Sivu 98/130
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: Ke Syys 02, 2015 7:09 pm
Kirjoittaja Hellapoliisi
jukuripää kirjoitti:Hellapoliisi kirjoitti:The Fox kirjoitti:Tuohon edelliseen vielä
Tuossa lienee kirjoitusvirhe "högtycksspolat" pitäisi kai olla "högtrycksspolat" korkeapainepesu
Eli painepesurilla suoritettu pesu.
Seudulla liikkuu myös huhu jonka mukaan Lisa on viimeistelty tuolla painepesurilla aukkoja myöten. Kuulostaa kuvottavalta.
Jos tuollaisissa huhuissa on perää, niin viittaa kyllä johonkin mielenterveyshäiriöiseen tekijään.
Mielenterveyshäiriöön vedotaan myös lauantaina kahvilassa hämmennystä aiheuttaneen henkilön kohdalla. Mutta mikään ei estä seudulla olevan useampaa mielenterveyden häiriöistä kärsivää. Eikös painepesuri täytä ensin suoliston vedellä jonka jälkeen jossain vaiheessa tulevat suoliston venyvyydenkin rajat vastaan. Käsittely olisi yksi syy sille miksi ruumiinavauspöytäkirjan tekemisessä on kulunut aikaa erityisesti kuolinajan määrittelyssä.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: Ke Syys 02, 2015 7:39 pm
Kirjoittaja jukuripää
Eikös jossakin mainittu siitä AJ:n märästä auton penkistä? Eli jos sillä onkin kuljetettu Lisan ruumista. Jos se vähälahjainen nuori mies on tehnyt Lisalle seksuaalista väkivaltaa ja vielä painepesurilla toteuttanut jotain unelmaansa ja AJ sitten lähtenyt pelastamaan tilannetta.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: Ke Syys 02, 2015 9:46 pm
Kirjoittaja NiskaLenkki
Hellapoliisi kirjoitti:Kahvilan tytöt kokivat liettualaisten katseet vastenmielisinä
http://www.expressen.se/gt/lisa-holm-fa ... iakttagna/ .
Tuo on makuasia. Jos tien toiselta puolelta olisi tyttöjä tervehtinyt joitain heidän makuunsa olevia ja nuorempia miehiä niin miesten katseet eivät ehkä olisi olleet yhtä epämiellyttäviä? Ihmisen biologiasta löytynee syy miksi miehet katsovat vaistomaisesti nuorta ja hehkeää naista pitempään kuin iäkästä ja ajan saatossa kulunutta.
Ei hyvä Hellapoliisi, kyseessä ei ole makuasia vaan joko tai. Tottakai on täysin eri asia, mikäli nuoria tyttöjä katsovat oman ikäiset kivannäköiset ja potentiaalisesti kiinnostavat kundit. Nämä vierastyöläiset olivat melkein tuplasti vanhempia, kuin Lisa ja 35-vuotiaalla oli itselläänkin jo 14-vuotias tytär.
On totta, että nuoruus ja kauneus viehättää lähes kaikkia ihmisiä, mutta katse voi silti olla neutraali tai ystävällinen. Jokin näissä liettualaismiehissä sai kahvilan työntekijät tuntemaan epämukavuutta ja se ei ole mikään makuasia, vaan siihen on olemassa syy.
Tämä uutinen sisälsi uuden tiedonmurusen, joka saattaa viitata Lisan henkirikoksen motiiviin. Lisäksi tämä voi vahvistaa sitä teoriaa, että kohteena ei välttämättä ollut pelkästään Lisa, vaan veljekset kyttäilivät kahvilan tyttöjä ja Lisalle kävi huonosti, koska sattui jäämään paikalle viimeisenä.
Lisäksi jutussa mainittiin taas se, miten
useat ihmiset kiinnittivät huomiota liettualaisten käytökseen niiden päivien aikana, jolloin Lisan etsinnät olivat käynnissä.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: Pe Syys 04, 2015 3:26 am
Kirjoittaja Punainen neilikka
Sitkeä huhu ruotsalaisilla keskustelupalstoilla väittää tosiaan, että Lisan ruumis olisi käsitelty painepesurilla, tehden "pahaa jälkeä". Samoin yksi poliisin haltuun ottama ja tutkima auto oli kuulemma tehopesty - sisältä.
Kyseessä on kolmannen käden tieto, eli alkuperäinen kirjoittaja tuntee henkilön, joka taas tuntee henkilön joka oli paikalla kun ruumis löydettiin. Saattaa siis hyvinkin olla keksittyä, mutta kun ottaa huomioon, että DNA-jälkiä on ilmeisesti löytynyt verrattain niukalti, tuossa voisi ehkä olla selitys. Voi kai olettaa, että Martorpin kaltaisella, suurehkolla maatilalla on myös painepesulaitteet, ja suunnilleen jokapäiväisessä käytössä.
Liettualaisten kertomus, että kuljeskelivat maastossa etsimässä "kadonnutta kissanpoikasta" haiskahtaa kyllä ilmeiseltä hätävalheelta.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: Pe Syys 04, 2015 1:06 pm
Kirjoittaja korht-4t
Eikös se ole jo toteennäytetty että heillä kissanpoikanen oli. Ja on nyt naapurin hoivissa.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: Pe Syys 04, 2015 1:43 pm
Kirjoittaja ktaina
noi ruotsalaiset keskustelupalstat voi kenties unohtaa...siellähän Lisa oli jossain vaiheessa syötetty sioille..itse uskon että ihan kokonaisena on löydetty mutta tietenkin ikävän näköisenä kun viikon maannut kuolleena.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: Ti Syys 08, 2015 10:50 am
Kirjoittaja The Fox
Näkyy olevan expressenissä uutisia, että tutkimustulokset ovat tulleet.
Poliisi uhoaa kuinka on vahvat ja pitävät todisteet, kuitenkin yleisvaikutelma on, että ollaan kovin köykäisin eväin liikkeellä, ja nyt yritetään pelotella syytettyä tunnustamaan.
Saattaa olla ruotsin poliisin pelottelut kevyttä kamaa, henkilölle, joka tulee maasta, joka on ollut neuvostovallan alla, jonka kansalaiset on saaneet jo äidinmaidossa ohjeen, "älä tunnusta ikinä".
Entäpä mitä nyt esitettiin todisteina.
Se silminnäkijätodistus siitä kovaa ajaneesta liettualaisen autosta, todistajaa tituleerataan avaintodistajaksi.
Verijälki Lisan esineessä, joka ilmiselvästi on Lisan kännykkä, noin rivien välistä lukiessa.
Ja jotain muita DNA jälkiä.
(kun se näin ilmaistaan, jää epäilys, että ne muut DNA löydöt eivät ole yhtä vahvoja kuin tämä veri)
Teletunnistetietoja kuulema vielä odotellaan, mikähän niissä nyt voi odotuttaa????
Niitä joko on tai sitten niitä ei ole, ei kai nyt mitään "ehkä" vaihtoehtoja niissä voi olla.
Jos tässä oli nyt sitten ne VAHVAT todisteet liettualaista vastaan, niin liettualainenhan muuten kävelee ulos syytteistä, jos sillä on vähänkään omaa älliä, ja edes keskinkertainen asianajaja.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: Ti Syys 08, 2015 4:09 pm
Kirjoittaja korht-4t
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: To Syys 10, 2015 1:59 am
Kirjoittaja Punainen neilikka
korht-4t kirjoitti:Eikös se ole jo toteennäytetty että heillä kissanpoikanen oli. Ja on nyt naapurin hoivissa.
Juu, kai - mutta voihan se silti olla hädissään keksitty tekosyy. Se miksi Missing People -ketju katsoi liettualaisten käyttäytymisen epäilyttäväksi oli (sikäli kuin ymmärrän) juuri, että yrittivät estää ketjun etenemistä tiettyyn suuntaan, sanomalla että "me juuri käytiin siellä, ei ollut mitään". Kuitenkin sieltä sitten löytyikin esineitä, tai niiden osia, jotka kuuluivat rikosuhrille.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: To Syys 10, 2015 11:00 am
Kirjoittaja The Fox
Punainen neilikka kirjoitti:korht-4t kirjoitti:Eikös se ole jo toteennäytetty että heillä kissanpoikanen oli. Ja on nyt naapurin hoivissa.
Juu, kai - mutta voihan se silti olla hädissään keksitty tekosyy. Se miksi Missing People -ketju katsoi liettualaisten käyttäytymisen epäilyttäväksi oli (sikäli kuin ymmärrän) juuri, että yrittivät estää ketjun etenemistä tiettyyn suuntaan, sanomalla että "me juuri käytiin siellä, ei ollut mitään". Kuitenkin sieltä sitten löytyikin esineitä, tai niiden osia, jotka kuuluivat rikosuhrille.
Ai tämmöinenkin tieto ollut jossain (muistatko yhtään missä?) mennyt tämäkin ihan ohi minulta.
No tuo, jos mikä on kyllä varsin epäilyttävää käytöstä, varsinkin jos ei pysty pitämään naamaansa peruslukemilla.
Mahtoikohan se olla juuri se nuorempi veli, jolta pokeri oli pettänyt tuossa tilanteessa, siitähän oikein erikseen mainittiin kuinka se käyttäytyi omituisesti.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: To Syys 10, 2015 11:18 am
Kirjoittaja skoone
The Fox kirjoitti:Punainen neilikka kirjoitti:korht-4t kirjoitti:Eikös se ole jo toteennäytetty että heillä kissanpoikanen oli. Ja on nyt naapurin hoivissa.
Juu, kai - mutta voihan se silti olla hädissään keksitty tekosyy. Se miksi Missing People -ketju katsoi liettualaisten käyttäytymisen epäilyttäväksi oli (sikäli kuin ymmärrän) juuri, että yrittivät estää ketjun etenemistä tiettyyn suuntaan, sanomalla että "me juuri käytiin siellä, ei ollut mitään". Kuitenkin sieltä sitten löytyikin esineitä, tai niiden osia, jotka kuuluivat rikosuhrille.
Ai tämmöinenkin tieto ollut jossain (muistatko yhtään missä?) mennyt tämäkin ihan ohi minulta.
No tuo, jos mikä on kyllä varsin epäilyttävää käytöstä, varsinkin jos ei pysty pitämään naamaansa peruslukemilla.
Mahtoikohan se olla juuri se nuorempi veli, jolta pokeri oli pettänyt tuossa tilanteessa, siitähän oikein erikseen mainittiin kuinka se käyttäytyi omituisesti.
Nuo punaisen neilikan "tiedot" ovat mielestäni uusia kelle tahansa. Vaikuttaa, että niissä on vapaasti yhdistely eri asioita. - Minun muistini mukaan ei esim. tuollaisesta "estämisestä" ole ollut juttua missään. Oli nimittäin se sattumalta otettu kuva, missä liettulaiset veljekset ja toisen vaimo näkyi jossain tiensyrjässä. Ja selitykseksi kertoivat etsivänsä kissaansa. - Flashbackin paikallisten nikkien mukaan ko kissa on todella olemassa ja nyt sitä joku heidän tietämänsä henkilö hoitelee.
Mutta, löysin sattumalta heinäkuisen uutisen Aftonbladetista. Siinä kerrotaan, että keski-Ruotsista kotoisin oleva nelikymppinen mies on paloittelumurhannut niinikään ruotsalaisen naisen Espanjassa! - Lisa Holmin tapauksessa on puhuttu paloittelumurhasta myös ja siitä, että suurtilanomistaja AJ:n espanjalaisen vaimon poika oli visiitillä ja lähti kiireesti Espanjaan Lisan katoamisen jälkeen heti seuraavana aamuna..
http://www.aftonbladet.se/nyheter/krim/ ... 1108253.ab
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: To Syys 10, 2015 1:59 pm
Kirjoittaja The Fox
skoone kirjoitti:The Fox kirjoitti:Punainen neilikka kirjoitti:

Ei nyt vielä sanota höpöjutuksi, ennenkuin tiedetään mistä lähteistä juttu on yhdistelty, vai onko.
Eikä sekään liene haitallista, jos vaikka vähän yhdisteleekin, jos asiat loogisesti sopivat nippuun.
Pikkuisen kaipaisin kyllä osviittaa, että mistä jutut voisi löytää, vaikka ei suoria linkkejä olisikaan.
Meinasitko sitä, että AJn outo sukulainen olisi molemmissa mukana, olisipa kovin tuottelias kalmontekijä.
Oliko se espanjan vieras mahdollisesti 40v?
Keskiruotsalainen se ei kylläkään olisi, mutta onhan siinä monta virheen mahdollisuutta, jos juttu on alunperin espanjalaisesta lehdestä.
Siitä taas minä olen kyllä melko saletti, että Lisaa ei ole paloiteltu, ei oikein millään olisi ehditty, eikä periaatteessa olisi ollut mitään syytäkään pilkkoa ruumista.
Tuloksena olisi ollut hirvittävä sotku, amatöörien puuhastelussa.
Olisivat siinä samalla sotkeneet myös itsensä niin, ettei olisi poliisin tarvinnut DNAta kuukausitolkulla etsiskellä kännykän osista.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: To Syys 10, 2015 5:12 pm
Kirjoittaja Sierra
Eikö se paloitteluhomma ollut joku sellainen, missä svedu on pilkkonut vaimonsa kesken loman siellä? En osaa näille kyllä mitään yhteyttä löytää.
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: To Syys 10, 2015 7:28 pm
Kirjoittaja skoone
The Fox kirjoitti:
Meinasitko sitä, että AJn outo sukulainen olisi molemmissa mukana, olisipa kovin tuottelias kalmontekijä.
Oliko se espanjan vieras mahdollisesti 40v?
Keskiruotsalainen se ei kylläkään olisi, mutta onhan siinä monta virheen mahdollisuutta, jos juttu on alunperin espanjalaisesta lehdestä.
Siitä taas minä olen kyllä melko saletti, että Lisaa ei ole paloiteltu, ei oikein millään olisi ehditty, eikä periaatteessa olisi ollut mitään syytäkään pilkkoa ruumista.
Tuloksena olisi ollut hirvittävä sotku, amatöörien puuhastelussa.
Olisivat siinä samalla sotkeneet myös itsensä niin, ettei olisi poliisin tarvinnut DNAta kuukausitolkulla etsiskellä kännykän osista.
Niin, kirjoitat "keskiruotsalainen se ei kylläkään olisi..." en oikein ymmärrä mitä tai ketä sillä tarkoitat. Vihjeeksi laitan tähän kartan Keski-Ruotsista, missä siis Lisankin elämä päättyi. Siis noin kuukausi ennen sitä naisparan surmaa Espanjassa.
http://happymtb.org/forum/read.php/1/1167601/1168893
Niin, tästä AJn vaimon espanjalaisesta pojasta (joka oli kai kirjoilla Ruotsissa) on kirjoiteltu eri foorumeilla yhtä ja toista.
Ja sitten Lisan katoamispaikan lähellä asui myös se kummallinen teurastaja vaimoineen. Mitähän heille kuuluu..
Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015
Lähetetty: To Syys 10, 2015 8:29 pm
Kirjoittaja The Fox
No taas oppi jotain uutta.
Ei ihan heti tullut mieleen, että 1500km pitkän maan keskiosa sijaitsee 350km päässä eteläpisteestä.
Hölmöyteen lienee jotain 1200-1300vuotta vanhoja syitä.
No samapa tuo, sillä ei ole kuitenkaan vaikutusta itse pääasiaan, eli siihen, että syyllistä pitäisi etsiä jostain satunnaisesta muijansa pilkkojasta espanjassa, vaikka se olisikin keskiruotsalainen.