Isä joutui ampumaan poikansa hengiltä Seinäjoella – Näin hän kertoi tapahtumista
Käräjäoikeuden mukaan kyse oli lain sallimasta hätävarjelusta.
Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi viime viikolla antamassaan tuomiossa, ettei isä syyllistynyt rikokseen ampuessaan poikansa kuoliaaksi.
Poika oli puukottamassa omaa äitiään, kun isä ampui häntä revolverilla selkään.
Isä ei olisi halunnut huumeisiin repsahtanutta aikuista poikaa kotiinsa, mutta äidillä oli asiassa ”sydän pelissä”.
Poika ei ollut koskaan aiemmin käyttäytynyt äitiään kohtaan väkivaltaisesti.
Avovaimo oli huolissaan. 29-vuotias miesystävä oli retkahtanut metamfetamiiniin, puhui sekavia eikä nukkunut.
Nainen pelkäsi olla miehen kanssa. Hän soitti avomiehensä äidille ja kertoi pojan olevan niin karmeassa kunnossa, ettei hän uskalla olla tämän kanssa.
Keskiviikkona nainen pakkasi tavaransa ja lähti omien vanhempiensa luokse. Hän kertoi avomiehensä äidille, ettei ole ikinä pelännyt niin paljon.
Perjantaina 3. kesäkuuta avomiehen isä joutui ampumaan psykoottista poikaansa. Tapauksen esitutkintapöytäkirjat valottavat seinäjokelaisen perhetragedian taustoja.
”Aina on saanut tulla kotiin”
Naisen lähdettyä poika soitti omalle äidilleen. Hän sanoi, että hänen päänsä räjähtää.
Äiti lupasi, että poika voi viettää seuraavan yön vanhempiensa luona. Isä oli tätä vastaan.
Äidin mukaan hänellä ja pojan isällä oli erimielisyyksiä pojan auttamisessa. Äidin mukaan hänellä oli ”sydän pelissä”, kun taas isällä ”paremmin realiteetit esillä”. Äiti kuitenkin sai tahtonsa läpi.
– Ikinä ei ole [hänelle] käännetty selkää, ja aina on saanut tulla meille kotiin missä tilanteessa tahansa, kertoi äiti myöhemmin poliisikuulusteluissa.
Levoton poika
Torstaina poika oli äidin mukaan koko illan omituinen. Hän kyseli avopuolisonsa perään ja katseli äitiään vihaisesti.
Isän kertoman mukaan äiti oli aiemmin pyytänyt pojan naisystävää miettimään suhdetta uudelleen. Hän epäili, että äidin puheet olivat sytyttäneet pojassa vihan omaa äitiään kohtaan.
Illanvieton jälkeen isä kertoi nukkuneensa koiran unta.
– En luota [poikaani] enkä pysty siksi nukkumaan kunnolla, kertoi isä myöhemmin poliisikuulusteluissa.
Levoton meno jatkui yöllä. Vanhemmat kuulivat poikansa liikkuvan asunnossa. Isä ehdotti, että poika katsoisi Tanskalaista maajussia, jotta saisi unen päästä kiinni.
– [Poikani] jäi katsomaan sitä ja ajattelin, että eihän tässä ole mitään, isä pohti osaamatta aavistaa tulevan aamun kauheuksia.
Taustalla päihdeongelma
Äidin mukaan 29-vuotias poika oli aina ollut äkkipikainen. Hän oli saanut päihdepsykoosin puoli vuotta ennen veritekoa. Äiti uskoi pojan pyrkineen huumeilla rauhoittamaan mieltään. Äidin mukaan poika oli kertonut kuulevansa ääniä.
Pahaan päihdekoukkuun ajautunut poika asui vanhempiensa kotona vuosina 2014–2015. Hän ei halunnut päihdehoitoon, mutta onnistui vanhempiensa luona asuessaan katkaisemaan päihdekierteen.
Poika muutti tämän jälkeen työpaikan perässä toiselle paikkakunnalle. Tarkoituksena oli aloittaa uusi, puhdas elämä.
Äiti tässä, älä lyö
Sen jälkeen alkoivat ongelmat alkoholin kanssa, jota poika käytti äitinsä mukaan pysyäkseen erossa muista päihteistä. Tästäkin oli äidin ja pojan välillä riitaa.
Myöhemmin poika innostui bodaamisesta. Lyhyessä ajassa hänen hintelään kehoonsa ilmestyi rutkasti lihasmassaa.
– Voi melkein vain aavistaa, ettei se pelkästään kaurapuuroa syömällä tullut, totesi isä.

- Työnnettyään äitinsä kylpyhuoneeseen poika haki keittiöstä veitsen.jpg (133.46 KiB) Katsottu 2415 kertaa
”Vasikka pitää tappaa”
Perjantaina 3. kesäkuuta äiti heräsi noin 6.30 ja meni keittiöön laittamaan kahvit tippumaan. Poika oli jo hereillä ja puhui ”vasikan tappamisesta”.
– Hän huoritteli minua ja puhui uudestaan, että "vasikka pitää tappaa”. En osaa sanoa ketä hän tällä tarkoitti, kertoi äiti.
Äiti ja poika joivat keskenään kahvit ja olivat menossa yhdessä tupakalle, kun poika kävi yhtäkkiä äitinsä kimppuun ja alkoi töniä häntä kohti kylpyhuonetta. Jossain vaiheessa poika kävi hakemassa keittiöstä mustakahvaisen veitsen. Siitä alkoi silmitön puukotus.
– Sanoin, että "äiti tässä, älä lyö”. Hän vain hoki, että "kuole”. Olen varma, että hän ei tajunnut minun olevan siinä. Uskon ja toivon, että hän ei tajunnut minun olevan siinä.

- Isä joutui ampumaan oman poikansa Seinäjoella kesällä 2022. Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan kyse oli hätävarjelusta.jpg (179.59 KiB) Katsottu 2415 kertaa
Näen oman toimintani itsepuolustuksena, itseasiassa vähän enemmänkin
Meteliin herännyt isä yritti tulla väliin, mutta ei onnistunut repimään poikaansa irti. Hän säntäsi työhuoneeseen, jossa säilytti ladattua revolveria.
Isän mukaan hänellä revolveri oli tarkoitettu omaksi turvaksi moottoripyöräjengejä vastaan.
Päästyään takaisin keittiöön hän näki poikansa äitinsä päällä lyöntiasennossa. Isän mukaan poika oli lyönyt äitiään veitsellä kasvoihin ja tähtäsi seuraavaksi kaulaan.
– Ihan selkeä tappamisen maku siinä oli. Sen jälkeen en enää miettinyt sekuntiakaan vain painoin liipaisinta. Se oli sellainen refleksi, sanoi isä.
– En ymmärrä, että mistä sain voimia toimia, niin kuin toimin. Ihmettelen, että miten ylipäätään osuin.
– Se teki tästä erityisen vaikeaa, että [pojalla] oli syntymäpäivä. Ei tarvinnut kolmeakymmentä täyttää, kertoi isä kuulusteluissa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ca30 ... d519a8240b