Sivu 93/100

Re: Hypnoosi

Lähetetty: Ti Loka 15, 2013 6:06 pm
Kirjoittaja Xerxes
Misri kirjoitti:^ No mitäpä tästä taas voimme päätellä, sinähän olet täällä markkinoitut NGn vammoja vakaviksi. Löytyikö niitä neurologisia muutoksia? Eipä tainnut löytyä! Jäi vain totaalinen vakavan aivovamman muistiaukko?
En ole markkinoinut "vakavaa aivovammaa". Hirvensalo kyllä totesi oikeudessa, että "vakavaa aivovammaa ei voida missään tapauksessa varmuudella poissulkea" (Käräjäoikeuden päätös). Olen itse puhunut "keskivaikeasta aivovammasta", johon arvioon oli myös Tenovuo päätynyt. Keskivaikea aivovamma voi hyvin aiheuttaa 4 vuorokauden muistiaukon. Vasta vähintään viikon kestänyt aivovamma viittaa "vaikeaan aivovammaan" - lienee sama kuin vakava aivovamma, joka on epämääräinen termi. Lue nyt Misri hitaasti: VASTA VIIKON KESTÄNYT MUISTIAUKKO VIITTAA VAIKEAAN AIVOVAMMAAN. Tarkista aivovammaliiton sivuilta.

Minun arvioni on, että vamma on ollut keskivaikea aivovamma. Se on voinut olla pienehkö aivoruhje vaikeasti havaittavassa paikassa, tai diffuusi aivovamma. Diagnoosi sopii silti molempiin yhtä hyvin hoidon kannalta, koska mm. 4. päivän muistiaukko viittaa keskivaikeaan aivovammaan, samoin muut oireet sopivat siihen.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: Ti Loka 15, 2013 8:38 pm
Kirjoittaja Misri
^ Saiskos tuon saman suurennuttuna! :roll: Nuo taulukot on suuntaa antavia niitä ei ole tarkoitettu pilkun viilaajille. NGllä oli neurokirurgi Öhmanin mukaan vakavan aivovamman totaalinen muistiaukko. Ja neurologiset löydökset nolla. Siinä on vähän helkkarin suuri ristiriita loogisesti katsoen oireiden ja neurologisten löydösten välillä.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: Ke Loka 16, 2013 10:49 am
Kirjoittaja Xerxes
Misri kirjoitti:^ Saiskos tuon saman suurennuttuna! :roll: Nuo taulukot on suuntaa antavia niitä ei ole tarkoitettu pilkun viilaajille. NGllä oli neurokirurgi Öhmanin mukaan vakavan aivovamman totaalinen muistiaukko. Ja neurologiset löydökset nolla. Siinä on vähän helkkarin suuri ristiriita loogisesti katsoen oireiden ja neurologisten löydösten välillä.
"Vakava aivovamma" = Epämääräinen termi. Yksi tulkinta voisi olla, että se on vakavampi aivovamma kuin aivotärähdys. Parempi olisi käyttää oikeita termejä.

Kuten huomataan, Aivovammaliiton määritysten mukaan 4 vuorokauden muistiaukko viittaa nimenomaan keskivaikeaan aivovammaan, ja vasta vähintään viikon kestänyt muistiaukko viittaa "vaikeaan aivovammaan". No nyt Misri on lukenut sen. Hyvä!

Näillä lääkäriasiantuntijoilla oli eriäviä mielipiteitä vamman vaikeusasteesta samoinkuin hypnoosin mahdollisesta onnistumisesta. Hypnoositietoja mikään osapuoli ei käyttänyt tukenaan, koska ne tiedot voivat olla myös epäluotettavia.

Näistä ehdottomasti tunnetuin ja paras aivovammojen asiantuntija oli ja on Olli Tenovuo. Hän on keskittynyt koko uransa ajan nimenomaan aivovammoihin. Hammaslääkäri, ortopedi tai kirurgi ei ole samaa tasoa aivovammojen teoriatiedoissa, diagnostisoinnissa ja hoidossa. Kaikkein vähiten hammaslääkäri. Nimimerkki awan arvio osuu pahasti harhaan, kuten jokainen keskitasoisen yleissivistyksen omaava henkilö helposti huomaa. Ero on sama kuin arkkiitehdin ja rakennusmiehen välillä. Arkkitehti tietää ja tuntee millainen on hyvä rakennus, hän tuntee tilat ja materiaalit, ja tietää miten niitä käytetään. Rakennusmies rakentaa piirustusten ja annettujen ohjeiden mukaan. Maatalousteknikko suunnittelee peltomaiden ojituksen - ojankaivaja tekee varsinaisen työn ohjeiden mukaan. Kyllä se maatalousteknikko tuntee sen työn teorian ja myös käytännön laajemmin, vaikka varsinaisen ojan kaivamisen tekee ojankaivaja. Diagnoosin on kirjoittanut myös tunnettu ja kuuluisa aivovammoihin erikoistunut neurokirurgi, oman aikansa legenda, myöhemmin sotavammasairaalan ylilääkäri ja lääkintöneuvos Niilo Karikoski, varmaan muun potilasta hoitaneen lääkäriryhmän yhteisen näkemyksen mukaan. Tenovuo arvioi, että on syytä luottaa tuohon alkuperäiseen hoitaneiden lääkäreiden arvioon, eikä yrittää kumota sitä kevein perustein.

Vain Tenovuo esitti selkeän oman arvionsa: Keskivaikea aivovamma. Syytäjäpuolen lääkärit lähinnä vihjailivat, vain hammaslääkäri esitti selvästi kielteisen kannan annettuun diagnoosiin.

On selvä, ketä käräjäoikeus tässä uskoo. 44 vuotta tapahtuman jälkeen koottu syyttäjäpuolen paperilääkärien lääkäriryhmä hävisi tässä 3-0, eli ylivoimainen voitto puolustukselle. Aivan oikea ratkaisu. Diagnoosi on voimassa, keskivaikea aivovamma, tajuttomuus, ja kykenemättömyys liikkumaan, sekä muistiaukko ovat hyvin mahdollisia jopa todennäköisiä. Tämä vaikuttaa maalaisjärjellä hyvin todenmukaiselta ja aivan oikeaan osuneeltä ratkaisulta. Joku muu näkemys vaikuttaa vain teoreettiselta kikkailulta. Ei sellainen voi mennä läpi oikeudessa - ei mitään faktoja sellaisen näkemyksen tueksi. Aivan oikein!

Re: Hypnoosi

Lähetetty: Ke Loka 16, 2013 12:37 pm
Kirjoittaja Misri
^ Missä paperimaailmassa Xerxes mahtaa oikein itse elää? Tämä on hypnoosikeskustelu. Kuuluu siis luokkaan *Hypnoosi. Vammakeskustelu kuuluu luokkaan *Vammat. Ja NGn vammoista keskustellaan vamma-keskustelussa.

Ja tarkennetaan vielä "eräälle", ettei valemuisto ole sama asia kuin valehtelu - Vaan muistilla on taipumus muokkautua ajan kanssa. Myös hypnootikon johdattelu voi tuottaa näitä valemuistikuvia, joita itse hypnonisoitu henkilö pitää oikeina muistikuvinaan.

Hypnoosissa voi kyllä myöskin tietoisesti valehdella. Mutta se ei ole sama asia kuin valemuisto.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: Ke Loka 16, 2013 4:16 pm
Kirjoittaja Xerxes
Misri kirjoitti:^ Missä paperimaailmassa Xerxes mahtaa oikein itse elää? Tämä on hypnoosikeskustelu. Kuuluu siis luokkaan *Hypnoosi. Vammakeskustelu kuuluu luokkaan *Vammat. Ja NGn vammoista keskustellaan vamma-keskustelussa.

Ja tarkennetaan vielä "eräälle", ettei valemuisto ole sama asia kuin valehtelu - Vaan muistilla on taipumus muokkautua ajan kanssa. Myös hypnootikon johdattelu voi tuottaa näitä valemuistikuvia, joita itse hypnonisoitu henkilö pitää oikeina muistikuvinaan.

Hypnoosissa voi kyllä myöskin tietoisesti valehdella. Mutta se ei ole sama asia kuin valemuisto.
Huomaan, että Misri turvautuu hätätilanteessa aina siihen, että kirjoittaja kirjoittaa väärästä aiheesta, vaikka itse tekee sitä samaa vähän väliä. Ei minulle tarvitse tarkentaa sitä, että "valemuisto" ei ole valehtelemista, koska minä juuri esitin sitä samaa asiaa aikaisemmin.

Nämä aiheet nivoutuyvat yhteen niin, että helposti luiskahtaa sille väärälle puolelle.

Minun mielestäni näyttää todelta, että hypnoosi oli tekinisesti täydellisesti onnistunut. Siinä ei ole mitään vikaa. Siitä en ole varma, että onko hypnoosikertomus totta vaiko "valemuistoja". Toisaalta hypnooskertomusta ei käytetty oikeudessa suuntaan tai toiseen.

Toistetaan nyt vielä kuitenkin, että v.2004 "paperilääkärit" (paperitiikerit) kärsivät käräjäoikeudessa rökäletappion. Yksi ainut (mutta hyvä) puolustuksen lääkäri nujersi vaivattomasti nuo syyttäjän kokoamat "paperilääkärit". Niinhän siinä oli pakko käydä, sillä eihän pelkän teorian ja toiveajattelun varaan voi rakentaa oikeudessa. 8) :x :x :x

Re: Hypnoosi

Lähetetty: Ke Loka 16, 2013 5:00 pm
Kirjoittaja Nätti_Jussi
Kun syytettyä vastaan ei ole näyttöä, niin oikeudella on tapana antaa vapauttava tuomio. Sillä tavalla toimii oikeusvaltio.

Keskiajalla NG olisi voitu polttaa noitaroviolla ilman oikeudenkäyntiä. Ehkä se olisi miellyttänyt leukakirurgi Misri Kontiota ja aivokirurgi awaa.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: Ke Loka 16, 2013 6:49 pm
Kirjoittaja Bou
Näinhän se menee ja oikein on, että tuomioiden kynnys on korkealla. Mieluummin syyllisiä vapaana kuin syytön tuomittuna.

Itselleni sen perusteella mitä olen esitutukinnasta lukenut ei jäänyt järkevää epäilyä. On vaan liian monta syyllisyyteen viittaavaa asiaa. En saa kenkien/teltan veritutkimusta ja Irmelin ruumiin siirtelyä stemmaamaan ulkopuoliseen tekijään. En myöskään vammojen ihan eri vakavuusluokkaa ja ennätysparantumista.

Hypnoosia on todella kannattanut teeskennellä ja sehän tiedetään mahdolliseksi.

Aina välillä lavastamalla pääsee pälkähästä ja nyt näin.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: Ke Loka 16, 2013 8:26 pm
Kirjoittaja Misri
^ Mitä minä sanoinkaan aina jossain jokin Xerxesin mentävä valemuistoaukko. Hyvä kuitenkin kun tuo valemuisto meni sinulle vihdoin jakeluun. Näinhän siinä kävi, että käräjäoikeus sen aivoruhjetasoisen vamman NGlle tekemällä teki. No helpottihan se huomattavasti perusteluiden kirjoittamista, että paikalla oli saatu se ulkopuolinen ja NG on maannut teltanpäällä kanttuvei tietämättä maailmanmenosta tuon taivaallista. :roll: Tenovuon osuudeksi riitti se, että oli jonkun sortin neurologi, joka luennoi lautamiehille sujuvasti DAI- solutason vaurioista ja niiden mahdollista oireista jotka tulevat ja katoavat aina sopivasti tilanteen mukaan. Ja mikä parasta DAI-solutason vaurioita ei tarvitse todentaa. Eli luonnontieteessä on kaikki mahdollista. Mutta oikeustajuni mukaan käräjäoikeuden pitää arvioinneissaan katsoa todennäköisyyksiä, eikä mahdollisuuksia. :roll:

Re: Hypnoosi

Lähetetty: To Loka 17, 2013 12:25 pm
Kirjoittaja Matlock
Misri kirjoitti:^ Saiskos tuon saman suurennuttuna! :roll: Nuo taulukot on suuntaa antavia niitä ei ole tarkoitettu pilkun viilaajille. NGllä oli neurokirurgi Öhmanin mukaan vakavan aivovamman totaalinen muistiaukko. Ja neurologiset löydökset nolla. Siinä on vähän helkkarin suuri ristiriita loogisesti katsoen oireiden ja neurologisten löydösten välillä.
Itse luet tilastoja ja taulukkoja pilkuntarkasti silloin, kun ne sinua miellyttävät. Kas kummaa, kun nyt taulukot ja faktat eivät kelpaa.

NG:llä oli muuten neurologisia oireita kuten positiivinen Babinskin testi.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: To Loka 17, 2013 1:32 pm
Kirjoittaja Gyllis
Bou kirjoitti:Näinhän se menee ja oikein on, että tuomioiden kynnys on korkealla. Mieluummin syyllisiä vapaana kuin syytön tuomittuna.

Itselleni sen perusteella mitä olen esitutukinnasta lukenut ei jäänyt järkevää epäilyä. On vaan liian monta syyllisyyteen viittaavaa asiaa. En saa kenkien/teltan veritutkimusta ja Irmelin ruumiin siirtelyä stemmaamaan ulkopuoliseen tekijään. En myöskään vammojen ihan eri vakavuusluokkaa ja ennätysparantumista.

Hypnoosia on todella kannattanut teeskennellä ja sehän tiedetään mahdolliseksi.

Aina välillä lavastamalla pääsee pälkähästä ja nyt näin.
Provosoitko tarkoituksella vai esitätkö pelkästään tyhmää? Paradoksaalista...

On totta, että mieluummin syyllinen vapaana kuin syytön tuomittuna, niinhän sen kait meillä Suomessa kuuluukin mennä?

Aika huteralla pohjalla on sinunkin perustelusi... Perustelet NG:n syyllisyyttä seikoilla johon on vaihtoehtoja olemassa?

Vaikka NG olisi puhunut täyttä paskaa hypnoosissa tai ei, niin tekeekö se automaattisesti hänestä murhaajan? Antaa syyn epäillä. Epäiltiin, tutkittiin, kiinni otettiin, syyllistettiin, lopullisesti maine tahrattiin ja vapautettiin. Eikö se näin mennyt?

Re: Hypnoosi

Lähetetty: To Loka 17, 2013 1:32 pm
Kirjoittaja Misri
^ Yleensä en kyllä taulukointia harrasta. Sen sijaan aivovammojen vähimäis - kriteerit kyllä tiedostan ja tunnen. Puhutko nyt näistä viittellistä status-testeistä? Ne ovat siis viittellisiä testejä jatkohoito toimenpiteitä varten. Nillä testeillä ei varsinaista aivovamma diagnoosia vielä tehdä. Sitä paitsi se Babinskin testi antoi tulkinnanvaraisen epävarman viitteen.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: To Loka 17, 2013 1:48 pm
Kirjoittaja Misri
^ Gyllis kirjoitti tämän tunteenomaisen itkuraivoviestin: "Aika huteralla pohjalla on sinunkin perustelusi... Perustelet NG:n syyllisyyttä seikoilla johon on vaihtoehtoja olemassa?"

On se nyt kumma jos täällä keskusteluissa ei saa tuoda omia näkemyksiään esiin ilman, että se aiheuttaisi aggressiivisiä tunteenpurkauksia. Gyllis sinulla on kaikki samat mahdollisuudet tuoda ne omat vaihtoehtoiset näkemyksesi perustellusti esiin. Mutta tuollainen toisia syyttävä kiukuttelutyylisi sormea heristellen on lapsellisen tyhmää käytöstä. :roll:

Re: Hypnoosi

Lähetetty: To Loka 17, 2013 1:49 pm
Kirjoittaja Matlock
Misri kirjoitti:^ Yleensä en kyllä taulukointia harrasta. Sen sijaan aivovammojen vähimäis - kriteerit kyllä tiedostan ja tunnen. Puhutko nyt näistä viittellistä status-testeistä? Ne ovat siis viittellisiä testejä jatkohoito toimenpiteitä varten. Nillä testeillä ei varsinaista aivovamma diagnoosia vielä tehdä. Sitä paitsi se Babinskin testi antoi tulkinnanvaraisen epävarman viitteen.
Jotain tiedostamishäiriötä on kun edes Aivovammaliiton sivut eivät aukea.

Neurologinen löydös on neurologinen löydös oli se sitten Babinski tai poikkeavuudet aivosähkökäyrässä. Hyvinkin pienet oireet voivat olla neurologisia löydöksiä ja niitähän juuri kielsit löytyneen.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: To Loka 17, 2013 2:02 pm
Kirjoittaja Misri
^ Sanoin, ettei näillä viitteellisillä status-testeillä vielä varsinaista aivovammadiagnoosia tehdä. Eikä tehty sillä aikoinaan tehdyllä EEG-tutkimuksellakaan. Koska aikalaislääkäri oli kirjoittanut lausuntoonsa, "ettei se kys. koe osoittanut sitä aivovammaa". Neurologisista oireista keskeisempiä ovat tajunnantason-arviointi ja muistamattomuus.

Re: Hypnoosi

Lähetetty: To Loka 17, 2013 6:56 pm
Kirjoittaja Xerxes
Misri kirjoitti:^ Sanoin, ettei näillä viitteellisillä status-testeillä vielä varsinaista aivovammadiagnoosia tehdä. Eikä tehty sillä aikoinaan tehdyllä EEG-tutkimuksellakaan. Koska aikalaislääkäri oli kirjoittanut lausuntoonsa, "ettei se kys. koe osoittanut sitä aivovammaa". Neurologisista oireista keskeisempiä ovat tajunnantason-arviointi ja muistamattomuus.
Aivan ilmeisestri diagnoosi on tehty pääosin oireiden perusteella, joka v.1960 oli melko tavallista. Aina ei kuvauksissa nähty mitään selvää muutosta. Silti diagnoosi voi hyvinkin olla aivan oikea, sillä takana oli pätevä lääkäriryhmä. Kyllä oireiden perusteella voidaan hyvin tehdä diagnoosi, ja niin tehtiin usein 1960-luvulla. Tehdään tänäkin päivänä tarvittaessa. Silti diagnoosi on oikea - ei sitä ole kumottu. Takana oli paljon asiantuntemusta, ei sitä vedetty hatusta.