MURHA.INFO

Antti Eljaalan murha

PPK 1989
Alusta jätetty pois osuus, jossa maalaismies tappaa itsensä jouduttuaan Sexy-Siskojen putsaamaksi.

Murha ja Sexy-sisko
Vanh. konstaapeli Pentti Sihvo

Heinäkuussa 1986 autolautta Viking Sallylla sen matkalla Turusta Tukholmaan tapahtui raaka murha ja uhrin puhtaaksi ryöstäminen. Miehen seurassa oli nähty pariskunta, mies ja nainen, mutta ketä he olivat, siinä poliisilla olikin ongelmaa kyllikseen.
Laivan matkustajat pääsivät ennen murhan ilmituloa hajaantumaan kuin akanat tuuleen, ja poliisi joutui aloittamaan tutkimuksensa lähes tyhjästä.
Helmikuussa 1987 muuan Turkuun velkojaan maksamaan tullut maalaismies joutui kahden naisen seuraan ravintolassa.
Iltaa jatkettiin naisten asunnossa ja miehen nukkuessa naiset katosivat vieden miehen rahat mukanaan.
Naiset kutsuivat itseään asuntoonsa jättämässään kirjelappusessa Sexy-siskoiksi.
Naiset saatiin kiinni, mutta heidät päästettiin melko pian vapaaksi. Juttu merkitsi kuitenkin nyt jo melkein kymmenen kuukautta sitten tapahtuneen laivasurman solmujen aukeamista.
Viking Sallyn murhan yhteydessä nähdyn salaperäisen naisen henkilöllisyys selvisi, hän oli toinen Sexy-siskoista

Tampereelta körötteli pari kaverusta iltajunalla Turkuun. Toinen oli varannut matkansa jo hyvissä ajoin, mutta Antti Johannes Eljaala teki lähtöpäätöksensä hyvin nopeasti ja ilman mitään ennakkovarauksia. Hän halusi lähteä kaverinsa seuraksi tälle laivamatkalle, ja he olivat suunnitelleet katselevansa Tukholmaa yhdessä päivän ajan. Miehet olivat laivassa, kun Viking Sally irrottautui Turun satamassa laiturista klo 21.30.
Eljjaala katseli taakse jäävää kaupunkia ja eteen aukeavaa saaristoa jonkinlaisen merkillisen haikeuden tunteen vallassa.
Sama kummallinen tunne oli kaihertanut hänen sisällään jo Tampereella, junaan astuttaessa. Taivaalla oli musta pilvi. Linnut seurasivat laivaa.
Eljaalan sisuksia lämmitti vodkaryyppy, ja ohitse kulkenut nuori kaunotar sai miehen mietteet uusille urille. Äsken oli tuntunut jotenkin siltä, ettei tälle matkalle olisi pitänytkään lähteä, ei ainakaan näin äkkiä ja valmistelematta. Elämä on lyhyt ja eläkerahat hupenevaa sorttia. Tässä pistää kiireeksi, että ehtii jotain juodakin, tuumii Eljaala kaverilleen heidän suunnistaessaan kohden verovapaata myymälää.
Sieltä he ostivat litran vodkaa, toisen Camparia, kuusi oluttölkkiä ja kartongin tupakkaa.
Kun Eljaala oli laittanut itsensä hyttijonotuslistalle, lähtivät Casanovat hankkimaan itselleen kemikaliosta vielä Oscar de la Renta-partavettä.
He päättivät valmistautua huolella illan rientoihin. Joku oli sanonut, että se haju tekee naiset hulluiksi.
Väkevät juomat oli jätettävä säilytykseen, mutta hätä ei ollutkaan tämän näköinen. Eljaalan salkussa oli kulkeutunut vodkapullon puolikas Tampereen tuliaisina, siitä sopi ottaa ensi alkuun vähän rohkaisua.
Aika riensikin kummasti vodkan voimalla, miehet huomasivat olevansa jo myöhässä ruokailun suhteen, he kävivät kurkistelemassa ruokasalin ja tanssisalin ovista, päätyivät lopulta grillin puolelle murua rintaansa etsiskelemään.
Diskosalissa oli kuuloelimiä raastava meteli, kylmäsilmäiset naiset katsoivat johonkin kaukaisuuteen, ohi tamperelaisjätkäpoikien.
Niillä oli lureksia päällä ja tennarit jalassa.
Antti Eljaala ummisti haaveellisena silmänsä mutustellessaan nakkia suussaan. Hän muisteli siinä nuoruutensa lavatansseja.
Haitari oli soinut kesäillassa, tangoa oli tanssittu posket vastakkain. Tytöt olivat olleet kauniita pönkkähameissaan ja korkokengissään. Kurvit olivat olleet kohdallaan.
Mies räväyttää humalasta väsähtäneet silmänsä selkosen selälleen. Mitä hän näkee ympärillään? Kummituksia, töyhtöhyyppiä, ovat vielä niin koppaviakin. Kukahan on keksinyt ne vilkkuvat valot, ennen oli tunnelmallinen hämärä, nyt on kuin talvisodan etulinjoilla, kun avaa tanssisalin oven.

Seksi-siskokin mukana laivalla
Vihdoinkin Antti Eljaala kohtasi sen kauan kaipaamansa rohkaisevan katseen. Hänen juuri avatessaan lompakkoaan lähipöydästä tuijotti häntä kaunis, nuori nainen. Tämän täyteläiset huulet hehkuivat kirsikan lailla, ja Eljaala oli huomaavinaan hänen sieraimiensa värähtelevän.
Varma intohimon merkki. Joku jätkä näytti olevan hänen seurassaan, mutta nainenhan ahmi silmillään vieraita miehiä. Tuota pitää seurata kuin hai laivaa, hän tuumaa pukaten kylkeen kaveriaan.
Nainen poistuu areenalta kuitenkin ihan äkkiarvaamattomasti pitkätukkaisen, isokokoisen poikaystävänsä kanssa. Eljaala jää haikeana katsomaan hänen peräänsä.
Syötyään tamperelaismiehetkin lähtevät uudelleen tutkailemaan tanssitiloja, ihan tosimielessä.
Nyt oli Eljaalan hyttikin jo järjestynyt, juhlat voisivat jo alkaa!
Miehet yrittivät etsiskellä äskeistä kaunokaista katseillaan, häntä ei vain näkynyt tanssiparketeilla, eikä baaritiskien äärellä.
Laiva oli melkoisen täynnä matkustajia ja miesten lohdutukseksi joukkoon oli eksynyt muutama muukin vetävän näköinen ”missukka”.
Eljaalan kaveri alkoi piirittää erästä ruotsalaisnaista, ja Eljaala oli tanssitellut kilpaa erästä äitiä ja tytärtä. Hän tarjoili auliisti paukkuja näille naisille, mutta eksyi välillä erään hyväsäärisen tummaverikön kintereille. Se nyt vaan oli jonkinlaista itsetehostusta, piti näyttää, että tämä poika uskaltaa, eikä rahasta ole kiinni.
Äiti ja tytär nieleskelivät orpoina nolouttaan, kun kavaljeeri karkasi tiehensä. Onneksi mies palasi takaisin, tumma nainen ei ollut mitenkään kiihkeästi vastannut Eljaalan lemmenkipeyteen.
Vanhoissa oli vara parempi.
Mies oli jo ehtinyt unohtaa myös grillissä tapaamansa kaunottaren. Naisella olikin nyt juuri runsaasti muuta puuhaa kuin Eljaalan hurmaaminen. Tämä Leila, toinen seksi-siskoista, oli lähtenyt merimatkalle uuden asuinkumppaninsa kanssa. He olivat tavanneet toisensa Turussa Rauhanfestivaaleilla. Reijo Juhani Hammar oli 33-vuotias, keväällä vankilasta vapautunut ukkomies, joka oli muuttanut Leilan asuntoon.
Nainen oli vienyt pikkupoikansa äidilleen hoitoon. Ei yksinhuoltajan elämä häntä ollut erityisemmin viehättänytkään, se oli tylsää ja niukkaa, veri veti seikkailuihin edelleenkin. Tällä pariskunnalla ei ollut rahaa juuri nimeksikään, mutta he olivat tottuneet sitä "järjestämään”.
Ensiksi hankittiin vähän juotavaa. Hammar varasti viskipullon verovapaasta myymälästä, Leila piilotti sen housunkauluksensa alle.
Erään hytin ikkunasta näkyi sängyllä oleva käsilaukku. Hammar komensi Leilaa noutamaan keittiöveitsen cafeteriasta, ikkuna aukesi veitsellä. Hammar onki käsilaukun itselleen.
Hytissä nukkui samaan aikaan väsynyt työn tekijä vapaavuorollaan, mutta kun näissä olosuhteissa oli totuttu nukkumaan kovassakin metelissä, nainen ei ollut herännyt ikkunan aukaisusta syntyneisiin ääniin. Käsilaukun katoaminen huomattiin vasta, kun sen omistaja palasi hyttiin työvuoronsa päätyttyä.
Siinä vaiheessa laukku oli jo uponnut mereen, ja rahat olivat Hammarin taskussa. Kaksisataa markkaa oli pieni summa, mutta sillä oli hyvä aloittaa suuremmat liiketoimet diskon puolella.
Näin tuumaili Hammar mielessään, eikä Leilallakaan ollut mitään sitä vastaan. Hän oli tottunut olemaan miesten hyväksikäytön uhrina, ja saihan siinä viinaa tarpeekseen.

Sally saapuu satamaan
Yö oli vaihtunut aamuksi, ja Viking Sally oli lipunut Tukholman kauniin saariston ohi satamaan.
Matkustajat alkoivat jo poistua laivasta, kun hyttisiivooja herätti Eljaalan kaverin.
Tämä huomasi nukkuneensa pommiin ja siistiytyi ripeästi. Yläpetillä nukkunut ruotsalaismieskin oli jo mennyt menojaan.
Kansaa tungeksi kannella, tamperelaismies etsiskeli Eljaalaa silmillään. Ehkä olisi parasta kuulututtaa, muuten mentäisiin pahasti ristiin, mies ajatteli vetäen keuhkoihinsa raikasta meri-ilmaa.
Pieni aamusumu tiesi aurinkoista päivää, illalla palattaisiin Siljalla. Suuret seikkailut olisivat vielä edessäpäin. Tukholmasta etsittäisiin kaikki makeimmat pornoluolat, mitäpä sitä vapaat miehet muuta kuin viinaa ja videoita.

Laivalla on ruumis
Siivooja koputti hytin numero 4228 ovelle klo. 7.50. Vastausta ei kuulunut. Nainen oli jo ottamaisillaan avaimensa esille, mutta huomasi oven olevan auki. Hän oli vähällä kirkaista pelästyksestä, mutta tukahdutti huutonsa.
Hän luuli sängyssä lojuvan verisen miehen saaneen pahan sairaskohtauksen.
Nainen kiiruhti noutamaan sairaanhoitajaa paikalle. Tämä tuli ja totesi miehen kuolleeksi.
Vainajalla oli yllään vain veren tahrimat alushousut, hän makasi kyljellään, jalat lattialle riippuen.
Purseritoimisto hälytti satamapoliisin paikalle ja hyttikäytävä eristettiin.
Kello 8.45 Tukholman rikospoliisin tutkijat saapuivat paikalle. Tekninen rikospaikkatutkimus lähti käyntiin ja henkilökuntaa alettiin jututtaa.
Laivan järjestysmies oli ollut tarkastuskierroksellaan klo. 04.30 ja kulkenut hytin numero 4228 ohi.
Hän oli kuullut sieltä puhetta. Naisääni oli sanonut: Mitäs nyt tehdään?
Eljaalan tamperelaiskaverilta poliisilla oli ymmärrettävästikin paljon kysyttävää. Kaiken lisäksi mies oli kerinnyt työntää nenänsä vainajan hyttiin siinä välissä, kun siivooja haki sairaanhoitajaa.
Mies oli kuuluttamisen sijasta päättänytkin pistäytyä itse katsomassa Eljaalan hytissä, kun kaveria ei löytynyt kannelta. Tamperelaismies oli koetellut Eljaalan valtimoakin eikä ollut tuntenut minkäänlaista sykettä siinä ja oli ajatellut Eljaalan saaneen jonkin pahan verensyöksyn. Sairaanhoitaja oli samassa kiiruhtanut paikalle.
Mies oli niin järkyttynyt, ettei hän kaikesta sattuneesta huolimatta joutunut missään vaiheessa epäiltyjen listalle. Hän sai nousta maihin Tukholmassa, mutta mikään ei huvittanut, ajatuskin pornoluolista sai voimaan pahoin.
Hän otti rantapubissa pari kaljaa ja päätti palata laivaan. Hän osti kansilipun Turkuun ja ilmoittautui tutkijoille. Nämä kertoivat hänelle, että kyseessä oli ilmeisesti henkirikos, ja että miehen tietoja hänen kuolleesta kaveristaan tultaisiin jatkossakin tarvitsemaan.
Laivalla oli ollut lähes 1500 matkustajaa, heistä noin kolmesataa ilman hyttipaikkaa. Matkalaiset oli ehditty jo päästää maihin, ennen kuin poliisi sai tapahtumasta tiedon. Varsinkin kansimatkustajia oli mahdotonta tavoittaa, koska heidän henkilötietojaan, ei edes nimiään ollut kirjattu mihinkään.
Keittiössä työskentelevä nainen teki poliisille ilmoituksen varastetusta käsilaukustaan. Sekin asia tuntui vähäpätöiseltä tutkittavana olevan murhan rinnalla.
Henkirikoksen selvittämisellä oli kiire, ennen kuin johtolangat ehtisivät hävitä.
Tutkijat valokuvasivat aluksen tiloja ja ottivat vertailusormenjälkiä. Verovapaan myymälän kassanhoitajan sormenjälki löytyi oluttölkin kyljestä Eljaalan hytistä.
Tavanomaiset näytteet ja jäljet otettiin tarkasti talteen. Tupakantumpista löytyi huulipunaa. Sen ja vahtivuorossa olleen vartijan kertomuksen nojalla voitiin olla varmoja, että Eljaalan hytissä oli ollut joku nainen.
Eljaalan tamperelaiskaveri kertoili kaiken muistamansa edellisen illan ja yön tapahtumista niin pitkälle, kuin hän oli ollut Eljaalan seurassa. Hän mainitsi äidin ja tyttären, sekä kauniin tumman naisen, joita Eljaala oli tanssittanut.
Kertoja oli kuitenkin itse poistunut tanssisalista erään ruotsalaisnaisen kanssa noin klo. 02.00.
Eljaala oli jäänyt vielä silloin istuskelemaan pöytään, jossa oli ollut kolme naista ja mies.
Antti Eljaalan raha-asioista hän tiesi tämän lunastaneen pankkikortilla hyttipaikkansa, sekä että mies oli käynyt Tampereelta lähdettäessä nostamassa Osuuspankista 1000 markkaa käteistä rahaa. Rahat olivat olleet ruskeassa nahkalompakossa, joka oli ostettu Kreikasta. Eljaalan kädessä oli ollut Rolex-merkkinen kello. Kaikki hänen henkilöllisyyspaperinsa olivat hävinneet, samoin pankkikortti, kello ja rahat.
Vainajan verisessä ruumiissa oli kurkunpään kohdalla viisi pistohaavaa, jotka oli aiheutettu jollakin terävällä aseella. Vasen silmä oli umpeen muurautunut, ja kaulan vasemmalla puolella oli kurkunpäästä selkärankaan ulottuva kuristusuurre. Uhrin kaulalla oli vielä lakanasta revittyjä kangasriekaleita.

Ilmoitus Turkuun
Tukholmalainen rikoskomisario otti radiopuhelimella yhteyttä Turun rikospoliisin päivystykseen.
Turun poliisi sai tiedon murhatapahtumasta aamupäivällä klo. 11.30. Keskusrikospoliisin Turun lääninosasto, otti jutun hoitaakseen ja sai apua Turun rikospoliisilta. Suomen poliisi ei olisi halunnut päästää lehdistöä sotkemaan kuvioita tässä vaiheessa, mutta tieto oli jo vuotanut Ruotsin puolelta.
Ruotsin kieltä moitteettomasti taitavia poliisejakin saatiin tutkimuksiin mukaan, joten yhteistyön ruotsalaiskollegojen kanssa piti luistaa. Tehtävä oli silti vaikea.
Antti Eljaalan kuva oli pian jokaisessa lehdessä. Vainajalla oli ollut yllään sininen villatakki, jonka edustassa oli keltaisia vinoneliön muotoisia koristekuvioita. Poliisi pyysi niitä kanssamatkustajia, jotka olivat laivalla tavanneet Eljaalan ilmoittautumaan, ja useimmat ilmoittautuneista muistivatkin vainajan juuri tuosta villatakista.
Se oli hyvä tuntomerkki myös äidille ja tyttärelle. Heidän kuulusteluissaan ei kuitenkaan selvinnyt muuta, kuin että äiti oli ollut hiukan vahvemmilla kilpailutilanteessa.
Rikosvalokuvia jouduttiin esittämään lukemattomille ihmisille. Yhden tutkijan aika kului melkein pelkästään kuvien esittelyyn.
Tutkijat jäivät alukselle useiksi vuorokausiksi tapahtuman jälkeen, mutta johtolangan pää oli kadotettu.
Viisi henkilöä oli pidätettynä lisätutkimuksia varten, mutta pian huomattiin, ettei kellään heistä ollut osuutta tapahtuneeseen.

Aika kuluu ja huhut liikkuvat
Tuli syksyjä talvi ja seuraava kevät. Monenlaista huhua oli ilmassa Antti Eljaalan murhasta, mutta kaikki osoittautuivat mielikuvituksen tuotteiksi. Alettiin vähitellen alistua siihen, että Eljaalan murha jäisi selvittämättä. Osattiin kyllä olettaa, että tekijöinä olisi mies ja nainen, mutta heidän henkilöllisyytensä jäljille ei päästy.
Oikeuslääketieteellinen lausunto kertoi kuolinsyyksi kuristamisen, sekä pistohaavat. Vainajan humalatila oli kuolinhetkellä ollut keskivahva.
Erään toisen jutun yhteydessä suoritettiin kotietsintä, jossa löydettiin valokuva, joka saattoi olla avain Eljaalan murhan selvittämiseen. Poliisilla oli perusteita epäillä, että seksi-sisko Leila oli asiassa osallisena. Myös hänen asuinkumppaninsa Reijo Hammar alkoi sopia kuvioihin mukaan. Tämä oli hiljattain joutunut vankilaan selvittelemään vanhoja kolttosiaan. Tutkimukset oli aloitettava Leilasta.

Murtunut murhaajatar
Ryypänneen ja rapistuneen näköinen nuori nainen, Leila Kantonen, istui rikospoliisin kuulusteltavana. Aluksi hän oli hyvin ylimielinen ja kielsi olleensa laivamatkalla vuoden 1980 jälkeen. Nainen myönsi seurustelleensa kuitenkin Reijo Hammarin kanssa. Seksi-sisko jaksoi toistaa tarinaansa itsepintaisesti, kunnes hän murtui kokonaan henkisesti.
Lopulta hän tunnusti kaiken, kertoi yrittäneensä itsemurhaakin näiden tapahtumien johdosta.
Nainen kertoi viskipullosta, laukkuvarkaudesta, sekä murhaan liittyvät yksityiskohdat tarkasti. Hän oli maannut alavuoteella Eljaalan vierellä, kun Hammar oli herännyt ja hypännyt yläpetiltä kopeloimaan Eljaalan vaatteiden taskusta lompakkoa. Eljaala oli herännyt ja komentanut Hammaria laittamaan lompakon takaisin. Hammar ei ollut kuulevinaan, ja Eljaala uhkasi hakea järjestyspoliisin paikalle.
Hammar kimpaantui tästä niin, että alkoi hakata Eljaalaa taskussaan olleella pöytäveitsellä.
Lopulta uhri pyysi armoa, mutta Hammar jatkoi hakkaamistaan. Verta roiskui kaikkialle.
Hammar repäisi lakanasta köyden ja alkoi kuristaa sillä uhriaan. Hammar pakotti Leilan vetämään köyden toisesta päästä.
Uhri yritti vieläkin anoa armoa, mutta lopulta hänen veltto, eloton ruumiinsa jysähti korahdellen lattialle. Hammar heitti vainajan kyljelleen sänkyyn, johon tämä jäi jalat riippuen makaamaan.
Murhaajat siistivät paikkoja pyyhkimällä sormenjälkiä ja verta hytistä, sekä pesivät veren tuhrimat vaatteensa.
Aamulla heidän poistuessaan laivalta normaalisti muun ihmisvilinän mukana Hammar heitti verisen paitansa kannella olleen kontin alle.
Tukholmassa he olivat kuljeksineet ympäri kaupunkia. Ensin he olivat käyneet kenkäkaupassa, josta Hammar oli ostanut uudet lenkkitossut, vanhat hän oli heittänyt roskakoriin.
Ehkä joku roskisdyykkari kuljeksi hyvinkin pian murhaajan kengissä. Kenkäkauppa oli sijainnut Högtorgetin varrella.
Illalla he olivat nousseet Silja-Linen m/s Wellamoon palaten Turkuun. Satamassa ei ollut näkynyt rikospoliiseja heidän tullessaan.
Kotiin päästyään Hammar oli hävittänyt kummankin päällä matkalla olleet vaatteet muovipusseissa roskiin.
Leila puhui kaiken kuin unessa, hän oli väsynyt ja epätoivoinen. Hän kertoi olevansa valmis näyttämään poliiseille paikat, missä kaikki oli tapahtunut.

Hammar noudetaan vankilasta
Raa’an murhan tehnyt mies tiesi pelinsä jo pelatuksi. Mitään ei ollut kuitenkaan menetettävänä, elinkautinen olisi ehkä tulossa joka tapauksessa.
Hän kiisti tapahtuneen jyrkästi, Hammar oli tuttu mies poliiseille entuudestaan. Hän lukkiutui puhumattomaksi helposti. Hänet oli Kakolasta noudettu käsiraudoissa. Mitään ei voitu riskeerata enää hänen kohdallaan, hänen ruumiinvoimansa tiedettiin melkoisiksi, myös tiedettiin hänen äkkipikaisuutensa.
Tutkijat jaksoivat odotella Hammarin rauhoittumista. He yrittelivät jutella tätä kiinnostavista asioista, kehonrakennuksesta, lentopallosta, nyrkkeilystä ja kaikesta muusta, mitä tiesivät kuulusteltavan joskus harrastaneen.
Ne olivatkin mieleisiä puheenaiheita. Hammarilla ei ollutkaan esittää juuri muuta positiivista elämästään, kuin nämä urheiluharrastuksensa.
Kuulustelijoilla oli vankeinhoito-osaston lupa Hammarin pitämiseen rikospoliisin suojissa, ei siis ollut turhaa kiirettä.
Niitä näitä aikansa juteltuaan mies vihdoinkin päätti tunnustaa tekonsa. Hänelle oli alkanut valjeta, että Leila oli jo pidätettynä ja syytettynä myöskin tästä heidän yhteisestä teostaan.
Mies kertoi kaiken muun yhtäpitävästi Leilan kanssa, mutta jätti kertomatta tämän osuuden kuristamiseen. Hän sanoi yksin olevansa syyllinen.
Leila oli kuitenkin omassa versiossaan jo ehtinyt kuvailla, mitenkä hän Hammarin uhkailujen pelossa oli vetänyt köyden toisesta päästä. Hän ei ollut uskaltanut huutaa apua, kun pelkäsi miehen tappavan hänetkin.
Leilakin julistettiin kuulustelujen jälkeen vangituksi. Hän sai syytteen erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa osallisuudesta tappoon, varkauteen ja näpistykseen.
Oikeus määräsi molemmat mielentilatutkimukseen. Heidän todettiin toimineen täydessä ymmärryksessä.
Hovioikeuden Leila Anne Helena Kantoselle antama tuomio neljä vuotta 10 kuukautta vankeutta oli neljä kuukautta suurempi kuin raastuvanoikeuden antama tuomio.
Hammarin elinkautinen pysyi ennallaan.

Vankilan ahdistusta
Kakolan rinteellä ehtisivät vielä monet tulppaanit kukkia ja kuihtua, ennen kuin vankilan portit aukeaisivat Hammarille.
Kevät oli kaikkein kipeintä aikaa. Vihreiden silmujen puhkeaminen puihin muistutti ajan kulumisesta, sen katoavuudesta, vaikka se täällä matelikin. Paras ikä olisi ohitse, jos täältä selviäisi.
Oli kumma, kun vaimoa ja lastakin alkoi kaivata täällä ollessaan. Ennen vapaudessa teki parhaansa paetakseen heitä juoppoporukoihin.
Nyt alkoi haaveilla perhetapaamisista ja siitä, että joku olisi siviilissä odottamassa.
Ruotsinlaivojen pillit muistuttivat tapahtumasta, jonka Hammar olisi halunnut unohtaa.
Kaikki oli muuttunut. Tämä oli uutta. Mies oli viettänyt kymmenisen kesää elämästään vankilassa, mutta aina oli ulospääsy ollut häämöttämässä jossakin käden ulottuvilla. Nyt vain kylmät ja lämpimät keväät vuorottelisivat ja vaihtuisivat sateisiksi tai poutaisiksi kesiksi muistuttaen elämästä, joka sykki jossakin.
Ei edes viivoja kannattaisi vetää kalenteriinsa. Oikein kurjalla säällä oli vähän helpompaa. Räntää satoi ja tuulet ulvoivat kolkon kivimuurin nurkissa, mutta pian oli taas valkea lumi maassa, ja joululaulut herkistäisivät kovimmankin konnan mielen. Se kaikki joulun hössötys oli niin käsittämättömän vastakkaista tälle elämälle täällä. Oliko koko elämä pahaa unta? Oliko olemassa muuta?
Joku oli liimannut sellin seinälle tarran, jossa luki: Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Joku vastakkaisten voimien liittolainen oli värikynällä, horjuvin kirjaimin kirjoittanut tarran alle: NII ONKII!
Raskaitten rautaovien paukahtelu, avainnippujen kolina, ja ovisummerin ääni säestivät hymyttömien vartijoiden ja kireäilmeisten vankien jouluaskareita. Kakolan yllä leijuvat lumihiutaleet olivat yhtä puhtaan valkoisia kuin muuallakin Turussa. Vain lämpökeskuksen piippu työnsi mustaa savuaan taivasta kohden.

Miksi!
Nämä tarinat ovat murheellista luettavaa ja melkoisen loppuun kaluttujakin toimittajien tekemien lehtijuttujen ansiosta. Niistä on kirjoitettu, koska ihmiset kaipaavat sensaatioita. Esimerkiksi seksi-siskojen koheltelu sai hyväntahtoisia hymähdyksiä osakseen. Vanha rinnakkain asettelu naisen elämässä, huora — madonna, nosti taas päätään nykyaikana. Turha on kai alkaa syvällisemmin pohtiakaan, mikä naisesta tekee hyväksikäytön välineen. Maailman vanhimman ammatin mysteerio taisi jäädä Freudiltakin aikanaan selvittämättä.
Ehkä vastaava esimerkki miehisestä alemmuuden tunteesta on tarinamme kirvesmies, joka menettää rahansa ja tekee myöhemmin itsemurhan. Vaimo taisi joutua toimimaan äidin korvikkeena tälle henkisesti poikasen tasolle jääneelle miehelle. Eikä mies ehkä ollut ainoa lajiaan, tuntuu kuin juuri tuo homo sapiens’in alalohko olisi vinhaa vauhtia lisääntymässä.
Oman lukunsa ansaitsisi tarinamme kylmäverisen murhamiehen sielunelämän tarkastelu. Ehkä psykiatrit ovatkin penkoneet hänen lapsuutensa tapahtumia riittävästi tietääkseen, oliko siellä jotakin, mikä vaikutti ratkaisevasti hänen luonteensa kehitykseen.
Rikosrekisteri puhuu aina omaa lahjomatonta kieltään. Nuorena alkaa tulla rattijuopumuksia.
Ne toistuvat, sitten seuraa tappeluita. Väkivalta on tullut kuvioihin mukaan. Näpistykset, varkaudet ja ryöstöt toistuvat. Merkki elämän luisumisesta selvään alamäkeen alkoholin tai huumeiden vuoksi. Vankilakierre alkaa. Huumerikoksia tulee rikosrekisteriin. Aletaan olla jo tiellä, jolta on vaikea kääntyä ympäri.
Urheilu kiinnosti monissa eri muodoissaan tätä rikollista. Aina vankilasta vapaana ollessaan hän harrasti pallopelejä ja erilaisia voimailumuotoja. Oliko tämä voimien kehittäminen pätemisen tarvetta? Ei koulu, eikä työelämä olleet antaneet mitään tyydytystä. Työsuhteet jäivät lyhytaikaisiksi ja olivat kovin epäsäännöllisiä.
Oman arvelunsa mukaan tämä voimalajeja rakastanut murhamies oli kenties voinut vaurioittaa päänsä jossain nyrkkeilyottelussa tai katutappelussa. Itse hän oletti omituisen olotilansa johtuneen vammasta, jonka hän oli joskus saanut, ja koko murhateon tapahtuneen jonkinlaisessa unenomaisessa tilassa, jota hän ei ollut itse hallinnut. Siis se, mikä olisi voinut tuoda kultaa ja kunniaa johdattelikin miehen nyt syvyyksien syövereihin, jos teko todella johtui jostain tällaisesta seikasta.
Hammarin hartiat olivat kasvaneet leveyttä kuin ladon ovet, hänen murhaamallaan miehellä ei ollut pienempänä ja heiveröisempänä minkäänlaista puolustautumisen mahdollisuutta.
Ketä tahansa voi terrorisoida voimillaan ja isolla koollaan, mutta eikö tällainen käyttäytyminen ole sopimatonta ihmiselle, se on kehittymättömämpien lajien tapa kommunikoida. Täytyykö toista hallita väkivallalla, siinä on kysymys, joka voidaan esittää niin yksilöille kuin kansoillekin.
Rakkaudellista holhoamista yhteiskunnaltamme sen sijaan puuttuu. Välitetäänkö siitä tarpeeksi?
Mitä tulee tapahtumaan nuorelle, joka joutuu aloittamaan vankilakierteen parikymppisenä? Tuleeko hänestä ajan mittaan elinkautinen murhamies? Olisiko vankilalle olemassa jokin parempi vaihtoehto silloin, kun asiat eivät vielä lopullisesti ole pielessä?

PPK 1990

Karkuun Kakolasta - ja takaisin
Rikoskomisario Kari Rötkönen

"Kakolan rinteellä ehtisivät vielä monet tulppaanit kukkia ja kuihtua, ennen kuin vankilan portit aukeaisivat Hammarille."
Muun muassa näin sanottiin artikkelissa ”Itsemurha, murha ja Sexy-siskot”, joka tässä teoksessa julkaistiin viime vuonna. Sen artikkelin päähenkilö oli Reijo Hammar, joka tuomittiin mm. murhasta elinkaudeksi vankeuteen.
Seuraavassa artikkelissa kerrotaan kolmesta Kakolan vankikarkurista ja heidän pakomatkastaan, joka kesästä 1988 pitkälle vuoden 1989 puolelle pysyi päivän puheenaiheena joukkotiedotusvälineissä.
Yksi karkureista oli Reijo Hammar.
Aikanaan karkurit palautettiin Kakolaan, mutta sieltä lähteneistä kolmesta takaisin tuli vain kaksi...

Sunnuntaiaamu 3. heinäkuuta 1988 vaikeni Kakolan mäellä synkkänä ja alakuloisena.
Vankilan porttien sisäpuolella: vangit synkissä selleissään ja henkilökunta omissa toimitiloissaan aloittelivat sunnuntaiaamurutiinejaan, kuin monesti ennenkin. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä - oli hiljaista ja toisaalta oli vaikea kuvitella, että ollaan Suomen ehkä pahamaineisimmassa vankilassa, paikassa, joiden asukeilla useimmillakaan ei ole enää mitään toivoa normaalista elämästä tässä yhteiskunnassa.

Näytelmän kolme konnaa
Selleissään istuivat niin Reijo Hammar kuin Aaro Tenhunenkin yhdessä muiden pitkäaikaisvankien kanssa. Molemmilla heillä on sovitettavanaan raaka henkirikos, Hammarilla jopa elinkautinen vankeustuomio,
joka kaikessa karmeudessaan merkitsee muurien sisäpuoleisessa hierarkiassa, että kysymyksessä on ns. ylälauteen porukkaa, miehiä, nuorukaisia, joita osin pelätään, mutta toisaalta myös ymmärretään. Ymmärretään ainakin sikäli, että molemmilla heillä on elinkautisvangin ehkäpä liiankin normaali kehityskaari: rikkonainen lapsuus, lapsuus, jota käytännössä ei ole ollutkaan, vain laitosta laitoksen perään. Nuoruus, onko heillä ollut sitäkään? - Tuskinpa vain. Vähäiseksi ovat jääneet ne hetket, jotka kaksikko on ehtinyt olla vapaalla ja nyt he ovat päätyneet jo Kakolanmäelle.
Nytkin ja vankilassa ollessaan oli tullut törmäiltyä; saatu ja kärsitty asianmukaiset kurinpitorangaistukset. Silti ainakin toinen heistä, Hammar, tunsi olonsa jopa kotoiseksi. Välit vartijoihin olivat kunnossa, piha- ja muita askartelutöitä oli juuri sen verran, ettei ihan laitostuisi. Tuskinpa hänestä muihin töihin olisi ollutkaan, mutta ennen kaikkea hän sai nostella painoja, pitää yllä vahvaa lihaskuntoaan ja näyttää kavereilleen sitä ainutta mitä hänellä oli, eli voimaa.
Voimaa oli myös Tenhusella, mutta huolimatta kookkaasta olemuksestaan hän tuskin pärjäisi Hammarille. Silti Tenhunen halusi olla eräänlainen joukon kingi ja ryhmänsä johtaja.
Hammarista ehkä poiketen hän halusi kiivaasti päästä vapauteen, karkaamaan - karkaamaan mitään keinoja kaihtamatta.
Yhdessä Kakolan selleistä istuu muiden samankaltaisten kanssa Petteri Orajärvi. Hän on niin sanottuja kovan luokan omaisuusrikosmiehiä, ryöstäjiä. Mutta tunnetaanko häntä tässä hierarkiassa? Arvostetaanko häntä omiensa keskellä ainakaan tarpeeksi? Onko hän istunut jo liian kauan Ruotsissa tekemistään aseellisista pankkiryöstöistä - jäljellä olisi vain vajaa vuosi valtion leivissä?
Kysymyksiä voisi asetella ja siltikin vastauksena olisi vain epämääräinen murahdus, jos sitäkään.
Tässä he kaikki olivat, näytelmän kolme konnaa, joskin niin erilaisia, niin kuitenkin parantumattomia haaveilijoita tuosta ihmeellisestä vapaudesta, jonka he olivat menettäneet - haaveilijoita uudesta ihmeellisestä elämästä ja ties mistä.
Tenhunen ja Orajärvi halusivat todella päästä vapauteen, Hammar ehkei niinkään hartaasti.
Vapauteen päästäkseen tarvittiin kuitenkin useampi mies ja ehkäpä juuri sellaisia miehiä, jotka olisivat valmiita jopa tappamaan esteiden ilmaantuessa.
Sovittu ja päätetty
Näin oli jossakin päätetty ja näin oli jossakin sovittu. Yhteiset harrastukset punttisalilla ja sisäpihoilla tutustuttivat nämä kolme toisiinsa.
Tekemiset ja toistensa toiveet olivat käyneet selviksi, Tenhunen oli päässyt niin sanotusti Hammarin niskan päälle. Hammar oli ryyniveloissa (pillerivelka) Tenhuselle, ei niin merkittävästi, mutta kuitenkin. Onhan tunnettu tosiasia, että vankiloiden asukkaat viettävät suuren osan ajastaan eri asteisissa ja erilaisissa humalatiloissa.
Hammar oli jo monet kerrat kärynnyt pillerihumalastaan ja kärsinytkin kurinpitorangaistuksensa. Nytkin oli tulossa lisärangaistus.
Tenhunen oli vaatimassa Hammaria mukaan pakomatkalle ja vaatimuksiaan tehostaakseen uhkasi tehdä Hammarin lapselle, pienelle viattomalle tytölle jotakin pahaa, ellei hän suostuisi yhteistoimintaan tai maksaisi velkojaan.
Tenhunen varmaankin ajatteli, että Hammar oli saatava pakomatkalle mukaan, jotteivat saatavat vanhenisi ja jäisi muurien sisäpuolelle.
Hammarin menneisyys huomioiden hän olisi lisäksi valmis mitä raaimpiin tekoihin - valmis jopa tappamaan.
Kun tämä uhkaus kohdistui Hammarin lapseen, hän oli valmis suostumaan pakomatkaan, mutta ajatteli oman kertomansa mukaisesti jo siinä vaiheessa, että tämä voi olla Tenhusen osalta varsin kohtalokas pakomatka, eli hänen viimeisensä.

Apulainen pestataan
Pakosuunnitelmaa oli hiottu jo pitkän ajan. Jo kuukautta aikaisemmin Tenhunen oli näytellyt Orajärvelle linnaan salakuljetettua haulikkoa. Lisäksi paossa tarvittiin ulkopuolista apua.
Koska, kuten ymmärrettävää on, muurin ulkopuolista apua oli vaikeampi saada ainakaan siinä mielessä, että kaikki paon yksityiskohdat olisi voitu tarkoin sopia, siihen tarvittiin joku vankilasta piakkoin luvallisesti vapautuva, toimeen soveltuva ja vankilan kuvioihin perehtynyt henkilö, tai muutoin vastaavat tiedot omaava henkilö.
Kaverukset olivat jo kesäkuulla pestanneet tehtävään hyväksytyn ja ehdot täyttävän Aku Kanniston ns. yleismieheksi. Kannisto oli lyhyen vapausrangaistuksensa jälkeen voinut poistua kesäkuun lopulla ilman juoksuaskelia vankilan portista ja aloittaa muurien ulkopuolella sovitut pakovalmistelut.

Pakoon
Valmistelut oli suoritettu.
Sunnuntaiaamuna kolmikko oli sovitun mukaisesti omilla paikoillaan linnan pihalla. Jo perjantaina Tenhunen oli toimittanut Hammarin selliin katkaistun haulikon ja siihen tarvittavia patruunoita.
Haulikko oli nyt siis Hammarilla vaatteiden suojassa.
Aikataulun mukaisesti ruokakuljetus kolisteli linnan keittiöltä kohti eteläporttia, n. kello 08.30. Vartija R. päästi portista vartijan ja kahden vangin hoitamaan ruokakuljetuksen ja alkoi sulkea porttia.
Sovitun mukaisesti Hammar lähestyi nyt reippain askelin porttia, samoin kuin Orajärvi ja Tenhunen.
Juuri, kun vartija oli saamaisillaan portin suljetuksi sinne, syntyi ruuhkaa, kuin Suomen maalille jääkiekossa. Kuului jysähdys ja R. tunsi käsivarressaan viiltävää kipua. Samalla hän myös tunnisti ampujan, sekä kaksi muuta ulos vapauteen ryntäävää konnaa.
Juostessaan ohi Tenhunen suihkutti vielä vartijan kasvoihin jotakin, mitä R. ei tarkemmin verensumentamien silmälasiensa vuoksi pystynyt määrittämään.
Oli tehtävä hälytys! Ruokakuljetuksen mukana ollut vartija oli kuultuaan laukauksen ja huomattuaan tapauksen yrittänyt välittömästi suorittaa hälytystä. Pikapuhelin ja puhelin olivat jostakin syystä jälleen epäkunnossa. R. painoi itse vartiokopin hätäkatkaisijaa, ja pian vartijoita alkoi virrata joka puolelta.
R. toimitettiin linnan ensiapuaseman kautta TYKS:iin, missä todettiin vartijan vasen käsivarsi pahoin murskaantuneeksi: kyynärvarren luut olivat poikki kahdesta kohtaa, samoin verisuonet ja hermoradat. Järeästä aseesta ja lähilaukauksesta johtuen myös osa kyynärvarren lihaksista oli poissa.
Vammat olivat vaikeat, joskaan eivät hengenvaarallisia. Sen sijaan R:n paluu työelämään tulisi olemaan varsin epävarmaa.

Hankintoja
Kolmikko jatkoi alas Kakolanmäkeä sovitulle paikalle, mihin Kannisto oli varannut ajoneuvon ja siviilivaatteet.
Pako oli alkanut - pako, joka tuli päättymään runsaan kuukauden kuluttua ja monien vaiheiden jälkeen kaukana alkuperäisistä suunnitelmista ja haaveista.
Välittömästi kolmikko siirtyi Turussa ennalta varattuun, erään naishenkilön asuntoon. Suunnitelmia tarkistettiin ja tutustuttiin siviilielämän ihanuuksiin.
Pian kuitenkin matkaa oli jatkettava ja jo samana iltana kolmikko yhdessä avustajansa kanssa suuntasi kulkunsa ulos Turusta.
Kanniston lainaamalla ajoneuvolla kierreltiin Satakuntaa ja etsittiin sopivaa pankkiryöstökohdetta ja muuta matkan aikana tarvittavaa kalustoa. Rahaa oli niukasti ja siviilielämässä jopa WC:ssä käynti maksaa.
Seuraavan yön aikana murtauduttiin Alastarolla elintarvikeliikkeeseen, mistä sisäkautta hankittiin velaksi ruokaa ja olutta.
Lähiseudulla käytiin myös rautakaupassa, mistä hankittiin leirivälineitä ja muuta kättä pidempää, kuten sorkkarauta ja kirves.
Vatupassia ei hankittu, koska karkureilla ei ollut tarkoitustakaan rakentaa itselleen pysyvämpää majapaikkaa, vaan siksi valittiin autiotalo noin 13 km:n päässä seuraavaksi päiväksi valmiiksi katsotusta pankkiryöstökohteesta, eli Virttään Säästöpankin konttorista.
Saman yön aikana anastettiin myös Punkalaitumelta ryöstössä käytettävä ajoneuvo.

”Suuri nosto”
Seuraavana aamuna ja työkiireiden vuoksi lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen suunnattiin kulku kohti jo aikaisemmin valittua pankkiryöstökohdetta. Kello 10.12 kolmikko astui pankkisaliin.
Yhdellä oli kädessään katkaistu jo paossa käytetty haulikko, toisella sorkkarauta ja kolmas oli varustautunut suurempaa nostoa varten harmahtavalla kantokassilla.
Kolmikko oli muuten tavanomaisesti pukeutunut, mutta kaikilla heillä oli päässään kiireellä kyhätyt huput.
Pankkitiskin äärellä oli pari asiakasta odottele massa vuoroaan. Pankin ainoa virkailija, konttorinjohtaja oli puhelimessa. Ryöstäjät jakelivat komentoja.
Johtajalle sanottiin, että nyt on tosi kysymyksessä ja kiellettiin liikkumasta. Miesasiakas tönäistiin penkille ja haulikon piipulla otsaan kolhaisten tehostettiin vaatimuksia.
Haulikkomiehenä hääräili nyt Tenhunen, Hammar oli varustautunut sorkkaraudalla. Orajärvi hyppäsi yhdessä Hammarin kanssa pankkitiskin sisäpuolelle aloittaen rahojen kahmimisen.
Kassi oli pian täynnä ja kolmikko ryntäsi kohden ulkona odottavaa autoa. Nitroihin turvautumaan joutunutta naisasiakasta lohduteltiin pois lähtiessä, että ”koeta pärjäillä”.
Keskustelut olivat olleet hyvin vaitonaisia, joskin naisasiakas oli huomauttanut, ettei näin pienessä konttorissa paljon rahaa ollut. Siihen oli haulikkoa pitelevä Tenhunen todennut, etteivät he tarvinneetkaan kuin ruokaan ja vuokraan.
Ryöstäjät olivat myöhemmin harmissaan, kun eivät olleet laskeneet ryöstämiään rahoja, eivätkä saaneet vielä Suomessa ollessaan lukea lehdestä ryöstön suuruutta. Käytännön mukaan summia ei ilmoiteta tiedotusvälineille.
Todettakoon, että kaikki on suhteellista ja ryöstössä saadut rahat loppuivat varsin pian, vaikka ruoka- ja vuokrarahoiksi niistä olisi ollut pitkäksikin aikaa.
Pankista poistumisen jälkeen kolmikko poikkesi vielä majapaikassaan, autiossa talossa, jonka vajaan ryöstössä käytetty auto ajettiin vauhdilla sisään ja jatkettiin matkaa Tenhusen jo Turussa hankkimalla toisella ajoneuvolla.

Kohti uusia seikkailuja
Auto oli luvallisesti käytössä ja kolmikon oli suhteellisen turvallista suunnata matkansa kohti uusia seikkailuja ja poliisien piiritysrenkaita.
Pian okiinkin Tampereella. Nyt oli karkureilla rahaa. Tenhunen esitti, että pantaisiin elämä resuseksi, hankittaisiin uudet kuteet ja lähdettäisiin juhlimaan oikein urakalla. Tästä syntyi Tenhusen ja Hammarin välille uhkaava riitatilanne, joka laukesi Hammarin myöhemmin kertoman mukaan siten, että hän esitti siirtymistä jonnekin kauas korpeen. Samalla Hammarille vahvistui jo Turussa syntynyt käsitys, että hän tulisi vielä ottamaan yhteen Tenhusen kanssa.
Tenhunen oli sillä välin suorittanut ajoneuvohankintoja. Hän vuokrasi Tampereella valkoisen Volvo 740-merkkisen henkilöauton.
Vaatimaton laina-auto jätettiin parkkiin ja nyt jatkettiin matkaa neljästään rahamiehille paremmin sopivalla vankkurilla.
Tunnollisena miehenä Kannisto ilmoitti Turkuun auton lainaajalle, mistä hän voisi noutaa autonsa.
Nyt alettiin hankkia matkailuun soveltuvia välineitä ja vaatetusta. Tässä mielessä poikettiin jo lähellä Tamperetta Orivedellä ja hankittiin erilaisia vaatteita, nyt kuitenkin käteisellä. Ulkoasua ja muutenkin olemusta kohenneltiin paremmin siviilielämään soveltuvaksi. Ensimmäisen kerran heidät tunnistettiin jo Länkipohjassa.
Miesten lukumäärä, olemus ja nyt käytössä ollut iso auto hämäsi tunnistajat, eivätkä he mahdollista väärää havaintoaan häpeillessään rohjenneet heti kohta ilmoittaa havainnoistaan poliisille. Ottivat tosin rekisterinumeron muistiin.
Karkulaisten matka jatkui kohti Savoa. Mansikoistaan ja -misseistään tunnetulla Suonenjoella hankittiin lähetyskuoria. Oliko mielessä rahan lähettäminen johonkin?

Retkeilijät
Matkan varrella hankittiin myös muuta varustusta. Savosta matkaa jatkettiin Kainuuseen ja Ämmänsaaressa hankittiin paremmin retkeilyyn sopivat maastopuvut ja leiriytymisvälineet.
Kainuusta pyyhkäistiin Rovaniemelle Orajärven kotipuoleen ja retkeilyvarusteita täydennettiin nyt useilla kartoilla. Matkaa oli taitettu runsaasti ja nyt oltiin keskiviikkopäivässä.
Volvon keula suunnattiin kohti pohjoista ja pian nelikko oli leiriytynyt Inarijärven partaalle.
Oli aika hieman puhaltaa, kuulostella ja livahtaa, jos tarvis, vaikka Norjaan. Elettiin keskikesää. Turisteja parveili kaikkialla, eikä vähiten Lapissa. Nelikön oli helppo sulautua muuhun massaan, olihan heillä allaan loihakka länsiauto ja tatuoitu, kalvahko olemus ja iho voitiin peittää muodinmukaisilla vaatteilla. Luonnollisesti heitä etsittiin. Tiedotusvälineet kirjoittelivat palstametreittäin karkureista ja heidän edesottamuksistaan.
Oli uutisköyhä keskikesä. He olivat päässeet otsikoihin, heitä epäiltiin varsin selvästi jo kerrotusta pankkiryöstöstä ja paljosta muustakin. Tiedettiin varmuudella, että kolmikko piileksi milloin missäkin Etelä-Suomessa tai oli jo livahtanut Ruotsiin.
Mitä poliisi jo tässä vaiheessa tiesi, jääköön edelleen arvoitukseksi.
Yhtä lailla kuitenkin oli selvää, että heidän olinpaikkaansa ei kuitenkaan tiedetty, heidän oli suhteellisen turvallista aloittaa leirinpito ja alkaa maistella siviilielämän virvokkeita. Pitkin matkaa näitä virvokkeita, kuten muutakin rekvisiittaa oli tullut hankituksi kohtalaisen runsaasti.

Ruumis
Mitä sitten tapahtuikaan Inarijärven rannalla, selvisi vasta runsas kuukausi myöhemmin, sillä lauantaina, 6. päivänä elokuuta 1988 klo 22.35 ilmoitettiin Inarin Partakosta, että Kattojärven metsäautotien varrelta läheltä Tsiuttajokea oli löytynyt alastomaksi riisuttu, pitkälle mätänemistilassa oleva miehen ruumis.
Lapin lääninhallituksen poliisitoimisto määräsi välittömästi keskusrikospoliisin Rovaniemen aluetoimiston suorittamaan tutkimuksen vainajan henkilöllisyyden ja jo alustavissa tutkimuksissa henkirikokseksi ilmenneen tapauksen selvittämiseksi.
Aluetoimiston koko saatavilla ollut henkilökunta yhdessä Oulun aluetoimiston irrotettavissa olevien tutkijoiden lisäksi kiiruhti Partakkoon. Kokeneiden tutkijoiden vaisto sanoi, että kysymys ei ollut aivan tavallisesta ruumiista tai kadoksissa olleen henkilön löytymisestä.
Ruumiin olivat löytäneet eteläsuomalaiset SN ja RP, jotka hillastusmatkallaan hajun perusteella olivat tehneet tämän karmean löydön, josta he ilmoittivat välittömästi autopuhelimella Inarin poliisille.
Poliisin saapuessa paikalle todettiin, että ruumis makasi Kattojärven metsäautotieltä Tsiuttajokeen pistävän huonokuntoisen sivutien varressa tai sen läheisyydessä. Löytöpaikka sijaitsee n. 100 km Ivalosta.
Varmuudella voitiin osoittaa, että ruumis oli raahattu autotiestä n. 40 metriä sivuun tien suuntaisesti olevien maapuiden taakse.
Ruumista oli kiireellä yritetty peitellä lähistöltä katkotuilla koivunoksilla.
Ruumis oli täysin alasti ja erittäin pitkälle ehtineessä mätänemistilassa.
Poikkeuksellisen lämmin kesä ja paikalla vierailleet elukat ja ruumiinnakertajat olivat tehneet tehtävänsä.
Ruumiin huonosta kunnosta huolimatta voitiin välittömästi todeta, että kysymyksessä oli raaka henkirikos.
Tekoajan määrityksessä saatiin ensiarvoisen tärkeää tietoa Kevon tutkimusaseman henkilökunnalta ruumiin löytöpaikalta otettujen näytteiden avulla.
Paikkatutkimukset kestivät useita päiviä ja jokainen päivä toi uutta tietoa niin tapahtumista kuin vainajan henkilöllisyydestäkin.
Poliisihenkilöstön lisäksi maastotutkimuksiin otti osaa myös paikallinen rajavartiosto.
Maanantaina, elokuun 8. päivänä 1988 Rovaniemellä suoritettu oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus vahvisti, että kysymyksessä oli henkirikos. Avaus omalta osaltaan antoi uutta tietoa vainajan henkilöllisyydestä, josta tutkijoilla jo silloin oli vankka aavistus.
Poliisi oli käynyt läpi erilaiset rekisterit Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa kadoksissa olevista henkilöistä. Keskiviikkona, elokuun 10. päivänä 1988 Suomen poliisien erilaisten rekisterien avulla varmistui, että vainaja oli yksi Kakolan karkureista eli Aaro Tenhunen.
Etsiskelivät ruumista
Tapahtumapaikan lähistöllä asuvia puhuteltaessa selvisi, että heinäkuun alkupäivinä Partakon tienoilla ja metsäautoteillä oli liikkunut karkurikolmikon käytössä ollut Tampereelta vuokrattu Volvo 740-merkkinen henkilöauto.
Tutkijoiden tiedossa oli myös se, että karkureita oli avustamassa jo alussa mainittu Kannisto.
Havaintojen mukaan autolla oli tuolloin liikkunut kuitenkin vain kolme henkilöä, eli Tenhunen oli jo siinä vaiheessa kohdannut karkumatkansa päätepisteen.
Miksi kolmikko pyöri edelleen alueella, ei selvinnyt tutkimusten missään vaiheessa tarkemmin kuultavien vähäpuheisuuden sijaan tutkijoiden käsityksenä oli, että kolmikon piti selvitellä päätään ja kun laajoissa maastotutkimuksissa Volvon osia löytyi Tsiuttajoen toiseltakin puolen, toisen metsäautotien varresta, voitiin olettaa, että kolmikko etsiskeli ruumista kätkeäkseen sen paremmin.
He eivät kuitenkaan olleet löytäneet uudemman kerran ruumiin jättöpaikkaa.
Seikkaillessaan metsäautoteillä he ajoivat mm. autonsa kiinni pehmeään hiekkamellaan niin pahasti, että tarvitsivat hinausapua. Hinausapua antanut nuorimies tunnisti myöhemmin autossa olleen kolmikon. Samoin heidät tunnisti useat muutkin seutukunnalla olleet henkilöt.
Herää tietysti kysymys: miksi he eivät heti kohta ilmoittaneet havainnoistaan?
Tähän oli ennen kaikkea vaikuttamassa tiedotusvälineiden spekulointi karkurikolmikon piileksimisestä eteläisessä Suomessa ja arvelut heidän pujahtamisestaan jo Ruotsiin, samoin kuin karkureista julkaistut vanhat valokuvat, jotka eivät muistuttaneet lainkaan heidän silloista ulkonäköään.

Matkamuistoja tallennetaan
Nyt kolmikko karisti kuitenkin Inarin pölyt kannoiltaan ja suuntasi kulkunsa takaisinpäin. Matkalla poikettiin mm. Pelkosenniemen Pyhäjärvellä, missä aloitettiin matkamuistokuvaukset.
Kolmikko poseerasi vuoron perään maisemakuvissa, taustalla mm. ”lustinpidosta” kuuluisaksi tullut Luostotunturi.
Täältä jatkettiin matkaa lähelle Kemiä Tervolaan, missä Kannisto jo vuosia aikaisemmin oli täydentänyt paikallistuntemustaan.
Heti alkajaisiksi murtauduttiin erämaan keskellä sijaitsevaan metsästyskämppään, turvallisen välimatkan päähän asutuksesta.
Kämppää oli hyvä pitää tukikohtana jatkosuunnitelmia silmällä pitäen.
Kämpällä he innostuivat täydentämään valokuva-albumiaan. Aseistustakin alettiin hankkia.
Nyt oli aika poseerata raskaasti aseistettuna ns. rambokuvissa.
Karkumatkalle alkoi kasautua myös harme ja. Käytössä ollut Volvo vaurioitui lievässä ojaanajossa, rahat olivat käymässä vähiin ja pakomatkaa Ruotsin puolelle piti lykätä. Tarvittiin paikallista asiantuntija-apua.
Kakolanmäellä vietetyt vuodet ja kuukaudet olivat tutustuttaneet kolmikon myöskin Kemistä kotoisin oleviin alan miehiin.

Maasturi
Volvon vaurioiduttua Kannisto jätti sen kemiläisen autoliikkeen pihaan ja ilmoitti asiasta auton vuokraajalle, kuten rehellisen henkilön tuleekin tehdä.
Tutkimusten edistyessä auto tavattiin vuokranantajan hallusta ja huolimatta siitä, että hän oli jo ehtinyt siistiä ja kunnostaa ajokkiaan siitä löytyi runsaasti tapahtumaan liittyviä todisteita, jotka myöhemmin vahvistivat Hammarin kertomusta tapahtumien kulusta, eli että varsinainen veriteko oli tapahtunut autossa.
Uudeksi kulkuvälineeksi hankittiin kemiläisen ystävän opastuksella järeä maasturi. Tämän lisäksi tehtiin muita hankintoja, kuten LA-puhelimia ja aseita. Maasturin hinta oli hieman yli 20 000 markkaa.
Aseiden ja muun välineistön hankinta oli kuluttanut kolmikon käteisvarat jo niin vähiin, että maasturistakaan ei voitu suorittaa koko summaa, ainoastaan 15 000 markkaa. Jostain oli saatava lisää käteistä ja kun rehellinen työnteko ei vieläkään ollut tavoittanut kolmikon tajuntaa päätettiin suorittaa pankkinosto ja jälleen ilman talletustodistusta.
Tulomatkalla pohjoiseen oli pantu merkille syrjäinen kyläpankki lähellä Kuopiota. Ei muuta, kuin Savoon.

Jälleen pankkiryöstö
Kankea maasturi ei ollut sovelias itse ryöstössä, joten sillä ajettiin aina Kuopioon saakka. Siellä eri autoliikkeiden varastoalueita kierrellessä silmään pisti siisti Ford Sierra ja pari muuta ajoneuvoa.
Pian kolmikko oli ottanut luvatta käyttöönsä Sierran ja köröteltiin sillä kohti pohjoista ja valmistauduttiin aamulla toteutettavaan keikkaan. Maasturi pistettiin varmuuden vuoksi piiloon.
Torstaina, 14. heinäkuuta 1988 kellon osoittaessa n. 09.50 Lapinlahden Alapitkän konttoriin astui kolme pitkähihaisiin maastohaalareihin pukeutunutta miestä. Pankkivirkailija palveli par’ aikaa tuttua kyläläistä.
Meni hetki, ennen kuin virkailija tajusi, etteivät sisääntulijat olleetkaan aivan tavanomaisilla asioilla. Maastopukujen lisäksi miehillä oli päässään valkoneuleiset huput. Kohta hän tuijotti myös katkaistuun haulikon piippuun.
Yksi miehistä oli luikahtanut viereiseen konttorinhoitajan huoneeseen ja virkailija näki, että myös tällä miehellä oli kädessään kättä pidempää. Hoitaja ei ehtinyt lopettaa puheluaan, kun sisään astunut naamiomies löi kirveellä puhelimen johdot poikki.
Tällä välin pankkisalissa olleet haulikkomies ja toinen mies pakottivat yhdessä pankkivirkailijan luovuttamaan tiskillä kahdessa kassassa olleet rahat itselleen ja vaativat vielä lisää kassaholvista. Varmimmaksi vakuudeksi he vielä kävivät tarkistamassa holvin, mutta kiireessä rahat jäivät löytymättä.
Tapahtumien aikana asiakkaana ollut naishenkilö ja konttorinhoitaja pääsivät poistumaan pankista.
Asiakas meni vieläpä kotiinsa kaikessa rauhassa odottelemaan, kunnes poliisit tulivat kyselemään häneltä tapahtumista.
Koko operaatio oli kestänyt vain muutaman minuutin, ja ryöstäjät poistuivat hurjaa vauhtia kohti pohjoista. Kaikki liikkeelle saadut poliisivoimat oli hälytetty ja tiesulkuja alkoi syntyä ympäri Savon maata. Ryöstöautosta oli saatu tarkat tuntomerkit rekisterinumeroa myöten.

Ruotsiin
Savon synkät korpimaisemat nielaisivat kuitenkin pian Sierran kätköihinsä Varpaisjärven Rautavaaran kautta Juminen-Paisua-tielle Sälevä-nimiselle paikalle. Sieltä ryöstäjät jatkoivat pakomatkaa kätköpaikalle varaamallaan maasturilla.
Myöhemmin ryöstössä käytettyjä vaatteita ja lenkkitossuja löytyi metsästä, läheltä Sukevan keskusvankilaa. Monien kiemuroiden jälkeen kolmikko palasi jälleen Kemiin.
Alkoi pakomatkan valmistelut Ruotsiin.
Kemissä kolmikko majaili paikallisen poliisin hyvin tuntemassa talossa Kivikon kaupunginosassa.
Ryöstäjien etsinnät olivat keskittyneet nyt Savon puoleen, joskin epäilyjä Kakolan karkureiden osallisuudesta tekoon oli runsaasti. Tässä vaiheessahan oltiin vielä siinä uskossa, että myös Tenhunen oli kuvioissa mukana.
Maasturi alkoi olla ns. kuuma ajoneuvo, joten siitä täytyi päästä eroon. Kemistä löytyikin sopiva ostaja, joka samalla oli valmis auttamaan kolmikon Suomen rajojen ulkopuolelle. Maasturikauppaan sisältyi jäljellä olevan maksamattoman kauppahinnan n. 7 000 markan lisäksi kuljetus Ruotsiin ja halpahintaisen, mutta varmatoimisen ruotsalaisen henkilöauton hankkiminen.
Keskiviikkona, 20. päivänä heinäkuuta n. klo 22.00 aikoihin Haaparannan tullikamarin eteen ajoi vihreä Mercedes-Benz- merkkinen umpipakettiauto. Autonkuljettaja kävi tullikamarissa ilmoittamassa dieselautolta vaadittavan tarkan kilometrimäärän.
Auton etupenkillä istuivat Kannisto ja Hammer, auton umpinaisessa takaosassa Orajärvi rasvaili kaikessa rauhassa aseita. Ilman suurempia tarkistuksia tai kiinnijäämisriskiä auto lipui Kustaan maalle.
Sopimuksen mukaisesti Kalixista kolmikolle hankittiin vanha, ruotsalaisin kiivin varustettu Volvo Amazon.
Olihan se hieman vanhempi kuin aikaisempi Volvo, mutta sai kelvata hetken aikaa, sillä suunnitteilla oli nyt siirtyminen leveämmän leivän ääreen.

Ruotsissakin alkaa tapahtua
Kohta myös Ruotsissa alkoi tapahtua.
Orajärvi oli vuosia aikaisemmin vieraillut yhdessä toisten suomalaisten kanssa lähellä Lindesbergiä, Frövi-nimisellä paikkakunnalla ja ryöstänyt siellä pari pankinkonttoria. Näistä ryöstöistä saatua tuomiotaan hän oli ollut istumassa Kakolassa. Menossa oli ollut viimeinen vuosi.
Kohteeksi valittiin jälleen samat pankit ja kaikki kävi kuten vuosia aikaisemminkin. Näiden viimeisten ryöstöjen tutkintaan ryhtyi luonnollisesti nyt Ruotsin poliisi. Epäilyt Orajärven ja muiden Kakolan karkureiden osallisuudesta olivat hyvin vahvat.
Pankkikamerat olivat tallentaneet varsin arvokasta tietoa.
Kolmikko asusteli nyt Tukholman seudulla.
Yhteydet Kakolaan oli heidän mielestään nyt lopullisesti katkaistu, nyt suunniteltiin jo siirtymistä maapallon toiselle puolelle. Laukut olivat jo valmiiksi pakattu, vietettiin suhteellisen rauhallista ja vapautunutta eloa Emägatanilla, kun yhtäkkisesti yksi asunnon ikkunoista rysähti rikki ja kaasua alkoi virrata sisälle asuntoon.
Tässä vaiheessa kolmikolle ilmeisesti vaikeni, miten pitkälle poliisi oli tutkimuksissaan jo päässyt.
Vielä yksi epätoivoinen yritys ja kaikki olisi ohitse.
Kaasukranaatteja räjähteli nyt joka puolella ja kolmikon oli mahdotonta turvautua omiin aseisiinsa, heidän oli kuin olikin työntyminen ulos kavalaan maailmaan.
Kameroiden ikuistaessa antautumista pakomatka päättyi ja paluu Kakolaan oli alkamassa.
Oli 12. elokuuta 1988 Samaan aikaan yksi karkureista, Tenhunen, oli kaukana pohjoisessa avauspöydällä.
Erittäin hyvässä yhteistyössä Ruotsin rikskriminalenin ja Suomen keskusrikospoliisin tutkijoiden kanssa karkureiden edesottamuksia selvitettiin.
Suomalaisia tutkijoita osin oudoksutti Ruotsin syyttäjän rooli vaativan rikostutkinnan johdossa, mutta alkuvaikeuksista selvittyä asiat voitiin ratkaista kitkattomasti.

Ympyrä sulkeutuu
Kuulusteluissa voitiin selvittää lähes aukottomasti karkulaisten tekemiset aina surmatekoa myöten.
Hammar kertoi surmanneensa Tenhusen kirveellä ja täydentäneensä tekoaan vielä pistelemällä tätä puukolla, syynä jo Kakolassa alkanut välirikko. Hammar tunnusti yleisesti ottaen kaikki teot ottamalla kaiken syyn niskoillensa.
Perusteellisten tutkimusten ja karkureiden hallusta takavarikoitujen tavaroiden ym. indisioiden perusteella voitiin sitovasti osoittaa heidän syyllisyytensä ja osallisuutensa edellä kerrottuihin tekoihin.
Ainakin Ruotsin poliisin kannalta karkureiden itsestään ottamat valokuvat olivat raskauttavia todisteita.
Orajärven ja Kanniston vaitonaisuus ja oman osuutensa kiistäminen ei johtanut heidän toivomaansa tulokseen, vaan heidät tuomittiin erittäin pitkiin vankeusrangaistuksiin huippuavustajistaan huolimatta.
Hammarin osaksi tuli entisen elinkautisen tuomion lisäksi kolme vuotta yksinäishuonetta.
Oikeuden istunnot pidettiin Kakolan muurien sisäpuolella turvallisuussyistä.
Ympyrä oli sulkeutunut ja Kakola oli ottamassa omansa.

Uusimassa Alibissa 10/2024 juttua Rekasta ja siitä miten hänellä nykyään menee.
Asustelee nykyään Hollolan Hämeenkoskella.

Kirjakin on hänestä ilmestymässä. Tässä vähän mainosta niille, joita kiinnostaa:

Urho kirjoitti: Ti Kesä 26, 2007 12:41 pm Sen Eljaalan surmaamisen syy oli raha ja tyhmyys. Hammarin tyttöystävä oli vokotellut Eljaalan hyttiin, jossa Hammar ryösti miehen. Ryöstön jälkeen Hammarin herneessä välähti, ja hän tajusi, että Eljaala tunnistaa hänet viimneistään sataman portilla, ja hänet oli siten tapettava.
Hammar jäi teosta kiinni aika paljon myöhemmin, kun se tyttöystävä teki jotain vastaavaa eli vokotteli äijiä putsaamistarkoituksessa Turussa kaverinsa kanssa. Pari nimitti itseään sexysiskoiksi.

Eräs vanginvartija kertoi aikanaan juttua ko. Hammarista, joka meni naimisiin 80-luvun lopulla. Vaimo oli niitä patologisia linnakundibändäreitä, ja nainen oli ihastunut Reijon katseeseen jossain lehtikuvassa. Vanginvartijan mukaan Hammar oli tyhmä kuin saapas, siis oikein todella tyhmä. Se vaimo oli kyllä kelvannut vaimoksi ilmeisesti pullalähetysten ym. etuuksien vuoksi, mutta muutoin ei lempi ollut kauheasti roihunnut. Oli ollut vartijoilla naurussa pitelemistä, kun Reijo pyysi päästä eristyksiin välttääkseen yhteisen hääyön. "Ei ottais sen kanssa eteen", kuului selitys.

Miten helvetissä mm vankiloissa arvoasteikoissa onvat raukkamaiset tappajat sekä murhamiehet liki ylintä kastia, mielestäni nämä selkäänpuukottajat tai muulla tavalla henkiä riistäneet pitäisi arvostaa vankiloissa ihan pohjamutiin. Näitä ääliöitä arvostetaan siitä että tavalla tai toisella ovat riistäneet ihmishenkiä, eihän siinä ole yhtään mitään arvostamista, päinvastoin, monesti nämä hörhöt teot tehdään jonkin viinan, lääkkeen tai huumeitten alaisina, usein selkään ampumalla tai puukottamalla, ainoa mikä tuntuu oikeutetulta on aito itsensä puolustaminen, muuten raukkamainen toisen hengen vienti ja nämäkö ovat vankilan kermaa, ei helvetti.

Tuore kuva "Reka":sta

Karmea pako

Suomen historia on täynnä kuuluisia vankikarkureita ja mitä uskomattomampia vankilapakoja. Kolme vaarallista miestä laittoivat toimeen niin karun pakoyrityksen, että nuorempi vartija meni heti shokkiin.

3. heinäkuuta 1988 Turun keskusvankilan vangit ulkoilivat pihalla, kun vankilan sisälle työnnettiin ruokakärryä, minkä takia yksi porteista oli avoinna. Vanhempi vartija oli sulkemassa porttia, kun kolme vankia ryntäsivät häntä kohti.

Yksi vangeista ampui vartijaa Ilkka Rekikoskea vasempaan käteen vankilaan salakuljetetulla haulikolla, ja toinen lamautti hänet kaasusumuttimella. Ruokakärryn vierellä ollut nuorempi vartija joutui tilanteessa sokkiin, eikä kyennyt auttamaan. Silpoutuneesta kädestään huolimatta Rekikoski onnistui tekemään ilmoituksen karkureista.

Kolme karkuria olivat vaarallisimmasta päästä. Vartijaa ampunut vanki Reijo Juhani Hammar istui vankilassa elinkautista Antti Eljaalan murhasta. Myös Aaro Tenhunen sekä Martti Orajärvi istuivat pakohetkellä pitkää tuomiota.
:
:

Vankikarkureista kuuluisampi Hammar istui paon jälkeen linnassa aina vuoteen 2004 saakka. Mies pääsi vapaalle jalalle, kun silloinen presidentti Tarja Halonen armahti hänet. Kauaa ei Hammarin vapaus tälläkään kertaa kestänyt, kun hänet passitettiin telkien taakse vuonna 2011 puukotettuaan ystäväänsä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d902 ... 33bf9fa3cb

tämä lause tekstissä Poliisi löysi Tenhusen mädäntyneen ruumiin Inarin mökistä ihmetyttää, Tenhusen ruumishan löytyi maastosta ja sen löysivät marjastamassa olleet henkilöt.

Cut. Pykälä 21.
-NILS-

Mitähän tämä sexy-sisko nykyisin puuhailee. Onhan sekin jo mummo ikäinen.
Siinäpähän sitten saa muistella mihin joskus tuli ryhdyttyä, ne on muistoja,
jotka tuskin mielestä häipyy milloinkaan.

Ottamatta kantaa Hammarin &kumpp. tekemiin rikoksiin tms. satuin juttelemaan useampaankin kertaan Rekikosken (vartija) kanssa TYKSin tupakkahuoneessa, kun satuttiin samaan aikaan siellä olemaan. Rekikosken vahingoittunutta kättä korjailtiin, itselläni paljon arkisempi umpisuolen poisto. Tuli Rekikosken kanssa jutuiksi Hammarin ammuskelu paon yhteydessä ja Rekikoski oli itse sitä mieltä, että Hammarille se ase oli ollut helpointa antaa, kun elinkautista jo valmiiksi istui ja tuomiohan ei yhdestä aseen heiluttelusta enää kovene. Rekikosken mielestä häneen osuminen on ollut vahinko, ei tarkoituksellista kohti ampumista. Ampumisen tarkoituksena lienee enemmän ollut pelottelu pakohetkellä. Itse hän katsoi tulleensa Hammarin kanssa hyvin toimeen ja ei ainakaan keskusteluissa tuntunut kantavan isompaa kaunaa Hammaria kohtaan. Kaikkiaan kovin ikävä tapahtuma, joka olisi saanut jäädä tapahtumatta. Enkä yhtään ihmettele, että Rekikoski olisi Hammarin kanssa toimeen tullut, kun vaikutti kovinkin helposti lähestyttävältä ja erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeentulevaksi. Itselleni jäi hänestä hyvinkin positiivinen ja miellyttävä kuva ja taisi Rekikoski jossain haastattelussakin tuota häneen osumista vahinkona pitäneen eikä hänellä mitään riitoja Hammarin kanssa ollut.

Kipa68 kirjoitti: Ma Marras 25, 2024 7:35 pm Ottamatta kantaa Hammarin &kumpp. tekemiin rikoksiin tms. satuin juttelemaan useampaankin kertaan Rekikosken (vartija) kanssa TYKSin tupakkahuoneessa, kun satuttiin samaan aikaan siellä olemaan. Rekikosken vahingoittunutta kättä korjailtiin, itselläni paljon arkisempi umpisuolen poisto. Tuli Rekikosken kanssa jutuiksi Hammarin ammuskelu paon yhteydessä ja Rekikoski oli itse sitä mieltä, että Hammarille se ase oli ollut helpointa antaa, kun elinkautista jo valmiiksi istui ja tuomiohan ei yhdestä aseen heiluttelusta enää kovene. Rekikosken mielestä häneen osuminen on ollut vahinko, ei tarkoituksellista kohti ampumista. Ampumisen tarkoituksena lienee enemmän ollut pelottelu pakohetkellä. Itse hän katsoi tulleensa Hammarin kanssa hyvin toimeen ja ei ainakaan keskusteluissa tuntunut kantavan isompaa kaunaa Hammaria kohtaan. Kaikkiaan kovin ikävä tapahtuma, joka olisi saanut jäädä tapahtumatta. Enkä yhtään ihmettele, että Rekikoski olisi Hammarin kanssa toimeen tullut, kun vaikutti kovinkin helposti lähestyttävältä ja erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeentulevaksi. Itselleni jäi hänestä hyvinkin positiivinen ja miellyttävä kuva ja taisi Rekikoski jossain haastattelussakin tuota häneen osumista vahinkona pitäneen eikä hänellä mitään riitoja Hammarin kanssa ollut.

Eikö se vahinko ole käynyt jo siinä vaiheessa kun tuollaisella tyypillä on ase kädessä, silloin on moni asia mennyt jo päin persettä.
Sotii ainakin minun oikeustajua vastaan voimakkaasti että tuollainen olento vapaana kävelee.

Vahinko oli käynyt jo silloin kun isähammar ei vetänyt siitintään tarpeeksi ajoissa ulos.
On kyllä ollut vaarallinen mies. Ihmeen pitkän elämän kuitenkin elänyt ja nykyään elää rauhallista eloa.

Make69 kirjoitti: Ma Marras 25, 2024 10:12 pm

Kipa68 kirjoitti: Ma Marras 25, 2024 7:35 pm Ottamatta kantaa Hammarin &kumpp. tekemiin rikoksiin tms. satuin juttelemaan useampaankin kertaan Rekikosken (vartija) kanssa TYKSin tupakkahuoneessa, kun satuttiin samaan aikaan siellä olemaan. Rekikosken vahingoittunutta kättä korjailtiin, itselläni paljon arkisempi umpisuolen poisto. Tuli Rekikosken kanssa jutuiksi Hammarin ammuskelu paon yhteydessä ja Rekikoski oli itse sitä mieltä, että Hammarille se ase oli ollut helpointa antaa, kun elinkautista jo valmiiksi istui ja tuomiohan ei yhdestä aseen heiluttelusta enää kovene. Rekikosken mielestä häneen osuminen on ollut vahinko, ei tarkoituksellista kohti ampumista. Ampumisen tarkoituksena lienee enemmän ollut pelottelu pakohetkellä. Itse hän katsoi tulleensa Hammarin kanssa hyvin toimeen ja ei ainakaan keskusteluissa tuntunut kantavan isompaa kaunaa Hammaria kohtaan. Kaikkiaan kovin ikävä tapahtuma, joka olisi saanut jäädä tapahtumatta. Enkä yhtään ihmettele, että Rekikoski olisi Hammarin kanssa toimeen tullut, kun vaikutti kovinkin helposti lähestyttävältä ja erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeentulevaksi. Itselleni jäi hänestä hyvinkin positiivinen ja miellyttävä kuva ja taisi Rekikoski jossain haastattelussakin tuota häneen osumista vahinkona pitäneen eikä hänellä mitään riitoja Hammarin kanssa ollut.

Eikö se vahinko ole käynyt jo siinä vaiheessa kun tuollaisella tyypillä on ase kädessä, silloin on moni asia mennyt jo päin persettä.
Sotii ainakin minun oikeustajua vastaan voimakkaasti että tuollainen olento vapaana kävelee.

Kuten jo kirjoitin, en ota kantaa Hammarin & kumpp. tekemiin rikoksiin tms. enkä tietenkään niitä hyväksy. Kerroin vain, mitä Rekikoski itse mulle kertoi ja hän sitä itseensä osunutta laukausta piti vahinkona, ei tarkoituksena osua vaan pelotella. Toki, moni asia tuossa meni pieleen jo alusta alkaen ja olisi voinut jäädä tekemättä. En sympatiseeraa rikollisia tms., mutta teostaan istunut nyt vaan valitettavasti on rikoksensa sovittanut, sotii se sitten yleistä oikeustajua vastaan tai ei.