”Ruokitaan kahta torppaa” – syyte: näin rikollisjärjestö UB pyöritti huumekauppaa suomalaisissa vankiloissa
Syyttäjän mukaan rikollisjärjestön jäsenillä oli tarkat roolit järjestäytyneessä huumeidenvälityksessä.
VARSINAIS-SUOMEN käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan laajaa huumerikosvyyhtiä, jonka keskiössä on rikollisjärjestö United Brotherhood.
Syytettyjä on yhteensä 20, ja heistä kuusi on varmuudella UB:n jäseniä. Valtaosa kuuluu UB:n jäsenien lähipiiriin.
Syytetyille vaaditaan erimittaisia, korkeimmillaan neljän vuoden ja kahden kuukauden mittaisia vankeusrangaistuksia muun muassa törkeistä huumausainerikoksista. Ne liittyvät huumausaineiden välittämiseen ja kauppaan Turun ja Riihimäen vankiloissa 2018–19. Kaikki syytetyt ovat kiistäneet huumekauppoihin liittyvät syytteet.
United Brotherhood perustettiin vuonna 2010, ja se on ollut mediassa esillä erityisesti huumausaine- sekä väkivalta- ja ampuma-aserikoksien uutisoinnin yhteydessä.
– Kyseessä on järjestäytynyt rikollisryhmä, jolla on hierarkiasäännöt ja ulkoiset tunnukset. Keskeisin tavoite on hankkia taloudellista hyötyä rikoksilla. Tärkein näistä on huumekauppa ja toisena laiton velanperintä, jota edesauttaa varustautuminen tuliaseilla, erikoissyyttäjä Petri Vaara määritteli käsittelyn avauspäivänä.

- Oikeutta käydään turvallisuus- ja tilasyistä Turun vankilassa. Kuva: Vesa Moilanen
- Oi_saavuthan_Saramäkeen.jpg (54.69 KiB) Katsottu 6882 kertaa
Yksi ryhmän tunnusomaisesta toiminnasta on pelottelu, jota käytetään painostamisen tehosteena.
– Se ilmenee tässä tapauksessa niin, että UB on hankkinut vankilassa sellaisen aseman, että pelotevaikutuksella saadaan muut vankeusvangit osallistumaan laittomaan toimintaan, Vaara määritteli.
– Omasta (huume)kuormasta ei syödä, UB:n säännöt ovat tiukat. Toki jokin mitätön osa huumeista voi päätyä omaankin käyttöön, mutta siihen suhtaudutaan UB:n sisällä kielteisesti.
Tapauksessa on kaksi pääsyytettyä, jotka ovat hankkineet huumausaineita ja toimittaneet niitä välittäjille. Huumeet ovat olleet pääasiassa heroiinin korvaushoidossa käytettäviä Subutex-tabletteja ja Diapameja. Syyttäjän mukaan toinen näistä henkilöistä on UB:n Turun osaston johtaja ja toinen täysjäsen.
– Muita Turun osaston jäseniä ei ollut vapaana tapahtuma-aikaan. Toinen oli aluksi aktiivisempi toimija, koska toinen oli vankilassa. Hän kuitenkin vapautui sieltä 2018.
Kaksikolla on syyttäjän mukaan ollut sekä Turun että Riihimäen vankiloissa ”organisaattorit”, jotka ovat niin ikään UB:n jäseniä. Nämä henkilöt ovat hankkineet ”muuleja”, joiden avulla huumeet on saatu vankilan seinien sisäpuolelle perhetapaamisten avulla.
– Organisaattorit ovat ottaneet selville, milloin vangeilla on perhetapaamisia ja viestineet aikataulusta vankilan ulkopuolelle. Huumausaineet on hankittu ja viety perheenjäsenille, jotka ovat antaneet ne perhetapaamisessa vangeille, Vaara kertoi.
Lähipiiriin kuuluva henkilö myös avasi syytteen mukaan tilin, jonka käyttöoikeus siirrettiin UB:n edustajille. Tällä tilillä säilytettiin huumeiden ostoon tarkoitettuja varoja.
Huumausaineet kuljetettiin Kinder-suklaamunien muovisessa kotelossa, jonka vastaanottaja piilotti takapuoleensa. Joissain tapauksessa kotelon ympärillä oli kondomi. Koteloista ja kondomeista saatiin tutkinnassa dna-näytteitä, jotka veivät välittäjien jäljille.
– Toinen tapa on ilmoittaa ulkopuolelle, kun vankeusvanki on poistumisluvalla lääkärissä, hautajaisissa tms. Tieto tulee vapaana toimijoille, jotka luovuttavat vangille huumausaineet levitettäväksi vankilaan.
– Voidaan myös sopia joku paikka, johon huumeet kätketään noudettaviksi, kuten tässä tapauksessa TYKS. Kun erä tulee, se lähtee levitykseen nopeasti, jotta aineita ei saada takavarikkoon. Kerralla voidaan tuoda varsin rajallinen määrä, mikä nostaa hintaa.

- Syyttäjän mukaan Subutex-pillereitä kuljetettiin kehon sisällä vankilaan muun muassa Kinder-munan sisäkotelossa, joka oli pakattu kondomiin.
Kuva: Poliisi / Esitutkintamateriaali - ahteriin_askarteltu.jpg (46.73 KiB) Katsottu 6882 kertaa
Toisella organisaattorilla oli tuomionsa aluksi yhteydenpitorajoitus. Vaaran mukaan se ei estänyt viestimistä, sillä vankilassa käytetään välikäsiä.
– Tieto kulkee tuuletusräppänän kautta. Tiedot huudetaan kohteelle tai välikäden kautta, hän kertoi esimerkkinä.
Syyttäjän mukaan Subutex on otollinen myyntiartikkeli, koska se ei haise, sitä on helppo toimittaa ja siinä on suuri kate. Katukaupassa Subutex-tabletin hinta on 15 euroa, vankilassa 150 euroa kappale.
Tulli pysäytti marraskuussa 2018 kaksi Subutex-tablettien luvattomasta maahantuonnista epäiltyä heidän saapuessaan laivalla Tallinnasta Suomeen. Heidän hallustaan takavarikoitiin noin 1 800 tablettia, jotka oli kätketty olutlaatikoiden sisälle. Tapaus heijastui syyttäjän mukaan myös tähän kokonaisuuteen.
– Syytetyillä oli tuohon aikaan ongelmia tablettien hankinnassa. Tuolloin termi ”hikkaa” toistuu useasti heidän viestinnässään.
Todisteina käsittelyssä esitetään muun muassa telekuuntelutietoja ja muuta viestintää syytettyjen välillä.
Syyttäjän mukaan viestinnässä käytettiin peiteterminologiaa. Subutexin peitenimiä olivat muun muassa ”Mirva” sekä esimerkiksi elokuvien ja tv-sarjojen nimet. Diapameista käytettiin nimeä ”sininen” niiden värin mukaan.
– Sen sijaan hormoneilla ei ollut muita nimiä kuin korkeintaan ”voimanapit”, sillä seuraukset niiden myymisestä ovat paljon pienemmät, Vaara huomautti.
”Kinderillisellä” viitattiin keskusteluissa huumeaineiden määriin. Termi liittyy suklaamunien koteloihin, joissa huumeita kuljetettiin vankilaan.
– Isompi kinderillinen oli 100, pienempi 50 kappaletta. Näitä koteloitahan takavarikoitiin myös yhden syytetyn asunnosta.
Pääsyytettyjen välisissä keskusteluissa oli myös peitenimiä vankiloille.
– ”Ruokitaan kahta isointa torppaa” oli lause, missä torpat tarkoittivat Turun ja Riihimäen vankiloita ja ruokkiminen huumeiden välittämistä, Vaara kertoi.
Tapausta käsitellään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tämän ja ensi viikon. Avauspäivän käsittely pidettiin Turun vankilan auditoriossa syytettyjen suuren lukumäärän vuoksi.