19-vuotias nuori kuoli järkyttävällä tavalla koulun pihalla – poliisitutkinta paljastaa turman syyt
Nuoret kuulivat voimakkaan pamauksen ja menivät katsomaan, mitä on tapahtunut.
19-vuotias moottoripyöräilijä kuoli poikkeuksellisessa turmassa Etelä-Karjalassa Taipalsaarella viime toukokuussa.
Onnettomuus tapahtui Saimaanharjun koulun pihaan johtavalla väylällä, joka oli suljettu heijastinpuomilla. Moottoripyöräilijä törmäsi puomiin ja kuoli saamiinsa vammoihin.
Poliisi sai esitutkinnassa selvitettyä turman todennäköiset syyt.
Ennen onnettomuutta 19-vuotias nuori mies oli tavannut kavereitaan Taipalsaaren päiväkodin luona. Päiväkodin pihalla olleet kaverit, nuori mies ja nainen, kertoivat myöhemmin esitutkinnassa, että 19-vuotiaan miehen moottoripyörän valot eivät olleet toimineet. Lisäksi mies oli maininnut jotakin kytkimen toiminnasta.
Onnettomuus tapahtui, kun nuorukainen lähti päiväkodin pihasta moottoripyörällään iltapimeällä hieman yhdentoista jälkeen Kuhatietä pitkin Taipalsaaren suuntaan. Urheilukentän jälkeen nuori mies kääntyi kulkusuunnassaan nähden oikealle menevälle väylälle, joka johti Saimaanharjun koulun pihaan.
Tiellä oli kiellettyä ajaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla, ja tästä syystä väylä oli suljettu heijastimin merkityllä puomilla.
Moottoripyöräilijä törmäsi kulkuväylän sulkevaan puomiin rintansa korkeudelta. Törmäyksen jälkeen moottoripyörä jatkoi pystyssä matkaansa ja kaatui lopulta noin 52 metrin päähän puomista.
Päiväkodin pihalla olleet nuoret kuulivat voimakkaan pamauksen ja menivät katsomaan, mitä on tapahtunut. Nuoret havaitsivat 19-vuotiaan joutuneen vakavaan onnettomuuteen ja soittivat hätäkeskukseen.
Tuolloin kuljettaja oli ollut vielä tajuissaan. Onnettomuuspaikalla toinen nuorista kysyi kuljettajalta, oliko tämä keulinut moottoripyörällään ennen onnettomuutta. Tämä oli vastannut kieltävästi.
Nuori lappeenrantalaismies kuoli saamiinsa vammoihin Etelä-Karjalan keskussairaalassa.
Poliisi tuli esitutkinnassa siihen lopputulokseen, että moottoripyörän valot eivät olleet toimineet ja kuljettaja ei todennäköisesti pimeässä ajaessaan huomannut väylän sulkevaa puomia.
Puomin heijastimet eivät olleet heijastaneet, koska valonlähde puuttui.
Tutkinnassa ei pystytty sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että moottoripyöräilijä olisi ajanut ylinopeutta onnettomuuden tapahtuessa.
Poliisi tutki tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Tutkinta on lopetettu, koska rikoksesta epäilty, eli onnettomuuteen joutunut moottoripyöräilijä, on kuollut. Asia ei siis siirry syyteharkintaan syyttäjälle.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010946326.html