peikonlehti kirjoitti:Ei kai sitä vereentymisaika-arviota ole tuosta vain temmottu. Jos patjaa ei ole ollut käytettävissä, johtopäätöksiä on täytynyt tehdä muulla tavalla.
Patjan hävittäminen kuuluu samaan kategoriaan kuin muu tolskaaminen rikospaikalla. Mutta hävitettiinkö se tosiaan heti vai vasta labrassa käynnin jälkeen? Eikö sitä ole valokuvattu (poikkileikaus tms?)
Joidenkin poliiseista sen patjankin on täytynyt nähdä, vaikkeivät olisi tarkemmin tutkineet. Vähintään siinä vaiheessa kun se on kiikutettu surmapaikalta kaatopaikalle. Kuva on otettu ainakin sängynpeitoista, mutta sitä en tiedä, kuvattiinko patjaa.
Epäilemättä avauksen tehnyt lääkäri kykenee arvioimaan vereentymistä haavojen ja vammojen, niiden sijainnin ja koon perusteella sekä suhteuttamaan sitä todennettavissa olevan veren määrään.
JJ:n lausunnot voi sivuuttaa tykkänään. Ne ovat epäluotettavan ja omaa etuaan tavoittelevan epäonnistujan jälkiperäisiä selityksiä ja yrityksiä oikeuttaa se, mitä on tehty tai tekemättä jätetty. (JJ.n suhteesta AA:han on ilmeisesti juoruiltu joissain piireissä. Syntyvätkö tällaiset juorut itsestään?)
Muistaakseni jossain oikeudenistunnoista ilmeni, että JJ oli seurustellut jonkun tutkijaryhmäänsä kuuluneen naisalaisensa kanssa, mutta suhde kariutui syistä, joista ei ole selvyyttä. Tietääkseni yhden selityksen mukaan ex-naisystävä olisi pettyneisyyttään levitellyt huhua JJ:n suhteesta Aueriin. Toisen selityksen mukaan suhde taas kariutui juuri siitä syystä, että JJ kiinnostui Auerista. JJ on kiistänyt tunnesiteensä Aueriin. Vaikea tosin olisi kuvitella, että hän olisi sellaista myöntänyt, vaikka olisi tunneside ollutkin. JJ näet kamppaili virkansa säilyttämisen puolesta.
--
Mäkisen ja oikeuslääkärin lausunnot uhrin jalkapohjien haavoista taitavat erota toisistaan. Oikeuslääkäri on tutkinut pestyn ruumiin.
Varteenotettava pointti! Se voisi myös selittää havaintojen eroavuuden. Annaannan mukaan tekninen rikostutkija MM olisi esitellyt oikeudessa uhrin jalkapohjista ottamiaan valokuvia. Olennaista olisi nyt selvittää, oliko kuvat otettu ennen vai jälkeen ruumiin pesun.
Ja kuka tosiaan jätti paikalle verisiä sukkien jälkiä? Ulkopuolinen murhaajako riisui kengät välillä? AA on omien sanojensa mukaan paljain jaloin, eikä sukkia ollut uhrin jaloissa, kun tämä löydettiin.
En ole muualta kuin viimeisimmästä KäO:n käsittelystä löytänyt todistusta sukan jäljistä, joita olisi ollut jalkineen jälkien lisäksi. Tutkija MM on aiemmin kertonut jalkineen jälkien lisäksi löytyneen paljaiden jalkojen jättämiä jälkiä. Syytä siitä siihen, miksi lausunto on tältä osin muuttunut, en tiedä. Onko todistaja erehtynyt ja muistanut aiemman lausuntonsa väärin vai onko hän tutkinut jälkiä valokuvista uudestaan ja tarkistanut sen perusteella aiempaa lausuntoaan?
Lahdella ei joka tapauksessa ole todettu olleen sukkia jalassa kun poliisi ja sairaankuljettajat tulivat surmapaikalle. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö hänellä olisi voinut olla sukkia jalassaan sitä ennen. Jonkun on täytynyt ne oletettavasti häneltä silloin ottaa pois jalasta.
Auer on kertonut olleensa surmayönä paljain jaloin. Tosin syksyn 2009 tunnustuskuulusteluissa hän muistaakseni piti mahdollisena sitä, että olisi ottanut Lahden talvijalkineet tuulikaapista jalkaansa. En tiedä, onko häneltä kysytty sukista, käyttääkö hän tai käyttikö Lahti yöllä nukkuessaan sukkia?
Joka tapauksessa uhrin vammat sinänsä viittaavat pitkäkestoiseen tekoon.
- Vaasan HO 1.7.2011:
Todistaja, tapahtumapaikan verijälkiä valokuvien perusteella tutkinut rikosylikonstaapeli ZX on kertonut, että Anneli Auerin ja Jukka Lahden sängyn patjan ja lakanan sekä Jukka Lahden yllä olleen t-paidan verijäljet viittaavat siihen, että tämä oli ollut sängyllä vasemmalla kyljellään tai vatsallaan verta vuotavana ZX:n arvion mukaan suhteellisen pitkän ajan, useita minuutteja. Myös lattialla olleen veren kuivumiseen oli ZX:n arvion mukaan kulunut useita minuutteja. Siten, jos lattialla ollut veri oli ollut tuoretta, verisiä kengänjälkiä olisi pitänyt jäädä näkyviin lattiaan enemmän kuin valokuvissa oli näkynyt. Verijälkien perusteella ei ZX:n mukaan ollut kuitenkaan ollut mahdollista arvioida aikoja tarkemmin.
Oikeuslääkäri ZG on kertonut, että Jukka Lahden vammat oli hänen arvionsa mukaan ollut mahdollista aiheuttaa minuuteissa. Suurin osa Jukka Lahden vammoista oli ollut pistohaavoja, mutta osa vammoista oli voinut aiheutua lasinpaloista. Sängyn patjan ja lakanan verijälkien aiheutumiseen oli ZG:n arvion mukaan kulunut minuutteja tai runsas kymmenen minuuttia.
Sängyn patjan ja lakanan verijäljistä esitetyn näytön perusteella hovioikeus pitää todennäköisenä, että Jukka Lahti on tapahtumien kuluessa ollut verta vuotavana sängyllä.
Esitetyn näytön perusteella ei voida varmuudella päätellä, kuinka nopeasti terassin oven ikkuna-aukosta on voinut tulla sisään, kuinka nopeasti Jukka Lahti on voitu tappaa tai kuinka nopeasti ikkuna-aukon kautta on voinut poistua. Joka tapauksessa ikkuna-aukon kautta on ollut mahdollista kulkea ja Jukka Lahden vammat on voitu aiheuttaa ja sängyn verijäljet ovat voineet aiheutua minuuteissa. Anneli Auerinkaan arviota tapahtumiin kuluneesta ajasta ei voida pitää erityisen luotettavana, kun otetaan huomioon, että ajan kulumista on yleensäkin vaikeaa arvioida luotettavasti. Hovioikeus katsoo, että ajan kuluminen huomioon ottaen ei ole mahdotonta, että ulkopuolinen tekijä on tappanut Jukka Lahden.
- Oikeuslääkäri Sk:n KäO 12.12.2013 (s. 37):
Uhrissa todettujen vammojen aiheuttaminen on vaatinut minuutteja. Sängylle vuotaneen veren määrän perusteella arvioituna uhri olisi ollut sängyllä joka tapauksessa minuutteja, ehkä yli kymmenen minuuttia.
Kaikki uhrissa todetut vammat ovat olleet "tuoreita" niiden syntymisen välillä ei ole ollut tuntien aikaeroa. Vatsaontelon ja rintaontelon lävistäneisiin pistoihin on liittynyt verenvuoto ja nämä vammat ovat syntyneet uhrin ollessa elossa samoin ainakin suurimman osan muista pistohaavoista syntymisen aikaan.
Uhrin päälaella olleet haavat ovat olleet pinnallisia eivätkä ne ole ulottuneet luukudoksen sisään, mutta haavat ovat aiheuttaneet verenvuotoa. Kyseisenlaisen vamman on aiheuttanut jonkinlainen teräase, esimerkiksi veitsi. Kasvovammojen tekoväline on ollut toinen kuin päälaen vammat aiheuttanut väline.
Verijälkitutkijan ja oikeuslääkärin todistusten perusteella vammojen aiheutumisajan arviointi on epämääräistä. Vammat ovat voineet syntyä minuuteissa mutta toisaalta ne ovat vaatineet minuutteja...

Arvioissa puhutaan useista minuuteista ja runsaasta kymmenestä minuutista. Mahdollisuus siihen, että vammojen syntymisessä olisi ollut tuntien aikaero, suljetaan kuitenkin pois. Ainakaan kahta tuntia se ei siis voi olla.