Sivu 91/111
Lähetetty: La Touko 03, 2008 2:15 pm
Kirjoittaja nightowl
kukkuu kirjoitti:Lehtikelikko kirjoitti:^Kuin myös.
Lueskelen palstaa usein, mikä on tosin ollut suorastaan täysin turhaa, sillä mitään ahaa-elämyksiä en juttuja lukiessa ole kokenut. Olen monesti ollut hilkulla aukaista suuni, mutta mieli on muuttunut viime hetkellä - näkyy ilmapiiri olevan niin vastenmielinen.
Bodom on kiinnostava aihe; olisi hienoa keskustella siitä lapsellisesti riitelemättä, keskustelijoiden katsantokannasta riippumatta. Asiat eivät riitele, vaan ihmiset.
Tätä bodomia on käsitelty vuosien mittaan niin monilla eri foorumeilla että alkaa kaikki ahaa-elämykset olla jo kirjoitettu. Aika harvoin täällä mitään uutta on esille tullut ja siitä johtuen kirjoittajien tuotokset ovat joskus ivallisia ja herjaaviakin. Kirjoittaa kun pitää vaikkei asiaa olekaan. Toisaalta nämä vakikirjoittajat ovat niin kovanahkaisia etteivät pienistä ivaheitoista ole moksiskaan. Välillä tuntuu että modetkin sallivat täällä aika roisia kirjoittelua. Roisinpaa kuin muilla osioilla.
Aiheena bodom on todellakin kiinnostava ja siitä on kohtuullisen paljon materiaalia olemassa. Paljon kuitenkin puuttuu.

Minä sain tässä joku päivä sitten ahaa-elämyksen. Jossain ketjussa vatvottiin aika kauan sitä, että mistä poliisit saivat tietää, kumpi oli SB ja kumpi NG, kun tiesivät vain nimet rekisterikilpien perusteella. Monien mielestä NG on kakistanut henkilötiedot, vaikka aikalaispoliisit ovatkin eri mieltä.
No
lainaus kirjasta "NG ja Bodomin varjo" sivulta 125:
"Peugeot-merkkisessä henkilöautossa istui neljä univormupukuista poliisia, joista yksi oli Nilsille entuudestaan tuttu espoolainen Knut Aas."
Ollaan matkalla sairaalasta Bodomille ja kotiin juhannusaattona 1960.
Tarina ei kerro, miksi NG tunsi Aasin. Ehkä Oton kautta tai sitten kun äiti taisi toimia eräiden huhujen mukaan vasemmistopiireissä. Poliisivoimathan olivat hyvin vasemmistolaisia tuohon aikaan, varsinkin liikkuva poliisi. Knut Aasista tuli sittemmin liikkuvan poliisin päällikkö.
Knut Aas tuli murhapaikalle sunnuntaina 5.6.1960 klo 12.00 ja aloitti alueen eristämisen.
Tietääkö joku oliko ambulanssi jo lähtenyt vieden NG:n? Hälytyshän tehtiin klo. 11.30.
Vaikka ei olisikaan ollut, kun saatiin tietää uhrien nimet, Knut Aas tiesi (saattoi tietää?), että paikalla ollut ruumis ei ollut NG, joten sen täytyi olla SB ja NG oli matkalla sairaalaan tai jo perillä.
MOT.
Ampukaa alas, jos pystytte.

Lähetetty: La Touko 03, 2008 2:28 pm
Kirjoittaja supernova
Ei paha. Paha ampua alas.

Lähetetty: La Touko 03, 2008 3:51 pm
Kirjoittaja awa
Hyvää pohdintaa - mutta oliko Knut Aas, "entuudestaan tuttu" tämän sairaalavierailujen johdosta - kenties keskustellut useastikin Gustafssonin kanssa, tämän ollessa sairaalassa. Gustafsson itse kertoo, että aina ne (poliisi) oli kyselemässä ja utelemassa - ketä me nähtiin ja ketä tavattiin - mutta murhista ei kertoneet......jne.
Nightowl, nämä poliisimiehethän istuivat Peugeot-merkkisessä henkilöautossa, odottamassa sairaalasta kotiutuvaa Gustafssonia. Ensin he kävivät Ratakadulla, keskusrikospoliisin päämajassa, "tunnistamassa" Strömbergin teltan ja sitten matka jatkui Bodomjärven rantaan ja murahaniemeen.
Eikä tässä mitään alas ammuta vaan pohditaan yhdessä tapahtumien kulkua.
Lähetetty: La Touko 03, 2008 5:27 pm
Kirjoittaja nightowl
awa kirjoitti:Hyvää pohdintaa - mutta oliko Knut Aas, "entuudestaan tuttu" tämän sairaalavierailujen johdosta - kenties keskustellut useastikin Gustafssonin kanssa, tämän ollessa sairaalassa. Gustafsson itse kertoo, että aina ne (poliisi) oli kyselemässä ja utelemassa - ketä me nähtiin ja ketä tavattiin - mutta murhista ei kertoneet......jne.
Nightowl, nämä poliisimiehethän istuivat Peugeot-merkkisessä henkilöautossa, odottamassa sairaalasta kotiutuvaa Gustafssonia. Ensin he kävivät Ratakadulla, keskusrikospoliisin päämajassa, "tunnistamassa" Strömbergin teltan ja sitten matka jatkui Bodomjärven rantaan ja murahaniemeen.
Eikä tässä mitään alas ammuta vaan pohditaan yhdessä tapahtumien kulkua.
Muistaakseni jossain oli todettu, että paikallispoliisi osallistui vain tapahtumiin/tutkimuksiin murhaniemellä ja ympäristössä ja KRP vaikeampiin juttuihin. No pitäisi taas etsiä joku lähde, huh.
Ehkäpä voit kuitenkin olla oikeassa, olihan Knut Aas sentään apulaisnimismies. Voi olla myös niin, että jos hän tunsi NG:n, hän oli siksi mukana myös sairaalakuulusteluissa.
Onkohan näistä tuolla tarkkuudella laajemmassa ETP:ssä?
Olit tarkkana Awa, ten points. Oikaisin tuossa kotimatkakuvauksessa, vaikka kyllä tiesin, että kävivät myös Ratakadulla, mutta kun en viitsinyt tarkistaa enkä kirjoittaa... Sorry.
PS. Terminologia ei ole ihan hallussa niinkus huomaatte.
¤¤¤
Lähetetty: La Touko 03, 2008 8:18 pm
Kirjoittaja kukkuu
nightowl kirjoitti:
"Peugeot-merkkisessä henkilöautossa istui neljä univormupukuista poliisia, joista yksi oli Nilsille entuudestaan tuttu espoolainen Knut Aas."
Ollaan matkalla sairaalasta Bodomille ja kotiin juhannusaattona 1960.
Tarina ei kerro, miksi NG tunsi Aasin. Ehkä Oton kautta tai sitten kun äiti taisi toimia eräiden huhujen mukaan vasemmistopiireissä. Poliisivoimathan olivat hyvin vasemmistolaisia tuohon aikaan, varsinkin liikkuva poliisi. Knut Aasista tuli sittemmin liikkuvan poliisin päällikkö.
Knut Aas tuli murhapaikalle sunnuntaina 5.6.1960 klo 12.00 ja aloitti alueen eristämisen.
Tietääkö joku oliko ambulanssi jo lähtenyt vieden NG:n? Hälytyshän tehtiin klo. 11.30.
Vaikka ei olisikaan ollut, kun saatiin tietää uhrien nimet, Knut Aas tiesi (saattoi tietää?), että paikalla ollut ruumis ei ollut NG, joten sen täytyi olla SB ja NG oli matkalla sairaalaan tai jo perillä.
MOT.
Ampukaa alas, jos pystytte.

Mistä tuo tieto, että Aas oli paikalla 12:00?
Ensin paikalle tulivat Paavola ja Lönnberg.
Falck, Leirimaa ja Aalto tulivat toisessa aallossa. (aalto aallossa

)
Aas itse on kertonut:
"Tapahtumapaikalle päästyäni paikalla oli muutamia Espoon nimismiespiirin poliiseja, mutta ei keskusrikospoliisin tutkijoita. Paikalla oli myös arvioni mukaan kymmenkunta sivullista henkilöä, jotka seisoivat kuitenkin jonkin verran sivummalla ihmetellen tapahtunutta. Paikalla ei muistaakseni ollut enää muita kuin vainajat, eli hengissä ollut Gustafsson oli jo siinä vaiheessa viety ambulanssilla sairaalaan. "
Ei toki ammuta alas ahaatasi, mutta muistutetaan vihkossa olleen myös Irmeli Björklundin nimi.
Lähetetty: La Touko 03, 2008 9:18 pm
Kirjoittaja nightowl
[quote="kukkuu
<snip>
Mistä tuo tieto, että Aas oli paikalla 12:00?
Ensin paikalle tulivat Paavola ja Lönnberg.
Falck, Leirimaa ja Aalto tulivat toisessa aallossa. (aalto aallossa

)
Aas itse on kertonut:
"Tapahtumapaikalle päästyäni paikalla oli muutamia Espoon nimismiespiirin poliiseja, mutta ei keskusrikospoliisin tutkijoita. Paikalla oli myös arvioni mukaan kymmenkunta sivullista henkilöä, jotka seisoivat kuitenkin jonkin verran sivummalla ihmetellen tapahtunutta. Paikalla ei muistaakseni ollut enää muita kuin vainajat, eli hengissä ollut Gustafsson oli jo siinä vaiheessa viety ambulanssilla sairaalaan. "
Ei toki ammuta alas ahaatasi, mutta muistutetaan vihkossa olleen myös Irmeli Björklundin nimi.[/quote]
Helsingin Sanomat 26.8.2005 raportoidessaan Bodom-oikeudenkäynnissä kuulluista poliiseista:
"Noin kello kaksitoista paikalle tuli apulaisnimismies Knut Aas."
Lainataanpa vielä Murha Markkulan "Bodomin murhat" kirjasta:
"Yksi ilmiselvä poliisin virhe vuonna 1960 oli se, etteivät alkuperäiset tutkijat koskaan kuulustelleet Espoon apulaispoliisipäällikköä, varatuomari Knut Aasia. Virhe korjattiin uusissa tutkimuksissa. Aas ehti nädä kaikki vainajat surmapaikalla ja hän vastasi koko kenttätoiminnasta jutun alkuvaiheessa."
Myös: "Aaltoa Paavola oli noutamassa kotoaan kello 13."
Awalle: En usko, että Knut Aas oli sairaalassa kuulustelemassa NG:tä.
¤¤¤
Lähetetty: La Touko 03, 2008 11:23 pm
Kirjoittaja papillon
karra kirjoitti:Miteens se ny menee tää bodomin juttu oikeen?
Onko niin,ettei muita näkökohtia saa täällä ollenkaa esittää ohi espoon käräjäoikeuden,(edes ajatusleikkinä)vai mistä on kysymys,papillon?
Vai onko tää joku Vittuilun Suomenmestaruus skapa,jossa aiheena on bodomin surmat??
No no karra, pientä kevennystä Hessun kanssa, älä sinä siitä masennu.
Omat " ansiosi " tällä palstalla näyttää olevan sätissä örisemisen ohella Wagnerin perässä räksyttäminen ja koiville kusemisyritykset, jotka ovat jääneet sinulle tyypillisesti ns. lyhyiksi, siis omille koivillesi.
Muilla palstoilla saldosi on vieläkin surkeampi, päällimmäisenä tulee mieleen sokea luottamuksesi Marjatan ja Virpin kertomuksiin.
Tottakai Bodomista esitetään mielipiteitä, erilaisia. Käräjäoikeus päätti mitä päätti, siitä huolimatta ketään ei voi poistaa esillä olleista tekijänä.
Hyvä olisi kuitenkin pysyä vähissä tosiseikoissa, mitä on tiedossa, eikä toimia kuten esimerkiksi PPP Awa, joka syöttää sallitusti väärää tietoa ja tekee sitä jatkuvasti.
Lähetetty: La Touko 03, 2008 11:42 pm
Kirjoittaja kukkuu
"Yksi ilmiselvä poliisin virhe vuonna 1960 oli se, etteivät alkuperäiset tutkijat koskaan kuulustelleet Espoon apulaispoliisipäällikköä, varatuomari Knut Aasia. Virhe korjattiin uusissa tutkimuksissa. Aas ehti nädä kaikki vainajat surmapaikalla ja hän vastasi koko kenttätoiminnasta jutun alkuvaiheessa."
Myös: "Aaltoa Paavola oli noutamassa kotoaan kello 13."
Aas itse on kertonut:
"Tapahtumapaikalle päästyäni paikalla oli muutamia Espoon nimismiespiirin poliiseja
Tuosta voi miettiä, mikä on totuus.
Lähetetty: Su Touko 04, 2008 2:17 am
Kirjoittaja Hessu52
Keskustelin asiasta viime keväänä aikalaispoliisin kanssa, joka oli ensimmäisenä paikalla ja samaan aikanan myös ambulanssi, kuuluisa "hevoskärryäkin hitampi farmari Skoda".
Kyseinen poliisimies kertoi paikalla olleen kaikki uhrit ja Gusse päälimmäisenä, jota tuota pikaa alettiin kuljettamaan sairaalaan.
Tässä vaiheessa koko homman karmeus paljastui poliisille ja hän ilmoitti "ison remmin" päälle panemisesta, jolloin KRP. otti heti jutun vastuulleen.
Toisin sanoen, Gusse oli jo viety sairaalaan, kun Aas saapui paikalle.
Siitä, miten Gusse on tunnistettu paikan päällä, niin olettaisin sen tapahtuneen motukan perusteella, vaikka kukaan ei olisi koskaan Gussea ilman kypärää nähnytkään, niin motskarin on nähnyt ja on kuullut jonkun Gussen tunteneen sanoneen, että tuossa se Nisse Gustaffson taas ajaa tuolla prätkällään ilman äänenvaimenninta.
Joku pikkulapsista, joita ei silloin aikoinaan varmaan kaikkia kuulusteltu, on saattanut sanoa sen poliisille, joka on sen vihkoonsa merkinnyt.
Sen takia kait poliisi ei muista kuka ja mistä hän on tiedon saanut ja vihkoonsa merkannut.
Tämä loppupuoli oli omaa spekulaatiota, mutta alku aitoa, sillä tämä haastattelemani poliisi painotti nimenomaan sitä, että se oli KRP. joka jutun otti heti hänen ilmoituksensa jälkeen hoitoonsa, mutta Aas tuli paikalle sitten myöhemmin, olisiko ollut peräti mökillään.
Jouduin Aasin kanssa -80 luvun lopulla, eräissä juhlissa "baarimestarin" ominaisuudessa tekemisiin ja siitä olisi muutama mehevä juttu, mutta olkoon.
Lähetetty: Su Touko 04, 2008 3:16 am
Kirjoittaja karra
papillon kirjoitti:karra kirjoitti:Miteens se ny menee tää bodomin juttu oikeen?
Onko niin,ettei muita näkökohtia saa täällä ollenkaa esittää ohi espoon käräjäoikeuden,(edes ajatusleikkinä)vai mistä on kysymys,papillon?
Vai onko tää joku Vittuilun Suomenmestaruus skapa,jossa aiheena on bodomin surmat??
No no karra, pientä kevennystä Hessun kanssa, älä sinä siitä masennu.
Omat " ansiosi " tällä palstalla näyttää olevan sätissä örisemisen ohella Wagnerin perässä räksyttäminen ja koiville kusemisyritykset, jotka ovat jääneet sinulle tyypillisesti ns. lyhyiksi, siis omille koivillesi.
Muilla palstoilla saldosi on vieläkin surkeampi, päällimmäisenä tulee mieleen sokea luottamuksesi Marjatan ja Virpin kertomuksiin.
Tottakai Bodomista esitetään mielipiteitä, erilaisia. Käräjäoikeus päätti mitä päätti, siitä huolimatta ketään ei voi poistaa esillä olleista tekijänä.
Hyvä olisi kuitenkin pysyä vähissä tosiseikoissa, mitä on tiedossa, eikä toimia kuten esimerkiksi PPP Awa, joka syöttää sallitusti väärää tietoa ja tekee sitä jatkuvasti.
Kass....Hän,Mister papillon on heränny juopuneesta koomastaan jälleen ja tavoilleen uskollisesti tietty kommetoi kusipäisen herkkähipiäiseen tapaansa miten pystyy
Mutta asiaan mennäkseni ihmettelen,miksi sinä Jep...siis papillon koet mukamas niin henkilökohtaisesti sen,että joku mukamas vääristelee käräjäoikeuden päätöstä,/Nilssin vammoja,yms niin vakavasti,että rupeet ..ainakin minun mielestä aivan liian kovaan vittuiluun semmoista nikkiä kohtaan.
Tänne kirjoittaa kuka kirjoittaa...Minä en kirjoita bodomista mitää,koska siitä ei o mitää uutta kirjoitettavaa...
Mutta luen toki muitten kirjoituksia sillon tällön,josko joku jotain uutta keksis,joka herättäis mielenkiintoa.Tosin vastaan tulee väkisinkin Mister papillon vittuilu kirjoituksia,johon on pakko ottaa kantaa,ku rupee vituttaan paskanjauhanta
Kehoitan lukemaan Wagnerin ja minun keskustelut huolellisemmin,niin huomaat valaistumisen,papillon

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 11:12 am
Kirjoittaja papillon
karra kirjoitti:[Tänne kirjoittaa kuka kirjoittaa...Minä en kirjoita bodomista mitää,koska siitä ei o mitää uutta kirjoitettavaa...
Mutta luen toki muitten kirjoituksia sillon tällön,josko joku jotain uutta keksis,joka herättäis mielenkiintoa.Tosin vastaan tulee väkisinkin Mister papillon vittuilu kirjoituksia,johon on pakko ottaa kantaa,ku rupee vituttaan paskanjauhanta
Kehoitan lukemaan Wagnerin ja minun keskustelut huolellisemmin,niin huomaat valaistumisen,papillon

Hyvä karra, olet saanut paljon v - alkuisia sanoja sovitettua ilman asiaa.
Siinäkin olet oikeassa että et kirjoita bodomista siksi että sinulla ei ole mitään uutta kirjoitettavaa siitä.
Se ei ole uutinen, niin on ollut aina, joka johtuu siitä että et tiedä bodomista mitään.
Samaa määkimistä joka ei tämän enempää huomiota ansaitse.

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 1:58 pm
Kirjoittaja karra
papillon kirjoitti:karra kirjoitti:[Tänne kirjoittaa kuka kirjoittaa...Minä en kirjoita bodomista mitää,koska siitä ei o mitää uutta kirjoitettavaa...
Mutta luen toki muitten kirjoituksia sillon tällön,josko joku jotain uutta keksis,joka herättäis mielenkiintoa.Tosin vastaan tulee väkisinkin Mister papillon vittuilu kirjoituksia,johon on pakko ottaa kantaa,ku rupee vituttaan paskanjauhanta
Kehoitan lukemaan Wagnerin ja minun keskustelut huolellisemmin,niin huomaat valaistumisen,papillon

Hyvä karra, olet saanut paljon v - alkuisia sanoja sovitettua ilman asiaa.
Siinäkin olet oikeassa että et kirjoita bodomista siksi että sinulla ei ole mitään uutta kirjoitettavaa siitä.
Se ei ole uutinen, niin on ollut aina, joka johtuu siitä että et tiedä bodomista mitään.
Samaa määkimistä joka ei tämän enempää huomiota ansaitse.

Veni,Vidi,Vici.....

Lähetetty: Ti Touko 06, 2008 10:31 pm
Kirjoittaja Maza
Urho kirjoitti:Tätäkin teoriaa on puolusteltu sillä, että on piristävää saada asiaan uusia näkökulmia eikä vain jauhaa samoja asioita.

Mitäpä tuohon sanomaan? Itseäni ei ole koskaan kauheasti innostanut ajatus "omien teorioiden keksimisestä", koska kysymys on puhtaasta arvailusta. Ja lähes poikkeuksetta uudet teoriat törmäävät heti kättelyssä johonkin loogissen mahdottomuuteen.
Olen kanssasi samaa mieltä. Totuus on varmasti tässäkin tapauksessa suoraviivainen ja helppo.
Lähetetty: Pe Touko 09, 2008 11:45 am
Kirjoittaja konsta
4* Kirjoitetuilta viesteiltä odotetaan jotain uutta sisältöä keskusteltavana olevaan aiheeseen. Miettikää hetki ennen kuin painatte lähetä.-nappulaa: onko viestissänne todellakin annettavaa ketjuun. Sisällöttömiin viesteihin puututaan erityisesti silloin, kun ne
häiritsevät ketjun alkuperäistä keskustelua.
Mazaa huomautettiin vain 9 ja 16 pykälien rikkomisesta, vaikka todellisuudessa hän rikkoo koko keskustelua.
Lähetetty: Pe Touko 09, 2008 10:59 pm
Kirjoittaja awa
konsta - onko Maza - mulltinikki?