Amnestia kirjoitti: Pe Elo 13, 2021 11:43 pm
Mistä ihmeen
pelkotiloista tai paniikista denialistihörhöt täällä puhuvat? Itse ainakaan en sellaista havaitse yleisesti. Ihmiset mielestäni pyrkivät vain löytämään parhaat ratkaisut tilanteeseen.
...
Oli se sitten paniikkia tai vääränlaisen riskikuvan perusteella toimimista, niin mielestäni on erikoista, että ihmiset kävelevät ulkona maskit naamalla, jopa nuoret aikuiset ja lapset. Samat myös kirmaavat heille täysin turhalle kokeelliselle lääkepiikille. Kyseessä on oikeasti ihmiskoe, enkä tässä mitenkään liioittele. Jostain syystä koesubjektina on nyt lähes koko maailman väestö, vaikka valmisteiden pitkäaikaisvaikutuksista ei todellakaan ole tietoa.
Ymmärrän, että eivät kaikki rokotetut sen kummemmin pelkää - he vain tekevät mitä on käsketty. Ja tämä tuntuu heistä varmastikin luontevalle ja tarpeelliselle, koska media on puskenut kuolemanlukuja ja tartuntamääriä jo pian puolitoista vuotta.
Faktat sitten jääneet vähän vähemmälle ja se, millä lailla kukin voisi ja olisi jo puolitoista vuotta voinut vähentää omia riskejään myös muihin sairauksiin ja tämä olisi voinut olla hyvä alkusysäys sille.
Mutta mitä vielä, valtaosa ihmisistä vaikuttaa jääneen kotiin ja mitenpä muutenkaan, kun uimahallit, koulujen liikuntasalit missä monet pelasivat ennen työporukoilla tms. pallopelejä ja monet muut paikat laitettiin säppiin.
Heinäkuun 4. päivä 2021, EU julkaisi haittavaikutusten tilastoja, lievempiä ei eritelty ainakaan tässä tarkemmin.

- EU raportoi yli 5000 rokotekuolemaa heinäkuun laskurissa.jpg (30.09 KiB) Katsottu 820 kertaa
Comirnaty (Pfizer-BioNTech) - A total of 206,668 cases of suspected side effects with Comirnaty were spontaneously reported to EudraVigilance from EU/EEA countries. And 3,848 of these reported a fatal outcome. As a result, about 276 million doses of Comirnaty were given to people in the EU/EEA.
Vaxzevria - (AstraZeneca) - A total of 152,250 cases of suspected side effects with Vaxzevria were spontaneously reported to EudraVigilance from EU/EEA countries. And 938 of these reported a fatal outcome. Around that time, about 58.4 million doses of Vaxzevria had been given to people in the EU/EEA.
SpikeVax (COVID-19 Vaccine Moderna) - A total of 36,294 cases of suspected side effects with Spikevax were spontaneously reported to EudraVigilance from EU/EEA countries. And 347 of these reported a fatal outcome. Around that time, about 35 million doses of Spikevax had been given to people in the EU/EEA."
https://www.precisionvaccinations.com/e ... fatalities
Eihän nuo kuolemantapaukset prosentuaalisesti isoja ole, mutta nui mRNA-tulokset ovat huolestuttavia, kun sattuvat ilmeisesti melko usein juuri nuorille, joiden oma immuniteetti on luonnostaan jo niin kova virussairauksia vastaan, että oma puolustus puraisee ja kuolema korjaa. Joillekin jää pysyvä sydänvaurio ja esimerkiksi liikuntaharrastukset ovat sitten siinä.
Korostan, että nämä ovat harvinaisia, kun esimerkiksi Pfizeia annettu 276 000 000 annosta ja kuolleita on alle noin 3500. Tosin jos olivat terveitä ja alle 65-vuotiaita, niin kuolema oli todennäköisesti täysin turha muuten, paitsi tälle lääkekokeelle.
Tarkoittaakohan tuo muuten, että luku pitäisi jakaa kahdellla vai onko tuo rokotettujen määrä? Mielestäni tarkoittaa sitä (kerran puhutaan annoksista), että 138 miljoonasta rokotetusta 3848 kuoli injektion saatuaan (kaikki kuolemat, missä omaiset ovat kertoneet ovat tapahtuneet toisen pfizerin jälkeen). Lukemat olisivat paljon mielenkiintoisemmat, jos ne saisi ikäryhmittäin ja tietysti myös nuo haittavaikutukset perkattuna vakaviin ja lieviin ikäryhmittäin.
Täytyy toivoa, että mahdollisimman moni kuollut oli vanha, asui tiheästi asutussa kaupungissa ja hänellä oli perussairauksia, niin ei tarvinnut elää vaikkapa Suomessa luonnon keskellä loppuelämää mahdollisesti koskaan tähän tautiin kuolleena. Täytyy vielä lisätä se, että vaikuttaisi jäävän se asia peittoon, että vaikka rokote antaisikin tällä hetkellä suojaa heille, jotka sitä kokevat tarvitsevansa, se ei tarkoita sitä, että näin olisi kovin kauaa. Itse asiassa kukaan ei tiedä kauaksiko kenelläkin rokote "kantaa" ja antaako se edes juuri sinulle suojaa, kun rokotettuja kuolee koko ajan maailmassa "covidin kanssa" läpilyöntikoviittiin.
Kun kaksikaan piikkiä ei toimi, niin lääketeollisuuden ratkaisunahan on tietysti antaa kolmas ja jopa neljäs injektio kokeellista elämän eliksiisiä, koska se tuottaa heille mielettömiä ennätyssummia (pfizerin tulos tänä vuonna vähintään +400 miljardia, eikä minkäänlaista riskiä, vaikka tulisi minkälaine syöpärutto tai rokote todettaisiin tehottomaksi viimeistään zeta- tai eta-variantin kohdalla. Onneksi heillä on uusiakin injektioita varalla, kokeellisia tietysti!
Henkilökohtaisesti minun on vaikeinta ymmärtää kuinka pienin perustein ja tulevaisuutta lainkaan ajattelematta niin moni riskiryhmään millään lailla kuulumaton on rokotteen ottanut tai aikoo lapsensa rokottaa, kun tiedetään ettei rokote tule tätä tautia lopettamaan, eikä estä tartuttamasta riskiryhmäläisiä, joita kuolee koviittiin rokotteesta huolimatta.
Trumpille olen siitä huolimatta kiitollinen , että hän auttoi suojelemaan joitakin lähimmäisiäni, jotka riskiryhmään kuuluu. Hieno mies ja hienot ihmiskokeet onnistui järjestämään niin, että juuri häntä eniten inhoavat janoavat tuota elämän nektaria - MAGA-piikkiä!
Melkoisen lapselliselta, kyvyttömältä (ad hominemiin turvaudutaan lähinnä silloin, kun argumentteja ei ole esittää) ja erittäin suvaitsemattomalta muuten kuulostaa leimata rokotteen suhteen epäröiviä "denialistihörhöiksi". Tämäkin kertoo paljon enemmän halveeraajasta kuin sen kohteista, kuten tavallista. Samanlaista vihaista epätoivoa kuin rasistihuutelut faktoissa pysyvää keskustelijaa kohtaan.
Ihmisillä on tietystikin erilaisia syitä epäröidä rokotetta ja se johtuu sekä yksilöstä, tämän tietotasosta koskien aihetta sekä joukon paineesta/aivopesualttiudesta.
Jotkut hörhöjä ovatkin, mutta on tutkittu* että ainoa koulutustaso, jonka epäröinti on jopa suhteellisesti ajan kuluessa kasvanut on tohtoritason ihmiset.
Vähiten koulutetuilla ja tavan tallaajilla (joilla aika ja kiinnostus ei ole riittänyt perehtymiseen, eikä oma elämä välttämättä ole kovin laadukasta muutenkaan) on käynyt juuri päin vastoin ja iso osa ihmisiä oli heti innokkaana ottamaan injektion, kun MAGA-piikit tulivat markkinoille. Osalla ympäristön paine on varmasti melkoinen ja onpa tästä aiheesta jopa avioerojakin jo tullut, tullut huoltajuusongelmia (Yhdysvalloissa).
Time trends and factors related to COVID-19 vaccine hesitancy from January-May 2021 among US adults: Findings from a large-scale national survey
Wendy C King, PhD, Associate Professor, Department of Epidemiology, Graduate School of Public Health University of Pittsburgh, Pittsburgh, PA

- Vasemmassa kuvaajassa rokote-epäröinti roduittain.
- Oikeanpuolisen kuvaajan keltainen viiva näyttää tohtoritason koulutettujen skeptisyyden uutta valmistetta kohtaan olleen alusta asti lähes samalla tasolla, tutkimuksen lopussa eniten epäröivä ryhmä.jpg (49.73 KiB) Katsottu 820 kertaa
https://www.medrxiv.org/content/10.1101 ... 1.full.pdf
Asian voisi ehkä parhaiten kertoa näin, että kaikki ymmärtäisivät, mistä on kyse?

- Kokeellinen mRNA-rokote ja erilaiset ihmisryhmät.jpg (29.79 KiB) Katsottu 820 kertaa