Musulmaanin hermot ei näköjään kestäneet vaimon paljaita hiuksia.
Haagan epäillyllä puukottajalla oli voimassa tuore lähestymiskielto, vaimon huivittomuudesta suuttunut mies uhkasi tappamisella
Poliisi on saanut Haagan puukottajasta useita kymmeniä vihjeitä.
Julkaistu: 5.3. 16:00 , Päivitetty: 5.3. 17:05
HELSINGIN Haagassa sunnuntaina tapahtuneista puukotuksista epäillyllä miehellä oli lähestymiskielto, jonka mukaan hänen olisi pitänyt pysyä kaukana entisestä vaimostaan.
Asia käy ilmi Helsingin käräjäoikeuden julkisista dokumenteista. Jo aiemmin voimassa ollut lähestymiskielto uusittiin 8. helmikuuta.
ENTINEN VAIMO oli yksi puukotusiskussa vammoja saaneista ihmisistä. Teräaseella aiheutettuja vammoja saivat myös naisen aikuinen ystävä sekä kolme lasta. Vammoja saaneet lapset ovat epäillyn ja hänen entisen puolisonsa yhteisiä lapsia.
Poliisi tutkii Helsingin Haagassa puukotuksia yhtenä murhan yrityksenä, yhtenä tapon yrityksenä ja kolmena törkeänä pahoinpitelynä.
POLIISI EI ole toistaiseksi saanut kiinni puukottajaksi epäiltyä, vuonna 1985 syntynyttä
Hayder Abduljabbar Al-Hmedavia.
Poliisi julkaisi epäillyn kuvan ja nimen maanantaina. Tiistaina poliisi kertoi STT:lle, että on saanut epäillyn puukottajan olinpaikasta useita kymmeniä vihjeitä.
”Poliisi on suorittanut muun muassa useita kotietsintöjä Al-Hmedavin löytämiseksi”, kertoi tutkintaa johtava rikosylikomisario
Jari Koski Helsingin poliisista tiistaina STT:lle.
Al-Hmedavi tuomittiin alkuvuodesta Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen entisen vaimonsa pahoinpitelyistä. Tuoreen lähestymiskieltopyynnön mukaan Länsi-Uudenmaan poliisilla on lisäksi paraikaa tutkinnassa kaksi muuta rikosasiaa, joissa Al-Hmedavi epäillään lähestymiskiellon rikkomisesta.
”Al-Hmedavi on uhannut muun muassa tuhota [naisen] ulkonäön ja tappaa hänet”, käräjäoikeuden lähestymiskieltodokumenteissa kerrotaan.
Nainen kertoi lähestymiskieltopyynnössään, että entinen puoliso näki hänet ensimmäisen kerran ilman huivia julkisella paikalla viime syyskuussa Espoossa. Tilanne kehittyi naisen mukaan sellaiseksi, että hän joutui pakenemaan läheisen postitoimiston suojiin. Postin henkilökunta soitti tilanteessa hätänumeroon, mutta mies ehti poistua paikalta ennen poliisien saapumista.
SEKÄ POLIISIN tällä hetkellä etsimä Al-Hmedavi että hänen entinen vaimonsa tulivat Suomeen turvapaikanhakijoina Irakista vuonna 2015. Heille on lähestymiskieltoasiakirjoista ilmenevien tietojen mukaan myös myönnetty turvapaikat.
Naisen mukaan mies oli ollut Suomesta käsin yhteydessä hänen Irakissa asuviin sukulaisiinsa ja väittänyt, että hän huivitta kulkemisen lisäksi käy ravintoloissa, käyttäytyy huonosti ja pilaa tällä tavoin suvun kunniaa. Nainen kertoi tämän johtaneen lopulta siihen, että hänet erotettiin Irakissa heimostaan.
”Tämä tarkoitti sitä, ettei hän enää nauttinut heimonsa suojelua.”
ENTINEN AVIOPARI on asunut erillään helmikuusta 2018 lähtien. Heillä on kaksi alaikäistä lasta.
Nainen hakeutui turvakotiin sen jälkeen, kun hän joutui entisen puolisonsa pahoinpitelemäksi viime vuonna. Poliisi määräsi miehen tuolloin ensimmäiseen väliaikaiseen lähestymiskieltoon, ja ensimmäinen varsinainen lähestymiskielto astui voimaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöksellä 26.2.2018.
TUTKINTAA JOHTAVA rikosylikomisario Jari Koski kertoi maanantaina, että puukotukset tapahtuivat sovitun tapaamisen jälkeen. Tapahtumapaikalla Santavuorentie 6:ssa sijaitsee Ankkurin Lastensuojelupalvelujen yksikkö.
Puukotukset tehtiin Kosken mukaan rakennuksen ulkopuolella.
”Tähän tapaamiseen on osallistunut perhettä. Tällä hetkellä ajattelemme, että se mitä tässä on tapahtunut, liittyy tämän perheen asioihin”, Koski kertoo.
POLIISI PYYTÄÄ ilmoittamaan tuoreista Al-Hmedavia koskevista näköhavainnoista yleiseen hätänumeroon 112, ja muista havainnoista tai tiedoista poliisille numeroon 029 541 7935. Vihjeitä voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen
[email protected].
Al-Hmedavi ei poliisin arvion mukaan ole vaarallinen sivullisille.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006024502.html