Journalisti kirjoitti:http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=33/111
Uhrin omainen taistelee yksin
Murhatun sukulaiset ovat medialle vain tietolähteitä, sanoo Ari Lappalainen
Pertti Kangas - Journalisti 26.10.2007
Kun ihminen menettää läheisensä henkirikoksen takia, hänen elämänsä muuttuu täysin. Tragedian lisäksi kestettävänä on yhtäkkinen mediahuomio, jota jatkuu yleensä oikeudenkäynnin loppuun asti.
Sitten henkirikoksen seuranta lehdissä päättyy.
Eveliina Lappalaisen isän
Ari Lappalaisen mielestä lehtien pitäisi kirjoittaa myös omaisten ja läheisten vaikeuksista.
”Suuri osa heistä tuhoutuu jollain tavoin. Ihmisten pitäisi kuitenkin saada palata elämään. Ketään ei saisi jättää yksin. Ammattiauttajan tukea pitäisi olla tarjolla heti.”
Omaiset eivät kuulu Kelan kuntoutuksen piiriin eikä heille korvata vapaaehtoisvoimin järjestettyyn kuntoutukseen osallistumista.
”Jos he pääsisivät kuntoutukseen, suuri osa olisi työkyvyttömyyseläkkeen sijasta töissä tänäkin päivänä.”
Avioeroja tulee, kun asiat menevät solmuun ja puolisot syytttät toisiaan. Moni joutuu pahoihin talousvaikeuksiin. Järkyttävimpiä ovat omaisten itsemurhat.
”Toipuminen on vuosien projekti, ja siihen tarvitaan yhteiskunnan tukea”, Lappalainen sanoo.
Kun Ari ja
Eeva Lappalaisen 14-vuotias Eveliina surmattiin, perheenjäsenten ajantaju katosi kokonaan ja kaikki oli sumuista.
Lappalaisille kävi useimmille henkirikoksen uhrin omaisille. Toimittajat soittelivat niin päivällä kuin illallakin. ”Ei siinä tilanteessa tajunnut, että he olivat tekemässä haastattelua”, Lappalainen sanoo.
Lappalaisen mukaan toimittajille eivät riittäneet poliisin antamat tiedot. ”He haastattelivat myös sivullisia, naapureita ja puolituttuja, jotka eivät tienneet asioiden todellista perää. Lehtiä kuitenkin luetaan kuin raamattua, ja juttujen perusteella lähti liikkeelle runsaasti huhuja, oletuksia ja epäilyksiä.”
Siinä tilanteessa omaiset eivät jaksa lähetellä lehdille oikaisuja tai vastineita. ”Epäilen, että tämän varaan saatetaan joissakin toimituksissa laskeakin.”
Eveliinan surmaajaa ei alkuun tiedetty. Epävarmuuden jatkuessa toimittajat kävivät Lappalaisen mukaan ”entistä enemmän päälle”.
”Lehdistö yritti myös asettaa meidät poliisia vastaan, mutta siihen emme sortuneet. Me tuimme poliisin työtä.”
Jos Ari Lappalainen saisi päättää, henkirikoksilla ei reviteltäisi.
”Henkirikosta ei kannattaisi heti ensimmäisenä - eikä toisena eikä vielä kolmantenakaan - päivänä pistää lööppiin, koska lööppijulkisuus järkyttää ja loukkaa herkässä tilassa olevia omaisia.”
Toimittajat tiesivät
enemmän kuin omaiset
Lappalaiset pahoittivat mielensä siitä, että poliisi kertoi monia asioita ensin toimittajille. Nämä puolestaan eivät aina tajunneet kysyä, tiesivätkö omaiset jo.
”Eveliinan kuolinsyytä ei tutkinnallisista syistä kerrottu meille. Luimme lööpeistä ja lehdistä, että hän oli tukehtunut ojan pohjalla olevaan kuravelliin. Kaupassa käynti olikin lööppien ja lehtien takia yhtä helvettiä. Eveliinan kuva oli jatkuvasti esillä, ja jokaisesta pienestäkin asiasta tehtiin suuria juttuja. Homma meni yli äyräiden.”
Ari Lappalaisen mielestä iltapäivälehdet käyttivät Eveliinan surmaa härskisti markkinointikeinona.
”Soitimme tutkinnanjohtajalle ja kysyimme, mistä lehtien tiedot ovat peräisin. Selvyyttä asiaan ei tullut. Mutta eihän tietoja yleensä voi saada keneltäkään muulta kuin tutkinnanjohtajalta.”
Surmailtana ja -yönä oli myrsky, joka vaikeutti etsintöjä. Isä löysi tyttärensä seuraavana aamuna.
”Ammatti-ihmisten olisi pitänyt tajuta lähettää meidät yöllä kotiin. On kaikkein huonoin vaihtoehto, että itse löytää tyttärensä. Muisti meni sillä hetkellä.”
Jutun tutkinta sai yllättävän käänteen, kun liikkeelle lähti huhuja, joiden mukaan surmaaja olisi Ari Lappalainen. Eveliinan katoamisen aikaan isä oli Helsingissä. Kun hän tyttären katoamisesta kuultuaan palasi kiireesti Imatralle, poliisi ja rajavartiolaitos olivat aloittaneet etsinnän.
Kuolinajan ensimmäinen määrittely meni sään takia pahasti pieleen. Se alkoi ruokkia huhuja Ari Lappalaisen syyllisyydestä.
”Poliisit aloittivat tutkinnan. He kävivät läpi kaikki varastomme. Autoni tutkittiin. Valkohaalariset miehet ottivat kuitunäytteitä. Jouduin menemään poliisilaitokselle niissä vaatteissa, jotka minulla oli surmayönä päälläni. Kuvia otettiin monessa eri asennossa. En osannut ajatella siitä silloin sen kummempaa. Valtava huhumylly siitä kuitenkin lähti liikkeelle.”
Häiriintyneet ihmiset alkoivat kierrellä Lappalaisten taloa. Postia kolahti ahkeraan.
”Ennustajat ja selvännäkijät olivat helvetinmoinen ongelma. He saattoivat soittaa jopa kolmelta yöllä. Kaiken lisäksi alkoi liikkua huhuja minulle annetusta tappouhkauksesta.”
Lappalainen valvoi yöt, koska ei uskaltanut nukkua. Vaimo nukkui lääkkeiden voimin. Perhe pelkäsi, että tyttären surmaaja vainoaa muutakin perhettä.
”Mihinkään ei pystynyt tarttumaan. Siivousfirma kävi hoitamassa pyykin ja siivouksen. Ruokaa haimme pitserioista ja kebabravintoloista. Kaksi kuukautta Eveliinan kuoleman jälkeen oli pakko lähteä pois Imatralta.”
Lehdistöstä
oli apuakin
Tutkinnan alkuvaiheessa Lappalaiset antoivat poliisille Eveliinan kuvan. Kun juttu ei alkanut selvitä, poliisit antoivat Lappalaisilta mitään kysymättä kuvan lehdistölle. Sen jälkeen kuva oli lähes päivittäin iltapäivälehtien sivuilla.
Tänä vuonna Eveliinan kuva ilmestyi jälleen lööppiin - tällä kertaa kuvittamaan uutista Laitilan murhajutun tutkinnanjohtajan mahdollisesta vaihtamisesta. Miksi? Ari Lappalainen ei sitä ymmärrä.
Eveliinan tapauksen selvittämisessä lehdistöstä ei Arin mukaan ollut apua.
”Kirjoittelun ansiosta Eveliinan asia ei kuitenkaan unohtunut ihmisiltä.”
Eveliinan surman tutkinta kesti 14 kuukautta. Lappalaisen mukaan lehdistö painosti tutkinnanjohtajaa eikä antanut tälle työrauhaa.
Seuraavana kesänä iltapäivälehdet kertoivat, että Eveliinan surma jää ratkaisematta. Lööppien mukaan keskusrikospoliisi oli aikeissa poistua Imatralta. Sisäsivuilla oli näyttäviä juttuja selvittämättä jääneista murhista.
”Olin kauhuissani. Eihän henkirikosta voi jättää selvittämättä. Soitin tutkinnanjohtajalle, joka kertoi, että krp:n miehet ovat pikkuhiljaa jäämässä kesälomalle.”
Mediasta oli Ari Lappalaisen mukaan kaikesta huolimatta myös hyötyä. Kun epäilty saatiin kiinni ja käräjäoikeuteen, tiedotusvälineet raportoivat käsittelystä oikeudenmukaisesti. Lappalainen tulkitsee, että lehdet myös painostivat oikeuslaitosta oikeaan tuomioon: ”Kirjoittelu varmasti vaikutti myös hovioikeuden murhatuomioon.”
Yhdessä vaiheessa Ari Lappalainen otti riskin. Kuultuaan, että käräjäoikeus aikoo istua jutun suljetuin ovin, hän faksasi salaisiksi määrätyt kuulustelupöytäkirjat iltapäivälehdille.
”Siinä tilanteessa minun olisi varmaan todettu toimineen täyttä ymmärrystä vailla.”
Lappalainen arvelee, että toimittajat saattavat aiheuttaa uhrien omaisille tuskaa tietämättäänkin. Jutuissa uhreista voi tulla esiin tietoja, joista omaisilla ei ennen ollut aavistustakaan.
”Ihmiset luulivat, että me tienasimme haastatteluilla, vaikka emme niitä edes antaneet. Pari vuotta myöhemmin saimme Me Naiset -lehden haastattelusta pienen korvauksen, jonka lahjoitimme uhrien omaisten yhdistykselle.”
Irtonumeroina myytävien lehtien toimitukset eivät Lappalaisen mielestä osaa asettua uhrin ja omaisten asemaan. Bisnes on kovaa, ja empatiaa on turha odottaa.
Fakta: Henkirikoksen uhrien läheiset
HUOMA - Henkirikoksen uhrien läheiset on vuonna 2001 perustettu yhdistys.
Haluaa kiinnittää huomiota uhrien omaisten ja läheisten tilanteeseen ja heidän tukemiseensa. Pyrkii herättämään keskustelua median toiminnasta henkirikosten uutisoinnissa.
Ari ja Eeva Lappalaisen tytär Eveliina surmattiin syksyllä 2000 Imatralla. Lappalaiset toimivat nyt aktiivisesti HUOMA-yhdistyksessä.”Se on tarpeellinen yhdistys, mutta emme toivo sille lisää jäseniä”, Ari Lappalainen sanoo.