Sivu 10/31
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 3:48 pm
Kirjoittaja Diabolos
Joku perusoikeistolainen Jeesustelija aika sata luultavasti tekijänä.
Ei kukaan normivamma mene naisia lyömään.
Re: Krista Kiurun kimppuun hyökättiin
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 3:51 pm
Kirjoittaja Tähdet kertovat
ABC kirjoitti: La Joulu 14, 2024 11:16 am
Viime vuosina fyysinen uhkailu poliitikkoja kohtaan ja jopa käsiksi käyminen näyttävät yleistyneen. Mieleen tulevat heti ainakin Sipilän pahoinpitely, Zyskowiczin tönintä ja Pekka Katajan tapon yritys. Mutta en muista toista tapausta, jossa uhrina olisi ollut naispoliitikko.
Kyse näyttää olevan nimenomaan Kiuruun kohdistuneesta hyökkäyksestä, sillä tekijä oli kääntynyt takaisin tunnistettuaan poliitikon ja lyönyt vasta sitten.
Yhteiskunta on ikävä kyllä jo pahasti jakautunut sekä ideologian, että esimerkiksi tuloerojen tasolla. Yleinen vihaisuus ja väkivaltaisuus; kaikenlainen narsismin, omanvoitonpyynnin, kilpailun ja kovuuden ihannointi alkaa kantaa hedelmää. Median olisi syytä katsoa peiliin tässä, ja myös Kiurun tapauksen osalta. Media on Marinin hallituksen ajoilta saakka kritiikittä mennyt mukaan oikeiston maalailuun siitä, miten sote-valiokunnan ongelmat ovat mukamas Krista Kiurun aiheuttamia. Myöskään vasemmiston uudemmat kansanedustajat eivät näytä ymmärtäneen, että esimerkiksi kokousten venyttäminen on eduskunnassa vanha poliittinen työkalu ja vaikutuskeino, eikä mitään kiusantekoa. Aiemmin myös ns. viivytyspuheenvuorot olivat sellaisia, ennen pituusrajoituksia. Kiuru on hyvä strategi ja poliitikko, hän osaa näitä perinteisiä aseita käyttää. Hänen nostamisensa tikun nokkaan on historiantajuttomuutta sekä toimittajilta, että nuoremmilta poliitikoilta.
Samaa mieltä. Ja näyttää uutisointien tekijöillä olevan opettelua myös tuossa valiokunnan käsittelyn tarkoituksessa ja merkityksessä. Sitä prosessia ei kommentoida ennen asian valmistumista, siellä työskentely on ollut aina raskasta, jos tehdään isoja uudistuksia lainsäädäntöön, sen työskentelyä ohjaa demokratia, ei puoluepolitiikka. Koska, sieltä on tarkoitus saada ulos mahdollisimman hyväksyttävää lakiehdotusta, ei myöhemmin korjattavaa. Nyt valiokunnasta on juossut ulos ensimmäisen kauden edustajia, jotka raivoavat kiusaamisena 17min. puheenvuoroja, joita puheenjohtaja on pitänyt
Aika erikoista, vaikka nämä valiokuntien työtkin on olleet vuosikymmenet tapetilla, kun siellä istutaan viikkoja yöt ja päivät läpeensä, mikäli lakiehdotuksia tulee liikaa kauden lopussa. Mutta nyt puheenjohtaja onkin kiusaaja, kun kehtaa ääntä käyttää 17min. Aivan järkyttävän iso ihmisiin vaikuttava lakiuudistus menossa, ja jo hallituksen omia edustajia vastusti lakia tässä viime päivinä, lehtienkin palstoilla.
Nyt vedetään vaan turpaan naista, joka yritti sitä lain käsittelyä saada omassa valiokunnassa valmiiksi, kaikkia jäseniä ja demokratiaa edustavalla tavalla.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:07 pm
Kirjoittaja Ludvig Dorka
Ei se sit keksinytkään koko juttua itse...
Mielenkiintoista nähdä, että millainen hiihtelijä se päällekarkaaja lopulta on ja millä motiiveilla toimi.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:08 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
.
Kaisiksen puisto alkaa talvisessa alkuillassa olla valaistukseltaan sen verran hämärää reittiä, ainakin ennen oli, että en välttis itsekään tunnistaisi jotain talvitakki päällä talsivaa Kiurua, jos en oikein erityisesti töllöttäisi jokaista vastaantulijaa.
Jos kyllä, joku agro-sekopää saattaa sillä silmällä vastaantulijoita seuloakin, ettei vahingissa hyppää kenenkään itseään vahvemman silmille. No, jonkun taapertavan mamman habitus ei tod näk sellaisenaan ketään pelota, joten tunnistaminen saattaa olla pois suljettua, ehkä, tai sitten ei.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:09 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
SatuSetä kirjoitti: La Joulu 14, 2024 3:14 pm
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3b04 ... 5e7f244185
...
Lehtosen mukaan epäilty on niin sanotusti poliisin vanha tuttu. Hänellä on aiempaa historiaa vastaavanlaisesta toiminnasta.
– Häiriökäyttäytymistä ja on hänellä jokunen pahoinpitelykin taustallaan, avaa Lehtonen.
Tutkinnanjohtajan mukaan epäilty otettiin kiinni omasta asunnostaan. Kiinniotto sujui rauhallisesti.
Lehtonen ei ota kantaa siihen, onko epäilty alustavasti myöntänyt tai kiistänyt teon. Epäiltyä ei ole vielä päästy kuulustelemaan. Poliisi jatkaa asian esitutkintaa ja selvittää, onko teolla ollut poliittinen motiivi.
...
Boldaukset omat. Eli todennäköisesti joku oman elämänsä päihdesankari.
Todennäköisesti näin, ja vielä tulkin puute vaikeuttaa kuulusteluja. Tulkki tulee vasta maanantaina duuniin, halvempaa.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:17 pm
Kirjoittaja viivahattu
kakkosurpo kirjoitti: La Joulu 14, 2024 4:09 pm
Todennäköisesti näin, ja vielä tulkin puute vaikeuttaa kuulusteluja. Tulkki tulee vasta maanantaina duuniin, halvempaa.
Hyvä huomio. Nostaa todennäköisyyttä sille, että kyseessä on al-Qaisaniemen vakioremmiin kuuluva hahmo.
Re: Krista Kiurun kimppuun hyökättiin
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:23 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
ABC kirjoitti: La Joulu 14, 2024 11:16 am
...Mieleen tulevat heti ainakin Sipilän pahoinpitely, Zyskowiczin tönintä ja Pekka Katajan tapon yritys...
No, niin no... Se Sipilän "pahoinpitely" sitten osoittautui turvakameran tallenteen mukaan pelkäksi olkapäähän töytäisyksi.
Zyskowicz puolestaan osoitti täyttä loppuun asti viemätöntä ajattelua, kun oli pakko mennä vasite Itikseen saarnaamaan.
Ja se Katajan tapauksen syyt olivat tasan sisäpiirin kännivääntöä.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:24 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
viivahattu kirjoitti: La Joulu 14, 2024 4:17 pm
kakkosurpo kirjoitti: La Joulu 14, 2024 4:09 pm
Todennäköisesti näin, ja vielä tulkin puute vaikeuttaa kuulusteluja. Tulkki tulee vasta maanantaina duuniin, halvempaa.
Hyvä huomio. Nostaa todennäköisyyttä sille, että kyseessä on al-Qaisaniemen vakioremmiin kuuluva hahmo.
Eiköhän ollut aineista vielä sen verran sekaisin, ettei ollut vielä kuulustelukunnossa.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:26 pm
Kirjoittaja Hurjimus
Voi kyllä olla myös niin pahasti hönössä, ettei kannata kuulustella, eihän enää ole kiire.
Sossut kyllä olleet hyvin ymmärräväisiä ählämeitä kohtaa, joten epäilen tuota tekoa heiltä. Mutta tiedäppä tuota ,

Re: Krista Kiurun kimppuun hyökättiin
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:40 pm
Kirjoittaja Tupla
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: La Joulu 14, 2024 4:23 pm
No, niin no... Se Sipilän "pahoinpitely" sitten osoittautui turvakameran tallenteen mukaan pelkäksi olkapäähän töytäisyksi.
Sössön sössön söö. Tuomittiin 80 päiväsakkoa muistaakseni.
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: La Joulu 14, 2024 4:08 pm
.
... että en välttis itsekään tunnistaisi jotain talvitakki päällä talsivaa Kiurua, jos en oikein erityisesti töllöttäisi jokaista vastaantulijaa.
Ei olisi tunnistanut mielestäsi. Mikä motiivi sitten olisi 34 -vuotiaalla (ulkomaalaisella narkilla?), kun ei ole ryöstöyritys ollut.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:43 pm
Kirjoittaja Knobster
Gurney kirjoitti: La Joulu 14, 2024 2:53 pm
Tämä on näiden idiootteja voimaannuttavien vasemmistonatsien ja heidän fasismin normalisoinnin tuotoksia. Uusi normaali, tätähän moni on kai halunnut? Seuraavana sitten Marinalta nokka poskelle?
Oletko joku idiootti vai miksi kopioit tekstiäni vääristeltynä?
"Mestariko" käski?
Re: Krista Kiurun kimppuun hyökättiin
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:45 pm
Kirjoittaja Tupla
Salmari kirjoitti: Pe Joulu 13, 2024 9:48 pm
Siis kuvitteleeko joku muu kuin vasemmistohörhö, että tuo läski kävelisi hakemaan lasta päivähoidosta. Eduskunnan taksikuningatar.
Kun jäi kiinni työpaikkakiusaamisesta niin putinin trollit keksivät " hyökkäyksen" jotta voisivat siirrellä maalitolppia.
Onko kamerakuvaa, onko todistajia? Ei ole.
Epäilty kuitenkin löytyi

Re: Krista Kiurun kimppuun hyökättiin
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:45 pm
Kirjoittaja Varamartinbeck
aivoriihi kirjoitti: Pe Joulu 13, 2024 11:50 pm
Varamartinbeck kirjoitti: Pe Joulu 13, 2024 11:25 pm
Terveystalon tai Mehiläisen hitman asialla?
Luigi Mangione is still in jail in Pennsylvania, joten Krista voi hengittää ihan rauhassa

.
Luigihan olisi Kiurun "puolella" tätä yksityistämiskiimaa vastaan, joku Laiho ja Paasihan tässä saisi kurkkia olkansa yli jos siihen menisi.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:46 pm
Kirjoittaja Knobster
Ludvig Dorka kirjoitti: La Joulu 14, 2024 4:07 pm
Ei se sit keksinytkään koko juttua itse...
Mielenkiintoista nähdä, että millainen hiihtelijä se päällekarkaaja lopulta on ja millä motiiveilla toimi.
No voi helvetti, ihan tosi
Ja joo, olisi kiva kuulla motiivi.
Re: Kansanedustaja Krista Kiurun kimppuun hyökättiin Kaisaniemen puistossa Helsingissä
Lähetetty: La Joulu 14, 2024 4:51 pm
Kirjoittaja Asiantuntija
Keplotteleva konna kirjoitti: La Joulu 14, 2024 2:13 pm
Kylmälehto kirjoitti: La Joulu 14, 2024 2:01 pm
Ja hei, samaan pakettiin saadaan hienosti miesten naisviha. Sekin tutkimus ehti vähän laantua mutta nyt voidaan nostaa uudestaan ylös.
Arvostan naisia suuresti. Me miehet emme monestikaan olisi juuri mitään ilman ihania naisia.
Silti on vaikea löytää mitään käyttötarkoitusta Kiurun kaltaiselle persoonalle.
Viimeiseen lauseeseen on helppo yhtyä. Krista Kiurulle nyt tuntuu vain sattuvan kaikenlaista kummaa ja ikävää, mistäköhän johtuu... Rouvan vallanhimoiset ja fanaattiset koronasekoilut olivat niin vastenmielistä elettävää ja koettavaa varsinkin, kun eukko vielä yritti viimeiseen asti masinoida niiden jatkumista, vaikka taudin todellinen luonne oli jo paljastunut. Harvinaisen vastenmielinen ihminen kyllä. Ei siis ihme, jos ja kun Halla-aholla ei riitä sympatioita, mistä voi kyllä antaa propsit eduskunnan puhemiehelle.