Sivu 10/21

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ma Huhti 13, 2009 11:38 pm
Kirjoittaja Hessu52
No no Sariola, älähän nyt muuttele noita juttuja, sillä itse olet paikantanut teltan niin, että se on ollut lähes kokonaan lintupoikien näkyvissä, mutta idolisi on ollut poissa, missä, kerroan se?

Kun sanot poikien nähneen miehen jalat tai siis vartalon alaosan, niin ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin yksi, eli lintupojat näkivät Boismannin jalat sillä ne ovat ainoat, jotka ovat suunnilleen pysyneet paikoillaan ja ne on todistettavasti nähty.

Kukaan ei voi todistaa, etteikö töyrään taakse piiloutuja olisi voinut olla Gustafsson, koska häntä ei siinä teltan päällä näkynyt, kuten ei näkynyt alastonta Irmeliäkään!

Näiden kahden keskeisen henkilön, sinä Sariola olet toidisteluillasi polun suunnasta, teltan asennosta ja moottoripyörän asennosta itse vakuutanut todeksi, joten en minä voi sille mitään, että tyrkkäät nyt tuolla tavalla epäluuloja idolisi poissaoloon teltalta, silloin lintupoikien käynnin aikaan.

Pojat näkivät teltalla vain vaatemytyn, joka on voinut olla hyvinkin Tuulikki, jonka pään suojaksi surman jälkeen oli kiedottu huopa, ikään kuin surmaaja ei voisi katsella kuolleen Tuulikin kasvoja.

Näinhan käy useinkin silloin, kun joku on surmannut hänelle viattoman henkilön ja uskoisin Tuulikin olleen niemellä, mitä viattomin tytölapsi surmattavaksi, tuollaisella raaalla tavalla.

Sekin on aika metkaa, että kun Gustafsson lopulta löydettiin, olivat kaikkien uhrien kasvot jollain tapaa peitossa, eikä vahingossakaan kohdistuneet Gustafssonin suuntaan, siis Gussekaan ei ollut kasvokkain rakkaan Irmelinsä kanssa.

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ti Huhti 14, 2009 3:25 pm
Kirjoittaja Matlock
Hessu52 kirjoitti:Jahas ja Mätlokki sai kynänsä taas savuamaan.

No kerro sinä missä Gustafsson oli lintupoikien käydessä niemellä, kun häntä ei veriturpansa kanssa teltan päällä olutmakoilemassa.

Ettei vaan olisi luikahtanut töyrään taakse piiloon odottamaan, että pojat lähtisivät ja hän saisi jätkaa lavastuksiaan, no spekulaatio ikä spekulaatio, mutta kahden todistajan mukaan, Gustafsson ei ollut aamulla teltan päällä, josta hänet sittemmin uikutuksen myötä "tajuttomana" löydettiin.

Isäntäsi Sariola määritti polun paikan ja moottoripyörän asennon niin tarkasti, ettei se anna spekuloinneille sijaa, ettei Gustafsson ollut teltanrisojen sisällä, eikä päällä, heh heh, mitäs selität nyt?
Ensiksikin lintupoikien tarkkaa olinpaikkaa ei käsittääkseni ole selvitetty. Joka tapauksessa he ovat nähneet vain osan eli jonkun jalat. Ja kun he ovat nähneet vain jonkun jalat, se makoilija on voinut olla kuka tahansa uhreista tai vaikka Remu tai Kekkonen. Merivuokko väitää makoilijan olleen sivullinen ja ehkä tietää kuka, kysy häneltä.

Ja jos töyrään taakse on piiloutunut ulkopuolinen surmaaja, kaippa hän on voinut poikien lähdettyä liikutella ruumiita, esim pölliäkseen taskuista kamoja.

Joka tapauksessa nisseltä olisi vaatinut uskomatonta pokkaa - suorastaan tyhmänrohkeutta - jäädä paikalle makoilemaan, kun hän ei olisi töyräältä voinut mitenkään tietää, mitä lintupojat ehtivät nähdä.

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ti Huhti 14, 2009 4:52 pm
Kirjoittaja skoone
Matlock kirjoitti:
Ensiksikin lintupoikien tarkkaa olinpaikkaa ei käsittääkseni ole selvitetty.
Ja toisekseen voi olla, että heidän "tarinansa" voi olla myös vähän epätarkka. Eikä nyt sitä enää void mitenkään tarkistaa, kun toinen lintupojista kuoli niin varhain.

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ti Huhti 14, 2009 6:44 pm
Kirjoittaja RockOla69
Matlock kirjoitti:
Hessu52 kirjoitti:Jahas ja Mätlokki sai kynänsä taas savuamaan.

No kerro sinä missä Gustafsson oli lintupoikien käydessä niemellä, kun häntä ei veriturpansa kanssa teltan päällä olutmakoilemassa.

Ettei vaan olisi luikahtanut töyrään taakse piiloon odottamaan, että pojat lähtisivät ja hän saisi jätkaa lavastuksiaan, no spekulaatio ikä spekulaatio, mutta kahden todistajan mukaan, Gustafsson ei ollut aamulla teltan päällä, josta hänet sittemmin uikutuksen myötä "tajuttomana" löydettiin.

Isäntäsi Sariola määritti polun paikan ja moottoripyörän asennon niin tarkasti, ettei se anna spekuloinneille sijaa, ettei Gustafsson ollut teltanrisojen sisällä, eikä päällä, heh heh, mitäs selität nyt?
Ensiksikin lintupoikien tarkkaa olinpaikkaa ei käsittääkseni ole selvitetty. Joka tapauksessa he ovat nähneet vain osan eli jonkun jalat. Ja kun he ovat nähneet vain jonkun jalat, se makoilija on voinut olla kuka tahansa uhreista tai vaikka Remu tai Kekkonen. Merivuokko väitää makoilijan olleen sivullinen ja ehkä tietää kuka, kysy häneltä.

Ja jos töyrään taakse on piiloutunut ulkopuolinen surmaaja, kaippa hän on voinut poikien lähdettyä liikutella ruumiita, esim pölliäkseen taskuista kamoja.

Joka tapauksessa nisseltä olisi vaatinut uskomatonta pokkaa - suorastaan tyhmänrohkeutta - jäädä paikalle makoilemaan, kun hän ei olisi töyräältä voinut mitenkään tietää, mitä lintupojat ehtivät nähdä.

Henry Olavi Aaltonen on ollut tapahtuma-aikaan 12-vuotias, joten ehkä poistamme tämän mainion artistin epäiltyjen listoilta! Get On! 8)

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ti Huhti 14, 2009 6:55 pm
Kirjoittaja Merivuokko
:P :P :P :P
Teltan päällä makasi mieshenkilö, housuista päätellen ja varmaan muutenkin,
ei kuitenkaan hento 15-16 vuotias tyttö ja rantaan poistui toinen mieshenkilö.
Kilun kuvaus meni jotenkin näin:
Otti pari askelta ja kääntyi selin... ja laskeutui alas rantaan rinnettä...
Rantaan laskutujanlla oli tummat suorat housut.
Kilu oli osoittanut poliisin housuja ja sanonut, että oli ollut sellaiset
housut kuin teilläkin. poliisilla oli suorat mustat housut.
Paikka, mihin asti pojat etenivät, on ainakin poliisin tiedossa melko tarkalleen.
Olihan siellä niitä lavastuksia, useitakin.

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ti Huhti 14, 2009 7:02 pm
Kirjoittaja Merivuokko
:lol: :lol: :lol: :lol:
Keskimmäisessä niemessähän Gusse oli tavannut pari onkipoikaa, eikös hän
näin kertonut jossain kuulustelussa. :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen
Yksi vaihtoehto huonolle muistille on, että joku on ollut niin täydessä kännissä
ettei yksinkertaisesti muista mitään.
Että pojat lähtisivät retkelle mukanaan likööripullo ja yksi vahva pullo ei mene minun kaaliin. Se viinamäärä ei riitä, jos Mäki on kirjoittanut yöllä kahden aikaan
vihkoon, Nisse ja Sepi kännissä. Siellä on ollut jollakulla enempi viinaa eväänä,
sitä pirun viinaa, mitä tuli nautittua.

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ti Huhti 14, 2009 8:12 pm
Kirjoittaja Myrskylintu
Kyllä se voi poikasille riittääkin. Joivat todennäköisesti lähes ensikertaa.
Itse join ensimmäisen kerran 25-vuotiaana. Olen isokokoinen mies.
Join vajaan pullollisen viiniä, ja sammuin. Puolikas Citrus ja puolikas Salmisaari vastaavat yhteensä jo about yhtä kokonaista Koskenkorvaa. Kyllä siitä aloittelijapoikanen tulee todella känniin. Tytöt tuskin paljoa joivat.

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ti Huhti 14, 2009 10:55 pm
Kirjoittaja awa
Mutta kuka on juonut sitä pirunviinaa, sen vasta täytyykin olla todella kaduttava juttu.

Hän tietää, ken sitä myrkkyä on juonut.

- hymm -

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ke Huhti 15, 2009 12:24 am
Kirjoittaja Hessu52
No silloin huimaan aikaan, meikä tempas kolmenvartin pullollisen Seagram wihkyä ja lähti vasta sen jälkeen baanalle, joten se on kyllä ihan harjoittelusta kiinni, tuo humalatilan tulo.

Ei sitä kahdesta tai kolmesta kerrasta vielä niin hyvin viinaa tunne, etteikö tulisi otettua liikaa ja kyllä "Salkkari + Cittari" ovat sen verran kova yhdstelmä, että siitä ovat pojat kunnon perskännin saaneet.

Kumpi sitten on kuilinut sen lopun, jos sitä yleensäkään on ollut, niin aamuyöstä lärviinsä, on salaisuus ja siksi taitaa jäädä, mutta jompi kumpi pojista se on täytynyt olla.

Siihen en usko, että joku ulkopuolinen olisi kytännyt, kun pojat litkivät illan aikana viinaa ja jättävät lestin vielä ulos vartioimatta, jolloin ilman surmatekojakin, olisi flindan voinut nyysiä kenekään perään huuutamatta.

Siispä miksi surmat?

Pikaistuksissaan jonkun muun syyn takia?

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: La Huhti 18, 2009 5:15 pm
Kirjoittaja Wagner
Hessu52 kirjoitti:Siispä miksi surmat?
Pikaistuksissaan jonkun muun syyn takia?
Kysy Arskalta.
8)

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ma Huhti 20, 2009 8:38 pm
Kirjoittaja Wagner
Keskiniemi oli varsin vehreä vielä 1960.
Tunnistatteko ympäristön ja peippopesien alaoksattomat rantakoivut ?
Lopussa kuuluu lintuäidin liverrys poikasia kutsuessaan: ollaan siis toukokuussa.
Mutta Tamara oli ihana.

Tuosta renkipojasta en tiedä, saattaa olla ollut joku paarman puremaan jo toukokuussa herännyt
.


8)

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2009 12:40 am
Kirjoittaja ratkaisija
näitä kalamiehiä ei ole muut nähneet kun Karjalainen ja Nisse v 2004.
epälen että tämä on poliisien/lehtimiesten ilmoille heittämä legenda, kun haluttiin sevittää oliko niemessä muita.
vaan ei ilmaantuneet kalamiehet julkisuuteen, sen sijaan ilmaantui Kivilahti ja Lintupojat, joiden jutuissa on kovin paljon erikoista, varsinkin Kivilahden.

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2009 11:21 am
Kirjoittaja Wagner
ratkaisija kirjoitti:näitä kalamiehiä ei ole muut nähneet kun Karjalainen ja Nisse v 2004.
epälen että tämä on poliisien/lehtimiesten ilmoille heittämä legenda, kun haluttiin sevittää oliko niemessä muita.
vaan ei ilmaantuneet kalamiehet julkisuuteen, sen sijaan ilmaantui Kivilahti ja Lintupojat, joiden jutuissa on kovin paljon erikoista, varsinkin Kivilahden.
OK kertoi saaneensa keskiniemen kärjestä elämänsä suurimman lahnan.
Tuo niemenkärki oli todellakin hyvä kalapaikka aamuisin.
Miksi olisi ollut sitten ongella aivan matalassa kalliorannassa, jossa ei saanut muuta kuin pikkusärkiä ?

On mahdollista, jos OK oli tuolloin yleensä liikkeelläkään, että OK oli tutulla kalapaikallaan keskiniemen kärjessä ja näki teltan tapahtumat, minkä jälkeen hänet havainneet 'lintupojat' vannottivat kertomaan tarinaansa keskiniemen kulkijasta.

Tämä on toki vain spekulaatiota, mutta ainoa selitys OK:n, Heikin ja Kilun tarinoiden ristiriitaisuuksille ja tarinoiden tarkoitukselle.

8)

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2009 11:32 am
Kirjoittaja matkaaja
Tein johtopäätöksen kalastajista tästä kuulustelusta:

http://www.bodomjarvi.com/index.php?id= ... news_id=78

Mutta Kivilahden kertomuksessa on todella jotakin epäselvää.

Re: Keskiniemen mysteeri

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2009 11:44 am
Kirjoittaja Wagner
Korjauksena sen verran, ettei keskiniemestä kunnolla nähnyt surmapaikkaa.
Kuva

8)