Raju välikohtaus ABC:n pihalla – IL:n tiedot: Taustalla synkkä rikos
Alajärven ABC:n ampumisen vyyhti paisui esitutkinnan aikana. Nyt poliisi epäilee 30-vuotiaan miehen ja 27-vuotiaan naisen lisäksi myös 33-vuotiasta miestä tapon yrityksestä.
Kolmikko oli sopinut tapaamisen Alajärven huoltoaseman pihaan varhain perjantaiaamuna 4. huhtikuuta. Siellä 30-vuotias mies ampui toista miestä. Hän osui uhria jalkoihin.
Poliisin esitutkinnassa saamien tietojen perusteella ammuttu 33-vuotias yllytti naista ajamaan ampujan yli. Ampuja loukkaantui yliajossa vakavasti. Tämän jälkeen nainen ja ampumisessa loukkaantunut mies pakenivat autolla paikalta paikallisen terveyskeskuksen pihaan.
Ampuja jäi makaamaan ABC:n parkkipaikalle, ja ulkopuoliset tulivat auttamaan häntä.
Hurjasta tilanteesta ei aiheutunut vaaraa ulkopuolisille, vaikka keskeisellä paikalla tapahtunutta selkkausta todisti moni ihminen. Hätäkeskus sai useita puheluita asiasta.
Poliisin mukaan osalliset tunsivat toisensa entuudestaan. Kaikilla asianosaisilla on ainakin jossain vaiheessa ollut sama sukunimi.
Poliisin selvityksen perusteella tapaamisen taustalla oli vanha riita.
Kohtasivat oikeudessa
Aamun tapahtumien jäljet näkyivät yhä Alajärven ABC:n parkkipaikalla puolenpäivän maissa perjantaina. Esko Keski-Vähälä
Miehet olivat vastakkain oikeudessa vain muutama viikko aiemmin. Ampuja oli tuolloin uhrin asemassa.
Kyse on toukokuussa 2023 tapahtuneesta pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta.
Kolmen hengen seurue haki uhrin Alajärveltä Seinäjoelle. ABC-ampujaa lyötiin autossa päähän.
Pahoinpitelijöitä oli kaksi. 33-vuotias, Alajärvellä ammuttu mies, sekä eräs 27-vuotias mies. 27-vuotias mies ei ollut osallisena huhtikuiseen välikohtaukseen Alajärvellä.
Uhri pyysi useita kertoja, että pääsisi pois autosta. Tämä ei käynyt. Kauhujen kyyti kesti lähemmäs puoli tuntia.
Jossain vaiheessa mies sai kielloista huolimatta yhteyden siskoonsa. Yksi seurueen jäsenistä uhkasi tappaa sekä veljen että siskon, jos sisko soittaisi hätäkeskukseen.
Lopulta väkivaltainen kyyti päättyi Seinäjoella McDonald’sin pihaan.
Muistamaton uhri
Poliisi otti naisen ja 33-vuotiaan miehen kiinni Alajärven terveyskeskukselta. Esko Keski-Vähälä
Uhri kertoi oikeudessa 27-vuotiaan miehen osuudesta, mutta oli kovin muistamaton 33-vuotiaan miehen teoista. Käräjäoikeuden mielestä uhri ei oikeudessa uskaltanut kertoa totuutta 33-vuotiaan miehen läsnä ollessa.
Asiasta annettiin tuomio hieman yli viikko Alajärven tapahtumien jälkeen. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 33-vuotiaan miehen vuoden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen muun muassa pahoinpitelyistä ja vapaudenriistosta. Rangaistusta mitatessa otettiin alentavana seikkana huomioon miehen aiemmat tuomiot.
27-vuotias mies puolestaan sai tuomion törkeästä pahoinpitelystä, vapaudenriistosta ja laittomasta uhkauksesta. Tuomio oli hieman yli vuoden ja yhdeksän kuukauden mittainen.
Heidät määrättiin osin yhteisvastuullisesti korvaamaan 30-vuotiaalle alajärveläismiehelle tuhansia euroja muun muassa kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Osalliset ovat jo ilmoittanee tyytymättömyyttään koko tuomioon.
Nainen kytkeytyy ihmiskauppaan
Alajärvi on alle 10 000 asukkaan kaupunki Etelä-Pohjanmaalla. IL Taneli Toikka / Openstreetmap
Iltalehden tietojen mukaan kaikilla Alajärven tapon yrityksistä epäillyillä on runsaasti aiempaa rikostaustaa.
Kolmas epäilty, tätä nykyä 27-vuotias nainen, on tuomittu muun muassa nuoren naisen taloudellisesta hyväksikäytöstä. Tapaus kytkeytyy varakkaan pohjalaismiehen käsittämättömään kiristysvyyhtiin.
Nainen tuomittiin vyyhtiin liittyen ihmiskaupasta. Hän käytti toisen naisen kanssa parikymppistä naista henkisesti ja taloudellisesti hyväkseen vuosina 2019–2020.
30-vuotias miesepäilty on puolestaan tuomittu muun muassa törkeästä vammantuottamuksesta, pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta. Mies on muun muassa pahoinpidellyt lastensa äidin ja sytyttänyt autonsa bensatankin palamaan.
Alajärven ampuminen ja yliajo on puolestaan siirtynyt syyteharkintaan. Syyttäjä päättää aikanaan, nostaako syytteet ja päätyykö asia oikeuden käsiteltäväksi.
30-vuotias mies ja 27-vuotias nainen ovat edelleen vangittuina tapon yrityksistä epäiltyinä. 33-vuotiasta miestä ei vangittu.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8cb1 ... bd55f33524