Re: Tulilahti 1959 (ketju 2)
Lähetetty: Ti Syys 03, 2019 7:31 pm
Laitan tämän myös tänne. Kokosin yhteen kriminaalipsykologian tutkimusten pohjalta esitettyjä havaintoja ja tilastoja, jotka voivat olla hyödyllisiä tämän tapauksen suhteen.
Päihteet:
-Kuten edellä todettua, niin valtaosa henkirikoksista tehdään päihteiden vaikutuksen alaisena.
-Rikosseuraamusasiakkaiden päihderiippuvuus on 10x verratuna tavalliseen väestöön
-Ulkomaisissa tutkimuksissa on arvioitu, että 60% vangeista kärsii alkoholismista
Väkivaltarikollisuus:
-Henkirikoksissa uhri on yleensä tekijälle tuttu. Vain yhdessä viidesosassa henkirikoksista uhri ja tekijä olivat toisilleen tuntemattomia.
-Puolisosurmat, joita edeltää hylkäämisestä syntynyt raivo tai kostonhalu tehdään usein hyvin raa'alla tavalla. Puhutaan ylitappamisen ilmiöstä. Lisäksi puoliso on näissä tapauksissa useammin humalassa.
-Persoonallisuushäriöistä etenkin antisosiaalinen, narsistinen, huomionhakuinen ja epävakaa persoonallisuus on yhdistetty väkivaltarikollisuuteen.
Profilointi:
-FBI on sisäisissä raporteissaan väittäyt profiloinnin osuvan oikeaan jopa 80% tapauksista.
-Suunnitelmallinen tekijä on FBI:n profiilin mukaan yleensä älykkäämpi ja sosiaalisesti taitavampi kuin spontaani tekijä.
-Suunnitelmaton tekijä käyttää yleensä sitä asetta joka on saatavilla ja voi silpoa uhria kuoleman jälkeen.
-Suunnitelmallinen tekijä puolestaan usein kohdistaa sadismia uhriin tämän eläessä ja käyttää etukäteen valitsemiaan keinoha uhrin kontrolloimiseksi ja vahingoittamiseksi. Rikospaikalta hän voi ottaa mukaan tarkoin suunnitellun muiston.
-Monissa rikoslajeissa etäisyys tekijän asunnolta rikospaikalle on varsin lyhyt ja tunnepitoisissa rikoksissa etäisyydet ovat vielä lyhyempiä kuin taloudellista hyötyä tavoittelevissa rikoksissa
-Kotikeskeisesti toimivalle tekijälle koti sijaitsee ikäään kuin tekopaikkojen muodostaman kehän sisällä. Kodin ja tekopaikkojen välisten etäisyyksien perusteella on mahdollista rajata rikostutkintaa tietylle alueelle tilanteissa, joissa tekijä ei ole tiedossa ja hänen asuinpaikkansa voidaan ennustaa tilastollisen mallin avulla rikoksen tekopaikoista.
Seksuaalirikokset:
-Seksuaalirikoksissa uhri on yleensä tekijälle tuntematon.
-Seksuaalis-aggressiivisen raiskauksen ääripää on seksuaalimurha, jossa uhrin tappaminen on kietoutunut seksuaalisiin yllykkeisiin. Erään katsauksen mukaan seksuaalimurhaan päätyneillä oli enemmän lapsuuden ja nuoruuden ongelmia, enemmän antisosiaalisia ja skitsoidisia persoonallisuuden piirteitä, enemmän seksuaalista sadismia ja parafilioita, enemmän seksuaalisesti poikkeavia fantasioita, enemmän alkoholinkäyttöä tekohetkellä ja useammin tuntemattomia, ei erityisen valikoituja uhreja kuin muilla. Tekoihin sisältyi myös enemmän kontrolloimatonta väkivaltaa
-Seksuaali- ja väkivaltarikoksissa allekirjoituksena voi toimia jonkun tietyn esineen vieminen uhrilta
-Narsistiset piirteet raiskaajan persoonallisuudessa voivat saada hänet reagoimaan hylkäämiseen tai torjumiseen väkivaltaisesti.
Mikä tekee Tulilahden tapauksesta poikkeavan on se, että siinä on piirteitä sekä suunnitelmallisesta teosta ja suunnittelemattomsta. Siinä on piirteitä seksuaalimurhasta ja tavallisesta henkirikoksesta. Normaali henkirikos se ei missään nimessä ole.
Suunnitelmallisuudesta kielii oletus siitä, että murhaaja oli tietoinen tyttöjen leiritymisestä ja, että hän ei osunut paikalle vahingossa. Kello oli kuitenkin jo niin myöhä, että voidaan pitää epätodennäköisenä sitä, että tekijä vain sattui paikalle sopivassa mielentilassa tekemään murhat. Myös se, että tekijä ei ole vieläkään paljastunut voi kertoa siitä, että hän on sosiaalisesti taitava eikä herätä ihmisissä epäilyjä. Tyttöjen arvokkaimpien tavaroiden kuten Altissa-kameran sekä tyttöjen intiimimpien vaatekappaleiden mukaan ottaminen viittaa jossain määrin suunnitelmalliseen tekijään. Tavaroiden vieminen on voinut myös toimia allekirjoituksena.
Suunnitelmattomaan tekijään taas viittaa se, että Riittaa käsittääkseni lyötiin päähän todennäköisesti kivellä. Voin muistaa tämän väärinkin. Myös Einen puukottominen riisumisen jälkeen viittaa suunnittelemattomaan toimintaan.
Lisäksi teon luonne ja sen peittelyyn käytetty aika ovat ristiriidassa mikä mielestäni viittaa suunnitelmattomuuteen. Kuulostaisi oudolta, että tekijä suunnittelisi murhaavansa vain jotta voi seuraavat pari yötä olla siivoamassa jälkiään. Tyttöjen vaatteiden asettelu, niiden pois heittämisen sijasta, heidän päälleen hautaan kielii myös jonkinasteisesta symbolisesta anteeksipyynnöstä.
Tämän voisi varmaan tiivistää niin, että tekijä suunnitteli menevänsä tapaamaan tyttöjä, mutta ei suunnitellut murhaavansa heitä.
Einen alasti riisuminen, seksuaaliväkivallan puute ja hänen ruumiinsa puukottaminen viittaa jossain määrin seksuaalisesti poikkeavaan henkilöön jolla on sadistisia taipumuksia. Kyseessä voi olla myös vallantunteen korostaminen mikä voi viitata antipatioihin tyttöjä kohtaan ja täten murhien syyhyn.
Jos näiden sekä muiden tapauksessa ilmi tulleiden seikkojen perusteella pitäisi luoda jonkinnäköistä profiilia tekijälle niin:
-Alkoholin ongelmakäyttäjä
-Teon aikana humalassa
-Narsistinen tai muu antisosiaalinen persoonallisuushäiriö
-Reagoinut humalassa torjutuksi tulemiseen kontrolloimattomalla väkivallalla
-Omannut seksuaalisesti poikkeavia fantasioita
-Vaikeuksia tai haluttomuus kontrolloida tunteitaan
-Tunsi alueen --> kotikeskeinen tekijä. Eli todennäköisesti asui lähistöllä jolloin kotipaikan läheisyys loi ikään kuin tietyn hallinnantunteen ja itsevarmuuden mikä osaltaan madalsi kynnystä murhiin.
-Sosiaalisesti taitava (vuorovaikutuksen suunnitelmallisuus)
-Ei kovin älykäs (murhien impulsiivisuus)