Sivu 2/5
Lähetetty: Su Loka 21, 2007 2:45 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Primavera kirjoitti:DL:lle tiedoksi, että aiheesta on käyty keskustelua aiemminkin.
Jeps, niin on. En minä, eikä kait kukaan muukaan ole vaatimassa mitään täydellistä kirjallista osaamista. Kirjoitusvirheitä sattuu itse kullekin. Ainakin itse teen siten, että kirjoitettuani tekstin, katson sen kohdassa esikatselu, josta virheet on helpompi havaita ja korjaan ne sitten tai teen lisää kappalejakoja tai korjaan vielä joitakin asiayhteyksiä yms. ja sitten luen vielä kertaallen ja lähetän sen jälkeen. Toisinaan täytyy korjata vielä senkin jälkeen.
Ei välimerkkien puuttuminen tai esim. ison kirjaimen unohtaminen tee tekstistä sen vaikeampaa luettavaa, mutta puutuinkin toisessa osiossa myös muihin kirjoituksissa ilmenneisiin epäkohtiin. Ne ja virheet yhdessä tekevät tekstin lukemisen hankalaksi ja siihen mahdollinen vastaaminen jää vähemmälle huomiolle.
Arvostan monen kirjoittajan tietämystä ja halua kertoa tapahtuneet, mutta miksi, niitä ei voi kertoa samalla vaivalla selkeästi?
Jos ja kun kirjoittaa vaikkapa sanomalehden yleisönosastoon, niin teksti tarkistetaan toimituksessa ja mahdolliset virheet korjataan ja julkaistaan vasta sitten, mutta netissä kuka tahansa pääsee miten tahansa tuomaan ajatuksensa julki ja missä muodossa tahansa. Virheineen päivineen.
Ehkä tässä piilee sama heikkous kuin demokratiassakin: myös hölmöt saavat äänestää!
Lähetetty: Ma Loka 22, 2007 2:54 pm
Kirjoittaja supernova
mä ainakin usein jätän isot kirjaimet, eli versaalit pois. välimerkkejäpyrin käyttämään. Joskus isoja alkukirjaimiakin mutta yleensä vaan virkkeen alussa ja nimikirjaimissa. En edes nimissä välttämättä käytä versaalialoitusta
nova
Lähetetty: Ma Loka 22, 2007 6:11 pm
Kirjoittaja Katjushka
Doctor Lecter kirjoitti:Arvostan monen kirjoittajan tietämystä ja halua kertoa tapahtuneet, mutta miksi, niitä ei voi kertoa samalla vaivalla selkeästi?
Pilkkuvirhe
Itse syyllistyn kyllä aivan kaikkeen: kirjoitusvirheisiin, lauserakennevirheisiin, tautofoniaan, anglismeihin, teinikieleen, murteeseen jne. Syyllistyn myös tyhjänpäiväiseen kommentointiin sekä kommentointiin lukematta huolella koko threadiä, jossa on jo saatettu asiaa käsitellä. Ja hymiöitäkin löytyy liikaa. Ja vielä editoin jälkeenpäin - eikös sekin ole vika?
Huh. Sainpas tunnustettua.
Enkä voi edes suoranaiseen aivovammaan vedota.

Lähetetty: Ma Loka 22, 2007 6:18 pm
Kirjoittaja Patricia C. Itämaa
supernova kirjoitti:mä ainakin usein jätän isot kirjaimet, eli versaalit pois. välimerkkejäpyrin käyttämään. Joskus isoja alkukirjaimiakin mutta yleensä vaan virkkeen alussa ja nimikirjaimissa. En edes nimissä välttämättä käytä versaalialoitusta
inova
Itse kirjoitan paljon murteella ja se voi häiritä joskus,täällä tosin en kirjoita niin.
Mutta pakko sanoa,että kyllä pienellä aloitetut virkkeet äryttävät.Sillä vaikka en ole mikään pilkunviilaaja niin onhan se varsin outoa että käytetään ensin pisteitä ja jatketaan sitten siitä pienellä kirjaimella.
Lähetetty: Ma Loka 22, 2007 6:29 pm
Kirjoittaja Lizzie B.
Olen huomannut joidenkin kirjoittajien muuttavan alkuperäisiä postauksiaan olennaisesti tuntien tai jopa päivien päästä. Jos kirjoitelmaansa muuttaa, voi siihen selvennykseksi lisätä kohdan edit:, sen ei luulisi olevan ylivoimaista muille kuin muutamille.
Lähetetty: Ma Loka 22, 2007 6:59 pm
Kirjoittaja Howler
Lizzie B. kirjoitti:Olen huomannut joidenkin kirjoittajien muuttavan alkuperäisiä postauksiaan olennaisesti tuntien tai jopa päivien päästä. Jos kirjoitelmaansa muuttaa, voi siihen selvennykseksi lisätä kohdan edit:, sen ei luulisi olevan ylivoimaista muille kuin muutamille.
Minä yleensä pyrin kirjoittamaan uuden jutun niin, että ilmoitan selvästi sen olevan muokattua osiota. Esim jos tämä nyt olisi tekstini, ja sitten muokkaisinkin jotain, merkitsisin sen näin.
Muoks. Ja tähän muokattava/lisätty teksti.
Ei se niin vaikeaa ole oikeasti

Lähetetty: Ma Loka 22, 2007 7:01 pm
Kirjoittaja supernova
Patricia C. Itämaa kirjoitti:supernova kirjoitti:mä ainakin usein jätän isot kirjaimet, eli versaalit pois. välimerkkejäpyrin käyttämään. Joskus isoja alkukirjaimiakin mutta yleensä vaan virkkeen alussa ja nimikirjaimissa. En edes nimissä välttämättä käytä versaalialoitusta
inova
Itse kirjoitan paljon murteella ja se voi häiritä joskus,täällä tosin en kirjoita niin.
Mutta pakko sanoa,että kyllä pienellä aloitetut virkkeet äryttävät.Sillä vaikka en ole mikään pilkunviilaaja niin onhan se varsin outoa että käytetään ensin pisteitä ja jatketaan sitten siitä pienellä kirjaimella.
Sitten kai olet pisteen tai versaalin viilaaja. Itseäni kyrsii kyllä eniten nämä yhdys sana virheet joita en hyväksy vaikka kirjoittaja olisi lappeen rantalainen.
Älä anna gemenalla aloitettujen virkkeiden häiritä. Kyllä sun silti pitäs selvää saada. Joskus muuten on ihan perusteltuakin aloittaa virke pienellä kirjaimella. Yleensä on kyllä automaatio aloittaa virke versaalilla mutta ne nimet siellä usein ohitan. Osasyynä tähän on vähemmän ergonominen kirjoitustila kotosalla.
Ja kirjottaisit vaan murteella. Eiköhän moinen olisi pelkästään piristävää tässä tosikkoporukassa... Tosin se tietty paljastaisi sen että mistä päin oot kotosin mutta sekös nyt paha olisi. Ihan kaikki kun ei ole mistään kotoisin.
Olikin ihan mielenkiintoista huomata kuka ärähtää...

Lähetetty: Ma Loka 22, 2007 7:04 pm
Kirjoittaja Howler
^ Mutta tuossakin viestissä nuo isot alkukirjaimet löytyivät hienosti, miksei niitä voi muutenkin kirjoittaa aina? Minua itseänikin häiritsee kovasti, kun ei kielioppia noudateta juuri noiden isojen alkukirjainten ja välimerkkien kohdalla. Se tekee lukemisesta kovin epämukavaa, ainakin minun mielestäni. Tietysti itsellekin tulee välillä virheitä, pilkut esimerkiksi saattavat unohtua, mutta pyrin kyllä niitä käyttämään.
Lähetetty: Ma Loka 22, 2007 7:36 pm
Kirjoittaja Patricia C. Itämaa
Ossoothan tuota Supernoova kirjottoo ihan oikkeennii,kuhan vuan halluut

Taeat vaen olla itekkii niin kiaro savolaenen,jotta halluut jollakkii tappoo näätettävän sen kuapin paekan ja vähä jonniin älähtävännii.
---->Asiaan

Lähetetty: Ti Loka 23, 2007 10:28 am
Kirjoittaja Minney Magia
No nyt on kyllä jo ihan pakko itsekin osallistua tähän keskusteluun!
Alkaa meinaa häiritsemään kohta yöunta, kun mietin, että ärsyttääkö mun kirjoitustyyli ihmisiä täällä?
Aivan varmasti tulee kirjoitusvirheitä ja murrettakin välillä, mutta kyllä yleensä pyrin kirjoittamaan selvästi.
Jos joku nyt haluaa avautua ja kertoa virheistäni, niin EHKÄ otan opikseni. En laita hymynaamaa tähän perään, koska tässä ei ole mitään nauramista!
Lähetetty: Ti Loka 23, 2007 11:18 am
Kirjoittaja Patricia C. Itämaa
Tuolla toisessa ketjussa keskustelimme palstan ilmapiiristä,miten sitä voisi parantaa.Ei ainakaan tällalailla,että alamme etsiä jo toistemme kirjoitustyyleistäkin vikoja. Hei,eiköhän anneta kaikkien kukkien kukkia vaan,pääasiahan on että asia tulee selväksi kunkin tekstistä.
Lähetetty: Ti Loka 23, 2007 7:09 pm
Kirjoittaja supernova
Patricia C. Itämaa kirjoitti:Ossoothan tuota Supernoova kirjottoo ihan oikkeennii,kuhan vuan halluut

Taeat vaen olla itekkii niin kiaro savolaenen,jotta halluut jollakkii tappoo näätettävän sen kuapin paekan ja vähä jonniin älähtävännii.
---->Asiaan

joo.. nyt pidän piippua toisessa kädessä ja toisella kirjoitan. siksi nyt ei ole isoja kirjaimia.
mutta kyllä kieliopin osaan. käyntikortissa kun lukee tekninen toimittaja eikä syyttä.
maza - tässä taas vinkki asiaan joka sua niin paljon kiinnostaa.
nova
PS. Nyt kun piippu on poissa ovat versaalitkin kohdallaan.

Mutta kaikki tietävät, että virkkeet ja erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Niinpä en näe niitä nettikirjoittelussa kirjoitusvirheenä mutta nämä fakin yhdys sana virheet kyllä harmittavat.
Lähetetty: Pe Helmi 15, 2008 1:37 pm
Kirjoittaja rimma
Ihminen ymmärtää kyllä ihan selväjärkisenä tekstiä jossa on kirjotusverheitä. Harvoin ne tälläkään palstalla on niin kamalia että sen takia jäis asia ymmärtämättä.
Minkä takia pitäsi jonkun ihmisen jättää kirjottamatta palstalle jossa tykkää kirjotella sen takia että pelkää kirjottavansa väärin ja joku puuttuu siihen hiukka piikitteleväänkin tapaan ja tekee tilanteesta kiusallisen.
Voisko olla mahdollista että tuota kirjottajaa itteesäkin hävettää virheet eikä ne ole tahallisia.Mielestäni virheet ei kerro millään tasolla älyllisestä vajeesta. TAI no mitä hävettävää siinä on mutta toiset nyt vaan on herkempiä ja ihmisillä nyt kun sattuu olemaan erilaisia ongelmia josta tuokin kirjotusvirheily saattaa johtua.Ilman että on jotenkin huonompi ihminen kun joku toinen.
Tälläkin palstalla on joitakin tyyppejä jotka tarttuu mielellään pieniin asioihin ja omalla tavallaan tietävät piikittelevänsä mutta sen kieltävät kun asiasta mainitaan.
Vois jokainen miettiä että mikät tässä elämässä on menny pieleen kun pitää piikitellä inhimillisestä asiasta..tai puuttua sellaseen jolla ei ole minkäänsortin vaikutusta mihinkään..
Lähetetty: La Helmi 16, 2008 6:55 am
Kirjoittaja Aariel
Sadie_Manson kirjoitti:Tutkimuksen mukaan kuulemma riittää että sanan ensimmäinen ja viimeinen kirjain on oikealla paikallaan, niin pystyy sanan lukemaan, koska aivot eivät lue jokaista kirjainta erikseen (lähdettä ei juuri tähän hätään löydy, voin yrittää etsiä.)
Tähän nyt en äkkiseltään lähdettä löytänyt, muttaaa:
Onko oikeinkirjoituksella mitään merkitystä ymmärtämisen kanssa!?
Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan, ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Lpuot voiavt olla mssiä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lkuea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna."
*Muoks* (Tuo nyt ei ollut ihan parhaimmasta päästä, mutta kuitenkin. Mulla taitaa sähköpostista löytyä lähteitä ja parempaa tekstiä. Kunhan jaksan plarata.
Lähetetty: La Helmi 16, 2008 2:05 pm
Kirjoittaja Sadie_Manson
^ Kiitän ja kumarran!
