Uusi käänne: Hervannan murhasta epäilty 19-vuotias vangittiin sittenkin – pakoili toista oikeudenkäyntiä ja etsintäkuulutettiin kahdesti
Tampereen Hervannassa Lindforsinkadulla tapahtui heinäkuussa henkirikos, jonka uhrina kuoli keski-ikäinen mies. Kahta 19-vuotiasta vastaan on nostettu syytteet murhasta.
Epäillyistä toinen on ollut esitutkinnan aikana vangittuna vain noin puolitoista viikkoa. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen 5. heinäkuuta, ja poliisi vapautti miehen 17. heinäkuuta. Toinen epäilty on ollut vangittuna heinäkuun alusta asti.
Varsinaisen henkirikosoikeudenkäynnin on määrä alkaa tiistaina 5. marraskuuta. Sitä, että vuonna 2004 syntynyt mies on odottanut oikeudenkäyntiä vapaalla jalalla, on käsitelty jo kahdessa eri oikeusasteessa viimeisen reilun viikon sisään.
Syyttäjä nosti viime viikolla miestä vastaan syytteen murhasta ja toissijaisesti avunannosta murhaan. Syyttäjä vaati myös miehen vangitsemista. Syyttäjä katsoi, että oli riski, että mies yrittäisi välttää oikeudenkäynnin.
Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen. Sen mukaan tutkinnassa ei ollut tullut ilmi uusia seikkoja, joiden perusteella mies olisi voitu vangita. Syyttäjä kanteli käräjäoikeuden päätöksestä.
Turun hovioikeus otti asian käsittelyyn pikaisesti ja päätti tämän viikon tiistaina, että mies tulee vangita heti.
Etsintäkuulutettu
Miehen aika vapaalla jalalla on ollut vaiherikas.
Sen jälkeen, kun hänet vapautettiin, häntä vastaan oli määrä lukea syyte toisesta rikoksesta 8. lokakuuta Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Mies kuitenkin jätti tulematta istuntoon. 16. lokakuuta hänet etsintäkuulutettiin tiedoksiantoa varten.
Oikeuden papereista selviää, että mies oli etsintäkuulutettu myös jo 7. elokuuta toisen rikosasian vuoksi ehdotonta kiinniottoa varten.
Tällä perusteella syyttäjä katsoi, että oli vaara, että mies karttaisi myös tulevaa henkirikosoikeudenkäyntiä.
Hovioikeus katsoi, että koska mies ei saapunut aiempaan oikeudenkäyntiin ja koska miestä oli vaikeaa tavoittaa, oli perusteltu syy epäillä, että hän ei saavu vapaaehtoisesti murhaoikeudenkäyntiin 5. marraskuuta. Näin ollen hovioikeus katsoi, että vangitseminen oli perusteltua, kun kyseessä oli hyvin vakava rikosepäily.
Mies vastusti vangitsemista. Hänen mukaansa karttamisvaaraa ei ollut. Hän sanoi olleensa poliisin ja avustajansa tavoitettavissa.
Aamulehden tietojen mukaan miestä epäillään henkirikoksen lisäksi ainakin omaisuusrikoksista.
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000010800350.html