awa kirjoitti:
Olen yrittänyt kertoa, että illan tapahtumankuvausta en pysty kertomaan, koska en ole ollu talossa Tähtisentiellä murhayönä. Arvioin kommenteissani yleisesti ainoastaan varmasti totena esitettyjä tapahtumia, mutta ulkopuolisesta huppiksesta ei sellaista näyttöä ole minulle vielä osoitettu - tuskin sitä Naakan kirjastakaan löytyy?
Itse olen lukenut kirjaa suhteellisen paljon ja sisältää kyllä todella paljon hyviä näkemyksiä siitä miksi Auer on syytön, mutta mielestäni parhaita kohtia on tässä kohtaa, kun Naakka kertoo poistumisjäljistä:
Syyttäjän teorioissa Anneli käy tappamassa Jukan puhelun aikana.
Hänellä ei ole todellisuudessa aikaa tehdä edes tätä, mutta missään tapauksessa hänellä ei ole
mahdollisuutta murhan jälkeen kivuta ikkunasta, koska hän on kaikissa tapauksissa alle 10 sekunnin
kuluttua surmaiskusta puhelimen vieressä. Astaloa ei ole verijälkien mukaan laskettu minnekään, eikä
ennen astalolla lyömistä ole veristä astaloa eikä edes verta niin paljon, että sitä voisi minnekään pisaroina
tiputella. Ikkuna oli rikottu puhtaalla astalolla. Pisaroita oli vielä terassillakin ja terassin poistumisaukon
läheisyydessä.
Terassin seinän kulmalaudassa olevasta iskujäljestä (ikkuna on kuvan vasemmalla puolella) nähdään, että
se on annettu alaviistosta ”sisältäpäin” lyöden. Noin 30 sentin päässä tästä jäljestä vasemmalle hieman
yläviistoon oli ikkuna-aukon karmissa verinen kankaasta tullut tuhrujälki, surmaajan hihasta. Oikealle
puolelle seinälle oli lisäksi lentänyt muutamia pieniä pisaroita astalon heilahduksen takia melko korkealle.
Anneli ei missään vaiheessa surman jälkeen ehdi verisen astalon kanssa ulos terassille, eikä astalo ole
verinen ennen surmaa.
Näin keissiä tietyllä tavalla ulkopuolisena tutkinut, osallistumatta keskusteluihin (koska jostain syystä tästä aiheesta keskusteleminen on monesti myrkyllistä ja tunteisiin vetoavaa.) olen edelleen odottanut niitä järkeviä argumentteja miten Auer olisi mitenkään pystynyt murhaa tekemään. Olen kaikki mahdolliset skenaariot mielessäni pyörittänyt läpitse, mutta en vain pysty mitenkään keksimään sitä miten Auer olisi pystynyt astalolla lyönnin jälkeen kuudessa minuutissa piilottamaan murha-astalon, pesemään verijäljet ja tekemään loput lavastustyöstä. Koska tuossa nirhaumassa ihan selvästi näkyy se että se on tuohon seinään tullut murhan
jälkeen koska se on veressä. Lavastukseen ja piiloittamiseen ei vain yksinkertaisesti ole aikaa mitenkään. Poliisit vielä soittivat Auerille ja pyysivät tarkastamaan Lahden pulssia hätäkeskuspuhelun jälkeen johon kului vielä lisää aikaa.
Koko lavastustyön olisi pitänyt olla valmis viimeisintä piirtoa myöten ennen hätäpuhelua, mutta tämä verinen nirhauma mielestäni todistaa sen että sen on järkevän ajattelun mukaan pakko ollut tulla tuohon seinään päähän lyönnin jälkeen, ei ennen sitä. Mielestäni on hieman jopa naurettavaa että tästä asiasta vielä debatoidaan, mutta kai siinä sitten on se ilmiö että jotkut ihmiset ovat vain yksinkertaisesti päättäneet varmasti mielessään että Auerin on pakko oltava syyllinen ja hovioikeuden on oltava väärässä. Muuta järkevää selitystä en tälle enää keksi. Ihmiset eivät tykkää olla väärässä varsinkin asioista joista he ovat keskustelleet foorumeilla tuhansien viestien aikana. Tästä olen huomannut erikoisen ilmiön siitä kun olen esimerkiksi ystävieni kanssa viettämässä ryyppyiltaa ja puheenaiheeksi tulee sattumalta Ulvilan tapaus, niin moni ystäväni on "vakuuttunut" siitä että Auer on tappanut miehensä vaikka minkäänlaisia perusteluita heillä ei asialle ole eivätkä he asiaa ole tutkineet yhtään millään tavalla uutisartikkeleita enempää.
Kyllä minä olisin valmis muuttamaan mieltäni jos Aueria kohtaan olisi minkäänlaista kovaa tai pehmeää todistusaineistoa missään, mutta mitään ei ole löytynyt. Ei yhtikäs mitään. Mikään ei viittaa siihen että Auer olisi murhannut miehensä, ainut asia mikä on vuosien varrella pehmeänä todistusaineistona jäänyt mieleeni Aueria vastaan on se että yhden todistajan mielestä Auerilla on ollut märät hiukset murhan jälkeen, joka viittaisi peseytymiseen. Tämä on ainut pehmeä Aueria vastaanpuhuva todiste mihin olen vuosien varrella törmännyt, en mihinkään muuhun. Kaikki muut ovat spekulaatiota, vääriä tunnustuksia ja manipulaatiota median, poliisien ja syyttäjien puolesta. Hänestä ei löytynyt Lahden verta juuri yhtään, Auerissa ei ollut mitään puolustusvammoja mitä nyt voisi järkevästi olettaa että tulisi kun nainen painii miehen kanssa (jos olette joskus tappelussa olleet niin kummallekin osapuolelle liki kaikissa tapauksissa niitä tulee, vaikka toinen olisikin paljon vahvempi ja olisi varustautunut veitsen kanssa. Puhutaan kuitenkin elämästä ja kuolemasta) talon wc-tiloissa ei ollut jälkiä suihkun käyttämisestä, mitään verijälkiä ei wc-tiloista löytynyt, Amandan alusta lähtien vankkumaton mielipide poistuvasta hahmosta... Lista on loputon ja kaikkea voi aina paeta siihen pisteeseen että alkututkinta muka mokattiin täydellisesti ja kaikki rikospaikkatutkijat olivat täydellisiä imbesillejä, mutta mielestäni tämä on erittäin halpaa retoriikkaa jolla paetaan sitä yksinkertaista tunnetta että "entä jos minä olenkin asiasta väärässä?"
Itsekin olen kuitenkin tätä asiaa seuraillut ainakin vuodesta 2013 asti ja minullakin oli jossain vaiheessa hetkiä kun luulin että Auer on murhaaja luettuani hänen kirjeitään lapsilleen ja hänen päiväkirjaansa. Kieltämättä olivat hieman outoa settiä, mutta tästä olenkin myöhemmin tajunnut sen ja tehnyt oman mutupäätelmäni siitä että uskoakseni suurin osa ihmisistä uskoo Aueria syylliseksi vain ja ainoastaan hänen erikoisen persoonallisuutensa takia. Jos hän olisi ollut tyypillinen järkyttynyt ja itkevä vaimo, minun näkemykseni mukaan häntä ei olisi ikinä alettu epäilemään murhasta ja olisi saanut kansan sympatiat puolelleen vastoin suurta oikeusmurhaa. Olen monesti kuullut että ihmisillä on tullut "ikäviä ja kylmiä intuitioita" Auerista. Osa tietenkin johtuu median luomasta henkilökuvasta, mutta myös Auerin omasta persoonallisuudesta joka on todellakin aika epätyypillinen perheelliselle naiselle. Ihmiset luottavat intuitioon monesti faktoja enemmän, ja tämä onkin mielestäni suurimpia syitä miksi tästä keissistä edes jaksetaan nykyään keskustella. Faktatietoon perustuvien todistusaineistojen perusteella Auer on syytön ja tämän on myös hovioikeuskin todennut.