MURHA.INFO

Kaikki isovanhemmat ja osan heidän sisaruksistaan olen hautaan saatellut ja useimmin ollut myös kantohommissa. Pienenevä suku nääs. Raskaita tilaisuuksia nekin on ollut. Raskaampaa on kuitenkin ollut oman vihkimättömän morsiamen hautaan kantaminen ja aika monen oman ikäisen kaverin hautaaminen.

En välttele hautajaisia, koska ne ovat kuitenkin omaisille tärkeä tilaisuus, jossa ne hyvästit jätetään. Vainajan muistaminen lohduttaa omaisia, vaikkei sitä päälle päin välttämättä näe.

En kritisoi fraasiakaan (otan osaa), koska muistan, miten vaikeaa ystävienkin oli suhtautua morsiamen kuolemaan rikoksen seurauksena. Minulle heidän läsnäolonsa oli kuitenkin hyvästä, vaikka heidän olemistaan sovinnainen malli helpotti. Ei se osanoton kökköys kerro välinpitämättömyydestä, vaan asian vaikeudesta. Siis minusta.

en ollu täällä kauan koska oli minulla paljon opiskelua ja töitä. Mutta edelleen mua ärsyttää se että lähes 90% hautajaisia ovat kirkkolliset, luterilaiset. Mualla ovat enemmään siviilit, jotkut katolilaise..
Ärsyttää aina kun pastori sanoo "maasta tulen ja maahan palaat", koska puhe on vaan ruumiista ja ruumis on kun "takki", vaan päälyste. Oikeasti pitää sanoa " Hengestä tulet ja Henkeen palaat".
Itse olen gnostikko, ja uskon ja teidän että on reinkarnaatio, ja kuolema ei ole loppu vaan alku, ja Sielu vaan siirtyy eriläiseen maailmaan, ja kun tulee aikaa, syntyy uudestaan eri ruumiissa.
Maa on vaan hyvitysten paikka, ruumis kuolee, mutta Sielu elää. Henki elää.
En hyväksy kirkkoa ja kirkkollista menoa.

Tirskis kirjoitti:en ollu täällä kauan koska oli minulla paljon opiskelua ja töitä. Mutta edelleen mua ärsyttää se että lähes 90% hautajaisia ovat kirkkolliset, luterilaiset. Mualla ovat enemmään siviilit, jotkut katolilaise..
Ärsyttää aina kun pastori sanoo "maasta tulen ja maahan palaat", koska puhe on vaan ruumiista ja ruumis on kun "takki", vaan päälyste. Oikeasti pitää sanoa " Hengestä tulet ja Henkeen palaat".
Itse olen gnostikko, ja uskon ja teidän että on reinkarnaatio, ja kuolema ei ole loppu vaan alku, ja Sielu vaan siirtyy eriläiseen maailmaan, ja kun tulee aikaa, syntyy uudestaan eri ruumiissa.
Maa on vaan hyvitysten paikka, ruumis kuolee, mutta Sielu elää. Henki elää.
En hyväksy kirkkoa ja kirkkollista menoa.

Selvä. Täällähän on mielipidevapaus mutta jos ihminen kuuluu kirkkoon/on seurakunnan jäsen niin kyllä ne on silloin automaattisesti kirkolliset hautajaiset, mikä siinä nyt niin ihmeellistä on?
Jos ei kuulu kirkkoon niin sitten ei järjestetä kirkollisia hautajaisia, mielestäni tämä on yksinkertaista, eikö vain?

Tirskis:

Itse olen gnostikko, ja uskon ja teidän että on reinkarnaatio, ja kuolema ei ole loppu vaan alku, ja Sielu vaan siirtyy eriläiseen maailmaan, ja kun tulee aikaa, syntyy uudestaan eri ruumiissa.

paksunnos Mayn
On aika vahvasti sanottu, että tietää, että on reinkarnaatio. Kuinka sellaista voi tietää? Uskoa voi mihin tahansa, mutta että ihan tietää...

Nohnoh, Tirskis on kuitenkin osoittanut kehityskelpoisuutensa ja siirtynyt kissanäyttelyjä asteen syvällisempiin aiheisiin (tai sitten niitä kissanäyttelyjä vaan on kylliksi siellä missä hän nyt asuu)

Ok, sori, vakava OT.

tj_eme puki sanoiksi monia omiani vastaavia ajatuksia. Klishee on vaihtoehto silloin, kun oikeita sanoja ei oikeastaan ole olemassakaan. Osanottoni myös täältä.

matlockb kirjoitti: Selvä. Täällähän on mielipidevapaus mutta jos ihminen kuuluu kirkkoon/on seurakunnan jäsen niin kyllä ne on silloin automaattisesti kirkolliset hautajaiset, mikä siinä nyt niin ihmeellistä on?
Jos ei kuulu kirkkoon niin sitten ei järjestetä kirkollisia hautajaisia, mielestäni tämä on yksinkertaista, eikö vain?

Kirkkoon kuulumattomillekin muuten järjestetään usein kirkolliset hautajaiset, sillä jokaisella Suomen kansalaisella on yhtäläinen oikeus tulla haudatuksi kirkkomaahan, ja valitettavasti hautaamiskäytännöstä ja siihen liittyvistä juhlallisuuksista päättävät omaiset, yleensä edesmenneen tahtoa kunnioittamatta.

Käsitin itse tuon Tirskiksen (Tirskisin?) mielipiteen niin, että häntä yleisesti ärsyttää luterilainen hautajaiskulttuuri. Käsitin asian mahdollisesti näin siksi, että se ärsyttää minuakin. Siitä johtuen olen lapsesta saakka vältellyt hautajaisia - ja niitä on ollut suvussani paljon, sillä pappani tuli 7-lapsisesta perheestä. Luterilaisissa hautajaisissa lietsotaan ja vaivalla ylläpidetään kammottavaa tunnelmaa, joka ei salli hilpeää otetta, muttei myöskään voimakkaita surua ilmaisevia tunteenpurkauksia. Ja aina se saatanan Maa on niin kaunis, veitsellä leikattava hiljaisuus ja puolityhjä kirkkosali, jossa kaikki ydinperhettä kaukaisemmat istuvat vaivaantuneina takarivissä... Paljon terveempänä pidän esimerkiksi Lähi-Idän kulttuureille tyypillistä, hyvin tunteikasta (ja huudontäyteistä) hautajaistapaa.

Mieheni suku on osittain ortodoksinen ja odotan mielenkiinnolla ensimmäisiä ortodoksisia hautajaisiani. Ortodoksit pitävät arkun koko jumalanpalveluksen ajan auki ja korpsen kuoppaamiseen osallistuvat kaikki miehet. Oma mieheni on ollut siinä puuhassa ensimmäistä kertaa viisivuotiaana. Oli kuulemma ollut aika jännä kokemus niin pienelle.

Ei ortodoksitkaan iana pidä arkkua auki. Puolet suvustani oli ortodokseja, joita olen myös kantanut ja kuopannut, mutta kertaakaan ei arkku ole ollut auki. Se on valintakysymys, kuten muiden uskontokuntien menot.

Miusta kaikki saavat pitää hautajaisensa haluamallaan tavalla, eikä niitä tapoja ole syytä arvostella, ellei niihin liity jotain ihmisarvoa halventavaa (esim. lesken polttamista). Hautajaiset järjestetään käsittääkseni pääasiassa jäljelle jäävien vuoksi.

joey kirjoitti: Luterilaisissa hautajaisissa lietsotaan ja vaivalla ylläpidetään kammottavaa tunnelmaa, joka ei salli hilpeää otetta, muttei myöskään voimakkaita surua ilmaisevia tunteenpurkauksia. Ja aina se saatanan Maa on niin kaunis, veitsellä leikattava hiljaisuus ja puolityhjä kirkkosali, jossa kaikki ydinperhettä kaukaisemmat istuvat vaivaantuneina takarivissä... Paljon terveempänä pidän esimerkiksi Lähi-Idän kulttuureille tyypillistä, hyvin tunteikasta (ja huudontäyteistä) hautajaistapaa.

Mun on pakko sanoa tähän nyt jotain. Huomaan, että luterilaisuus ärsyttää joeyta kaikin tavoin, mutta toi ed. juttu oli lähes puhdasta bull shittia. Luterilaiset hautajaiset voivat olla myös erilaiset, järjestäjästä se riippuu. Esimerkkinä vaikkapa erään läheisen hautajaiset. Kirkossa soi Nightwish ja Tarja Turusen mahtava ääni. Muistotilaisuudessa katseltiin powerpointilla kuvakollaasi edesmenneen elämänkaaresta ym.
Kyllähän niistä hautajaisista saa aika pitkälle just sellaset kuin omaiset haluaa, jopa luterilaisena.
Mä voisin hieman arvostella tosin lestadiolaisuutta. En vaan pääse ajatuksesta, että joeyn kuvailema hautajaistunnelma voisi olla enemmän jonkin kirkollisen lahkon aikaansaama fiksaatio, sillä esim. siinä monisikiäisessä lahkossa ihmiset tuntuvat olevan tunnettuja ahdasmielisyydestään.

Jos Lähi-Idän hautajaiset ovat vähääkään samalla tasolla kuin sielläpäin vietetyt häät, niin tylsyys on tosiaankin vedetty viimeiseen tappiin.

joey kirjoitti:Mieheni suku on osittain ortodoksinen ja odotan mielenkiinnolla ensimmäisiä ortodoksisia hautajaisiani. Ortodoksit pitävät arkun koko jumalanpalveluksen ajan auki ja korpsen kuoppaamiseen osallistuvat kaikki miehet. Oma mieheni on ollut siinä puuhassa ensimmäistä kertaa viisivuotiaana. Oli kuulemma ollut aika jännä kokemus niin pienelle.

Mun suvussa on myös ortodokseja ja jos oikein muistan, niin arkku tosiaankin oli auki mummin hautajaisissa ja jotkut tekivät ristinmerkkiä siinä arkun edessä. Kukaan ei tainnut kuoppaa sentäs kaivaa, kyllä se valmiina hautausmaalla oli. Sinällään upea kokemus kaikenkaikkiaan. Ortodokseille hautajaiset eivät ole surun, vaan ilon juhla.

tj_eme kirjoitti:En kritisoi fraasiakaan (otan osaa), koska muistan, miten vaikeaa ystävienkin oli suhtautua morsiamen kuolemaan rikoksen seurauksena. Minulle heidän läsnäolonsa oli kuitenkin hyvästä, vaikka heidän olemistaan sovinnainen malli helpotti. Ei se osanoton kökköys kerro välinpitämättömyydestä, vaan asian vaikeudesta. Siis minusta.

Olipas hienosti sanottu! Olen itsekin tietoisesti vältellyt käyttämästä sanaa osanottoni tai otan osaa, mutta tämä sun selitys on itseasiassa juuri niin. Ihmiset eivät välttämättä löydä sanoja esim. työkaverille kuolemantapauksen sattuessa, mutta kuitenkin jotakin lohduttavaa halutaan sanoa. Minustakin on hienoa, että ihmiset sanovat edes jotakin. Tuntuisi ehkä kohtuuttoman raskaalta, jos kaikki vaan välttelisivät kuin ruttoa, eivätkä uskaltaisi puhua mitään asiaan liittyen, peläten loukkaavansa tai antavansa rauhaa surra. tj_eme, puit sanoiksi sen, mitä minä en olisi osannut selittää, kiitos!

No eipä hautajaiset omien kokemusten mukaan perseestä ole. Yleensä ihan hyvä tapa konkretisoida se että joku läheinen ei enää ole. Eniten ärsyttää kun monet monttubileet eivät ole yhtään vainajan näköiset vaan perikunta tekee niistä omannäköiset.

Eliza kirjoitti:No eipä hautajaiset omien kokemusten mukaan perseestä ole. Yleensä ihan hyvä tapa konkretisoida se että joku läheinen ei enää ole. Eniten ärsyttää kun monet monttubileet eivät ole yhtään vainajan näköiset vaan perikunta tekee niistä omannäköiset.

Mä olen tehnyt paperille listan siitä (ja puhunut myös miehelle asiasta), mitä mä haluan, että mun kuoleman jälkeen tapahtuu. Mä olen himpun alle 30-vuotias, ja todennäköisesti elän vielä ainakin 50 vuotta, mutta sitähän ei koskaan tiedä...

Eipä tarvitse sitten omaisten arpoa, että mitä tehdä. Mulle on ihan sama oikeastaan, että mitä siellä syödään tms, mutta mulle on tärkeää, että se tilaisuus on uskonnoton.

Samoin olen tehnyt hoitotestamentin, jos jostain syystä en itse voi määrätä omasta hoidostani sairauden tai onnettomuuden kohdatessa.

Mun mielestä nämäkin asiat kannattaa miettiä jo eläessä, niin on omaisilta (ehkä) vähän taakkaa pois, ja eivätpä pääse riitelemään keskenään, kun vainajan tahto on tiedossa.

Hautajaisissa on tullut oltua joitain kertoja, vanhempien sukulaisten ja valitettavasti omien vanhempienikin.

Kuolemasta: olen ollut paikalla sairaalassa sillä hetkellä kun kumpikin vanhempani ovat kuolleet, kädestä pitämässä, mikä on ilmeiseti nykyisin aika harvinaista, siis nähdä oman vanhempansa kuolevan, koska kuolemasta (ns. normaalista kuolemasta) on tullut yhä enemmän laitosmaisempaa, eikä omaiset tietenkään aina ehdi ajoissa paikalle, minä onneksi ehdin, ja vietin molempien vanhempieni vierellä heidän viimeisen vuorokautensa. Kuoleman näkeminen ei ollut ollenkaan kamalaa tai pelottavaa, mitään dramaattista ei tapahtunut,; että sekä isäni että äitini vajosivat pikuhiljaa koomaan ja sitten hengitys loppui.
Äidin kuolemasta on jo 23 vuotta, hän oli kuollessaan leukemiaan saman ikäinen kun itse olen nyt eli 46. Isäni kuolemasta on viisi vuotta aikaa. Läsnäolon kokemus on ollut minulle valtavan tärkeä; kliseisesti sanottuna; olla läsnä saattamassa rakkaimpiaan viimeiselle matkalle.

(PS. En yleensä ole näin avoin omista asioistani, mutta tämä tuntui tärkeältä aiheelta jakaa.)

Oma isäni kuoli muutama vuosi sitten ja käytännön syistä hautajaisten järjestäminen jäi minun niskoille. Kiitän edelleen hautaustoimistoa, joka hoiti aivan kaiken perunkirjoitusta lukuunottamatta (olisi hoitanut senkin kyllä pyydettäessä, mutta meillä oli tuttu lakimies kiikarissa sitä varten). Maksoihan se, maksoi toki, mutta eipä onneksi mennyt omista rahoista ja en olisi jaksanut silloin heti isän kuoleman jälkeen säätää yhtään mitään ylimääräistä. Esimerkiksi kaikki kukkalaitteet tilattiin suunnilleen speksillä: "Tehkää niinkuin parhaaksi näette" ja hautaustoimistohan teki. Ovat tosi ammattilaisia hommassaan.

Mitä tuohon tunnelmaan tulee, niin olihan se toki kirkossa harras, hiljainen ja surullinen. Kai ne on ne piintyneet tavat sellaiset. Jälkeenpäin muistotilaisuudessa tunnelma alkoi vapautua, parikin vanhaa tuttua piti pienen puheen, jossa muistelivat isää ja kertoivat isän kanssa sattuneita tarinoita. Sattui hyvät puhujat, siellä sai nauraa ihan oikeasti, kun kertoivat muutamia sattumuksia isän elämästä. Arvostin itse sitä kovin vaikka sinällään harmi, että vain yksi tuli spontaanisti puhumaan ja muistelemaan muiden eteen (toista oli pyydetty ainakin miettimään asiaa etukäteen). Varmasti ihan jokaisella läsnäolijalla olisi ollut juttu tai pari kerrottavana isästä ja yleensä sieltä hauskimmasta päästä, isä oli eläessään melkoinen velmu.

Eliza kirjoitti:No eipä hautajaiset omien kokemusten mukaan perseestä ole. Yleensä ihan hyvä tapa konkretisoida se että joku läheinen ei enää ole. Eniten ärsyttää kun monet monttubileet eivät ole yhtään vainajan näköiset vaan perikunta tekee niistä omannäköiset.

Kuten tuossa aiemmin todettiin niin hautajaisethan ovat nimenomaan jäljellejääneille, sillä itse kohdehan ei ole niitä enää kokemassa. Näin ollen ei liene yllättävää, jos ne vastaavat ylöspanoltaan ja tyyliltään näiden makua ja käsitystä vainajasta. Toki jos jäljellejääneillä on hyvinkin erilaisia mielikuvia ja käsityksiä vainajasta ja hautajaiset toteutetaan vain yhden näkemyksen mukaan, niin voi seurata edellämainittuja ristiriitaisia tunteita. Olisi toki korrektia jos hautajaisten organisoijat konsultoisivat tässä suhteessa vainajan muitakin läheisiä ja todennäköisiä hautajaisvieraita.

^ No lähinnä omassa lähipiirissä on ollut muutamat bileet missä patakonservatiivinen suku on halunnut kirkkoon kuulumattomalle ateistivainajalle kirkollisen siunauksen... Eihän se kuoleva mistään mitään tiedä, mutta noin selkeää toivetta mielestäni voitaisiin ja sitä pitäisi kunnioittaa.

http://www.mantsalaseura.fi/galleria_kevatretki09.htm

Mäntsälässä on tuollainen sukuhauta. Onko kyse ihan laillisesta luusäilöstä, koska eihän esim. Mummiaan saa haudata takapihalle omenapuun viereen?