Sivu 10/44
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:19 am
Kirjoittaja RumaHikoilija
Surullinen tapaus taas.
Koskettaa itseäni, koska oma tytär samaa ikäluokkaa, ajokortti hankittu 17 vuotiaana. Vaikka tyttärellä oli runsaasti säästöjä ja omat tulot aika pienet, silti päätettiin hankkia ajokortti vanhempien toimesta autokoulun kautta. Sieltä se kaikista eniten harjoittelua ja ajotunteja sisältävä paketti. Siltikin tämä laaja paketti oli ehkä jopa suppeampi, kuin oman autokouluni ajoilta. Ajattelin, että autokoulun kautta hankittuna saa ihan oikean ajo-opettajan kuitenkin laadukkaan opetuksen, sekä lisäksi isänsä runsaan ajokokemuksen siivittämät neuvot kaupan päälle. Ensimmäisenä kesänä ajettiin tyttären kanssa, isä repsikkana useita tuhansia kilometrejä. Vaikuttaa siltä, että aika vastuullinen kuski on saatu koulutettua.
Talvella kyllä hiukan sydän syrjällään mietin, millainen ajokeli mahtoi olla tyttären koulumatkalla. Autokoulussa liukkaan kelin harjoitukset olivat kokonaan simulaattorissa ajettuja. Oman kokemuksen mukaan liukkaan havaitsee ensimmäisenä penkissä ja ohjauksen kevenemisenä. Simulaattorissa ainakaan penkki ei antanut mitään vasteita ajo-olosuhteista. No, ajamalla nämä tulee tutuksi, ei ne siellä liveradallakaan parissa tunnissa jää selkäytimeen.
Kyllä tuo alaikäisenä ajaminen on aika paljon kiinni kuljettajan persoonasta, riskinottotaipumuksista, miten on oppinut hallitsemaan itsensä. Siinä on nuorella kova paikka kun kaverit kyydissä ja vaikka vaan leikkimielellä kannustettaisiin ajamaan reippaammin. Ja vaikka mitään sellaista olisikaan, näytönhalu varmaan jonkinlainen löytyy kaikilta, halu todistaa erilaisia asioita yhteisössään. Ei se onnistu kaikilla vielä muutaman vuoden vanhempanakaan hallita näitä.. Jonkinlainen kypsyyskoe olisi paikallaan. Mutta millä sen vaan pystyt luotettavasti testaamaan. Ei siitä moni keski-ikäinenkään pääsisi läpi
Tuo kolarin osallisten autojen turvallisuus. Tuo Volvo edustaa ihan kärkikastia turvallisuudessa. Törmäystesteissä keulakolarissa tuo malli antoi lähes täyden suojan etupenkkimatkustajille. Sen tuossakin taas näki käytännössä. Pieni vanha Audi taas kyljestä sisään tullessa tuskin on kauhean vahvoilla. Tuskin siinä ajovakauden hallintakaan ottaa hommaa haltuun, kun kuskilta lähtee lapasesta.
Alustan kunto on myös aika isossa osassa, kun heilahtelu alkaa lähteä lapasesta. Se hetki milloin ei ole hallinnassa, tulee huonoilla iskareilla ja puslilla huomattavasti aiemmin.
Ihan vaan vinkkinä, olitte miten kuninkaita vaan ratissa, mutta pitäkää ne autot ja avustavat laitteet kunnossa ja toiminnassa siitäkin huolimatta, että olette "kuolemattomia" tien päällä.
"Taitava kuski selviytyy tilanteesta, johon hyvä kuski ei koskaan joudu"
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:21 am
Kirjoittaja napalanko
"Myöhemmin paikalle saapui Medi-Heli, joka laskeutui läheiselle pellolle."
Eikä varmasti saapunut, se on finnhems ollut varmaan yli 10 vuotta jo
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:23 am
Kirjoittaja Arja_Loriseva
ASierra kirjoitti: La Huhti 05, 2025 9:00 am
Jopsten kirjoitti: La Huhti 05, 2025 8:51 am
Salmari kirjoitti: La Huhti 05, 2025 8:42 am
^ ^ ^
Tarkoitin, että vain 5 oikealla ajotunnilla saa kortin (kirjoitit 10).
Simulaattorissa ajo on ihan eri asia, polkimet eivät vaan reagoi samalla tavalla kuin autossa.
Teoriatunteja ei ole, vaan kaikki opetellaan itse netissä. Mitään liukkaanajon tunteja ei ole ja inssistäkin pääsee läpi aika heppoisesti
Ja se on ihan satavarmaa, että suhtautuminen simulaattorilla ajamisessa on ihan joka oppilaalla huolettomampaa kuin jos alle pistetään oikea auto ja ympärille oikea maailma kaikkine tilanteineen.
Huoleton simulaattorin re- spawn (en keksi suomenkielistä sanaa) ei toimi oikeassa elämässä....
Nettisukupolven nettiajokortti videopelin avulla.
Aivan vitun uskomatonta, täytyy myöntää, että en tiennyt ajo-opetuksen tason olevan tuota luokkaa.
Ja kaikki vinkuvat 17 v iästä, vaikka huomio pitäisi kiinnittää täysin luokattomaan ajo-opetukseen.
Olen kyllä tästä vahvasti eri mieltä: Onnettomuus liittyy enemmänkin asenneongelmaan ja nuoren kehittymättömään harkintakykyyn kuin ajo-opetuksen huonoon tasoon. Ei autokouluissa ennenkään ole mitään kovavauhtisia ohituksia harjoiteltu. t: nimim 3 kovapäistä poikaa ajamaan opettanut ja samalla oikeaa asennetta päähän takonut
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:25 am
Kirjoittaja URSA
Olisiko parempi ajokouluopetus auttanut kuitenkaan siihen, että kuljettaja kaahasi selvää ylinopeutta? Siihen olisi kenties auttanut kuljettajan vuoden verran kypsempi ikä.
No mutta nyt on ainakin tasa-arvo edistynyt kun tytötkin näyttää osaavansa kaahata ja kolaroida.
Olikohan kuljettajalla ollenkaan kokemusta ohittamisesta ja onko hän kuvitellut että silloin pitää ajaa ylinopeutta.
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:26 am
Kirjoittaja liukaslahna
Sieltä on ilmeisesti tultu jo kirkkotien alusta aika vauhdikkaasti. Onkohan tuossa ohitustilanne ja ensimmäinen vastaantulijoiden kaistalle ajautuminen nyt yhtä ja samaa sarjaa vai erillinen tilanne. Nastarenkaat taitaa olla alla audissa.
Uruzulta hieno rapsa ja kuvat.
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:26 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
napalanko kirjoitti: La Huhti 05, 2025 9:21 am
"Myöhemmin paikalle saapui Medi-Heli, joka laskeutui läheiselle pellolle."
Eikä varmasti saapunut, se on finnhems ollut varmaan yli 10 vuotta jo
juu juu. sematiikkaa.
lääkärihelikopteri.
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:31 am
Kirjoittaja Amy
Kummisetä kirjoitti: Pe Huhti 04, 2025 10:35 pm
Ja toinen vähintään yhtä suuri ongelma on se että kakaroille annetaan ajokortti. Yksikään alle 18- vuotias ei tarvitse autonajokorttia. Ei yksikään. Kun näitä kännykänräplääjiä katselee niin ajokortti-ikä pitäisi nostaa vähintään 25 vuoteen.
Tämä! Se on just näin! Laiskat vanhemmat vaan ylös perseiltään ja kuskaamaan niitä lapsia. Samaa mieltä myös ajokortti-iän nostosta. Kyllä ne 18 vuotta täyttäneet, erityisesti bemarikuskit on liikenteen syöpä, wolttikuskien ohella. Kun ei vaan oo järkeä, ja järjen tilalla näyttämisen ja huomion halua, ei oo nätti lopputulos.
Typoedit
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:35 am
Kirjoittaja Hulina
Salmari kirjoitti: La Huhti 05, 2025 8:06 am
Kummisetä kirjoitti: Pe Huhti 04, 2025 10:35 pm
Cassandra kirjoitti: Pe Huhti 04, 2025 9:30 pm
Mä sanoisin, että ikää suurempi ongelma on autokoulun lyhyys, eli vähäiset ajotunnit, ja niistä osan voi ajaa simulaattorilla. Ei 10 ajotunnin jälkeen ole valmis omatoimisesti liikenteen sekaan.
Surullinen tapaus, jälleen kerran
Paljon autokouluja suurempi ongelma on nämä
omasta mielestään kaiken tietävät ja osaavat kotiopettajat jotka ei todellisuudessa osaa itse edes liikennesääntöjä saati että pystyisivät opettamaan jotain toista.
Ja toinen vähintään yhtä suuri ongelma on se että kakaroille annetaan ajokortti. Yksikään alle 18- vuotias ei tarvitse autonajokorttia. Ei yksikään. Kun näitä kännykänräplääjiä katselee niin ajokortti-ikä pitäisi nostaa vähintään 25 vuoteen.
Tajuatteko te, että ajokortin saa nykyään min. 5.oikealla ajotunnilla. Kaikki muu ajo suoritetaan simulaattorissa.
Siis kortti simulaattoriajamisella

ja jos vielä 17 v saa sen ihan tuosta vaan
Minulla on 17 v tyttö, ajokortti asia on ajankohtainen, asutaan kaupungissa joten julkisilla pääsee hyvin kulkemaan kortilla ei ole kiire, olen kuitenkin vertailut hintoja simulaattori ajotunnit on halvempia kuin oikeat ajotunnit,nämä simulaattorit pitäisi kieltää lailla jopa pimeän/liukkaan eli onko tämä se riskienhallinta käydään simulaattorilla

Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:37 am
Kirjoittaja uruzu
Huomasin kuvasta että Audissa on ollut nastarenkaat alla, tapahtumahetkellä oli noin kahdeksan astetta lämmintä.
Nastarenkaat paljaalla asfaltilla soveltuvat erityisen huonosti nopeaan kaarreajoon. Teoria auton yliohjautumisesta oikealle ohjatessa vahvistuu.
Myös Audin rekisteritunnus on lähes luettavissa yhdestä kuvasta.
Kaikkia kuolonkolariajoneuvoja ei muuten viedä tutkimushalleihin. Nimittäin kun muutama vuosi sitten virolainen mies tappoi moottoripyöräilijän Vihdintiellä punaisissa niin tappajan auto vietiin suoraan Juvanmalmin vahinkokeskukseen takapihalle.
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:38 am
Kirjoittaja ASierra
URSA kirjoitti: La Huhti 05, 2025 9:25 am
Olisiko parempi ajokouluopetus auttanut kuitenkaan siihen, että kuljettaja kaahasi selvää ylinopeutta? Siihen olisi kenties auttanut kuljettajan vuoden verran kypsempi ikä.
No mutta nyt on ainakin tasa-arvo edistynyt kun tytötkin näyttää osaavansa kaahata ja kolaroida.
Olikohan kuljettajalla ollenkaan kokemusta ohittamisesta ja onko hän kuvitellut että silloin pitää ajaa ylinopeutta.
Kyllä ja ei. Silloin kun autokouluissa oli vielä oikeat teoriatunnit niin asiasta puhuttiin tosi paljon esimerkkien kautta
Nyt asiasta ei puhuta ja teoria on netistä itse opiskelua, jossa kerrataan vaan liikennesääntöjä.
Luokaton nettiopetus ja videopeli ajotunnit yhdistettynä 17 vuoden ikään ja lopputulos on tämä ja ne muut kymmenet 17 vuotiaiden aiheuttamat kuolonkolarit
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:42 am
Kirjoittaja Hulina
ASierra kirjoitti: La Huhti 05, 2025 9:00 am
Jopsten kirjoitti: La Huhti 05, 2025 8:51 am
Salmari kirjoitti: La Huhti 05, 2025 8:42 am
^ ^ ^
Tarkoitin, että vain 5 oikealla ajotunnilla saa kortin (kirjoitit 10).
Simulaattorissa ajo on ihan eri asia, polkimet eivät vaan reagoi samalla tavalla kuin autossa.
Teoriatunteja ei ole, vaan kaikki opetellaan itse netissä. Mitään liukkaanajon tunteja ei ole ja inssistäkin pääsee läpi aika heppoisesti
Ja se on ihan satavarmaa, että suhtautuminen simulaattorilla ajamisessa on ihan joka oppilaalla huolettomampaa kuin jos alle pistetään oikea auto ja ympärille oikea maailma kaikkine tilanteineen.
Huoleton simulaattorin re- spawn (en keksi suomenkielistä sanaa) ei toimi oikeassa elämässä....
Nettisukupolven nettiajokortti videopelin avulla.
Aivan vitun uskomatonta, täytyy myöntää, että en tiennyt ajo-opetuksen tason olevan tuota luokkaa.
Ja kaikki vinkuvat 17 v iästä, vaikka huomio pitäisi kiinnittää täysin luokattomaan ajo-opetukseen.
Tämä juuri,opetus on huonoa,mun mielestä vanha malli pitäisi saada takaisin varsinkin nuorille teoriat on käytävä paikan päällä ja opetus on oikealla autolla ja mopokortti ei saisi vähentää tunteja. Koti opetuksessa saa hyvin tuntumaa kun voi ajella vaikka puoli vuotta ennen inssiä. Nykyään on vaan kova kiire saada kortti
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:44 am
Kirjoittaja strömmingen
petro kirjoitti: La Huhti 05, 2025 8:24 am
Oisko siitä kymmenisen vuotta, kun poliitikot keksi, että ajokorttien ajaminen tulee liian kalliiksi. Päätettiin sitten ajaa alas hyvin toiminut opetus. Tässä on muutoksen hinta. Vertailun vuoksi esim. Norjassa käytyään vastaavaa opetusmallia kuin Suomessa aiemmin, ja siellä ei nuorten liikennekuolemissa ole piikkiä kuten meillä. Ja nuo traktorimönkkärit, nehän ei käytännössä vaadi mitään ikää tai koulutusta. Tämä liikenneopetuksen alasajo on ollut vastuuton ja lähes rikollinen ihmiskoe. Jos autokoulu maksoi aiemmin pari tonnia, niin vähäinen on lapsen hinta.
Ennen viime vaaleja oli framilla täytyykö presidentin olla syntyperäinen Suomen kansalainen. Noh, meillä on hyvä esimerkki siitä mitä seuraa kun ministeriksi valitaan maahanmuuttaja.
Taksiuudistukseen kai vaikutti Bernerin tyhmyyden lisäksi ainakin erään ministerin vilpitön halu auttaa tuttuja taksifirmoja mutta olikohan tällä ministerillä myös tuttuja autokouluyrittäjiä joiden liiketoiminta häiriintyi vanhan lain tiukoista vaatimuksista ?
Kaikille aikuisille (paitsi kepulaisille ja sveitsiläistaustaisille) tielläliikkujillehan on ollut täysin päivänselvää jo pitkään että erikoislupa-ajokortit on huono ajatus jos niihin ei liity mitään rajoituksia. Tarvitaan 80-lätkä takalasiin ja kielto kuskata enempää kuin yhtä matkustajaa ja sitä yhtäkin vain valoisan aikaan. Ei nuorisoa voi syyttää siitä että ne on harkitsemattomia ja ajattelemattomia. Päättäjät tässä ovat jättäneet vastuun niiden harkitsemattomien ja ajattelemattomien nuorten harteille. Toi Berner on tosi tyhmä ihminen.
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:48 am
Kirjoittaja Detsi
napalanko kirjoitti: La Huhti 05, 2025 9:21 am
"Myöhemmin paikalle saapui Medi-Heli, joka laskeutui läheiselle pellolle."
Eikä varmasti saapunut, se on finnhems ollut varmaan yli 10 vuotta jo
Lääkärihelikopterille vakiintunut termi.
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:49 am
Kirjoittaja MikaK
Kyllä minulla ainakin nopeasti jäi selkäytimeen 90-luvulla kun ajoin liukkaan kelin radalla Toyota DX:lla sivuluisua kaarteessa ja paniikissa jarruttelin ja ohjasin miten sattuu. Jäi ainakin mieleen miten helposti auto lähtee käsistä oli olosuhteet sit siellä realistiset tai ei. Harmi jos tällaista ei enää ole. Jos tuollaisia tilanteita ei ole kohdannut reaalimaailmassa niin voihan siinä aika kuolematon olo olla. Toki muutenkin ajelin silloin rajoitusten mukaan tarkkaan. Kavereita oli suht harvoin kyydissä. En tiedä sitten onko tässä ollut vaikutusta sillä. Voihan se joskus provosoida. Tässä on nyt ekan (ja vikan) kerran lähtenyt käsistä nuorella tytöllä.
Re: Kaksi nuorta kuoli kolarissa Nurmijärvellä
Lähetetty: La Huhti 05, 2025 9:55 am
Kirjoittaja uruzu
ASierra kirjoitti: La Huhti 05, 2025 9:38 am
Kyllä ja ei. Silloin kun autokouluissa oli vielä oikeat teoriatunnit niin asiasta puhuttiin tosi paljon esimerkkien kautta
Nyt asiasta ei puhuta ja teoria on netistä itse opiskelua, jossa kerrataan vaan liikennesääntöjä.
Luokaton nettiopetus ja videopeli ajotunnit yhdistettynä 17 vuoden ikään ja lopputulos on tämä ja ne muut kymmenet 17 vuotiaiden aiheuttamat kuolonkolarit
Autokoulussa ei voi oppia yhtään sen paremmin kuin opetusluvalla, jos oppilaalla on asennevamma.
On ollut tapauksia, jossa oppilas jopa vaihtaa autokoulua koska opettaja on liian vaativa ja kuulee kaveriltaan että toisessa autokoulussa on ihan löysää. Oppilas haluaa saada ajokortin mahdollisimman äkkiä. Tämä ei ole kovin yleistä, mutta tällaistakin esiintyy.
Huomattava ylinopeus ja vieläpä kyytiläisten kanssa osoittaa vakavaa asennevammaa, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko ajokortti hankittu opetusluvalla vai autokoulun kautta.