Se oli taivaalta ja sitten maanpäälle. Siirrän tähän tiivistelmän, jonka tein toiselle palstalle, kun en oikein nyt enää näe edes järkeä, että kirjoitan tästä, kun koko järjestelmä on jo kuitenkin valmis. Ainoastaanhan voi nyt enää seurata, että mitä tulee tapahtumaan.
Otin siellä esille poliittisen kähminnän akselilla poliitiikka-Pori-media-poliisi, jolloin loppui jälleen erään lukijan usko kertomaani, eihän tämä voi olla enää edes totta! Sanoin, että se on eduskunnan asiakirjoista, ja jos siellä on kirjoitettu väärin, niin sille minä en voi mitään. Yllättäen löysinkin tuon eduskunnan sivun ja pystyin sen muistiinottamani osan ainakin tapauksesta linkittämään, itse linkki ei enää toimi. Se on tässä.
"...Omassa vastineessaan läänin poliisi, ylitarkasta Pertti Siivonen toteaa mm. seuraavaa: "Ongelmana asiassa on rikosylikomisario Pauli Kuusirannan medialle lähettämä tiedote esitutkinnan käynnistämisestä. Tiedote sisältää ilmoituksen tutkinnan aloittamisesta asiassa, jossa kerrotaan nimeltä mainiten virkamies, jonka epäillään ottaneen vastaan lahjuksen. Lisäksi tiedotteessa siteerataan nimettömän tutkintapyynnön sisältöä. Tällainen tiedottaminen ei ole tavanomaista." Tämän lisäksi rikosylikomisario oli maininnut epäiltyjen joukossa olevan Porin koulutoimenjohtajan Jari Leinosen ohella myös Esa J. Wahlman, joka on TUL:n Satakunnan piirin toiminnanjohtaja sekä Porin kaupunginhallituksen jäsen. Tämän lisäksi Esa J. Wahlman toimii Porin sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Selvityksen mukaan rikosylikomisario Pauli Kuusiranta on maininnut Esa J. Wahlmanin nimen Satakunnan Kansan toimittajalle Harri Aallolle tämän sitä nimenomaan kysyessä. Tässä yhteydessä on syytä todeta, ettei Esa J. Wahlmania syytetty eikä edes missään vaiheessa kuulusteltu...
...Esitutkintaan ei uhrattu montaa päivää, sillä jo 12.10.2004 Porin kihlakunnan poliisilaitoksen rikososaston johtajan, rikosylikomisario Pauli Kuusirannan päätöksellä käynnistettiin esitutkinta, koska hänen käsityksensä mukaan "syytä epäillä" -kynnys oli ylittynyt. Kun otetaan huomioon, että ajanjaksoon 6.10.2004-12.10.2004 sisältyi myös viikonloppu, tuntuu päätöksen tekeminen esitutkinnan käynnistämisestä hätiköidyltä. Tähän viittaa myös se, että käsittelyn lopputuloksena oli se, ettei ketään loppujen lopuksi syytetty rikoksesta...
...On syytä huomauttaa, että tieto siitä, että toiminnanjohtaja Esa J. Wahlmania epäiltiin rikoksesta, tuli julkisuuteen ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä 13.10.2004. Mm. seuraavan päivän Satakunnan Kansassa hänen nimensä mainittiin etusivulla, ja sisäsivulla oli hänen kuvansa ja maininta, että Porin poliisi epäilee hänen syyllistyneen rikokseen. On selvää, että tällainen julkisuus vei Wahlmanilta henkilökohtaisesti merkittävästi ääniä, ja sama voidaan todeta koko sosiaalidemokraattisen vaaliliiton todennäköisestä merkittävästä äänten menetyksestä, koska Wahlman on Porin sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja...
... Vaalienaluspäivänä lauantaina 23.10.2004 lehti julkaisi suuren otsikon, että myös lääninpoliisin käsityksen mukaan "syytä epäillä" -kynnys oli ylittynyt. Asiahan oli siirretty 15.10.2004 lääninpoliisin ratkaistavaksi..."
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... start=6060
Ja tämän jutun penkomisen perustahan ja syy oli siinä, että samana päivänä kuin Anneli Auer pidätettiin ja Iltalehdessä oli tietysti valtava etusivun lööppi kyseisestä asiasta, niin kolmannella sivulla oli pieni tieto ex-pääministeri Vanhasen väitetystä (korruptio)lautakasasta. Ilman Anneli Aueria se olisi tietysti ollut sensaatio ja etusivulla.
Ex-pääministeri Vanhanen oli jo jäänyt "lomalle" virastaan, kun joku oli potkinut polviin ja odotti leikkausta.
Hänen tilalleen tuli Kataisen toimistosta (valtiovarainministeriö tuolloin) Mari Kiviniemi, joka kävi sitten Brysselissä neuvottelemassa meille nämä velkataakat ja sitoutumiset Luxemburgin yksityisrahaston pääomittamiseen ja takauksiin 13 miljardilla, johon sisältyy uudelleen pääomitusvastuu, ja olemme takaamassa myös sitä, jos tämä rahasto lainaa IMF:ltä.
Halusin tietää, että mitä peliä ne pelaavat, ja minkälainen mies tämä Kuusiranta on moraaliltaan, kun salamana sai pidätettyä AA:n just samana päivänä, kun Vanhasen asia olisi ollut lööpeissä.
Ja asia kiinnosti juuri tuon Vanhasen sivuun siirtämisen vuoksi, koska Kiviniemi teki väliaikaisena pääministerinä mitä teki, ja nythän hänelle onkin juuri uutisoitu auenneet oikein merkittävä palkkiovirka, eli Mari Kiviniemi on valittu OECD:n apulaispääsihteeriksi. Miten nyt satuinkin sitten kirjoittamaan asiasta vain 5 päivää aikaisemmin.
http://www.talouselama.fi/uutiset/mari+ ... n/a2258448
Tuon eduskunnan asiakirjan olin laittanut minfon Ulvila-ketjuun muistutukseksi, kun alkoi ensimmäinen oikeudenkäynti keväällä 2010, ja nyt tänä samana aikana meille on tehty tämä pääomitus- ja takausvastuu, jonka väitettiin olevan jopa Lissabonin sopimuksen vastainen.
En nyt sitten tiedä, että onko meidät sitoutettu asiaan silloin valtiona "yksityisesti". Välillä oli operaatiota vetämässä myös Urpilainen, kun tarvittiin valtiovarainministeritoimintaa; Niinistön perustama vuonna 1999 Ecofin järjestelmä EU:n jäsenmaiden valtiovarainministerien kokoustamiseen EPP:n kansanpuolueelle, ja Kataisen johtama vuodesta 2006, sitten tuo järjestelmä siirrettiin EU:n osaksi Lissabonin sopimuksella. Samoihin aikoihin tulikin ensimmäinen tieto diktatuurista (loppuvuosi 2010), että EU-eliitti muuttaa Lissabonin sopimuksen mielensä mukaiseksi jo ennen kuin asiaa oli edes käsittelty demokraattisesti - kyseessä oli tieto vallankaappauksesta.
Ja vastaavasti kiinnostuin asiasta jo keväällä 2009, kun HS:ssä oli kolmen artikkelin sarja, jossa Katainen lupasi kaikille tasa-arvoa terveydessä, ja jäin miettimään, että miten hän aikoo tämän toteuttaa, enkä keksinyt mitään muuta kuin tappamalla sairaat. Ja kun vielä niin Katainen, Vanhanen kuin Urpilainenkin kaikki vannoivat Kolmannen tien politiikan nimiin, niin väistämättähän tästä tuli mieleen natsi-Saksa. En nyt sitten tiedä, että miksi tuo Vanhanen oli kuitenkin siirrettävä operaatiossa sivuun ja otettava Kiviniemi välillä junailemaan asiota, että saatiin Suomi kiinni tähän EU:n diktatuuriin. Finanssikriisihan oli väline, joka Euroopan tasolla luotiin tuon Ecofin-järjestelmän kautta.
Tästä löytyy tuo kevään 2009 artikkelisarja, Kataisen osuus tässä, ja alta löytyy sitten linkit muihin artikkeleihin.
No, laitan tähän nyt sitten sen lopunkin perustiedon, jonka olen löytänyt, ja totuushan on nyt se, että saamme tästä järjestelmästä kiittää niin presidentti Niinistöä (EPP:n kunniapuheenjohtaja) kuin myös ex-pääministeri Kataista (EPP:n varapuheenjohtaja).
EPP on maailmanlaajuinen oma puolueensa, ei EU:n poliittista jakaumaa. Ainoa tällainen koko Euroopan Unionissa, ja se on vuosikymmenien aikana pystynyt kasvattamaan valtavan voiman aina välillä vaihtaen nimeä ja taktiikkaa imemällä sisään kaikki mahdolliset aatteet ja suunnat; niin sosiaalidemokraatteja kuin kokoomusta kuin Räsäsen kristillisetkin. Myös Putin kuuluu samaan jengiin.
Pikkuhiljaa, EPP sitten valtasi kaikki johtopaikat ja hankki EU:n sisällä äänienemmistön, mutta lopullisen vallan se sai vasta tuolla 1.12.2009 voimaan astuneella Lissabonin sopimuksella, jota nyt kesästä on karrikoidusti toteutettu EPP:n tekemillä henkilövalinnoilla, ja syksyllä jatkavat, kun kokoavat nyt ensimmäisen varsinaisen EU:n diktatuurijohdon.
Jo vuosia sitten pengoin, että miten Kataisen sanat nyt istuvat tähän peruspuolueensa aatteeseen, ja mistä se tulee.
Löysin EPP:n sivuilta englanninkielisen tiedon, että he ovat olleet (heidän puolueen jäsenet) maanpaossa Latinalaisessa Amerikassa toisen maailmansodan aikana, ja samoin löysin kansallissosialismista tiedon, että Hitlerille pitkien puukkojen yönä hävinnyt vasemmalle suuntautuva kansallissosialistisiipi oli maanpaossa Latinalaisessa Amerikassa.
Tähän sitten Kataisen sanat, niin onhan se selvää, että meillä on nyt sitten voimassa kansallissosialistinen diktatuuri.
Ja kun vielä muistetaan tuo sikainfluenssarokotuskampanja, jonka jälkeen Suomessa lisääntyi räjähdysmäisesti autoimmuunisairaudet, eikä rokotusta oltu kehitetty ollenkaan tehoamaan virukseen, vaan näiden tautien esiin ottamiseen, ja vastaavasti kun katsotaan, että miten vanhuksien on käynyt tässä järjestelmässä: ihmisiä Suomessa kuoli viimme vuonna enemmän kuin on kuollut koskaan sitten sotavuosien.
Tässä tilanteessa me nyt faktana olemme, ja nyt katsotaan, että mitä jatkossa tulee.
Ai niin, ja heidän Varsovan manifestinsä tulee takaamaan meille elinikää sen verran kuin pystymme tekemään työtä tai opiskelemaan.
Vielä sananen perustuslaista, kun eilen sitä tarkistin, että kun siinä sanotaan ettei merkittäväkään toimivallan siirto riko perustuslakia, niin merkittävällä toimivallalla tarkoitetaan isoa asiaa, jolloin tarvitaan äänestyksessä kahden kolmasosan kannatus, ja kaikkiin muihin toimivallan siirtoihin riittää eduskunnan määräenemmistö.
Vastaavasti jos Suomi on liitettynä Euroopan Unioniin, kuten se nyt tuolla perustuslailla on, niin jos Euroopan Unioni taas liitetään vaikkapa Venäjään, niin asiaa ei tarvitse Suomessa käsitellä enää ollenkaan, koska se menee jo Euroopan Unioniin liittymisen kautta.
Tällaisen perustuslain allekirjoittaminen oli siis todella tärkeää tuon diktatuurin luomisen vuoksi ja jos heillä on väitetty BIG-Eurooppa edelleen tähtäimessään. Katainen on nyt Brysselissä, ja tällaiset neuvotteluthan on annettu EPP:n valitseman komissaarin tehtäväksi, joten on syytä olettaa, että juuri tuon kyseisen paikan saa Katainen, koska on johtanut jo näitä neuvotteluja Suomessakin.
Kansainväliset suhteet
Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin
Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.
Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.
Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.
Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa. Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhten%C3%A ... %A4j%C3%A4
Tästä tulikin mieleeni, että tietääkö kukaan enemmän tuosta vanhusten yksityisen hoitokonsernin valelääkärijohtaja Esa Laihon Eliah -konsernista?
Nostettavaa Laiholla olisi. Hänen firmoistaan erityisesti
Eliah Capital Holding Oy suorastaan rypee rahassa. Myös Suomen Geriatriakeskus on alkanut tehdä tulosta.
Eliah Capitaliin oli kertynyt 31.3.2010 mennessä yli 600 000 euroa voittoja. Suomen Geriatriakeskus teki viime vuonna 1,2 miljoonan liikevaihdolla 23000 euron voiton. Kummassakin yrityksessä Laiho on ainoa hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja.
Laihoon yhdistetty Geriatriapalvelu
Johannes Oy, jonka matkapuhelin Laiholla on, teki puolestaan viime vuonna 335 000 euron liikevaihdolla 119000 euron voiton. Yrityksen toimitusjohtaja ja ainoa hallituksen jäsen on Laihon ensimmäinen esimies ja hänen työtodistuksensa kirjoittaja.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 56073.html
Minä luin jostakin, että Laiho oli itse ainoa hallituksen jäsen?! Äsh, siinähän se lukee kahden ensimmäisen firman kohdalla, mutta kuka on Johannes Oyn henkilö? Kovin on uskontoon liittyviä nimiä... ei ihan tavallinen pietarinpaperilääkäri.
Tietääkö kukaan, että - kun on osakeyhtiö - ketä tähän todellisuudessa kuuluu, ketkä omistavat?
Ai niin, ja sitten oli vielä se pirkanmaalainen valelääkäri, venäläinen, ja vastaavasti venäläinen on johtanut, Grigori Joffe, Jorvin sairaalaa, josta irtisanoutui lääkärit epäeettisten toimintatapojen vuoksi. Vastaavasti hän on johtanut Kellokosken sairaalaa, johon palkkasi venäläistä terapiahenkilökuntaa.
Valmiuslain pandemiakohdasta, että viimeksi ainakin WHO julisti pandemian voimaan, mutta kuka on WHO:n yhteyslääkäri Suomessa? Tätä kauttahan sitten saadaan WHO:n avulla tuo valmiuslaki voimaan ja pystytään rajoittamaan kansalaisten perusoikeuksia, ja siellä on myös pakkotyölaki. Ja kun viimeksi oli tämä rodunjalostuskampanja influenssapiikein, niin silloinhan löytyi kytkös näiden WHO:n lääkäreiden ja lääkefirmojen väliltä.
- Tuli vain mieleeni tuosta pandemiakampanjasta ja sikainfluenssarokotuksista, koska uudessa perustuslaissa lukee, että ihmisten perusoikeudet eivät ole voimassa tai niitä voidaan rajoittaa, jos maahan julistetaan poikkeustila (valmiustila).
Se vastaavasti voidaan tehdä pandemian perusteella. Ja tässä tullaan tuohon Hitlerin mentävään porsaanreikään (Söderman), että tuo lain pystyy julistamaan voimaan vain muutama samasta puolueesta oleva ministeri.