Mitä pidemmälle tarina etenee, niin sitä varmemmalta alkaa vaikuttamaan, että sivistysuskoisista on jäljellä enää vain usko.
Muutama sana Madeleinen tutkinnan taustoista.
Edellä olevassa tiedossa, että kuka - tai itse sanoisin mikä, koska kyse on politiikasta - oli Madeleinen katoamisen takana, mainitaan ajankohta 7.8.2007. Kyseessä on sama ajankohta, kun ilmoitettiin, että koirat olivat saaneet Madeleinen katoamisasunnosta vainun ruumiista, joka ei pitänyt paikkaansa, mutta tällä manipuloitiin englantilaislähteen mukaan tutkintaa ja tietysti myös melkoista määrää tietämätöntä kansaa syyttämään McCanneja tytön katoamisesta. Tämän koiralausunnon sanotaan tulleen Suomesta.
Elokuussa 2008 aukaistiin salatut tutkintapaperit, joista edellä mainittu asia selvisi, mutta selvisi myös se, että tytön sieppaus liittyi sähköpostiviestiin Belgiasta - juuri kuten ko. tekstissä edellä lukee. Kerrottiin myös, että Madeleinea etsittiin Suomesta, ja alunperin oli tietoa, että sieppauksesta olisi jäänyt DNA-jälki, ja Suomesta KRP:ltä pyydettiin tunnistetietoja Madeleinen katoamiseen liittyen.
Portugalissa katoamisen tutkinnanjohtajana toimi alueen järjestäytyneen rikollisuuden ja huumeiden salakuljetuksen tutkinnanjohtajapoliisi Amaral, joka joutui itse syytteisiin todistusaineiston ja todistajalausunnon väärentämisestä sekä kuulusteltavan pahoinpitelystä, ja Amaral menetti virkansa. Kuulusteltava oli erään toisen kadonneen tytön äiti, jota Amaral oli syyttänyt Kate McCannin tavoin tyttönsä katoamisesta. Nainen myös tuomittiin vankilaan. Tyttöä tai tytön ruumista ei koskaan löydetty.
http://www.anorak.co.uk/180602/madelein ... ture.html/#
Vasemmalla on kadonneen tytön äiti asianajajan kuvaamana kuulustelujen jälkeen ja oikealla tutkinnanjohtaja Amaral.
Syyskuussa 2008 Madeleinen tilanne ajautui näiden koirahaistelulausuntojen jälkeen pisteeseen, että McCannit asetettiin epäilyksen alaiseksi ilman mitään perusteita ja vain vuorokautta aikaisemmin kuin Portugalissa tuli voimaan laki, ettei ilman mitään todistetta/syytä voi asettaa kuulusteltavaa tällaiseen asemaan.
Marraskuussa tutkinta sai uuden käänteen ja Amaral erotettiin tutkinnanjohtajan paikalta, kun häntä vastaan nostettiin syytteitä. Samalla hetkellä Suomessa uutisoitiin, että Suomen huumepoliisi johtaa Suomen huumekauppaa, ja lehdistöön tuli tieto poliitikkojen pedofiiliskandaalista lastenkoti Casa Piasta, josta edelläkin mainitaan. Myöhemmin on uutisoitu, että Portugalin alueella on toiminut lapsia seksibisnekseen sieppaava rinki, joka toimi niin Portugalin kuin Englanninkin korkeiden oikeusviranomaisten suojeluksessa.
Madeleinen katoamistutkinnan paperit pysyivät salaisena aina seuraavaan kesään 2008 saakka tiedolla, että katoamiseen liittyy järjestäytynyt rikollisuus ja/tai terrorismi, jonka jälkeen ne aukaistiin, ja sieltä selvisi mm. edellä mainittu Suomen osuus. Koska asia julkaistiin englannin kielisenä, oli mitä ilmeisemmin myös KRP pakotettu sanomaan asiasta jotakin, ja julkaistiin alla oleva uutinen.
Mutta pitää edelleen muistaa: maailma on täynnä propagandaa, ja meneillään on - tammikuun 2011 presidentti Niinistön sanojen mukaan - kolmas maailmansota, joten onko Kate McCann kertonut jossakin vaiheessa, kuten Anneli Auer haastattelussaan, että hän on ottanut vain syntipukin roolin, jotta homma tuli hoidettua - sitä emme tiedä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008080 ... 4_uu.shtml
Syys-lokakuun vaihteessa vuonna 2008 tuli Suomeen useiden englantilaispoliisien ryhmät suorittamaan tutkimuksia ja alkoi Jämsän pedofiiliskandaali Porilaisen kitaristin pidättämisellä, Porvoossa teki laajennetun itsemurhan poliisi, jonka arvellaan liittyvän Ulvilan tapaukseen. Kaksi valtioneuvoston autonkuljettajaa myös kuoli ampumalla, ja keväällä 2009 poliisiylijohtaja Salminen teki itsemurhan.
Porista alkaneella pedofiiliskandaalilla oli yhteys myös Nokiaan/nokialaisiin, ja pian tämän jälkeen kerrottiin - myös syksyllä 2008 - poliisiylitarkastajan tekemästä itsemurhasta ja hänen viestistään koskien jättimäistä rahanpesua, johon oli sotkeutuneena korkea-arvoisia poliisivirkamiehiä sisäministeriöstä. Salaisten asiakirjojen sanottiin koskevan ajanjaksoa 1999-2007. Kyseessä on sama ajanjakso kuin oli toiminut Giiclub-Winclub-Wincapita, jonka asiakaslistoilla syyttäjän mukaan oli myös pääministeri Kataisen nimi.
Syyskuussa 2010 uutisoitiin maanpetosrikoksesta, tuli tieto erään nimekkään kadonneiden lasten sivuston ylläpitäjän itsemurhasta ja hänen hallustaan löytyneestä pedofiiliaineistosta liittyen poliitikkoihin sekä ainoana Suomessa Satakunnan Kansassa uutisoitiin Interpolin johtajan Selebin oikeudenkäynti, tuomiot sekä kytkennät liittyen järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekä huumeiden salakuljetukseen. Loppuvuodesta tuli tieto EU:ssa tehdystä vallankaappauksesta hyväksi käyttäen maiden allekirjoittamaa Lissabonin sopimusta.
Kautta Euroopan vuosi 2007 oli valtioiden politiikan korruptiovaalien huippu, jota sotkua pestiin Suomessakin pitkään, mutta pestään Espanjassa edelleen, koska löytyi salaisia tilejä liittyen politiikan rahoittamiseen ja edellä olevan artikkelin espanjalaisen pääministeri Rajoyn (EPP-kansanpuolue) tapaukseen.
Tämän tapauksen tutkinnan aloitti metodo3, joka vastaavasti on kadonneen Madeleinen tutkintafirma, joka myös avustaa Amy Fitzpatrickin katoamistapaukseen liittyen Fuengirolassa ja Costa del Solilla.
Fuengirolasta vastaavasti Espanjan poliisi pyysi medialta konsultointiapua, koska Suomen poliisi ei suostunut tutkimaan kokaiinisalakuljetukseen yritetyn, sittemmin murhatun Jenna Lepomäen katoamista vuonna 2011.
Lisäys: Edellä olevasta listasta liittyen kadonneisiin lapsiin, poimin tämän:
- Rui Pereira,12, siepattiin helmikuussa 1999 Nova Vila da Famalicaossa Oporton alueella .
Vuosi 1999 on sama kuin Niinistö perusti EEP-kansanpuolueelle EcoFin järjestelmän, aloitti EKP ja me liityimme euroon, josta olen edellä kirjoittanut, ja jota Ecofin järjestelmää johti finanssikriisiin Katainen kokoustaen EU:n jäsenmaiden valtiovarainministerit EPP-puolueen nimissä alkaen vuodesta 2006. Mielenkiintoista on myös, että liittyminen euroon 1999 edellytti jäsenmailta 80 % kultavarannon luovuttamista EKP:lle, ja edellä on sitten tietoa EKP:n salamyhkäisestä toiminnasta. Suomen kultavarannosta oli tänä keväänä uutinen, että kaikki on löytynyt, ja jatkossa niitä vahditaan tarkemmin - mitä tässä välissä tapahtui, ei ole tietoa.
Ja kysessä on sama vuosi 1999, kun EPP-kansanpuolue kokousti Tampereella EU-huippukokouksen nimisenä ja sieltä katosi Raisa Räisänen, jonka katoamisen yhteydessä on kuunneltu lääkärin puhelinta, ja 10 vuotta myöhemmin ilmestyi jostakin minuutin tarkka näköhavainto Raisasta eräässä määrätyssä paikassa.Tutkinnan yhteydessä on omituista vääntöä, että tutkiko KRP vai eikö tutkinut.
EU-huippukokous, josta tuli osa Euroopan Unionia vasta Lissabonin sopimuksen myötä alkaen 1.12.2009, on kokoustanut Suomessa kaksi kertaa - vuosina 1999 ja 2006.
Nyt ensi syksynä on voimassa - julkisesti kerrottuna - heidän ensimmäinen itse valitsemansa EU-johto, jota tehtävää varten on pääministeri Katainenkin siirtynyt Brysseliin ja hänen tilalleen Suomessa tuli saman puolueen jäsen Alexander Stubb. Tämä nyt vielä tarinan jatkoksi, vaikka olen aikaisemminkin maininnut.
Ja kun edellä puhutaan EPP:n johtaja ja EU-presidentti Van Rompuysta, niin ei taida kukaan tietää, että mistä hän on lopun kaiken tuohon asemaansa alunperinkään tullut.
Koko tilanne on suomalaisilta peitetty, salattu ja edelleenkin kansanedustajien ja ministerien poliittiset lausunnot julkisessa sanassa ovat universumin päässä todellisuudesta. Edellä mainittu Tuomiojan artikkelikin kuvastaa suoranaista hätäännystä, kun he yrittävät nyt tehdä itsestään tietämättömyydessään mahdollisimman viattomia. Yksi toisensa jälkeen.