Pahoittelen tuota sekavaa avausviestiäni (ymmärrän hyvin vastaanoton

). Olin tosiaan tuossa vaiheessa itsekin ihan ymmälläni kaikesta, eikä ollut oikein selkeää kokonaiskuvaa viimeisen 3 viikon aikaisista tapahtumista päässä ja ne ovat auenneet vasta nyt pikkuhiljaa. Enkä ehtinyt tänne foorumille viikolla, kun oli niin paljon kaikkea järjestettävää ja selvitettävää.
Tänne foorumiin ei tämän luonteen vuoksi tee mieli ihan hirvittävän yksityiskohtaisesti avautua oman elämän asioista, mutta tässä pääpiirteittäin:
Tapasin miehen, joka oli alkuun ok. Sen jälkeen alkoi tapahtua kaikenlaista epämääräistä ja alkoi tuntua, että se yrittää kusettaa multa rahaa.
Kun ei juonet onnistuneet, alkoi puhua kaikenlaisita kytköksistä ikäänkuin vaivihkaa. Kertoi "latesta" jonka on tuntenut lapsesta saakka, jonka auto räjäytettiin ja joka on nyt uskossa. Sen jälkeen alkoi nämä Bandidos-jutut ja miten tuntee paljon ihmisiä ja ettei ole ihan puhdas poika. Ja sitten yhtenä päivänä kertoi tarvitsevansa vaatekaappia, pyysi mua tyhjentämään alimman hyllyn ja hups laittoi sinne aseita, jotka sitten toimitutin salaa pois (kun vähän karmi). Kun miehelle selvisi, etteivät ne ole täällä, alkoi varsinainen pelottelu, miten ne ovat Bandidosin aseita ja vain hällä myynnissä. Ja miten hän joutui nyt suureen vaaraan, jos aseet eivät ole takaisin samantien, kun "Tapsa" niitä kaipaa ostajalle. Ja että miten mä olen nyt asettanut sekä itseni, että kaikkii perheenjäseneneni, ystäväni ja vanhempani suureen vaaraan tehtyäni tyhmyyksiä. Ja sanoipa se vielä, että mun pitäisi mennä jonnekin Sompasaareen tallille selvittämään tilanne. Kaveri ilmoitti tekstarilla, että ovat leluja, joten pyysin soittamaan poliisit poistamaan miehen asunnosta (en halunnut ottaa selvää, alkaako väkivaltaiseksi vielä uhkailujen päälle).
Tän jälkeen selvisi sitten aika nopeasti, että se on ihan elänyt näin (oli yllättävän helppoa löytää netistä muita). Kusettanut ihmisiä ja jos jutut eivät ole uponneet, on alkanut pelottelu ja uhkailu.
*
Sillä oli kaikenlaista muutakin tarinaa mikä ei pitänyt paikkansa, mutta ei niistä tässä. Itse asiassa oikein mikään sen puheista ei ollut totta. Ei siis tosiaan edes nimi.