Sivu 917/966

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:19 pm
Kirjoittaja japittaja
profiler kirjoitti:Käsittämätön tapaus. Itse menin halpaan siinä, että yritin liian tarkasti sovittaa poliisin sanomisia tapahtumiin ja ajatella asioita loogisesti. Mutta unohdin sen, että eihän nainen ajattele loogisesti, eikä varsinkaan humalainen nainen :lol: Vaikka poliisi pitää rikoksen mahdollisuutta epätodennäköisenä, KK:n toiminta onnettomuusyönä vaatii ainakin itseltäni vielä melkoisesti sulattelua.

Minulle tärkeintä oli tapauksen selviäminen ja jollain naiivilla tavalla kuvittelin, että yhteisössä voidaan kehittää teorioita ja yhdistellä havaintoja, joiden avulla umpikujassa oleva poliisi saattaisi päästä tutkinnassa eteenpäin. No tällä kertaa ei yhteisöstä ainakaan ollut suoranaista hyötyä tapauksen selvittämisessä vaan lähinnä pahennettiin asiaa tonkimalla syyttömien taustoja ja epäilemällä viattomia. Mutta taitaa kuitenkin monen muun mysteerin selvittämisessä julkinen mielenkiinto olla enemmän hyödyllistä kuin haitallista, joten saatan tulla pohtimaan mysteerejä toistekin :)

Nyt vaikenen. Lepää rauhassa KK. Ja toivottavasti nuoret ottavat KK:n tapauksesta jotain opiksi.
Aika lailla samat fiilikset täälläkin. Teorioita tuli täältäkin ja pieleen meni. Omalta osaltani innostuin juttuun, koska tunnen nämä Länsi-Tampereen maastot ja paikat kohtuullisen hyvin ja kuvittelin voivani sitä kauttaa auttaa jutun ratkeamisessa. Casea oli helppo seurata, kun kaikki paikat ja reitit olivat hyvinkin tuttuja, eikä juurikaan tarvinnut ulkopuoliseen aineistoon tutustua.

Ratkaisu olikin sitten hyvin tavanomainen vailla suurta dramatiikkaa ja onneksi poliisi sai jutun ratkaistua, vaikka se välillä huolestuttikin. Omalta osaltani jätän jutun myös vähemmälle, ellei jatkotutkimuksissa ilmene mitään olennaista uutta. Lepää rauhassa Karo ja toivottavasti sulla on nyt hyvä olla siellä jossakin...

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:20 pm
Kirjoittaja Mantua
teppo kirjoitti: Tämä nyt oli taas harvinaisen normaali tilanne, josta kukaan ei opi mitään. Eiköhän hajaannuta. Ei täällä ole mitään nähtävää.
Odotetaan nyt oikeuslääketieteellistä ruumiinavausta ja tiedotteita. Katsotaan sitten mikä on tapauksen ratkaisu.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:20 pm
Kirjoittaja reppuli
Jack Russel kirjoitti:Ensimmäinen ja viimeinen viesti tähän ketjuun ja tälle palstalle. Käsittämätöntä miten täällä ihmiset spekuloivat kuin Christien romaanissa, on bilepoikaa, bemua, spekua, tutkaillaan kantoa ja pohditaan miten skopa on siihen työnnetty mäkeä alas. Kuvottavaa sosiaalipornoa. Täällä lisäksi tuodaan syyttömiä esille ja linkkaillaan Facebookiin, Karoliina Kestin isään jne. TÄYSIN syyttömiin ihmisiin joiden tuska on tämän tapahtuman johdosta varmasti kova. Nettisalapoliisit ja muut kerrostalokuuntelijat olette alhaista kastia. Eikä varmaan spekut ja muut rähmäilyt lopu vieläkään.

Hankkikaa elämä ja suunnatkaa energia eläviin ihmisiin, läheisiin ja muihin perinteisiin, kunniallisiin kohteisiin. Lopettakaa sen päätteen edessä istuminen ja menkää lenkille, hoitakaa kuntoanne ja ihmissuhteitanne. Mieltänne varjostaa tumma pilvi kun näitä asioita täällä vatvotte päivät pitkät.

Parempia jatkoja toivotellen ja rauha menehtyneelle tytölle sekä hänen omaisilleen ja läheisilleen.
Itse näen asian niin, että Karoliinan katominen on koskettanut isoa joukkoa ihmisiä (mukaanlukien minua) ja ihmiset purkavat asiaan liittyvää ahdistustaan yrittämällä luoda järkeenkäypiä selityksiä tapahtumienkululle.

Ihmisten syyttely kovaan ääneen kylläkin on minusta mautonta. Jotkut lienevät täälläkin ikävä kyllä siihen sortuneet..

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:20 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Hyvin surullista, osanottoni.
Kaikki tapahtui varmaankin hyvin nopeasti, koska avunhuutoja ei ole kuultu, eivätkä koiratkaan ole reagoineet mihinkään ääniin.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:23 pm
Kirjoittaja Zultor_Horrens
Tämä tapaus on suljettu!

Case closed!

Hajaantukaa! Täällä ei ole enään mitään nähtävää!
http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa ... endocument

Kalan pää menninkäisen, sinun pää Pirun, minun pää kalan...

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:24 pm
Kirjoittaja Hovimestari
Tiina kirjoitti:Mutta mitä nuoriso tästä oppii ?...No ei niin yhtään mitään, veikkaisin... :|
Pahoin pelkään että tästäkin jutusta jää suurimmalle osalle joku epämääräinen vaaran mielikuva skoottereita kaappaavista autoista ja teinimurhaajapojista. Mikä ei tietenkään soita hälytyskelloja siinä vaiheessa kun seuraavan kerran käynnistellään skootteria kaljapäissään tai hortoillaan lammenrantaan. :(

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:25 pm
Kirjoittaja Nulli
Mantua kirjoitti: Ymmärrän mitä tarkoitat. Tuntuu oudolle, että kaikki teoriat, mitä on 900 sivua kirjoitettu kumoutuukin hetkessä, samoin kuin kaikki teoriat liittyen "aikaan ennen Likolammenkatua ja lampea", kumoutuvat (mukamas) automaattisesti "koska Karoliina meni humalassa lampeen, that´s it. ihan normaalia.".
Näistä "teorioista" kun suurin osa ei perustunut mihinkään faktaan vaan mielikuvitukseen, myös kaikki tapahtumien todennäköisyydet ja yleisyydet unohdettiin täysin. Ei ole kovin yllättävää, että kumoutuivat.

Mikään faktahan ei viitannut mihinkään muuhun kuin tähän lopputulokseen. Jos siis unohdetaan se, että ruumista ei löytynyt ja virheellinen havainto bemarista.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:28 pm
Kirjoittaja kaia
No more speculations.

R.I.P Karoliina

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:29 pm
Kirjoittaja noshitsherlock71
Jotain ajatuksia vielä, viimeinen viesti tähän ketjuun.

Itsellänikin lähti pahasti lapasesta, kun ajattelin, että tässä olisi rikoksesta kyse, mutta mielestäni tuo näyttäisi olevan ihan teiniangstausitsari. Olihan tuo jälkikäteen ajatellen päivänselvää, että tuo ei voi olla mitenkään mikään ulkopuolisen sieppaus. Yli kuukausi on tälläkin palstalla väännetty erilaisa tapahtumakulkuja ja ei kukaan ole keksinyt mitään loogista tapahtumaketjua, josss olisi ulkopuolisia mukana.Tuossa iässä, humalassa skootterin mällääminen ei todellakaan ole pikkujuttu. Uskon, että itsemurha oli aika ex tempore. Mutta ei tietenkään kukaan tapa itseään pelkästään sen takia, että mällää skootterinsa, vaan Karolla ei ollut vaan asiat niin hyvin kuin päälle näytti.

Uskomattominta tässä casessa oli, että poliisillakin lähti homma täysin lapasesta, yhtäkkiä katoamista alettiin tutkia tappona ilman mitään konkreettista syytä.

Nyt ajattelen kyllä vahvasti, on erittäin todennäköista, että Raisa Räisäsen katoamiseenkaan ei liity rikosta, tyttö vaan joutui esi esimerkiksi vesistöön syystä tai toisesta, eikä ruumis noussut pintaan.

On tämä Suomi edelleenkin kumminkin hyvinvointivaltio, hyvä sosiaaliturva ja terveydenhuolto kaikille ja periaatteessa ketään ei jätetetä yhteiskunnan ulkopuolelle. Tällaisessa yhteiskunnassa on hyvä elää ja ei täällä sitten juuri yhtään ole sellaisia ihmisiä, jotka sieppaisivat teinityttöjä.

Mutta en halua syyllistää ketään, mutta jos nyt hakee tapahtumaketjun lopusta altistavia tekijöitä KK:n teolle, niin hän oli bileissä kavereiden kanssa, jotka oli tuntenut vain vähän aikaa ja joiden senkin takia oli vaikea puuttua KK:n toimintaan. Ja ehkä suurin tekijä oli se, että asunnon omistaja kesken yön ilmoitti yhtäkkiä, että bileet seis kaikki pois ja hän haluaa asunnon omaan käyttöön. Siinä tilanteessa KK joutuikin lähtemään pimeään yöhön skootterilla humalasssa. Ei tietenkään soittanut taksia. Itsekin tiedän kuinka mahdottomalta olisi tuossa iässsä soittaa vaan kylmän viileästi taksi.

Karoliinan muistoa kunnioittaen, pitäkää huoli toisistanne.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:30 pm
Kirjoittaja Amy
Onko siitä paljon puhutusta puhelimesta nyt mainittu mitään, onko se löytynyt tytön mukana? Senhän luulisi sammuneen jo aiemmin jos joutui samana yönä tytön mukana veteen...

Ikävä lopputulos asialla, onneksi ei kuitenkaan jäänyt selvittämättä tytön kohtalo ja omaiset pääsevät tekemään surutyötä. Lämpimät osanottoni Karoliinan läheisille. Ja samaan syssyyn myös pahoitteluni poliisiin kohdistamastani kovasta kritiikistä, ihan hyvinhän hommaa taidettiin lopulta hoitaa.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:31 pm
Kirjoittaja Hovimestari
Mantua kirjoitti:Kauanko ruumiissa näkyy alkoholinkäyttö tai huumeet?
En ole ihan varma, mutta käsittääkseni alkoholi näkyy aika kauan jos kuolema on tapahtunut humalassa ollessa eikä maksa sitä enää polta. Tässä tapauksessa on tosin hyvin vahvoja viitteitä siihen että Karoliina oli humalassa, joten lähinnä kai olisi arveluttavaa, jos alkoholia ei löytyisi ollenkaan.

Huumeet riippuu kai aika pitkälti käytetystä aineesta, mutta ainakin elävässä ihmisessä näkyvät aika pitkään, jopa kuukausia.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:33 pm
Kirjoittaja Kirvesmies
murhaeivanhene kirjoitti:Kukapa ei erehtyisi, mutta vastedes kaikkien kannattaa olla varovaisempi siinä että syyttelisi ketään ihan suoraa ilman faktoja.

Tällaisista palstoista voi olla myös hyötyä. Mutta kuten netissä yleensä; osa on faktaa mutta osa päätöntä huuhaata ja näin on lähes kaikilla palstoilla. Pitää vaan pystyä pitämään 'pää kylmänä' ja harrastaa lähdekriittisyyttä. Ihan kaikkea mitä sylki suuhun tuo ei kannata kirjoittaa. Kannattaa käyttää harkintaa kuten ihan live-elämässäkin!
Kyllähän täälläkin kaikkein lennokkaimpia ja kärkkäimpiä spekulaatioita yritettiin toki toppuutella, mutta nykyinen maailma on vain erilainen mitä se oli ennen. Internetin aikakausi on nyt kestänyt ehkäpä noin 15-20 vuotta niin, että se olisi ollut laajalti saatavilla ja kaikkien käytössä. Se mahdollistaa samanhenkisten yhteiset keskustelut aikaan ja paikkaan katsomatta. Ei mikään ihme, että syntyy yritystä ratkaista esim. tämän kaltaista, aluksi lähes mahdottomalta tuntuvaa tapausta. Näillä lähtötiedoilla olisi hyvinkin voinut olettaa rikoksen tapahtuneen, ja näin oletti myös poliisi (asiaa tutkittiin tappona), vaikka nyt poliisi pitää jo rikoksen osuutta erittäin epätodennäköisenä.

Silloin kun juttua tutkitaan tappona, niin internetin aikakaudella lienee lähes mahdotonta estää kovaakin kirjoittelua ja henkilöihin käyvää arvuuttelua. Jos tällä palstalla nyt onkin jonkinmoinen kuri ja järjestys, niin asiattomat jutut pulpahtavat varmasti pintaan jossain muualla netissä.

Maailma on nyt vaan tällainen, ja jokaisen meistä on vaan kestettävä se, että jos jonain päivänä joku meistä itse sattuisi olemaan se viimeinen, joka oli kummallisissa olosuhteissa kadonneen tai kuolleen kanssa tekemisissä, niin ihan varmasti netissä tulee päälle kovia syytöksiä, ja vielä jos oma kuva eksyy jotain kautta (esim. FB) julkisuuteen, niin pitää ehkä olla tarkkana maitokaupassakin, ettei yht´äkkiä joku tuiki tuntematon vetäise turpiin ollessaan syyllisyydestä täysin vakuuttunut. Vaikka jutun tutkinta olisi kesken, ja vaikka jutun lopputulos olisikin juuri se mitä nytkin, eli asiaan ei ilmeisimmin liity rikosta.

Mutta on meillä jokaisella myös mahdollisuus puolustautua, netissäkin. Esim. PB onnistui mielestäni katkaisemaan häneen kohdistuvat epäilykset kertomalla oman tarinansa ja liikkeensä netissä uskottavasti ja perusteellisen yksityiskohtaisesti. Paljon huonommin näytti toimivat ns. "kuoreensa vetäytyvä" tai "hiljaisuuden" strategia, jollaiseen omasta syystään tai syyttään joutuivat esim. osa bilepojista tai lehdenjakaja. Lehdenjakaja saattoi olla myös osin vieraskielinen, joka ei ehkä suomenkielistä nettiä seuraa ollenkaan, jos hän viettää aikaansa netissä laisinkaan, en tiedä.

Lisäksi pitää muistaa että me ihmiset olemme erilaisia, ja käyttäydymme eri tilanteissa eri tavoin. Siinä missä esim. PB jutun loppuvaiheissa astui itsekin esiin nettikeskusteluissa todeten, että eiköhän häneen kohdistuvat arvuuttelut olisi jo aika lopettaa, niin joku toinen ihminen saattaa taas mennä "aivan lukkoon", eikä tällaiseen pysty, tai aloittaa oman surutyönsä välittömästi, tai joku voi jopa masentua niin, ettei meinaa jaksaa nousta sängystä ylös ollenkaan, jos on esim. kovat itsesyytökset, että miksi päästi jonkun puolijuovuksissa menemään yksin kotiinsa.

Eli ei ehkä voida vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä siitäkään, että onko joku henkilö syytön tai syyllinen päätellen miten hän on käyttäytynyt tapauksen jälkeen.

Onni onnettomuudessa tämä KK:n tapaus selvisi. Jos KK olisi uponnut pohjamutiin ja turpeeseen ja kaisloihin niin perusteellisesti, ettei olisi noussut koskaan pintaan, sitten varmaan epäilyksen alaisiksi joutuneilla olisi ollut tosi kurja loppuelämä.

Pitäisin kuitenkin itse näitä nettikeskusteluja enemmän hyvänä kuin huonona asiana. Tämä se loppujen lopuksi kait oli syy sille, miksi lukuisien vapaaehtoisten joukko lähti metsiin etsimään. Eli hyvä, että jotain oikeasti tehtiin samalla kun poliisin resurssit ovat oikeasti aika niukat. Samoin media näyttää seuraavaan tiiviisti nettikeskusteluita (näin tulkitsen tapahtuneen eilenkin, kun ensin FB:ssä ja sitten täällä ja muualla tuli tieto Likolammen ruumiista, niin ensin heräsi Iltasanomat ja heti perään Aamulehti, jotka muutamalla puhelinsoitolla hankkivat lisää varmistuksia, ja uutisoivat asian heti tuoreeltaan omilla verkkosivuillaan). Ja jos joku asia herättää median mielenkiinnon, se kyllä toimii jonkinlaisena ennaltaehkäisynä myös sille, että jos joku täyspäinen nyt suunnittelisi jotain kolttosia, niin ehkä järkevä ihminen luopuu suunnitelmistaan - ellei sitten välttämättä halua, että tapauksen ympärille nousee sellainen kohu, että sitä jauhetaan netin lisäksi TV:ssä ja kaikissa lehdissä viikkotolkulla.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:34 pm
Kirjoittaja fränkkä
Olen tässä ollut hiljaa noin 450 sivua, kun ei tästä tapauksesta uutta tietoa esille tullut, siellä jossain päälle 400 sivun alko väsyttää ylläpitäjiäkin ja jakelivat porttikieltoja....itekin yhden päivän lusin :lol: hah hah. No nyt pääsee ääneen ne jotka haluavat haukkua kaikki spekut ja syyllistäjät, niinhän tämä menee.

Osaanottoni omaisille ja läheisille....ja anteeksi, jos olen syyttänyt jotakuta, mutta elämä on ja sitten eteenpäin. Tämä päätty nyt näin surkeasti, mutta onneksi kuitenkin raiskaus yms...ei tapahtunut.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:45 pm
Kirjoittaja Hovimestari
japittaja kirjoitti:Minulle tärkeintä oli tapauksen selviäminen ja jollain naiivilla tavalla kuvittelin, että yhteisössä voidaan kehittää teorioita ja yhdistellä havaintoja, joiden avulla umpikujassa oleva poliisi saattaisi päästä tutkinnassa eteenpäin.
Tämä on aika yleinen käsitys täällä, eräänlaista kissanhännän nostamista, mutta olen aika satavarma että se on harhaluulo. Poliisi ei anna missään keississä, pienimmissäkään, meille mitään muuta kuin murusia. Juuri sen verran kuin se uskoo auttavan itseään tutkimuksissa tai sellaista tietoa minkä esim. lehdistö on jo kaivanut jostain esille ja poliisin on helpompi vahvistaa kuin olla hiljaa tai kieltää. Joskus saatetaan saada jotain tietoa sivusta niinkuin nyt esim. Facebookin kautta, mutta siihenkään ei voi luottaa kun tiedon antajalla on usein oma lehmä ojassa tai 'tieto' on huhuja ja kuulopuheita, joiden todenperäisyyttä ei voida vahvistaa ja joista suurin osa osoittautuu ennenpitkää kuitenkin ankoiksi. Näihin verrattuna poliisin tietomäärä on valtava. Tilanne on vähän niinkuin joku aikuinen tekisi palapeliä, joukko lapsia häärii ympärillä ja aikuinen näyttää heille silloin tällöin muutaman yksittäisen palan. Näiden perusteella lapset sitten innokkaasti keskenään pohtivat, mikä pala voisi sopia mihinkin, mitä puuttuu ja mikä kuvasta lopuksi tulee.

Onhan se tietysti mukava ajatella, että poliisi irrottaa joka keissistä yhden henkilön lukemaan nettipalstoja josko sieltä vaikka irtoaisi joku idea jota poliisi (dekkaroinnin ammattilainen) ei ole huomannut, mutta eiköhän tämä kuitenkin ole vain harrastus ja ajanvietettä.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Syys 08, 2011 4:45 pm
Kirjoittaja murhaeivanhene
Tottakai näillä spekulaatioilla tämäkin palsta 'elää'; lehdet ja media myy spekulaatioilla ja ikävillä asioilla, skandaaleilla, juoruilla jne.
Milloin olisi joku positiivinen asia vaikka iltapäivälehden lööpissä ja tällä en viittaa esim. Suomen MM-kultaan tms.??!

Se on vaan uskomatonta että miten täälläkin sitä syyllisyyttä on tungettu lähes kaiken päälle. Ajattele olet esim. postinjakaja tekemässä itsellesi 'voita leivän päälle' eli työtäsi. Satut näkemään ihmisen, auton, eläimen, kissan tai koiran ja sitten sinut teilataan sen jälkeen 'tappajaksi' ??! Kun olet vaan tehnyt sitä omaa työtäsi tunnollisesti.
Miettikään omalle kohdalle; lähdet aamulla töihin ja illalla olet jo 'tappaja'. Kärjistetysti.

Tehkäämme niin kuin toivoisimme itsellemme tehtävän. Vaikka se on kliseinen lause niin ilman FAKTAA ei ole oikeutta 'tuomaroida' täällä.