Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Lähetetty: Su Elo 30, 2026 9:58 pm
Lueskelin sarjakuristaja M. Penttilästä jenkkianalyysia ja ettei häntä kuuluisi koskaan päästää vapauteen. Hänen ensimmäinen uhrinsa oli poikkeuksellisesti asiantuntijan mukaan oma äiti. Jollain lailla on todella vaikea ymmärtää näiden seksuaalista maailmaa. Penttilä hakee naisesta täyttä kontrollia ja saa sen yhä uudelleen kuristamalla nahkahanskat kädessä. Kuristaminen on äärimmäinen kontrolli toiseen henkilöön. On kerrottu, että hänen ei onnistu muulla tavalla saada täyttä kontrollia naiseen. Tarvitsee tälläisen kontrollin.
Jos Th olisi surmannut molemmat Tuulat, on mielestäni yhtymäkohtia juuri tuo vallan käyttö naiseen. Epäilys siitä, että olisi kuristanut molemmat tällä löytyneellä narulla takaa päin. Tuula2 kuolintavassa ei ole annettua tietoa paljon. Rikospaikkakuvista kuitenkin näkyy myös rikospaikkatutkijat katselevan korkealle puuhun. Tuula2 ei ole tarvinnut siellä roikkua. Se voi vain olla viesti yleisölle, muutamalle henkilölle. Dejavu. Tuula2 vaatteissa ei ole kovin paljon verta. Päättelen siitä, että avannut Tuula2n vasta kuoleman jälkeen. Kaula ja vatsa. Tuula on ollut pyöreä, voinut olla jopa n 10 cm rasvakerrosta ja sen alla vatsaontelo. Luin, että kirurgin käytössä on sen tyyppinen avausveitsi, joka sulkee viillon yhteydessä aika hyvin verisuonet. Veikkaan näiden avausten tehdyn Tuulan roikkuessa jo kuolleena puussa tai tuossa maastossa. Siellä ei minun silmiini osu kuvista lainkaan verta. Hirttonaru on voitu silpomisen jälkeen katkaista ja sitä ennen vetää verkkahousut ja villapaita paikoilleen. Jos naru on katkaistu, on Tuula2 voinut tipahtaa mahalleen. Mietin kuitenkin miten vatsa on avattu ja onko avaaminen vasta huomattu kun ruumis on käännetty selälleen.
Kun ei ole verta ilmoitettu olevan, en ajattele teon olevan ns huumevelka tai mikään äkkipikaistuksissakaan oleva teko, vaikka henkilön tiedetäänkin raivostuvan. Hieman voi olla verta, jos päähän murjottu.
On kaikkein vaikeimpia ymmärtää teot, joissa ei ole sellaista inhimillistä motiivia, vaan himo tappaa ja kontrolloida toista kaikkein hirveimmällä tavalla, ja joista henkilö voi saada seksuaalista tyydytystä toteuttaessaan.
Kaksi uhria, tuttuja, saanut sen vuoksi heidät lähelleen ja toteuttanut teot.
Tuo huoltajuusprosessi on myös melkoinen näytös, pyrkimys kontrolloida isovanhempia. Hienoa, että eivät taipuneet.
Penttilä ei saalistanut autossa, etsi uhrit kaupungista, hänellä ei ollut ehkä autoa.
Jotenkin maaseudulla asustelevilla on autot käytössään pitkien etäisyyksien vuoksi, luulen Tuula2 surmaajan asuvan maalla, erakkona, maatilalla, koska näyttää liikkuvan autolla - ei siis kaupunkiasuja, kuten Penttilä, jonka uhrit näistä lokaatioista. Hänellä on ollut iso uhri-ikähaarukka.