Uusi Suomi verkkolehdessä oli Jukka Kyöstin kirjoitus: Pappi Kauko Kanervon syyllistäminen on vuosisadan rikosharha. Laitan tähän linkin, sekä kopion kirjoituksesta, koska nämä linkit ajan myötä lakkaavat toimimasta.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka- ... ikosharha/
Papin syyllistäminen, vuosisadan rikosharha
Kyllikki Saaren murha on yksi Suomen rikoshistorian askarruttavimmista rikosmysteereistä. Itse aloin tutkimaan aihetta 2021 saadessani tutkijaluvan Keskusrikospoliisin Kyllikki Saari aineistoon. Kolmen vuoden aikana kävin esitutkintamateriaalin läpi useampaan kertaan, tein aikalaishaastatteluja ja vierailin monta kertaa tapahtumapaikoilla. Tämän vuoden alussa sain valmiiksi Kyllikki Saaren tapauksesta kertovan kirjani Paljastuksia suohaudasta.
Kirjoitukseni ei ole puolustuspuheenvuoro pappi Kauko Kanervolle. Tarkoitukseni on ampua alas legendoja, jotka eivät ole totta ja päästä mahdollisemman totuudenmukaiseen lopputulokseen. Pureudun seikkoihin, jotka saivat minut vakuuttuneeksi papin syyttömyydestä.
Murhasta epäiltiin monia henkilöitä. Julkisuudessa rikoksesta langetettiin usein syyllisen viitta Pappi Kanervolle, yksi viranomaisten pääepäillyistä oli paikallinen ojankaivaja. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole koskaan nostaneet yhtäkään mahdollista epäiltyä vastaan syytettä. Epäillyistä ei ole saatu tarpeeksi teknistä näyttöä, joka olisi riittänyt 50-luvulla syytteen nostamiseen ja ehkä aina tuomioon asti. Ojankaivajasta löytyi aihetodisteita, mutta 50-luvulla aihetodisteiden varaan ei laskettu ja näin syytetyn penkki on pysynyt tyhjänä.
Toukokuun 17. päivänä 1953 Isojoella 17-vuotias Kyllikki Saari oli kello 22.40 palaamassa pyörällä hartaustilaisuudesta, kun hän iltahämärässä kotimatkallaan katosi. Viimeisen havainnon kadonneesta teki Tie-Jaskaksi kutsuttu mies, joka kertoi tytön pyöräilleen häntä vastaan noin 750 m ennen meijerin risteystä. Aluksi juttua pidettiin katoamistapauksena. Ruumis löytyi viisi kuukautta myöhemmin, mutta tarkkaa rikospaikkaa ei tiedetty. Tapaus sai myös valtavan medianhuomion, sen mitä poliisi tänään selvitti, oli huomenna lehdissä. Tuntematon oli nykyisin viranomaisten käyttämä sanonta: Tutkinnallista syistä emme voi kertoa.
Liian pitkään kateissa ollut ruumis, tuntematon rikospaikka ja liiallinen julkisuus antoi tilaa monille huhupuheille, yksi näistä oli teoria pappi Kauko Kanervon osallisuudesta rikokseen. Vailla totuuspohjaa olevat juorut papin osallisuudesta katoamiseen levisivät kesästä 1953 ympäri valtakuntaa, ja vuosikymmenien saatossa ne ovat muuttuneet kansan suussa totuuksiksi papin syyllisyydestä. Kuitenkin viranomaiset sulkivat papin melko pian pois epäiltyjen listalta, koska alibi oli pitävä, eikä todisteita hengenmiestä vastaan löytynyt. Viranomaisista poiketen sen aikainen media näki mieluimmin papin syyllisenä.
Papit ovat kautta aikain olleet arvostettuja ja hieman pelättyjäkin kansanpalvelijoita. Eräänlainen herraviha on nostanut päätään ja tavalliset ihmiset ovat päässeet iskemään pappia selkään salaliittoteorioiden muodossa. Mikä siis mehukkaampi aihe lehdistölle kuin papin tekemä intohimorikos. Siinä on kaikki draaman ainekset: rakkaus, intohimo ja kiihko, nuori nainen ja vanhempi mies, avioliiton ulkopuolinen raskaus ja kuolema. Ja varsinkin tuohon aikaan painettu sanomalehti oli tiedotusväline, jota ihmiset pääasiassa käyttivät. Kaikki, mitä lehteen oli kirjoitettu, pidettiin faktana ja uskottiin. Aikalaiset ovat puhuneet tapauksesta keskenään, muokanneet mielessään kertomusta omiin ajatuksiin sopiviksi sekä kertoneet näitä väritettyjä juttuja papin osallisuudesta ja syyllisyydestä nuoremmalle polvelle. Niinpä minullekin on jotkut tulleet sanomaan, isoisäni kertoi, että pappi sen tappoi. Nämä olettamukset jäävät kuitenkin tyhjän päälle, kaikki perustuu musta tuntuu-periaatteeseen. Tunne voittaa järjen ja tämä on valitettavaa. Papin syyllistäminen perustuu tunteista kumpuavaan aatemaailmaan ei tosiasioihin.
Monet ovat luoneet kuvan papin syyllisyydestä lehtitietojen ja oman mielipiteensä perusteella, jonka mukaan pappi sopii syylliseksi. Jos ihminen ei osaa tarkastella asioita eri näkökulmista ja hänellä on hyvin rajattu määrä tietoa, tällöin tunteen merkitys ajattelussa korostuu. Se menee järjen edelle ja näin tehdyt johtopäätöksetkin voivat olla virheellisiä. Legenda papin syyllisyydestä on ruokkinut itseään asiaan perehtymättömien ihmisten mielissä. Tiedon puute, pelko, media, erilaiset salaliittoteoriat, huhupuheet ja tunnepohjalta tehdyt päätelmät tekivät hengenmiehestä ”syyllisen”.
Voisi sanoa, että papilla on myös peiliin katsomisen paikka. Omilla tekemisillään ja tekemättä jättämisillään hän olisi voinut vaikuttaa huhujen muodostumiseen, eli hän ”kompastuu omiin saappaisiinsa”. Hänellä oli suhteita nuorten naisten, jopa alaikäisten kanssa, eikä näitä rikoksia saa missään nimessä väheksyä. Kihniössä 1956 tapahtunut alaikäiseen sekaantuminen leimasi papin lopullisesti ihmisten mielissä. Papin käytös voisi viitata jonkinlaiseen seksuaaliseen pakkomielteeseen, mutta tämä ei kuitenkaan riitä tekemään hänestä murhamiestä. Papin ei tiedetä olleen väkivaltainen luonne. Samaan loppupäätelmään ovat tulleet profiloinnin ammattilaiset.
Keskusrikospoliisin Kyllikki Saari esitutkinta-aineistosta on todennettavissa, että ojankaivajalinjan epäillyn miehen taustat naisten ja alaikäisten ahdistelijana ovat raskauttavat. Ojankaivajan oli lähes mahdoton päästä normaalilla tavalla tekemisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Niinpä hän turvautui voimakeinoihin tuppautuen väkisin naisten seuraan pysäyttelemällä heitä väkivaltaisesti tiellä, sekä yrittäen jopa tunkeutua heidän koteihinsa. Pappi oli ammattinsa puolesta arvostettu ja vakuuttava esiintyjä. Hänen oli helppo saada kontakti toiseen sukupuoleen, naiset olivat suhteissa vapaaehtoisesti osa jopa ihastunut. Miesten toimintatavat olivat vastakohtaiset ojankaivaja väkivaltainen ahdistelija ja pappi asemaansa hyväksikäyttänyt herrasmies liehittelijä.
Ruumiinavauspöytäkirjat, professori Unto Uotilan tutkimukset, lääkäri Onni Hokkasen laatima ja Axel Skogmanin allekirjoittama yhteenveto- ja tutkintapöytäkirja puhuvat selvää kieltä tosiasioiden puolesta. Kyllikki ei ollut raskaana. Huhupuheet sikiön lähdetyksestä voidaan siis lopulta unohtaa.
Papin syyttömyyttä puoltaa myös se, että maantieteellisesti ja ajallisesti hänen on ollut lähes mahdotonta olla tekijä. Kyllikki päätti katoamispäivänään, vasta myöhään iltapäivällä, että hän sittenkin lähtee Kortteen koululle. Pappi ei voinut tätä tietää, koska Kyllikin perheellä ei ollut puhelinta eivätkä he olleet moneen viikkoon yhteydessä. Kyllikin katoamisiltana pappi oli kaukana Merikarvialla. Illalla kello 19.00 hän tapasi potilaita sairaalassa ja kello 20.00 hän seurusteli vielä naapureidensa kanssa heidän asuntonsa kohdalla eikä hänellä vaikuttanut olleen kiirettä minnekään. Tästä eteenpäin papin perheen taloudenhoitajana toiminut aikuinen nainen antoi hengen miehelle alibin seuraavaan aamuun asti, jonka varmisti kirjoittajalle uudelleen 2022. Katoamisen jälkeisenä aamuna pappi piti kello 9.00 rippikoulua Merikarvialla ja iltapäivällä hän oli samalla paikkakunnalla naapurinsa nimismies Koiviston 50-vuotis synttäreillä.
Pitää myös huomioida 1950-luvun ajan henki ja käsitykset. Taloudenhoitajalle ei ollut helppoa antaa papille alibia, sillä samalla paljastui heidän välisensä suhde. Taloudenhoitaja oli hyvin läheinen myös papin rouvan ja lapsien kanssa, joten suhteen paljastaminen oli todella nolo tilanne tältäkin kannalta. Tieto intiimistä suhteesta naimisissa olevaan pappiin olisi katastrofi tämän uraa ja perhettä ajatellen, lisäksi se tekisi kodinhoitajasta ihmisten silmissä ”huonomaineisen naisen”. Syyttä suotta papin takia taloudenhoitaja ei alibia olisi antanut ja samalla tahrinut omaa mainettaan, mutta rehellisenä ihmisenä hän lopulta kertoi niin kuin asia oli ollut.
Papin aviovaimo työskenteli opettajana Laihialla. Kyllikin katoamis- päivänä vaimo oli jälleen Laihialla. Näin papilla ja rakastajattarella oli tilaisuus olla yhdessä myös yöllä. Papilla ei ollut puutetta naisseurasta. Kuten todistusaineisto osoittaa, Kyllikki ei ollut raskaana. Eikä papilla olisi ollut järkevää syytä lähteä lämpimästä sängystä naisen vierestä, ajokortittomana ja autottomana kauaksi Isojoen korpeen Kyllikin perään. Halutessaan hänellä olisi ollut mahdollisuus tavata Kyllikki lämpimissä sisätiloissa.
Katoamisiltana oli harvinaisen paljon liikennettä Isojoella, tanssit kolmella eri tanssilavalla, kirkonkylä ja sinne johtavat tiet täynnä kulkijoita. Kuten tiedetään, Kyllikki Saaren surmaajan on täytynyt liikkua rikospaikan ympäristössä useampia kertoja rikoksen aikoihin ja sen jälkeen. Voidaan pitää lähes varmana, että jos Isojoella niin tunnettu henkilö, kuin seurakunnan entinen pappi olisi liikkunut, olkoonpa millä matkoilla tahansa, siitä olisi edes joku paikkakuntalainen tehnyt omakohtaisia havaintoja tuona kyseisenä iltana, mutta näitä ei ole tuotu esiin eikä dokumentoitu.
Valtavaksi paisunut huhukampanja on luonut syyttävän sormen osoittamaan pappia katoamisen ja murhan vuoksi. Näin raja totuuden ja tarinankerronnan välillä on hämärtynyt. Median luoma harhakuva, ihmisten näkemykset ja huhupuheet papin sopivuudesta syylliseksi ei tee hänestä murhaajaa. Papista on kirjoitettu paljon spekulatiivisia mielipiteitä ja näkemyksiä, joita ei ole todennettu faktoiksi. Papin syyllisyyttä tukevia tai siihen viittaavia dokumentteja ei ole murhan tutkimusaineistoissa. Kuten myös rikosylikomisario Thomas Elfgren on todennut, papin motiivi murhaan puuttuu.
Mieleen nousee ajatus, onko kaupalliset edut tässä yhteydessä tärkein motiivi pappi-tutkintalinjan korostamiselle. Onhan papista laaditut lehtiotsikot paljon huomiota herättävämpiä ja myyvimpiä lehtiotsikoissa kuin ojankaivajasta kirjoitetut. On valitettavaa, että toisinaan varsin oppineissakin piireissä on menty faktoja tarkastamatta sopulilauman mukana.
Tuon selkeästi esille papin sopimattomuuden veriteon tekijäksi. En kuitenkaan ole ensimmäinen, joka päätynyt tähän, johtopäätökseen. Ennen minua monet Kyllikin tapausta tutkineet komisariot ja profiloijat ovat tulleet samaan lopputulemaan, että pappi on syytön ja todennäköisin tekijä on ojankaivajan kaltainen paikallinen henkilö. Luulisi että rikostutkinnan ammattilaisten asiantuntijuus olisi riittävä vakuutus papin syyttömyyden puolesta. Yllättävän paljon on kuitenkin niitä, jotka uskovat mieluimmin sukunsa tarkastamattomiin perinnetietoihin kuin ammattilaisten faktoihin.
Kyllikki Saaren tapaus ei ole ainoa huhupuheet ja salaliitoteoriat vellovat monen muunkin tunnetun pimeäksi jääneen rikosjutun ympärillä. Sama tapainen saaga toistuu muun muassa Bodomin, Tulilahden ja Ulvilan rikoksissa. Ilmeisesti selvittämätön rikos antaa liiaksi tilaa spekuloinneille ihmisten mielikuvitus on tunnetusti vilkas. Itse luotan enemmän rikostutkintaa ammatikseen tekeviin poliiseihin kuin omaan fantasiaani.
Henkirikoksen paljastuttua Isojoella ei haluttu nähdä tekijänä paikkakuntalaista. Nykytermein mainehaitta olisi ollut liikaa reiluiksi tunnetuille eteläpohjalaisille, niinpä tekijänä haluttiin nähdä muualle muuttanut ulkopaikkakuntalainen. Haastatteluja tehdessäni havaitsin, että sama mentaliteetti istuu vielä nykyisinkin niin vankasti, ettei faktakaan sitä kaada.
Papin syyttömyyden esille tuominen on yhteiskunnallisesti tärkeää. Vallitsevan yleisen näkemyksen tulkinta papin osallisuudesta Kyllikki Saaren murhaan on vuosikymmenien aikana saattanut muovata negatiiviseen suuntaan ihmisten käsityksiä oikeuslaitoksesta, rikostutkinnasta, poliiseista ja papeista. Pappia ja hänen perhettään on aikain saatossa kohdeltu epäreilusti. Tapauksen julkisuus, huhupuheet ja mediassa esitetyt jutut ovat osaltaan ohjanneet kansakuntaa sivuraiteille. Väite pappi Kanervon syyllisyydestä Isojoen 1953 henkirikokseen on vuosisadan rikosharha, johon on langennut liian moni suomalainen. Nyt on aika korjata historiallinen vääryys, ottaa järki käteen ja alkaa tarkastella totuutta faktojen pohjalta.
Jukka Kyösti
