ulkosuomalainen kirjoitti:Nicht --Siis mitähän tärkeämpää tekemistä Annelilla ja lapsella on voiunut olla Häke-puhelu aikana kun eivät kuunnelleet/kuulleet takkahuoneesta kantautuvia ääniä? Paikalla on oletettavasti hullu murhaaja aviomiesta ja iskaa listimassa ja nämä kaksi keskittyvät siis ?????
Tytto ei edes uskaltanut sytyttaa valoa huoneessaan kun pelkasi roiston hyokkaavan kimppuunsa mutta myohemmin ei huomaa tata ollenkaan? Ei edes saikahda kun aiti juoksee peloissaan ulos saakka huppua karkuun, lasta varoittamatta?
Ja kuiskaukset siis jostain syysta kuuluvat nauhalle paremmin kuin paikalla olijoiden korviin?
Tämä menee kyllä todella komiikan puolelle.
Jos ajatellaan ihan realistisesti, niin vaaditaan aika monta häken kuuntelukertaa ennenkuin taustalla olleet äänet alkavat hahmottua. Ensin kuuntelee lähinnä sitä mitä puhelimessa sanotaan, häken ja Annelin tai sitten häken ja Amandan välillä.
Vasta, kun tämä on selvinnyt, pystyy keskittymään itse tapahtumaan, seuraava vaihe on se, että ikäänkuin pyyhkii päästänsä pois jo sen, jonka on kuullut ja sitten pystyy keskittymään nk. ulkopuolisiin ääniin.
Jos ajatellaan sitä, että ihminen on koko tapahtuman keskiössä ikään kuin tapahtumapaikalla, hänen huomionsa täytyy kiinnittyä moniin eri asioihin, joista varmasti päällimmäinen asia on ihmettely. Tätä muuten Amanda kuvaa tosi hyvin siinä kuulustelussa vuonna 2009, olen kahlaamassa aineistoa lävitse.
Minua vain naurattaa, kun jotkut ihmiset kuvittelevat Annelin saatikka 9-vuotiaan lapsen pystyvän erottamaan isän ja tekijän äänet puhelimessa ilman näköyhteyttä kumpaankaan. Lisäksi ainakaan lapsella ei ole ollut siihen mennessä mitään havaintoa tästä ulkopuolisesta. Hassuinta asiassa on se, että edes äänitutkija, joka väittää kuunnelleensa nauhan satoja kertoja, ei edelleenkään pysty erottamaan edes lapsen ääntä aikuisen miehen äänestä.
Ei siellä muuten kukaan oikeastaan kuiski, tai pyri mitenkään pysymään "piilossa". Kyllä ne äänet siellä nauhalla ovat aivan kuultavissa ne ovat suurin piirtein puheäänen luokkaa tai jopa kovempaa puhuttuja. Miksi tekijä ääntään peittelisikään? Tätä argumenttia en ole suoraan sanottuna koskaan ymmärtänyt, onhan Anneli jopa nähnyt hänen kasvonsa.
Kohta, jossa lapsi pelkää eikä uskalla sytyttää valoa huoneessaan, on jo aiemmin. Se on se kohta, jossa Amanda käy huoneessa siinä vaiheessa, kun ikkuna on jo rikki ja isä käskee hänet pois.
Tarkoitat ilmeisesti sitä, että kun pelkäsi tässä vaiheessa rosvoa,niin pitäisi pelätä myös puhelimessa?
Minun mielestäni siinä vaiheessa, kun Amanda tulee puhelimeen, hän tulee omasta huoneestaan tai eteisestä. Hänen äänessään ei kuulu sellaista paniikkia, jota sieltä pitäisi kuulua, jos hän olisi tajunnut tapahtumien kulkua. Sieltä kuuluu hyvin viaton kysymys "mitä minä sanon." Kuluu hetkinen ja sitten Amandalle selviää mitä on tapahtumassa, ja sitten sanat, iskä voi huonosti, täällä kuolee. Aivan looginen tapahtumaketju minun mielestäni.
Sitten siihen, miksei huomaa tätä ulkopuolista tekijää ollenkaan.
Kun luin vuoden 2009 kuulustelukertomusta, niin siinä kyllä kävi ilmi, että hän sittenkin oli käsittänyt, että joku ajaa hänen äitiään takaa, jopa niin hyvin, että osasi kuvitella askelaan tai pari, jotka tekijä otti hänen äitiään kohti.