tm_astro kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 4:48 pm
VAV kirjoitti: Ma Syys 15, 2025 5:03 pm
Mitä ihmettä tekee asunnossa koirarotu, joka alkuperäisessä työtehtävässään elää ulkona 24h/365vrk ja liikkuu helposti kymmeniä kilometrejä vuorokaudessa? Niinpä, ei todellakaan yhtikäs mitään. Ja mitä mahtaa tehdä tällaisen koiran psyykelle, jos se ei pääse toteuttamaan luontaisia viettejään vapaana laumaansa vartioiden, vaan saa sen sijaan kiertää hihnassa korttelia? Ehkäpä koira vielä tarkoituksella jätetään kokonaan sosiaalistamatta vieraisiin ihmisiin, ja sille koulutetaan "suojelua". Tällöin aikaansaadaan luonnollisesti tikittävä aikapommi.
Vaikka olenkin laumanvartijoiden suuri ystävä, niin mielestäni kukaan ei tee Suomessa kangalilla yhtään mitään. Miksi näin?
Siksi että kangalinkoirat ja vastaavat kuuluvat tuhansien hehtaarien asumattomille aroille/laidunmaille tai vastaaviin vuoristo-olosuhteisiin. Vapaana eläviksi työkoiriksi, korostan, vain ja ainoastaan työkoiriksi. Vartioimaan laumaansa, oman henkensä kaupalla suurpetoja vastaan, päivin ja öin. Vain hölmö ottaa sellaisen taajamaan, tai edes maaseudulle pihan koristeeksi.
Kangal on äärimmäisen tehokas laumanvartija. Liiankin tehokas Suomen olosuhteisiin.
Se ajaa takaa sutta ja pyrkii yleensä tappamaan suden. Se on todennäköisesti tällä hetkellä olemassa olevista laumanvartijaroduista kaikkein tehokkain. Miksi? Sen nopeus, ketteryys, voima, koiramaailman kovin puruvoima ja pelottomuus suurpetoja kohtaan tekevät siitä loistavan kotieläinlaumojen suojelijan.
Laumaa vartioiviksi työkoiraroduiksi Suomen maaseudulle (jokaisenoikeudet, mökkeilykulttuuri, jne) sopii paljon paremmin pehmeämmät, joskin silti vakavasti otettavat laumanvartijarodut.
Kaikki suuremmat ja vaativammat koirarodut pitäisi laittaa koira-kortin ja viranomaisharkinnan taakse. Siis taistelurodut, palveluskoirarodut/suojelukoirarodut, suurriistan metsästysrodut ja laumanvartijat. Tulevan omistajan tulisi suorittaa kallis ja kattava koirankoulutus kurssi, sekä pystyä perustelemaan viranomaiselle (asuinpaikka, asuinmuoto, elinkeino, työtehtävä) , miksi ja mihin hän tarvitsee tällaisen rodun.
Tahdon korostaa, ettei laumanvartijat, kangalinkoirakaan, ole oikeissa käsissä ja oikeassa elinympäristössä mikään aikapommi. Sellaista elinympäristöä ei vain oikein Suomesta löydy.
https://youtu.be/5tW1Qp0MLnE?feature=shared
https://youtu.be/fBsM_pChQZc?feature=shared
KERRASSAAN LOISTAVAA TODELLA ASIALLISTA TIETOA, ASENNETTA JA TEKSTIÄ. Tarkat sopivuussyynit, koirakortit ja luvat vain koiraan koulutetuille, ei muille. Sekä seurantaa perään. Koiraverokin olisi hyvä palauttaa.
Olen 100% samaa mieltä kaikesta paitsi siitä, että liitän Kaukkarin eli Kaukasiankoiran myös Suomeen sopivaksi.
Olen nähnyt Kaukkarin meillä työtehtävässään ja se meni todella hienosti. Työtään tekevä Kaukkari varoittaa, ei tapa susia tai muitakaan petoja, on liian fiksu riskeeratakseen kenenkään henkeä sen kummemmin, ei suden, eikä itsensä.
Eli näin
www.fi/laumanvartijahanke
Turkin videoiden mukaan myöskin Kangal varoittaa aina haukkumalla ennen kuin iskee kiinni tai hyökkää, sikäli se on erilainen kuin osa muista laumanvartijakoiraroduista esim. Keski-Aasian alueella joille lasketaan viaksi jos ne varoittavat ennen hyökkäystä. Sudet se tosiaan pyrkii juoksemaan kiinni ja tappamaan, jos vain mahdollista.
Itse tutustuin aika tahtomattani itäeurooppalaisiin laumanvartijakoiriin jo teininä kun olin vaihto-oppilaana ja asuin Itä-Euroopassa perheessä. Isoihin metsästyskoiriin olin taas tottunut Suomen-kotonani. Ensimmäinen oma koirani oli maailman nopein koira greyhound.
Perheeni Itä-Euroopassa oli alueellaan huomattavan varakas (olisivat olleet sitä Suomessakin) ja siksi talossa oli jo tuolloin kymmeniä vuosia sitten varashälytyslaitteet, muita älylaitteita sekä se kaikkein paras vakuutus:
SARPLANINAC laumanvartija. Se oli nuori uros ja painoi massiiviset yli 60 kiloa.
Usean sadan neliön taloamme kiersi korkea metalliaita, jossa yksi portti ja portilla soittokello. Edes minä en voinut mennä portista sisään tai ulos ilman että jompikumpi, perheen isä tai äiti tuli päästämään minut kulkemaan, koirasta kiinni pitäen.
Kukaan muu kuin perheen vanhemmat ei voinut kävelyttää koiraa pihan ulkopuolella. Koiranhihna oli osin kettinkiä ja se piti kiertää monin kerroin käteen.
Lisäksi, kävelytysreissuilla joilla olin joskus mukana, omistajilla oli mukana tukevat puunuijat, siltä varalta että jotain koiran kanssa sattuisi. Lähinnä, että joku varas tai kulkukoira hyökkäisi heidän tai koiransa päälle ja se raivostuisi. Omistajat eivät halunneet itselle tappajakoiran omistajan mainetta tai vahingoittua itse vahingossa. Asuimme pääkaupungin alueella, mutta varsinaisen kaupunkitaajaman ulkopuolella.
Koira oli todella hurja.
Omalle perheelleen ja minullekin (lopulta uskottuaan että olin ’luotettava’) se oli kuitenkin lähinnä lämmin jättipuudeli, kunhan vain olimme sisällä ja ’kaikki’ oli hyvin. Yöt se vietti vapaana noin hehtaarin puutarha-alueella, pääosin hiljaa vartioiden.
Perheen lapset eivät kutsuneet koiran vuoksi kavereita kylään ellei koira ollut muutaman lukon takana. Leikit, kinastelu ja meteli olisivat saattaneet pelästyttää koiran ja se olisi saattanut reagoida ikävästi ystävälapsiin, ’omia lapsiaan’ puolustaen. Myös minun kanssani oltiin todella varovaisia alussa. En myöskään mennyt ikinä koskemaan koiraan ellei se tullut itse kerjäämään rapsutuksia minua kiehnäten. Sen kumea varoitusmurina ja kuonon tönäisyt eivät unohdu.
Vastaava
todella karu ja rakastava luonne on muilla koirilla tullut elämäni aikana vastaan vain yhdellä koiralla: tuntemallani chihuahualla. Myös
chihuahua oli alkujaan vartiokoira, laumana, ellette tiedä. Tuttujeni chihu on äärimmäisen epäluuloinen ja äärimmäisen dominoiva, omaa laumaansa loppuun saakka suojeleva ja vartioiva. Kova ja dominoiva chihujenkin joukossa. Eläinlääkärit mm. eivät hoida sitä ellei omistaja ole mukana sen luontaisen aggressiivisuuden vuoksi, sen luonne kun on pienestä koosta ja valokuvamallin ulkonäöstä huolimatta vain kuten — laumanvartijan. Kun omistaja on läsnä, voi lääkäri tehdä sille mitä haluaa, koiran luotto omistajaan on 100%. Omistaja on kokenut koirankasvattaja. Chihupentu oli näyttänyt luonteensa jo kasvattajalla (muine koirineen), joka suostui myymään ko. yksilön vain erittäin dominoiviin koiriin aiemmin jo tottuneille. Tämä yksilö ei tule nyt keski-ikäisenä aikuisenakaan edelleenkään toimeen toisten koirarotujen/ eläinten kanssa, se hyväksyy lähelleen vain muutaman kissan sekä itseään pienemmät,
rauhallisesti käyttäytyvät chihut. Sen kanssa tehtiin luonteen vuoksi paljon töitä jo pikkupentuna jonka ansiosta sen mielestä pikkulapset ovat ihanan siedettäviä (kunhan liikkuvat ja ovat rauhallisesti). Arrogantteja, vihaisia ja tai päihtyneitä aikuisia ihmisiä, ihmisiä jotka liikkuvat oudosti tai ihmisiä joilla on työhaalarit se ei päästä sisään eikä koskemaan, koskaan — vaan se nappaa kiinni vähintään lahkeeseen ellei sen varoitusta uskota. Jos se ei olisi niin pieni sitä ei voisi pitää. Muuten, se on kasvatettu kuin vaikeahko iso koira, se tottelee kaikki omistajansa käskyt ja lukee häntä ja hänen mielipidettään muista ihmisistä kuin avointa kirjaa. Kun omistaja ja perheensä juttelee lähelle tulevien ihmisten kanssa kauniisti ja heillä on hauskaa, koira hyväksyy uudetkin ihmiset nopeasti — ei muuten. Ruokaa se ei ota vierailta. Se on täydellinen minikokoinen monsteri, joka rakastaa ja vartioi omaa perhettään yli kaiken.
Mini-Kangal.
Itse pidän monenlaisista koirista, mutta kotiin otan vain lapsien seurassa hyväluonteisiksi oletettavia. Ei laumanvartijoita, ei palveluskoiria, mut aktiivisia hassuja koiria, joita on kiva ulkoiluttaa ja jotka haluavat pitää ihmisille seuraa. Silti vieraista aina ilmoittaen. 
:aa keskustella. Tykkään ylipäätään kaikenlaisista koirista, joskin mielestäni esim. taistelurodut tulisi ehkä laittaa Suomessakin kieltolistalle. Koirarotujen menekkiin tulisi tulla myös jonkinlainen säännös, ettei esim. laumiksia tai näiden mixiä saisi ottaa niille väärään ympäristöön, kaupunkiin. Eläinten parhaaksi.