Sivu 10/14
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 1:42 pm
Kirjoittaja Bosse
Toisaalta, muistaakseni, puolustuksen neurologiasiantuntija myönsi, että sekä alentunutta tajunnantasoa että muistinmenetystä on molempia mahdollista myös näytellä.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 1:57 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Toisaalta yksikään esim. Gustafssonin hoitoon osallistuneista henkilöistä ei ole kertonut epäilevänsä häntä näyttelemisestä, vaan on ollut pöyristynyt moisista väitteistä.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 4:45 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
"Gustafsson on kertonut muun muassa lukuisista puukoniskuista, joista yksi ”meni silmäkulmasta sisään ja ohitti silmämunan vain millin päästä”.
Oikeudessa todistaneen Töölön tapaturmasairaalan ylilääkärin Eero Hirvensalon mukaan Gustafssonissa ei kuitenkaan ole tuoreissa tutkimuksissa havaittu merkkejä puukoniskuista."
Miten on muka mahdollista, että kyseinen puukonisku ei olisi ollut todennettavissa lääketieteellisesti 2000-luvulla? Vai onko niin, että kyseessä on taas kerran kyse Nissen huumorintajusta ja/tai vittuilusta KRP:lle?
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 6:01 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Esitutkintapöytäkirjasta:
Oikeuslääkäri Philippe Lunetta, 6.4.2004 oikeuslääketieteellinen ulkotarkastus:
1) Vammojen jälkitilat, jotka todennäköisimmin ovat syntyneet Bodominjärven 1960 tapahtuman yhteydessä: vasemman alaleuan seudulla arpi sopien alaleuan hampaan yhteydessä syntyneeksi jälkitilaksi, jonka alkuperäistä laatua ja syntymekanismia ei voida esitietojen ja muoto-opillisen löydöksen perusteella tarkentaa varmuudella. Edelleen vasemman kyynärvarren yläkolmanneksessa, takapuolella huonosti erottuva arpi voi sopia sijainnin perusteella sellaisen haavan jälkitilaksi, joka on nähtävissä kesäkuussa 1960 sairaalassa otetussa yhdessä valokuvassa.
2) Vammojen jälkitilat, jotka todennäköisimmin ovat syntyneet Bodominjärven tapahtuman jälkeen: vasemman kulmakarvan ja otsa-päälaen seudulla sijaitsevat arvet, jotka sopivat vuonna 1987 ja vuonna 1988 tapaturmaisesti syntyneiden ja Puolarmetsän sairaalassa hoidettujen vammojen jälkitiloiksi.
3) Vammojen jälkitilat, joita vastaavien alkuperäisten vammojen syntyaikaa ja -järjestystä ei pystytä tarkentamaan: vasemman päälaen- ja takaraivon seudulla sijaitsevat kolme arpea, joista joista kaksi sopii terävän väkivallan aiheuttamien vammojen jälkitilaksi ja kolmas ruhjehaavan jälkitilaksi, sekä yläraajoissa ja vasemmassa alaraajassa sijaitsevat arpimaiset muutokset sopien ruhjehaavojen jälkitiloiksi.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 6:18 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
LexVeritas kirjoitti: Ke Tammi 29, 2025 6:01 pm

"1) Vammojen jälkitilat, jotka todennäköisimmin ovat syntyneet Bodominjärven 1960 tapahtuman yhteydessä: vasemman alaleuan seudulla arpi sopien alaleuan hampaan yhteydessä syntyneeksi jälkitilaksi, jonka alkuperäistä laatua ja syntymekanismia ei voida esitietojen ja muoto-opillisen löydöksen perusteella tarkentaa varmuudella. Edelleen vasemman kyynärvarren yläkolmanneksessa, takapuolella huonosti erottuva arpi voi sopia sijainnin perusteella sellaisen haavan jälkitilaksi, joka on nähtävissä kesäkuussa 1960 sairaalassa otetussa yhdessä valokuvassa."
"Kaverit" kuolivat ja neljännellä uhrilla oli mahdollisesti todennettavina vammoina vasemman alaleuan seudulla arpi ja lisäksi kyynärvarren yläkolmanneksessa huonosti erottuva arpi.
On todellakin syntynyt looginen näyttö siitä, että Gustafssonia on puukotettu 11 kertaa päähän Bodomilla.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 6:32 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Oikeuslääkäri Philippe Lunetta, 6.4.2004 oikeuslääketieteellinen ulkotarkastus:
1) Vammojen jälkitilat, jotka todennäköisimmin ovat syntyneet Bodominjärven 1960 tapahtuman yhteydessä: vasemman alaleuan seudulla arpi sopien alaleuan hampaan yhteydessä syntyneeksi jälkitilaksi, jonka alkuperäistä laatua ja syntymekanismia ei voida esitietojen ja muoto-opillisen löydöksen perusteella tarkentaa varmuudella. Edelleen vasemman kyynärvarren yläkolmanneksessa, takapuolella huonosti erottuva arpi voi sopia sijainnin perusteella sellaisen haavan jälkitilaksi, joka on nähtävissä kesäkuussa 1960 sairaalassa otetussa yhdessä valokuvassa.
2) Vammojen jälkitilat, jotka todennäköisimmin ovat syntyneet Bodominjärven tapahtuman jälkeen: vasemman kulmakarvan ja otsa-päälaen seudulla sijaitsevat arvet, jotka sopivat vuonna 1987 ja vuonna 1988 tapaturmaisesti syntyneiden ja Puolarmetsän sairaalassa hoidettujen vammojen jälkitiloiksi.
3) Vammojen jälkitilat, joita vastaavien alkuperäisten vammojen syntyaikaa ja -järjestystä ei pystytä tarkentamaan: vasemman päälaen- ja takaraivon seudulla sijaitsevat kolme arpea, joista joista kaksi sopii terävän väkivallan aiheuttamien vammojen jälkitilaksi ja kolmas ruhjehaavan jälkitilaksi, sekä yläraajoissa ja vasemmassa alaraajassa sijaitsevat arpimaiset muutokset sopien ruhjehaavojen jälkitiloiksi.
------
Lunettan raportissa pistää silmään, että hän ei ole osannut yhdistää Gustafssonin vasemman ohimon-päälaen seudulla sijainnutta ruhjehaavaa Bodominjärven murhiin, vaikka ko. vamma on kirjattu vuoden 1960 tutkintayhteenvetoon ja esitutkintapöytäkirjaan Öhmanin vammaluetteloon ja myös johdantoon sivulle 42:
Murtuman kohdalla leuassa ja korvan yläpuolella olevat ruhjehaavat on hoidettu ompelein.
Kiinnittää toki huomiota myös tuohon, että Gustafssonin ohimossa ollut ruhjehaava on sekin ommeltu.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: To Tammi 30, 2025 12:15 am
Kirjoittaja JasseHames
Bosse kirjoitti: Ke Tammi 29, 2025 1:42 pm
Toisaalta, muistaakseni, puolustuksen neurologiasiantuntija myönsi, että sekä alentunutta tajunnantasoa että muistinmenetystä on molempia mahdollista myös näytellä.
Melkein mitä tahansa on mahdollista näytellä. Kysymys onkin siitä, onko Gustafsson osannut näytellä jopa niin hyvin, että hän on pystynyt huijaamaan myös vammojen ja oireiden suhteen erittäin asiantuntevia lääkäreitä. Sen todistamiseen tarvitaan paljon muutakin näyttöä kuin KRP nyt vain sanoo niin ja veriroiskeet Gustafssonin kengissä.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: To Tammi 30, 2025 12:42 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: To Tammi 30, 2025 12:15 am

Lääkärit eivät ole varmaankaan kyseenalaistaneet "uhrin" kertomuksia. 60-luvun teknologialla aivovammoja ei ole voitu todentaa.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: To Tammi 30, 2025 12:58 am
Kirjoittaja JasseHames
Ross Sullivan kirjoitti: To Tammi 30, 2025 12:42 am

Höpö höpö. Neurologia on ollut erittäin kehittynyttä jo 1960-luvulla ja neurologeilla on ollut paljon muitakin potilaita kuin Gustafsson. 18-vuotias poika muka näyttelemässä täysin erehdyttävästi vammoja ja oireita, joita neurologit olivat tavanneet lukemattomia kertoja aikaisemminkin, on aivan hourupäistä paskaa.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: To Tammi 30, 2025 10:36 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: To Tammi 30, 2025 12:58 am

OK, millä tavoin NG:n aivovammat siis mielestäsi varmennettiin/todennettiin?
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Su Maalis 23, 2025 2:55 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Äänestys jatkuu edelleen!
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Su Maalis 23, 2025 3:39 pm
Kirjoittaja JasseHames
Kyseinen nimimerkki on selkeyttänyt näkökantaansa:
Ross Sullivan kirjoitti: La Maalis 22, 2025 9:17 pm
PUOLUSTUKSEN APURI (TENOVUO) OLI SELKEÄSTI LAHJOTTU!
Mielestäni tuota ei tarvitse kommentoida millään muulla tavalla kuin sillä, että se on täysin mielisairasta paskaa ja tietysti neurotraumatologian professori Olli Tenovuohon kohdistuva törkeä kunnianloukkaus.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Su Maalis 23, 2025 3:41 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: Su Maalis 23, 2025 3:39 pm
Kyseinen nimimerkki on selkeyttänyt näkökantaansa:
Ross Sullivan kirjoitti: La Maalis 22, 2025 9:17 pm
PUOLUSTUKSEN APURI (TENOVUO) OLI SELKEÄSTI LAHJOTTU!
Mielestäni tuota ei tarvitse kommentoida millään muulla tavalla kuin sillä, että se on täysin mielisairasta paskaa ja tietysti neurotraumatologian professori Olli Tenovuohon kohdistuva törkeä kunnianloukkaus.
*poistettu toisen kirjoittajan nimittelyä*tm
, joka on leimannut Gyllströmin murhaajaksi.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Su Maalis 23, 2025 9:58 pm
Kirjoittaja LexVeritas
🠉 Et ole vieläkään esittänyt väittämällesi Tenovuon lahjomiselle perusteluja. Kuka lahjoi Tenovuon ja mikä siitä on todisteena?
Ei riitä millään perusteluksi väittämällesi lahjottuna todistamiselle se, että neurologian professori Tenovuo oli eri mieltä Gustafssonin aivovamman todennäköisyydestä ortopedi Hirvensalon ja hammaslääkäri Kontion kanssa.
Re: Ross Sullivanin väite: Tenovuo todisti lahjottuna!
Lähetetty: Ma Maalis 24, 2025 12:15 am
Kirjoittaja JasseHames
LexVeritas kirjoitti: Su Maalis 23, 2025 9:58 pm
🠉 Et ole vieläkään esittänyt väittämällesi Tenovuon lahjomiselle perusteluja. Kuka lahjoi Tenovuon ja mikä siitä on todisteena?
Ei riitä millään perusteluksi väittämällesi lahjottuna todistamiselle se, että neurologian professori Tenovuo oli eri mieltä Gustafssonin aivovamman todennäköisyydestä ortopedi Hirvensalon ja hammaslääkäri Kontion kanssa.
Ja mistähän johtuu, ettei kukaan älynnyt edes epäillä tätä lahjomista jo 20 vuotta sitten... Tai no, se voi johtua siitä, että väärät ilmiannot (jos siis joku kaheli olisi laittanut poliisin rikosilmoituksella tutkimaan, onko Tenovuo syyllistynyt lahjuksen ottamisen vuoksi törkeään väärään lausumaan tuomioistuimessa) yms. ovat olleet suht vakavia rikoksia myös 20 vuotta sitten.