silves kirjoitti:Koska tässä osiossa käsitellään kaikkia Ulvila/Auer -tapahtumia, niin aattelin tämän viestin tähän liittää.
Ei Silves, ei. Ei tässä osiossa ole tarkoitus linkitellä juttuja sellaisista tapauksista, joista on olemassa ihan omat ketjut. Tätä mieltä.
Mitä tulee Amandan valehtelijaksi leimaamiseen tämän kertomansa perusteella,
"
Siitä olen katkera, että poliisi valehteli minulle päin naamaa 12-vuotiaana. Sanoivat, ettei kukaan ole voinut mennä siitä ovesta. Olin itse nähnyt sen hahmon poistuvan oviaukosta. Myöhemmin sitten todetiin, että on siitä voitukin mennä", niin ihmettelen millä perusteella .
Koko ajan juttua herkeämättä seuranneet (Taavetti muistaakseni) väittävät omaavansa tiedon asiasta, vaikka tosiasiassa tietävät, etteivät ole esimerkiksi perillä siitä kuulustelusta, joka vasta viime syksynä 2013 toisella käräjäkierroksella näki päivänvalon. Ainakin Amandan oma asianajaja teki tiettäväksi, että näki ko. kuulustelun ensimmäisen kerran. Jo ennen tuotakin on puolustus saanut esitutkinnnasta kokonaan pois jätettyjä kuulemisia ja niitä koskevia tietoja vasta pyynnöstään.
Joo, Taavetti se oli:
Lueskelin noita tytön kuulemisia vuodelta 2009. Niissä ei mielestäni väitetä, etteikö ovesta (siis ikkunasta?) ole voinut mennä. Tytölle kerrotaan, ettei iso mies pääse aukosta näppärästi ja äänettömästi tytön muistamalla tavalla (yksi jalka ulos ja kyyristämällä nopeasti ulos). Tytölle kerrotaan, että on tehty rekoja ikkunasta kulkemisesta ja siitä kyllä pääsee, muttei tytön kertomalla tavalla. Tytölle kerrotaan myös, ettei kylpyhuoneen ovesta pääse juoksemaan Lahden kuoltua enää kohti ikkunaa, eli siellä huppumies ei voi piileskellä. Ei mahdu. (Eikä kylpyhuoneessa ole vertakaan/taavetti)
Eikö alleviivaamassani kohdassa melkolailla kerrota, että mahdotonta olisi poistua. Ja kuitenkin poliisit olivat perillä tuohon mennessä, että pääseehän siitä poliisimiehetkin. Jokainen sen käsittää silmämääräisestikin arvioiden, joko arkun avulla tai ilman karmilta ponnistaen.
Poliisit itsehän ovat tehneet omia päätelmiään siitä, mitä Amanda on tarkoittanut kuvaillessaan sitä poistumista.
Jäikö Amandalle kertomatta Miten kaikki meni?
Kun niitä kuulusteluja olet lukenut, niin muistatko kerrotun Amandalle, että huomionsa sieltä ylhäältä kiinniottamisesta piti aivan paikkansa.
Eikö sieltä pitäisi löytyä jotakin tämänkaltaista:
- Me ollaan kyllä löydetty käsineitten jäljet niistä kohdista, mistä mainitsit kiinniottaneen.
- Ja verisiä kengänjälkiä. Ja tiedätkös mitä.
- Se sinun ja äitisi silloin soittama hätäpuhelu on tallennettu ja sieltä kuuluu miten sä kerrot, et se meni jo. Ja siksi me muistetaan sun kirkaisusikin. Ihmettelitkö miten me puhutaan sun kirkaisusta, etkö sä pieni tyhmeliini tiedä, et hätäpuhelut nauhoitetaan. Häh, häh, hää.
- No ens kerralla tiedät. Muistatko vielä, oliko sun isällä tällaisia kenkiä.
Minä en muista ollenkaan noita asioita käsitellyn. Toki yksinään poliisien itketettävänä ollut tyttö olisi voinut hanskajäljistä kysellä, jos siis olisi muistanut moista kolme vuotta sitten kertoneensa. En minä ainakaan kuullut hänelle luetun, tai edes summittaisesti kerrotun, mitä oli kertonut aiemmin. Mikäli kuultavalla on moinen oikeus, niin ei sitten tyttö huomannut tuota oikeuttaan käyttää. Ei nauhalle ole kyllä tallentunut selvitystä siitäkään, että lasta kuullaan siinä tarkoituksessa, että saataisiin äitinsä puheittensa perusteella syytetyksi.
Tuskin Suomen laki kakaroille kaikkia kiemuroita velvoittaakaan kertomaan. Älyttömille.