.39 KiB) Katsottu 7593 kertaa
Suomessa ylivoimaisesti eniten lapsiaan tappavat kuitenkin suomalaiset äidit ja isät.