Re: Rikosuutiset, jotka "eivät ansaitse" omaa ketjua
Lähetetty: Ti Tammi 02, 2024 9:51 am
Mies päätti tehdä naisesta vaimonsa ”keinolla millä hyvänsä”
Lohjalainen mies halusi tehdä ystävänaisesta vaimonsa ”keinolla millä hyvänsä”. Hovioikeudessa miehen rangaistusta alennettiin.
VIISIKYMPPINEN mies vainosi vuosien ajan pyörätuolissa istunutta tuttavanaista. Mies sai vankeustuomion.
Vainoaminen alkoi vuonna 2014. Mies ja nainen olivat tutustuneet toisiinsa, juoneet välillä yhdessä viiniä ja olleet läheisiä, mutta parisuhdetta heidän välilleen ei syntynyt.
Naisen mukaan mies ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, että suhde jäi ystävyydeksi.
Naisen mukaan mies kertoi tekevänsä naisesta vaimonsa ”keinolla millä hyvänsä”.
MIES oli myös ilmestynyt naisen ikkunan taakse tuijottamaan ja seurannut tämän liikkumista kodin ulkopuolella.
Vuosien saatossa mies oli tuonut naiselle muun muassa kymmeniä orkideoja. Naisen arvion mukaan mies lähetti hänelle jopa 500 kukkalähetystä.
Välillä mies ja nainen tapasivat toisiaan yhteisymmärryksessä. Eräs tapaaminen päättyi riitaan, jonka yhteydessä mies oli laittanut naisen käden kuumalle liedelle.
Miehen uhkaava käytös jatkui vuoteen 2020.
MIES myönsi käyneensä naisen luona välillä ”normaaleilla yllätysvierailuilla”.
Käräjäoikeus arvioi, että miehen ihastuminen on muuttunut pakkomielteiseksi kontrolloimiseksi, koska hän ei saanut vastakaikua tunteilleen.
Miehellä oli aiempia tuomioita muun muassa pahoinpitelystä.
LÄNSI-UUDENMAAN käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1970 syntyneen miehen vainoamisesta, kolmesta pahoinpitelystä, yhdestä perusmuotoisesta ja yhdestä törkeästä kotirauhan rikkomisesta, kahdesta lähestymiskiellon rikkomisesta sekä laittomasta uhkauksesta 10 kuukauden vankeuteen.
Sen lisäksi mies määrättiin maksamaan uhrille erilaisia korvauksia 8 700 euroa.
MIES valitti tuomiostaan hovioikeuteen.
Miehelle määrättiin rangaistukseksi kuusi kuukautta vankeutta. Hovioikeus katsoi, että mies voi sovittaa rangaistuksen 143 tunnin yhdyskuntapalvelulla.
Sen lisäksi naiselle määrättyjä korvauksia alennettiin 3 200 eurolla.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010091878.html