Sivu 2/2
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: Su Helmi 06, 2011 5:50 pm
Kirjoittaja VoDKa
Valmusen elämästä kun lukee vaikkapa vain tuon Wikipedian jutun, en yhtään ihmettele, että on tälläiseen ratkaisuun päätynyt. Kymmenessä vuodessa kaveri oli pelkkä naurunaihe suomalaisille, vaikka tänä päivänä noita kannattajiakin tuolle kappaleelle löytyy.
Valmunen kuitenkin loppujen lopuksi teki työnsä tosissaan, eikä Bussipysäkkikään ollut hänelle vitsi, kuten se oli muille. Radio Cityn tekemä tempaus on varmasti tullut myös hänen korviinsa, mikä ei takuulla ole nostattanut itsetuntoa piirunkaan vertaa, vaikka levymyynti onkin vauhdittunut. En tiedä tekikö Valmunen siviilissä minkään alan töitä, mutta mikäli on keskittynyt koko ajan pelkkään musiikkiin, on -99 ehkä viimein tullut siihen tulokseen, ettei pysty tarjoamaan mitään parempaa tälle maailmalle kovista yrityksistään huolimatta.
Millainen kuva minulle piirtyy Valmusesta näiden tietojen perusteella mitä olen hänestä lukenut, on kyseessä ollut vähän surullinen kulkija, jolla ei ole taitoa sille alalle jolla haluaisi olla, vaikka yritystä on löytynyt senkin edestä. Näitä ihmisiä on Suomi pullollaan, valitettavasti ja usein heidän kohtalonsa on juurikin sama kuin Valmusen, ellei viina kerkeä viedä mennessään ja hämärtää ajatuksia niin pahasti, ettei itsemurhaa kerkeä enää ajattelemaan.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: Ma Helmi 07, 2011 1:22 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Valmusella on hyviä surumielisiä biisejä ja hatunnoston hän ansaitsee tinkimättömästä asenteestaan tehdä omanlaista musiikkia. Tavaramerkkeinä hänellä oli pyrkiä laulamaan oman äänialan ylärajalla ja usein ylittääkin raja vetämällä falsetiksi sekä sovitukset joissa tekstiä kunnioitetaan eikä lyhennellä vaan survotaan sanat säkeisiin väkisin.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: Pe Joulu 26, 2014 10:48 am
Kirjoittaja Buble!
Juurikin näin. Valmusesta haluttiin tehdä vitsi koska tässä maassa narrilla on suurempi arvo kuin taiteilijalla tai siihen ammattiin tähtäävällä. Bussipysäkillä on vahvan camp-arvon maine.
Ikävä olla ilonpilaaja mutta asiassa on myös se toinen puoli. Janus osasi laulaa ja säveltää.
Aiheesta on olemassa jopa todistusaineistoa useiden kappaleiden verran.
Tässä yksi näyttävämpiä todisteita aiheesta:
http://m.youtube.com/watch?v=YmlmZywbep4
Helvetin komee biisi ja hyvin laulettu.
Toki, pitää aina muistaa että tässä lahjattomien ja kateellisten härmäläisten maassa on toisen epäonni muiden onni ja näin myös tapahtui bussipysäkillä kappaleen kohdalla. Ne onnistuneet vedot halutaan Janoksen kohdalla kieltää koska ne eivät tarjoa kansalle vahingoniloa ja sirkushuveja. Tavallaan mua säälittää tämän kansan huono maku, tyylitajuttomuus ja tietämättömyys valtavirta-artistien tasoa kohtaan. Naurellaan Valmusille mutta samaan aikaan ollaan ihan vakavissaan Juha Tapioille ja Arttu Viskareille. Siinä vähän niin kuin kustaan tietämättään omille pultuille. Janos kun ei loppuviimein poikennut ulosanniltaan kauheasti ja verrattaessa esim. Göstaan. Parempaa kamaahan Janos on tehnyt kuin Tapio ja Viskari yhteensä.
Mutta, täytyy toki muistaa että loppuviimein se on aina suomen kansan syvät rivit jotka ovat oikeassa

kyllähän sen tämän maan nykyinen tila viimeistään todistaa.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: To Elo 15, 2019 1:53 pm
Kirjoittaja sikakyösti
Janos Valmusen kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 20 vuotta.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: To Elo 15, 2019 4:47 pm
Kirjoittaja meitzi
Mä tunsin valmusen jotenkuten, ja voin kyllä vakuuttaa ettei mieheen vaikuttanut paskan vertaa se, että mitä joku radio city tai suuri yleisö hänestä tai tuotannostaan ajatteli. Mukaanluettuna biisi bussipysäkillä.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: La Elo 17, 2019 12:42 pm
Kirjoittaja Totaldusk
Valmunen ei muuten tehnyt itsemurhaa vaan ajoi moottoripyörällään ulos. Näin lähipiiri kertoo. Lähipiiri oli jo alunalkaen moottoripyörän ostamista vastaan koska Janos oli äärettömän huono kuski... eikä ajanut kallionleikkaukseen vaan ojaan ja tosiaan löytyi moottoripyöränsä päältä kuolleena.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: La Elo 17, 2019 12:44 pm
Kirjoittaja L'amourha
Ihan onnettomuudeltahan tuo kuulostaa:
Museopyörän kuljettaja kuoli Vehmaalla
Tilaajille
Hyvärinen Irja
Julkaistu: 17.8.1999 3:00
VEHMAA-Nousiaista kotoisin oleva 29-vuotias moottoripyöräilijä sai surmansa, kun sivuvaunullinen pyörä keikahti ojaan. Turma sattui Vehmaalla Mynämäen tiellä sunnuntaina klo 21 jälkeen. Mies oli matkalla yksinään museorekisteröidyllä pyörällään.
Ajojäljistä päätellen pyörä ajautui kaarteessa oikealle, lähti heittelehtimään ja päätyi vasemmalle puolelle ojaan. Kuljettaja löytyi pyörän alta. Lääkärin elvytyksestä huolimatta kuljettaja kuoli. (HS)
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: Su Elo 18, 2019 12:01 am
Kirjoittaja Totaldusk
L'amourha kirjoitti:Ihan onnettomuudeltahan tuo kuulostaa:
Museopyörän kuljettaja kuoli Vehmaalla
Tilaajille
Hyvärinen Irja
Julkaistu: 17.8.1999 3:00
VEHMAA-Nousiaista kotoisin oleva 29-vuotias moottoripyöräilijä sai surmansa, kun sivuvaunullinen pyörä keikahti ojaan. Turma sattui Vehmaalla Mynämäen tiellä sunnuntaina klo 21 jälkeen. Mies oli matkalla yksinään museorekisteröidyllä pyörällään.
Ajojäljistä päätellen pyörä ajautui kaarteessa oikealle, lähti heittelehtimään ja päätyi vasemmalle puolelle ojaan. Kuljettaja löytyi pyörän alta. Lääkärin elvytyksestä huolimatta kuljettaja kuoli. (HS)
Juu. Valmunen oli tosiaan moottoripyörien kanssa kokematon ja läheistensä mukaan hyvä kun pystyssä pysyi, siksi ostikin sivuvaunullisen mutta lähti sitten sekin lapasesta.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: Su Elo 18, 2019 12:05 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Jep, musiikkimakuja on monenlaisia, mut hei, jotain rajaa. Kuolema ei tee kenestäkään hyvää laulajaa, jos olit paska laulaja eläissäs, niin sama paska oot kuoltuas.
Eikä Valmusesta olisi tullut rr-ajajaakaan.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: To Tammi 02, 2025 11:37 pm
Kirjoittaja penttipaavali
sivuvaunumoottoripyörä on tottumattomalle hankala ajaa. oikealle kurviin ajettaessa varsinkin alamäkeen liian kovalla vauhdilla, sivuvaunun pyörä nousee tosi helposti irti tiestä ja tulee tehtyä vaistomainen korjausliike ohjauksella vasemmalle samalla vasen jalka hakee tukea tiestä, jääden helposti jalkatapin ja tien väliin jumiin, muuten pyörä kaatuu. omaa kroppaa tarvitsee kallistaa kurvin puolelle painon siirtyessä näin sivuvaunuun päin.. jos ajelee yksin, niin jokin 30- 40 kg paino sivuvaunuun riittää, esim hiekkasäkki tms. tai sitten se akka kyytiin, niin ongelma poistuu. kerron omasta kokemuksestani ajellessani sivuvaunuperkeleellä.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: Pe Tammi 03, 2025 2:13 am
Kirjoittaja Knobster
Valmusen "Bussipysäkillä"-biisissä lainataan kivasti J-M. Jarrea.
Re: Janos Valmunen - kuolema vuonna 1999
Lähetetty: Pe Tammi 03, 2025 3:09 am
Kirjoittaja Jack the Ripper
Valmusen "Bussipysäkillä"-kappale on nuorisolaisten ja ehkä vanhempienkin taholta tuomittu huonoksi, jopa huonoimmaksi Suomessa koskaan levytetyksi.