Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö
Lähetetty: Ke Syys 25, 2019 5:11 pm
Moi,
SuperMario#66 kirjoittaa:
Edelleen kyselisin niiden kirjallisuusviitteiden perään, joiden avulla voisi tutustua aihepiiriin. Onko tällaista "koodausta", jossa jokin haluttu audioviesti on piilotettu muun audion sekaan ja on sieltä nostettavissa taas selkokielelle, käytetty jossain? Mielelläni lukisin tästä menetelmästä lisää. Mikäli tällainen menetelmä on yleisesti tunnettu, niin luulisi, että kuka tahansa asiantuntija pystyisi analysoimaan häkenauhan siltä kantilta.
DC vastaa:
Ihan yleistietona, en siis väitä että liittyy Ulvilan tapaukseen kuten C-kasettikaan, on selvää että audio1 voidaan piilottaa audion2 sisälle (jos audio2 pidempi kuin audio1) vaikka kuinka pienellä volumella miksaamalla nämä päällekäin. Kun audio2 muutetaan vastavaiheeseen ja miksataan (tai soitetaan yhtä aikaa) edellisen kanssa jäljelle jää puhtaasti vain audio1. Vastavaiheperiaate on tunnettu asia ja sovelluksia on luultavasti älypuhelimillekin. Tästä on keskusteltu myös aiemmin, mutta osa lukijoista oli sitä mieltä että miksauksessa äänitiedoston koko silloin jotenkin kasvaisi, mikä ei pidä paikkaansa. Tietysti on muitakin menetelmiä (vaikka poliisilla tai military-puolella, mutta ei nyt liitetä nimissäni Ulvilaan) joiden sisältöä ei kukaan pysty avaamaan tai kaivelemaan esille.
Ongelmana tutkijoiden kannalta vastavaiheperiaatteessa se että näitä piilotettuja osia olisi erittäin vaikea saada kuuluviin, sillä vain piilotuksen tekijä, jolla on hallussaan vastavaihe ja tieto missä se tehdään voi saada piilotetun osion selville. Jos kohdistus menisi pieleen vastavaiheen aiheuttamaa kumoutumista ei (välttämättä) tapahdu.
Kahden audiotiedoston identtisyys voidaan helposti tarkistaa, joka varmistaa ettei esim. oikeudessa kuultua häke-tallennetta voida muuttaa mitenkään ettei asiaa huomattaisi.
damfin kirjoittaa:
Jos nyt oikein olen käsittänyt, niin tuolla "taustanauhan" äänianalyysilla yritetään todistella sitä että siellä olisi ollut jokin taustanauha jolta anneli olisi soittanut jukan ääniä häke-puhelun taustalle, ja nämä puhelun taustalta taustakohinan seasta erilaisilla taajuuden muutoksilla sun muilla suodatuksilla kuuluville saadut lausahduksilta kuulostavat äänet sitten todistaisivat sen että taustanauhaa on käytetty ja että taustanauhaksi käytetty c-kasetti olisi ollut jo useaan kertaan päälle nauhoitettu kasetti jonka päälle nauhoitettuihin kerroksiin olisi jäänyt jälkiä näistä aiemmista nauhoituskerroista, eli sinne ei olisi tietoisesti koodattu ja piilotettu mitään viestejä, vaan ne olisivat vahingossa jääneet sinne.
DC vastaa:
Tutkin häke-tallennetta ja sen ääniä ilman kasettiväitteitä tai todistelupyrkimyksiä siitä miten mikäkin ääni olisi sinne päätynyt. Mikäli esille saatu sisältö liittyy Ulvilan tapaukseen, niin voidaan todennäköisesti unohtaa toisesta (samanaikaisesta) häke-puhelusta siirtyneet äänet ja Black Sabbath (..tai Beatles, Led Zeppelin ym.) vertaukset, sillä onhan täällä jo "zem" ja "kuolemannaakkakin" todenneet että asiat voidaan kuulla niin kuin olen litteroinut.
Pieni sivuhuomio: KRP:n Tuija Niemen litteroinnissa arvuuteltiin kuuluko joku ääni hätäkeskuksesta tai mistä johtui parin sekunnin taukokohta. Näitä ei kai paremmin selvitetty kuulemalla esim. häke-virkailijaa.
damfin kirjoittaa:
Eli siinä mielessä tuon häke-nauhan syvälliset äänianalyysit ovat tässä tapauksessa todistusarvoltaan täysi nolla, mutta onhan se hienoa että joku on saanut tuosta itselleen vuosikausien harrastuksen.
DC vastaa:
Oho, tuossa tuli nyt kirjoittajan oma piiloviesti ja subjektiivinen totuus. Täytyy kuitenkin (taas) tehdä hiukan pesäeroa vaikkapa "kuolemannaakkan" kahdeksan vuoden päivittäiseen harrastukseen. Eli vielä kerran: minun osaltani tässä on toimittu luppoajalla ja tietojenkäsittelyn batch-prosessoinnin (eli moniajon) kanssa. PC laskee erilaisia toimintoja vaikka koko päivän. Tulosten kuuntelu ja esimerkkien lähettäminen vaatii jonkin verran aikaa.
damfin kirjoittaa:
...syyttäjä ja tutkijat ihan takuulla kääntäneet kaikki mahdolliset kivet ja kannot...
...hyvin mahdollisesti on juurikin vertailtu taustaääniä ja kohinaa muihin samalta ajalta peräisin oleviin nauhoitteisiin...
DC vastaa:
Käsittääkseni syyttäjän äänitukijoiden työ oli tehtävältään rajattu ja tarkasti dokumentoitu ja tutkivat vain pientä pätkää häke-tallenteesta.
damfin kirjoittaa:
Ja näillä syyttäjän tutkijoilla on ollut varmasti käytettävissään se ihan alkuperäinen nauhoitus, eikä pelkkä digitaalisessa muodossa netissä levitetty kopio...
DC vastaa:
Muistaakseni Raine Ampuja oli ladannut koneelleen omansa internetistä ja kai se poliisi itse on tuollaisen alunperin julkaissut tai levittänyt.
damfin kirjoittaa:
...jota sitten jotkut vuosikausia etuperin ja takaperin, hidastettuna ja nopeutettuna, taajuutta ja vireitä muuttelemalla, tutkivat ja kuuntelevat saadakseen sieltä kuulumaan jotain omaa teoriaansa tukevaa muminaa.
DC vastaa:
Ja vielä Zeppelin osastolle, eli takaperinkin nyt soitettu ja haettu teoriaan sopivia piiloviestejä tms? Surkeita heittoja ja populistista kirjoittelua.
En tiedä kuinka hyödyllistä on jatkossa vastailla joihinkin postauksiin, mielummin lähetän ääniesimerkkejä. Nyt tuli vastattua ja tältä päivältä puolituntinen Ulvilaa jo riittää.
- DC