Sivu 10/30

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 12:56 pm
Kirjoittaja Vilmavain
URSA kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 10:46 am Onkohan Pirinen saanut sen verran etumatkaa, ettei poliisilla ole mitään tietoa, missä päin maailmaa hän on. Riittää jos kukaan ei huomannut murhaa ja uhrin ruumis pysyi piilossa katseilta vaikka tunnin ajan, niin poliisin on ollut hankalaa etsiä murhaajaa muualta kuin kotoaan. Ja murhaajan yksinäisyyttä korostetaan kai siksi, koska silloin kukaan tuskin piilottelee häntä kotonaan.

Minkähän tasoista palkkaa Pirinen on tienannut. Jos hänellä on voinut olla paljon säästöjä, hän on saattanut vaikka paeta ulkomaille. Jos rahaa on ollut vähän, hän on todennäköisemmin tehnyt itsemurhan jossakin syrjässä. Tosiaan outoa ettei mahdollisesta autosta kerrota mitään. Onhan siinä eroa saattaako murhaaja matkustaa julkisilla vai henkilöautolla ja kuinka kauas hän on voinut ehtiä.
Yksinäisen erakkoluonteisen ihmisen ei varmaan tarvitse tienata kovinkaan kummoisia, että saa rahaa mukavasti säästöön. Tiedän yhden miehen, joka jäi matalapalkkaisesta elintarvialan työstä eläkkeelle viisikymppisenä, kun oli vaan saanut sen verran hyvät säästöt kasaan että oli mahdollista jäädä.
Oli myös tosi erakkoluonteinen, ei ikinä ollut seurustellut ja taisi asua (myöskin Riihimäellä) hyvin vaatimattomassa asunnossa, joka ei paljoa varmasti maksanut. Mies vietti vapaa-aikansa lähinnä pyöräillen eikä muuta tehnyt.
Tuli kyllä tämä tyyppi vahvasti mieleen Pirisestä. Toki hän oli niin ressukka, etten olisi ikinä voinut kuvitella tekevän pahaa kenellekään. Onkohan Pirinen vaikuttanut samalta työkavereiden mielestä?

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:02 pm
Kirjoittaja poikani
IS kirjoitti:Tuusulan työpaikka­murhasta epäilty Petri Pirinen karkasi Puolustus­voimilta

Petri Pirinen selitti armeijakarkuruuttaan sosiaalisten tilanteiden pelolla.

Niko Ranta

12:51

TUUSULAN viimeperjantaisesta työpaikkamurhasta epäilty 38-vuotias Petri Juhani Pirinen karkasi Puolustusvoimilta vuoden 2003 toukokuussa.

Hän ei palannut Karjalan prikaatiin Kouvolaan suorittamaan varusmiespalvelustaan. Poliisi ei saanut Piristä vuosien saatossa kiinni.

PIRINEN täytti 30 vuotta vuoden 2013 tammikuussa, ja sen myötä hän ei ollut enää asevelvollinen. Pirinen keplotteli itsensä pois armeijasta, ja selitti tekoaan sosiaalisten tilanteiden pelolla.

Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen oli haitannut muun muassa koulunkäyntiä, ammatin hankkimista ja työssä olemista.

Vuoden 2015 aikoihin ja sitä edeltävinä vuosina Pirinen oli eristäytynyt pitkälti kotiinsa. Käräjäoikeudelle toimitetuista papereista ilmeni, että miehellä oli taipumusta epäluuloiseen ajatteluun.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi Pirisen karkaamisesta 50 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 300 euroa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008411404.html

LLT.

38-vuotias! Tämä kaljuuntunut ukko näyttää ainakin viisikymppiseltä. Huh huh.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:03 pm
Kirjoittaja Kalinka Holmes
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008411404.html

12:51
Tuusulan työpaikka­murhasta epäilty Petri Pirinen karkasi Puolustus­voimilta

Petri Pirinen selitti armeijakarkuruuttaan sosiaalisten tilanteiden pelolla.

Tuusulan viimeperjantaisesta työpaikkamurhasta epäilty 38-vuotias Petri Juhani Pirinen karkasi Puolustusvoimilta vuoden 2003 toukokuussa.

Hän ei palannut Karjalan prikaatiin Kouvolaan suorittamaan varusmiespalvelustaan. Poliisi ei saanut Piristä vuosien saatossa kiinni.

Pirinen täytti 30 vuotta vuoden 2013 tammikuussa, ja sen myötä hän ei ollut enää asevelvollinen. Pirinen keplotteli itsensä pois armeijasta, ja selitti tekoaan sosiaalisten tilanteiden pelolla.

Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen oli haitannut muun muassa koulunkäyntiä, ammatin hankkimista ja työssä olemista.

Vuoden 2015 aikoihin ja sitä edeltävinä vuosina Pirinen oli eristäytynyt pitkälti kotiinsa. Käräjäoikeudelle toimitetuista papereista ilmeni, että miehellä oli taipumusta epäluuloiseen ajatteluun.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi Pirisen karkaamisesta 50 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 300 euroa.

Nyt poliisi epäilee Piristä miehen murhasta. Epäilty teko tapahtui uhrin työpaikan alueella Tuusulassa.

Poliisi on antanut julkisuuteen epäillyn nimen ja kuvan, jotta hänet saataisiin tavoitettua.

Tiedot ja havainnot miehestä pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112. Poliisi on sanonut, että Piristä ei kannata lähestyä itse.

Myös poliisi on sanonut, että Pirinen on ”varsin yksinäinen henkilö”.

– Hänellä ei ole hirveästi sosiaalisia kontakteja, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä on sanonut aiemmin IS:lle.

Piristä ei ole aiemmin tuomittu törkeistä rikoksista, mutta hän on ollut aiemmin tekemisissä virkavallan kanssa vähäisemmistä asioista.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:09 pm
Kirjoittaja Calamity Jane
Vilmavain kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 12:56 pm Toki hän oli niin ressukka, etten olisi ikinä voinut kuvitella tekevän pahaa kenellekään.

Ai? No eikös silloin, se ressukkamaisuus ollut eduksi? Jännää , miten rehellissiä ihmisiä arvostellaan ,mutta roistot ovat cool? :shock:

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:20 pm
Kirjoittaja sossikran
Onko samanlainen tekotapa kuin Tampereen kiinalaisnaisen surmassa 2011?


https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... 15&t=11499

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:29 pm
Kirjoittaja True
Miten on onnistunut piileskelemään viranomaisilta vuosia? 2003 karannut armeijasta ja ei ole miestä löydetty. Ehti asevelvolisuus ikä umpeutua.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:46 pm
Kirjoittaja TooToo
True kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 1:29 pm Miten on onnistunut piileskelemään viranomaisilta vuosia? 2003 karannut armeijasta ja ei ole miestä löydetty. Ehti asevelvolisuus ikä umpeutua.
Ei armeijan takia ketään aktiivisesti etsitä, mutta jos kohdalle sattuu niin kyytiin ja varuskuntaan. Tuon erakon elämäntyylillä helposti poissa paikoista, missä voisi käry käydä.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:55 pm
Kirjoittaja True
TooToo kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 1:46 pm
True kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 1:29 pm Miten on onnistunut piileskelemään viranomaisilta vuosia? 2003 karannut armeijasta ja ei ole miestä löydetty. Ehti asevelvolisuus ikä umpeutua.
Ei armeijan takia ketään aktiivisesti etsitä, mutta jos kohdalle sattuu niin kyytiin ja varuskuntaan. Tuon erakon elämäntyylillä helposti poissa paikoista, missä voisi käry käydä.
Itse olen ymmärtänyt että armeijakarkuria tullaan ihan kotoa hakemaan.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:56 pm
Kirjoittaja Jasonnn
Veikkaan että löytyy elossa jostain pohjoisesta syrjäisestä mökistä. Varmasti ollut suunnitelma mihin pakenee. Jotenkin tulee tunne ettei ole itsemurha kandidaattia.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 1:57 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Mielenterveyspotilas, (anteeksi, mielenterveyskuntoutuja) tama P.P. taitaa olla. Paitsi etta kuntoutuspuoli on taitanut jaada retuperalle. Tassa sitten tulos?

Nimimerkille Poikani: Kylla P.P nayttaa aika lailla ikaiseltaan: 38v. Ja aika mukavannakoinen mies. Ei kaikki viiskymppisetkaan ole yleensa kaljuja :wink: .

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 2:13 pm
Kirjoittaja sikapäivät2020
poikani kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 12:55 pm
Likeavirgin kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 12:43 pm
poikani kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 12:26 pm

Helpostihan se käy. Murtautuu vaikka johonkin mökkiin tai painuu syvälle korpeen teltan kanssa.
Jep, tässä tulee kansallissosialistin ja normaalin ihmisen erot hyvin näkyviin. Normaali ihminen lähtee pakenemaan, kun kansallissosialisti jää murhaveitsen kanssa paikan päälle patsastelemaan ylpeänä, kun tappoi toisen arjalaisen kaverinsa pillukiimassaan :!:
Teidän piireissänne on selvästi erilainen käsitys normaali-ihmisestä kuin, noh, normaaleilla ihmisillä. Normaali ihminen ei tee murhaa.
:?: Johan pomppas :?: Oikein normaali ihminen.Väitän että montakin normaalia ihmistä on tehnyt murhan.Monelle on tullut se "pimeä"Hetki.Jossa olisi voinut tapahtua mitä tahansa.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 2:32 pm
Kirjoittaja tuomittumurhasta
Tämmöset ressukat tappaa kyllä ittensä, jos ei bussissa uskalla matkustaa niin ei kyllä vankilassakaan uskalla olla.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 2:36 pm
Kirjoittaja poikani
sikapäivät2020 kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 2:13 pm
poikani kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 12:55 pm
Likeavirgin kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 12:43 pm Jep, tässä tulee kansallissosialistin ja normaalin ihmisen erot hyvin näkyviin. Normaali ihminen lähtee pakenemaan, kun kansallissosialisti jää murhaveitsen kanssa paikan päälle patsastelemaan ylpeänä, kun tappoi toisen arjalaisen kaverinsa pillukiimassaan :!:
Teidän piireissänne on selvästi erilainen käsitys normaali-ihmisestä kuin, noh, normaaleilla ihmisillä. Normaali ihminen ei tee murhaa.
:?: Johan pomppas :?: Oikein normaali ihminen.Väitän että montakin normaalia ihmistä on tehnyt murhan.Monelle on tullut se "pimeä"Hetki.Jossa olisi voinut tapahtua mitä tahansa.
Sitä kutsutaan tapoksi. Murha on jotakin muuta.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 2:38 pm
Kirjoittaja Bird
Oho, tämä Petrihän on sitten jäänyt ilman apua jo kouluiässä. Heitä on valitettavan monia ja aikuisuudessa elämä on lähinnä jatkuvaa ja erittäin kuormittavaa selviytymisen yrittämistä joka päivä. Itselle tuli aiemmin yksinäisyyden korostamisesta mieleen, että olisikohan taustalla koulukiusatuksi tulemista. Ja nyt kenties työpaikkakiusaamista, kuten osa täällä onkin spekuloinut jo. Voi toki olla muutakin. Kukahan ton mainitun "epäluuloisuuden" on arvioinut. Se nyt vielä vaikeuttaa sosiaalisia suhteita.

Sosiaalisten tilanteiden jännitys ja ahdistus on Suomessa yleistä, moni kuvittelee varsin virheellisesti olevansa ainoa. Lieneekö P.P.: kin luullut näin. (Mielenterveystalon nettisivuillahan on tästäkin tietoa, testi sekä omahoito-osio, mikä ei edellytä kirjautumista.)

Tota ulkonäön arvioimista pidän jotenkin outona ja asiaankuulumattomanakin. Mies on murhannut jonkun ja täällä kehuskellaan sen kirkkaita silmiä ja hyvännäköisyyttä.
Olemuksen arvioimisessa olennaista saattaa olla lähinnä onko huoliteltu vai epäsiistin ja hoitamattoman näköinen tmv. (voi antaa osviittaa mielenterveydestä ja elämänhallinnasta).

Oli asiat miten oli, jos on hengissä, toivottavasti itse ilmoittautuu poliisille ja kantaa vastuun teostaan.

Re: Murha Tuusulassa 12.11.2021 - Petri Pirinen etsintäkuulutettu

Lähetetty: Ke Marras 17, 2021 2:42 pm
Kirjoittaja Solttuetsivä
Aika heikosti oli Puolustusvoimat kiinnostunut hepusta.
Onhan Pirisellä ikääkin jo kertynyt jos 2003 ei palannut varuskuntaan, tuosta on kuitenkin 18v ja varusmieheksi mennään noin 20v.

Sotilaskarkuruus 2003 kun ei palannut varuskuntaan.
Meni oikeuteen vasta 2015.
Poliisikaan ei ollut kinnostunut sotilaskarkurista yli kymmeneen vuoteen.
Ja kun täyttää 30-v ei enää joudu suorittamaan kesken jäänyttä palvelustaan.

Piristä ei kuitenkaan tuomittu sotilaskarkuruudesta_
Oikeudessa Pirinen myönsi karkaamisen oikeaksi, mutta katsoi, että palveluksen keskeyttäminen johtui sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Pirinen kertoi vastauksessaan olevansa jännittäjä, mikä oli vaikeuttanut hänen koulunkäyntiään ja ammatin hankkimista.
Hän kertoi olleensa ahdistunut.
Pirinen tiesi tehneensä väärin, kun ei ollut palannut prikaatiin.
Hän ei kuitenkaan ollut tehnyt asialle mitään, eikä uskaltanut kertoa asiasta kenellekään.

Lausunto vapautti vankilasta
Pirinen toimitti käräjille lääkärinlausunnon. Niissä kuvailtiin hänen lapsuutensa turvattomia kotiolosuhteita.
Pirinen oli myös koulukiusattu. Kavereita hänellä ei ollut.

Oikeuskäsittelyn aikaan mies oli eristäytynyt kotiinsa vuosia jatkuneiden jännitys- ja ahdistusoireidensa vuoksi.
Lääkärinlausunnon mukaan hän ei pystynyt esimerkiksi matkustamaan julkisilla kulkuvälineillä ollenkaan. Arjesta selviytyminen oli vaikeaa.

Hän pyysi, että häntä ei rangaistaisi.
Käräjäoikeus katsoikin, että jos hän olisi armeija-aikanaan hankkinut lääkärilausunnon,
hänen palveluskelpoisuutensa olisi todennäköisesti katsottu toisenlaiseksi.
Näillä perustein vankilaa ei nähty miehelle oikeudenmukaiseksi paikaksi.

Hän sai tuolloin 300 euron sakot karkaamisesta.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8023 ... c8ca03626d