Sivu 10/17

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 9:25 am
Kirjoittaja damfin
Ei kyllä meinannut pokka pitää kun luki Aseman Lapset Ry:n Susanna Ylimyksen haastattelua iltasanomista, tulee ihan tunne että hänen mielestään tuo puukkojen ja muiden aseiden kanssa hilluminen olisi suorastaan kunnioitettavaa, koska sillä puolustetaan kavereita, kunniaa, ja ryhmähenkeä :shock: :lol:

Myönnetään että syyllistyn nyt ehkä lauseiden irrottamiseen asiayhteydestä, mutta poimin tähän "parhaat palat" tuosta susannan selittelystä...
Ylimys mainitsee ilmiön, joka on noussut esiin, kun nuorten kanssa keskustellaan: kunnian puolustus.

– Oman kunnian, ystävien, perheen kunnia. Puolustetaan kaverien kunniaa. Tämä näkyy nyt enemmän katukuvassa.

---

Ylimys arvelee vastauksen löytyvän yhteisöön kuulumisesta.

– Se liittyy ryhmään, porukan henkeen. Parhaita kavereita puolustetaan.

---

Porukat muodostuvat vaikkapa harrastusten, musiikkimaun tai tietyn kokoontumispaikan ympärille.
Harrastukset tottakai yhdistää nuorisoa, varsinkin rautatieasemalla ja ostoskeskusten auloissa suoritettavat harrastukset ovat nuorille hyvin tärkeitä :lol:

Ja sitten se tärkein seikka joka täytyy ehdottomasti mainita...
– Ja kyllä ihan härmäläisetkin nuoret ”puolustavat kunniaa”. Se tulee nyt jollain tavalla yleisen nuorisokulttuurin kautta, että pidetään kavereiden puolta.

– Ei ulkomaalaistausta liity siihen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007931564.html

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 9:51 am
Kirjoittaja Medborgare
warsaw kirjoitti: To Huhti 22, 2021 8:24 am
RL11/6 kirjoitti: Ke Huhti 21, 2021 5:26 pm Veitsivalintaa voisi katsoa uudelleen.

Pyyhkäistiinkö uhri savatella maahan? Hoidettiinko viimeistely todellakin legendaarisella Spydercon Civilian G10 terällä? (Malli joka on suunniteltu alkujaan DEA:n agenttien aseeksi tilanteisiin, joissa ampuma-asetta ei voi kantaa.)

Tänään epäiltyä tekijää pitäisi esittää vangittavaksi.
Huomenna tulee se kolme päivää täyteen, joten eiköhän vangitsemisistunto ole silloin (perjantaina).

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 10:05 am
Kirjoittaja aivoriihi
Likeavirgin kirjoitti: Ke Huhti 21, 2021 2:02 am
metal666 kirjoitti: Ti Huhti 20, 2021 11:17 pm 3 oli afgaania, muut sekalaista sakkia joista 1 syntyfinski.
huhu kertoo, että kuollut olisi afgaani ja puukottajaksi epäilty kantafinski.
Jos puukottaja oli kantafinski, voisiko olla romani? Suomalaisiahan hekin ovat :cry:

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 10:30 am
Kirjoittaja Medborgare
Likeavirgin kirjoitti: Ke Huhti 21, 2021 2:02 am
metal666 kirjoitti: Ti Huhti 20, 2021 11:17 pm 3 oli afgaania, muut sekalaista sakkia joista 1 syntyfinski.
huhu kertoo, että kuollut olisi afgaani ja puukottajaksi epäilty kantafinski.

Ihan eilisen MTV3 rikospaikkaohjelman mukaan kaikki kiinniotetut ovat ulkomaalaistaustaisia.
Uhri tosiaan afgaani, asusteli Mäntsälässä ja oli ravintolassa tarjoilijana töissä.

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 10:44 am
Kirjoittaja Monster
Medborgare kirjoitti: To Huhti 22, 2021 10:30 am
Likeavirgin kirjoitti: Ke Huhti 21, 2021 2:02 am
metal666 kirjoitti: Ti Huhti 20, 2021 11:17 pm 3 oli afgaania, muut sekalaista sakkia joista 1 syntyfinski.
huhu kertoo, että kuollut olisi afgaani ja puukottajaksi epäilty kantafinski.

Ihan eilisen MTV3 rikospaikkaohjelman mukaan kaikki kiinniotetut ovat ulkomaalaistaustaisia.
Uhri tosiaan afgaani, asusteli Mäntsälässä ja oli ravintolassa tarjoilijana töissä.
Et nyt viitsisi murskata toisten punavihreitä unelmia siitä, että afkaanin puukottaja olisi kantasuomalainen.

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 3:21 pm
Kirjoittaja Feliza
... " eilisen MTV3 rikospaikkaohjelman mukaan kaikki kiinniotetut ovat ulkomaalaistaustaisia.
Uhri tosiaan afgaani, asusteli Mäntsälässä ja oli ravintolassa tarjoilijana töissä."
Eikös näistä koko ajan puhuttu, että nuorisoporukoita olivat? Ja alaikäisiä?
Yritetään taas sumuttaa ja että vain suukopua !!! ollut. Nykyään aina näitten kohdalla käytetään vähätteleviä sanontoja; suukopu, erimielisyys, sanaharkka, nyrkkitappelu, kun kuitenkin henki lähtee joltain. Näitä ulostuloja selkeesti modifioi joku viestintäihminen sisäministeriöstä.

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 3:35 pm
Kirjoittaja poikani
Feliza kirjoitti: To Huhti 22, 2021 3:21 pmEikös näistä koko ajan puhuttu, että nuorisoporukoita olivat? Ja alaikäisiä?
Yritetään taas sumuttaa ja että vain suukopua !!! ollut.
Mielestäni uhrin ikä (24) tuotiin esille jo aika varhaisessa vaiheessa. On myös hyvä, että poliisi korosti kaiken lähteneen silkasta suukovusta, eikä esimerkiksi pieleen menneistä huumekaupoista. Tämä kertoo sen, että jopa kuolemaan johtavaa väkivaltaa ollaan valmiit käyttämään aivan naurettavista syistä. Aiheen paisuttelu olisi itse asiassa ollut ongelman vähättelyä.

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 3:53 pm
Kirjoittaja Kaketus
No nimi saadaan huomenna, perjantaina.
Hymyilyttää nämä puolustelijoiden argumentit ryhmädynamiika ,kunnian ja porukan puolustaminen.
Tällainen kurkunkatkojien puolustelu on hullun hommaa...

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 4:44 pm
Kirjoittaja Universal Exports
Kaketus kirjoitti: To Huhti 22, 2021 3:53 pm No nimi saadaan huomenna, perjantaina.
Jäivät Malmilla pois.
Vahva veikkaus somaleissa:

Oli takavuosina Malmilla sellainen somppujengikin kuin "Malmi Murderaz".
Eivät tule toimeen muiden matujen kanssa.
Malmin asemalta on kävelymatka siihen missä Tapanilan aseman somppulaumaraiskaus aikanaan oli.

Jos tekijä on 16 vuotias, mahtavatko nimeä antaa?

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 5:10 pm
Kirjoittaja Gurney
Likeavirgin kirjoitti: Ke Huhti 21, 2021 2:02 am
metal666 kirjoitti: Ti Huhti 20, 2021 11:17 pm 3 oli afgaania, muut sekalaista sakkia joista 1 syntyfinski.
huhu kertoo, että kuollut olisi afgaani ja puukottajaksi epäilty kantafinski.
Nimi tulee huomenna ja poliisikin sanonut, että kaikki ulkomaalaisia.

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 5:17 pm
Kirjoittaja Carelin
Eivät edes muut afrikkalaiset tule toimeen somaleiden kanssa. Ne eivät integroidu koskaan Suomeen muulla tavoin kuin panemalla jonkun läskin paksuksi.
En yhtään ihmettele jos tekijä joku Abdullah.

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 6:12 pm
Kirjoittaja RL11/6
warsaw kirjoitti: To Huhti 22, 2021 8:24 am
RL11/6 kirjoitti: Ke Huhti 21, 2021 5:26 pm Veitsivalintaa voisi katsoa uudelleen.

Pyyhkäistiinkö uhri savatella maahan? Hoidettiinko viimeistely todellakin legendaarisella Spydercon Civilian G10 terällä? (Malli joka on suunniteltu alkujaan DEA:n agenttien aseeksi tilanteisiin, joissa ampuma-asetta ei voi kantaa.)

Tänään epäiltyä tekijää pitäisi esittää vangittavaksi.
Kaatotekniikka ollut perinteinen viranomaistyyppinen maahanvienti. Katsoin tuon terätyypin, sillä ei voi pistää. Suunniteltu tekemään syviä viiltoja kuten muutkin koukkuveitset.

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 6:46 pm
Kirjoittaja Kaketus
Somppuja itsekin epäilen ,uhrikin vois olla Somppu,mutta nythän huhut kertoo että uhri afgaani

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: To Huhti 22, 2021 8:42 pm
Kirjoittaja poikani
Miten te kanssakeskustelijat aiotte suhtautua tähän invaasioon? Laskemalla housut alas? Taistelemalla surkeaan loppuun asti? Äänestämällä? Muuttamalla pois?

Re: Helsingin päärautatie­asemalla henkirikos – alaikäisiä otettu kiinni

Lähetetty: Pe Huhti 23, 2021 4:41 am
Kirjoittaja Victoria's Secret
damfin kirjoitti: To Huhti 22, 2021 9:25 am Ei kyllä meinannut pokka pitää kun luki Aseman Lapset Ry:n Susanna Ylimyksen haastattelua iltasanomista, tulee ihan tunne että hänen mielestään tuo puukkojen ja muiden aseiden kanssa hilluminen olisi suorastaan kunnioitettavaa, koska sillä puolustetaan kavereita, kunniaa, ja ryhmähenkeä :shock: :lol:

Myönnetään että syyllistyn nyt ehkä lauseiden irrottamiseen asiayhteydestä, mutta poimin tähän "parhaat palat" tuosta susannan selittelystä...
Ylimys mainitsee ilmiön, joka on noussut esiin, kun nuorten kanssa keskustellaan: kunnian puolustus.

– Oman kunnian, ystävien, perheen kunnia. Puolustetaan kaverien kunniaa. Tämä näkyy nyt enemmän katukuvassa.

---

Ylimys arvelee vastauksen löytyvän yhteisöön kuulumisesta.

– Se liittyy ryhmään, porukan henkeen. Parhaita kavereita puolustetaan.

---

Porukat muodostuvat vaikkapa harrastusten, musiikkimaun tai tietyn kokoontumispaikan ympärille.
Harrastukset tottakai yhdistää nuorisoa, varsinkin rautatieasemalla ja ostoskeskusten auloissa suoritettavat harrastukset ovat nuorille hyvin tärkeitä :lol:

Ja sitten se tärkein seikka joka täytyy ehdottomasti mainita...
– Ja kyllä ihan härmäläisetkin nuoret ”puolustavat kunniaa”. Se tulee nyt jollain tavalla yleisen nuorisokulttuurin kautta, että pidetään kavereiden puolta.

– Ei ulkomaalaistausta liity siihen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007931564.html
Tietenkin Suski ihalee uutta normia, sehän saa palkan suoraan matujen määrän mukaan. Vai luuletteko, että nuorisotiloilla ja -mestoilla saa mitään rahallista tuloa, jos paikalla ei ole hemmetisti matuja. Silloin aukeaa ministeriöiden, säätiöiden ja Veikkauksen hanat. "Monipuoliseen kotouttamiseen". Siellä he sitten suomalaisnuorison esimerkillä oppivat miten yhteiskunta toimii, minkälaiset arvot meillä täällä on ja kaikkea sitä, mitä täysivaltaisen tulevan kansalaisen tulee tietää maasta, jota he tulivat meidän rinnalle rakentamaan.

Ja sitten spekulointiin. Ylilaudalla tiedettiin, että tekijä oli Somalian maajoukkueesta ja tunnetaan nimellä Ridwan, jengiläisten kesken Ridu. Klaanista ei ole tietoa