MissHolmes kirjoitti:Sitäpaitsi se pakeneminen olisi ollut aivan luonnollinen ensireaktio: oma lapsi näkee, kun tapat sen isää.
Kyllä siinä alitajuntainen itsesuojeluvaisto käskee piiloutua. Vaikka sitten ikkunasta ulos.
Vasta järki käskee palaamaan.
Hahhaahhaa, kihihhhiii
iiii
Hienoa logikkaa! Ulkopuoliselle on mahdotonta mennä ikkunasta,
mutta Anneli se tosta vaan hilppasee isännän kylpytakki(tai lakana) harteilla ikkunasta
ja veri senkun roiskuu ympäriinsä...
Yrittäkääs ny vähän tsempata harmaita aivosolujanne.
Pystyttekö rakentamaan edes vähän kelvollisen tapahtumienkulun,
koska ovea ei ole aukaistu ikkunan rikkomisen jälkeen.
----
Kaikessa on näköjään niin:
että mikä ulkopuoliselle on mahdotonta, se Annelille on mahdollista
Käräjäoikeuden päätöksessäkin todettiin että ulkopuolisen surmaajan on täytynyt olla yltäpäältä veressä, eli että koiran olisi pitänyt sanoa: VERTA VERTA, turre haistaa verta.
Sillä ei niin suurta väliä olekkaan, vaikkei Anneli sitten ollutkaan yltäpäältä veressä,
eikä verijälkiä löytynyt muualta kuin makuuhuoneen ympäristöstä.
Entäpä sitten ne pienet verijälet hihansuussa, se oli Annelille raskauttavaa.
Mutta eihän hänellä voinut se t-paita olla päällä kun surmasi Jukan, sanoo käräjä asiantuntijat.
Jäljet ovat tulleet siis häkepuhelun jälkeen.
Silläkään ei ollut mitään väliä, ettei Annelin lasin päällä kävelyä kuulunut häkenauhalta,
pääasia oli vain se, ettei sieltä kuulunut ulkopuolisen lasinpäällä kävelyä.
Käräjä asiantuntijathan päättivät, ettei pesuhuoneen ovea voinut avata koska jukka oli siinä edessä: eli Anneli ei ole sitä kautta voinut kokeilla Jukan pulssia.
Tämä taas merkitsee sitä, että hänen olisi pitänyt tulla lasien päältä sinne aulaan.
Ja sieltähän juostiin, joten mitään varovaista askelten sovittelua ei ollut.
Häkenauhan todistelussa sanotaan että vertailunauhalta kuuluu lasinpäällä askellusta,
muttei alkuperäisellä nauhalla kuulu. Tämä taas merkitsee sitä että nauhan kuuluvuus on erittäin kyseenalainen, joten hoviin sitten saadaankin muunkinlaisia asiantuntija lausuntoja, kuin nyt oli.
Paljon on ollut puhetta kuinka huonosti alkuvuosien tutkinta on tehty.
ETP-papereista se on luettavissa että tutkittu on, ei sitä mielipiteellä muuksi voi muuttaa.
Omasta mielestäni parasta oikeudenkäynnin tuloksessa oli se,
kun todettiin että lapsen kuulustelut on tehty 'ala-arvoisesti'.
No, tämä kommentti olisi kyllä kuulunut tuonne 'mitä minä sanoin' -ketjuun
Hau