Sivu 2/2
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Ma Syys 12, 2016 6:17 am
Kirjoittaja Naskali
Nyt hepulle pitäis tehdä uudelleen valheenpaljastustesti ja samalla kysellä myös Karasta. Voihan tietty olla ettei hänellä ole Karan katoamisen kanssa tekemistä, koska ekan testin kerta läpäisi.
Kaverin tekemä katoamisilmoitus epäilyttää. Veikkaan että Kara oli hänelle kertonut menevänsä tapaamaan Kyrliä, ja sopinut tavallaan turvakseen että " jos musta ei esim. 2 tuntiin kuulu mitään, niin hälytä poliisit."
Kumma jos poliisit ei tätä ystävää ole edes kuulustelleet, mutta varmasti vanhemmat on kyselleet, jos vain ovat kuulleet kuka ilmoituksen oli tehnyt.
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Ma Syys 12, 2016 12:05 pm
Kirjoittaja Maijulainen
Mitä itse oon tota jenkkilän touhua seurannut, niin siellä meininki on noiden katoamisilmoitusten kohdalla vähän toinen, kuin meillä. Esim. työnantaja rupeaa ihmettelemään miksei työntekijä saavu töihin ja saattaa mennä jopa kotiin etsimään tätä. Ei meillä suomessa näin toimita. Ja monesti olen lukenut, että pomo tai työkaverit on tehneet katoamisilmoituksen jo ennen kuin omaiset edes tietää henkilön kadonneen. Tuolla päin se taitaa olla tapa.
Joten tuota kaverin tekemää ilmoitusta en siinä mielessä ihmettele. Ja hänkin siis tajusi jotain pahaa tapahtuneen, kun näin toimi. Ja monesti hyvät ystävät tietää susta ja sun menemisistä enemmän, kuin omat vanhemmat, vaikka heille ilmoittaisitkin. Ei sitä kuitenkaan tarkkoja yksityiskohtia heille kerrota.
Tuota exää vois tutkailla hiukan tarkemmin, tosin tuo puhelu on voinut olla ihan sovinnon yritystäkin. Karahan on luultavasti tehnyt tuon ilmoituksen vanhempiensa painostuksesta. Harvemmin kuitenkaan nuori noita oma-aloitteisesti tekee, vaan muut painostavat siihen. Mutta väkivaltaiselta sekopäältä kaveri vaikuttaa, joten kunnon syyni kaverin osalta olis paikallaan. Tunnustahan tuo ei, joten jos ruumista ei löydy, on vaikeaa saada asiaan selkoa mitenkään.
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Ma Syys 12, 2016 1:38 pm
Kirjoittaja reppuli
Kylr on näemmä tavoitettu ja otettu kiinni, toivottavasti tällä kertaa löytyisi todisteita tarpeeksi kovempaan tuomioon.
Käänsin jutun omin päin, sori virheistä.
http://fox4kc.com/2016/09/11/man-taken- ... ore-woman/
Mies, jota kuulusteltiin 2007 Beltonilaisen teinin katoamistapauksessa on pidätetty liittyen toisen naisen katoamiseen
EDWARDS, Missouri - Etsintäkuulutettu mies liittyen Raymorelaisen naisen katoamiseen on pidätetty, sanoo Missourin poliisi.
Kylr Yust, 28, pidätettiin sunnuntaiaamuna noin klo 8:30 perheensä mailta Edwardsista, Missourin osavaltion kaupungista, joka on noin kahden tunnin matkan päässä Kansas Citystä etelään.
21-vuotiaan Jessica Runionsin perheenjäsenet sanoivat, että Jessican on nähty poistuvan eräästä talosta Yustin kanssa torstai-iltana.
Yust on otettu kiinni epäiltynä Runinonin auton tahallisesta polttamisesta. Auto löytyi poltettuna Kansas Citystä lauantaina.
Yust on Kara Koptskyn entinen poikaystävä. Beltonilaisen Karan katoaminen vuonna 2007 sai kovasti julkisuutta ja Kara on edelleen kateissa.
Yustia on aiemmin syytetty huumeiden myymisestä ja eläinrääkkäyksestä.
Nyt Yustia pidetään Bentonin poliisivankilassa.
Missourin vapaaehtoinen pelastuspalvelu on etsinyt kahdella laajalla alueella kahdesti, mutta Runions on edelleen kateissa.
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Ma Syys 12, 2016 2:21 pm
Kirjoittaja Destiny
Vuoden 2013 uutisessa Yustista kerrotaan tämän tuomitun erään tyttöystävänsä pahoinpitelystä ja poliisiraporttien mukaan Yust on leuhukinut tappaneensa edellisiä tyttöystäviään ja pystyvänsä hävittämään ruumiinosat syöttämällä ne kotitilansa sioille.
http://fox4kc.com/2013/11/22/kylr-yust- ... g-charges/
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 12:12 pm
Kirjoittaja jayroot
Naskali kirjoitti:Nyt hepulle pitäis tehdä uudelleen valheenpaljastustesti ja samalla kysellä myös Karasta. Voihan tietty olla ettei hänellä ole Karan katoamisen kanssa tekemistä, koska ekan testin kerta läpäisi.
No aivan varmasti on herralla Karan katoamisen kanssa tekemistä, noi valheenpaljastuksethan on aivan paskaa. En ymmärrä miksi niistä aina uutisoidaan kuinka on läpäisty valheenpaljastustesti kun niitä tuloksia ei voi edes käyttää oikeudessa todisteena, koska ne tulokset on niin epäluotettavia. Ja jos olet vähääkään psykopaatti tms, pystyt kyllä valehtelemaan täysin luontevasti ilman että viisari värähtää. Eiköhän tuo sankari ole syyllinen ainakin jollain osin tähän katoamiseen.
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Ke Syys 14, 2016 12:37 pm
Kirjoittaja reppuli
jayroot kirjoitti:Naskali kirjoitti:Nyt hepulle pitäis tehdä uudelleen valheenpaljastustesti ja samalla kysellä myös Karasta. Voihan tietty olla ettei hänellä ole Karan katoamisen kanssa tekemistä, koska ekan testin kerta läpäisi.
No aivan varmasti on herralla Karan katoamisen kanssa tekemistä, noi valheenpaljastuksethan on aivan paskaa. En ymmärrä miksi niistä aina uutisoidaan kuinka on läpäisty valheenpaljastustesti kun niitä tuloksia ei voi edes käyttää oikeudessa todisteena, koska ne tulokset on niin epäluotettavia. Ja jos olet vähääkään psykopaatti tms, pystyt kyllä valehtelemaan täysin luontevasti ilman että viisari värähtää. Eiköhän tuo sankari ole syyllinen ainakin jollain osin tähän katoamiseen.
Luin jostakin (laittaisin linkin mutta kun en löydä sitä enää, voi olla jokin keskustelufoorumikin) että 3 kertaa on heppu käynyt valheenpaljastuskokeessa ja joka kerta "inconclusive" eli tulos epäselvä, ei merkkejä suuntaan tai toiseen. Persoonallisuushäiriöinen..
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: La Huhti 15, 2017 3:50 pm
Kirjoittaja Destiny
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Su Huhti 16, 2017 11:16 am
Kirjoittaja Siperia
^ Tuosta Destinyn linkistähän selviää, että samasta paikasta löytyi kahden ruumiin jäännökset, käytännössä pääkallot. Toinen näistä on vielä tunnistamatta, mutta vähän siltä kuulostaa että Kara on löytynyt myös.. Toivottavasti näin.
Kallot löysi satunnainen sienestäjä joltain syrjäiseltä metsäalueelta Kansas Cityn eteläpuolelta.
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: To Elo 17, 2017 5:42 am
Kirjoittaja Mayflower
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Pe Elo 18, 2017 11:30 am
Kirjoittaja Täysi Purenta
Huojentava löytö. Nyt kun on pelkän kadonneen henkilön sijaan sekä ruumis tai oikeammin kaksi ja erittäin vahvat näytöt tekijää kohtaan, niin toivottavasti saadaan taas ruksia pitkään avoimena olleita juttuja selvinneiksi.
Karan katoamisesta on täydet kymmenen vuotta joten jäänteiden löytyminen on iso juttu. Toivottavasti Missouri toimii rivakasti ja Yust pääsee pikipäin leivättömän pöydän ääreen. Missouri on tämän jutun lopullista päätepistettä ajatellen kiitollisen rivakka myös tuomitsemaan kuolemaan. Viidentenä osavaltioiden listalla teloitettujen määrässä ja lyhyin jono teloituksiin.
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Pe Elo 18, 2017 1:23 pm
Kirjoittaja Jänis Joplin
Koittakaahan lausua epäillyn murhaajan etunimi.... "Killer"
Re: Kara Kopetsky, 2007
Lähetetty: Su Elo 27, 2017 12:41 pm
Kirjoittaja Maura Isles
Jänis Joplin kirjoitti:Koittakaahan lausua epäillyn murhaajan etunimi.... "Killer"
Nimi ei taida olla "oikea" vaan vaihdettu / nykyään käytössä oleva.
Koitapa toisin päin
Yust Kylr ["Just Killer"]