Laitetaan tämäkin tänne:
http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2009 ... 34.html#at
Kadonneen omaisen ikävä on sammumaton
Kadonneen henkilön lähiomaisen tunnemyrsky vaihtelee päivittäin kiukusta epätoivoon. Surutyön aloittamisen kannalta on välttämätöntä, että katoamiselle löytyy syy tai selitys.
Hermanni Vanhalakka katosi lähes kolme viikkoa sitten Lappeenrannan keskustassa. Poliisi jatkaa miehen etsintöjä, mutta kaipaa kuumeisesti yleisövihjeitä. Silminnäkijähavaintoja on tähän mennessä saatu vain yksi. Hermannin äidin Marja Vanhalakan mukaan omaisen tuska ja suru ovat päättymättömiä.
- Suru on suuri ja ikävä on sammumaton.
Ensimmäinen tieto Hermannin katoamisesta tuli pojan kavereiden kautta.
- Hermannin ystävät ottivat meihin ensimmäiseksi yhteyttä ja siitä se lähti, Marja Vanhalakka kertoo.
Marja Vanhalakan perheen tuntemukset ovat vaihdelleet voimakkaasti lähes päivittäin.
- Epätietoisuus kasvaa koko ajan. Ensin oli järkytys, mutta nyt tunteet vaihtuvat päivittäin. Joskus tulee jopa vihan tunteita kaikkia kohtaan. Sitten taas suuri ikävä valtaa mielen, Marja Vanhalakka kuvailee.
Poliisilta saatuja tietoja Vanhalakat kuvailevat niukoiksi. Ainoat poliisilta kysymättä saatu tieto on ollut ilmoitus sukellusten lopettamisesta.
- Kysymällä olemme sitten saaneet joitain vastauksia. Yhteydessä olemme olleet muutaman kerran viikossa. Ja aina kun jotain uutta vähänkin keksitty, niin olemme olleet yhteydessä, hän kertoo.
Marja Vanhalakka ei osaa edes ajattella poikansa katoamisen mahdollista syytä.
- Mieleeni ei tule yhtään syytä miksi poikani olisi kadonnut, hän pohtii.
Vanhalakat ovat luopuneet toivosta poikansa löytymisestä. Nyt vanhemmat toivovat katoamisen taustojen selviävän.
- Kyllä toivo on nyt menetetty. Tärkeintä olisi kuitenkin saada selvyys Hermannin katoamiselle, Marja Vanhalakka sanoo.
Omaisen tunnemylläkkä kaksijakoinen
Nuorisopsykiatri Riitta Aallon mukaan jokaisella perheellä on oma tapansa käsitellä läheisen katoamista.
- Uskoisin, että ensin mieleen nousee huoli. Sen jälkeen omaiset kokevat valtaisaa epävarmuutta. Onko katoaminen sellaista, että pitäisi ruveta tekemään jotain, vai pitäisikö odottaa rauhassa kotona, Aalto kuvailee.
Usein ensimmäinen reaktio katoamisen varmistuessa on musertava.
- Jotkut lamaantuvat täysin. Usein joku hieman kaukaisempi sukulainen sitten alkaa toimimaan. Toisissa perheissä toimitaan puolestaan aika nopeasti, eli otetaan yhteyttä poliisiin. Näissä perheissä mietitään myös poliisin auttamista aktiivisesti. Myös kaveripiiri on tärkeä, sillä siellä voi olla usein sellaistakin tietoa mitä vanhemmat eivät tiedä esimerkiksi illanvieton poikkeavuudesta. Kaverit ovat avuksi myös siinä mietinnässä, että onko kyse kenties kiukusta, kaappauksesta tai rikoksesta, Aalto kertoo.
Omaisten tunteet vaihtelevat myös etsintöjen jatkuessa.
- Asian pitkittyessä turhautuneisuus nousee pintaan. Myös kiukku, syyllisyys ja jossittelu valtaavat mielialaa. Jotkut vanhemmat pelkäävät jopa sitä, että kadonnut nuori ei vain uskalla tulla kotiin. Nämä ovat niitä tunteita, joita vanhemmat käyvät läpi.
Kadoksissa oleville nuorille Aallolla on selvä viesti. Vanhempien suuttumista ei kannata pelätä.
- Kotiin voi aina tulla. Nuoren löytyessä pitkän katoamisen jälkeen kotona ei varmasti olla vihaisia, Aalto muistuttaa.
Etsintöjen loppuessa vanhemmat ja omaiset ovat äärimmäisen hädän äärellä.
- Luulen, että sen suurempaa hätää ei kukaan enää voi kokea. Se on murskaava tunne. Jopa löydetty eloton ruumis on parempi, sillä se mahdollistaa surutyön ja toipumisen aloittamisen. Epävarmuus pitäisi saada loppumaan keinolla millä hyvänsä, ettei tuska mene epäinhimillisen pitkäksi, Riitta Aalto päättää.
YLE Etelä-Karjala