Sivu 2/2
Lähetetty: To Elo 16, 2007 1:41 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Kyllä. Ja porukka on ihan samanlaista nyt, kuin oli ennenkin.
Tappeli ne häjyjenkin aikaan heinäseipäät ja puukot aseenaan.
Suomessa on ollut kautta aikojen kylätappelu perinne, jossaeri kylien nuoret sällit lähtevät joukolla päissään tappelemaan naapuriin.
Tampereella puukotettiin yksi punkkari kasariaikaan Raatihuoneen edessä. Tunsin surmatun.
Muuten oli nahinaa punkkarit vs teddyt. Skinit joskus löi/potki likkafrendiä puistossa päähän, kun se ei luopunut käsilaukustaan. (jossa oli kaljaa.)
Meikä ei nynnynä saanut turpaansa, kun annoin laukkuni suosiolla.
Muuten ei ihmeempiä. Aina joku sai tietenkin turpaansa.
Lähetetty: To Elo 16, 2007 4:58 pm
Kirjoittaja katupoika
Tampereen Tyttö kirjoitti:Kyllä. Ja porukka on ihan samanlaista nyt, kuin oli ennenkin.
Ei, kyl noi vanhat jutut oli erilaista kuin nykyään. Sillon sai helposti nekkuunsa jos vaan käveli väärässä osassa kaupunkia. Ja noi myllyt oli oikeesti aika vitun massiivisia. Vitusti lössiä molemmilta puolilta. Nykyään väkivaltaan suhtautuminen on varmasti samanlaista, mutta tollaset kuvatunlaiset jengit on kyllä aikalailla hävinneet. Ite lasken ysärin alkupuoliskon viimeiseks aikakaudeks jolloin noita vielä oli.
Lähetetty: To Elo 16, 2007 10:24 pm
Kirjoittaja Citizen
Kyllä noissa 70-80-luvun kuvioissa oltiin mukana. Itse asuin Vantaalaisessa tuolloin uudessa, kasvavassa lähiössä ja meno oli melkoista.
Jos pääkaupungista puhutaan niin stadissa oli tosiaan mm. Carrolsin jengi ja yleensä city-käytävässä pyöri paljon porukkaa. samoin rautatieaseman nurkilla. Samaan aikaan esimerkiksi karaten harrastus kasvoi vauhdilla ja se toi oman mausteensa tuohon aikaan.
Homma oli aika kipeää; oli rokkareita (50-luvun meininkiä), punkkareita, discohileitä jne. ja nämä eivät sitten tulleet keskenään toimeen yhtään vaan heti oli sota valmis kun eri leirin kaverit sattuivat vastkkain. Nykyinen nuoriso on siinä suhteessa huomattavasti fiksumpaa suvaitsevaisuuden suhteen.
Huumeita oli vanhemmalla porukalla, mutta ne eivät juuri olleet massiivisessa muodissa vaan päinvastoin. Ne tosin löysivät tähän otolliseen maaperään sitten myöhemmin. Toki vaan osaan henkilöitä.
Meidän "lähiössä" oli paikka johon jengi kerääntyi viikonloppuisin dokailemaan. Siellä sitten nahisteltiin omienkin kesken, mutta joukot yhtenäistyivät välittömästi "ulkopuolisen uhan" edessä. Naapurikylässä oli tuohon aikaan isot juhlat vuosittain. Joku urpo laski porukkamme kun lähdimme joukolla taapertamaan kohti juhlapaikkaa. Yli 100 nuorta jotka uhkuu testosteronia ja yliminä on päässyt niskan päälle alkoholin voimalla. Ääntä lähti ja taisi siinä jotain särkyä matkan varrellakin. Perillä homma meni (aina) hulinaksi. Meilläpäin se ei ollut mitenkään järjestynyttä tai yhtenäisiä ulkoisia tunnusmerkkejä kantava sotilaallinen joukko vaan pienemmistä kaveriporukoista koostuva isompi joukko. Toisille tuli järki päähän vanhetessa. Kaikkien kohdalla ei näin käynyt.
Järvenpäässä ja Keravalla oli tuohon aikaan selkeämmin yhtenäisemmän näköisiä jengejä.
Täytyy ymmärtää silloista ajankuvaa. Silloin ei ollut tosiaan tietokoneita pleikoista puhumattakaan. Toisaalta siitä porukasta ja ehkä hieman nuoremmasta polvesta jotka kuitenkin sivusivat tuota aikaa kasvoi niitä henkilöitä jotka vaikuttavat nykyäänkin nimekkäissä rikollisiksi ryhmiksi luokitelluista kokoonpanoissa. Kasvupolku on ollut luonteva ja se henki on implementoitu todennäköisesti ainakin osittainnoilta ajoilta.
70-80-luvun jengi juttu liittyi myös sen aikaiseen muotiin. Ja sehän oli oikeasti makeeta. Sillon oltiin koviksia ja se oli kova juttu. Isossa jengissä on jotain kun ollaan "samaa porukkaa" ja sitten kun pannaan haisemaan niin se on varsin näyttävää.
Kyllä tuon ajan lapset vaikka kulkevatkin puku päällä ja ovat kovissa positioissa elinkeinoelämässä muistelevat noita aikoja lämmöllä.
Joillekin rokkarivaihe jäi positiivisesa mielessä päälle elämäntavaksi. Joillekin se meininki koitui surulliseksi kohtaloksi ja osa "keharaakeista" uhoaa lähikuppiloissa aina kun vankilasta pääsee. Joistain tuli tosiaan ihan aitoja ganstereita.
Lähetetty: Pe Elo 17, 2007 3:02 am
Kirjoittaja katupoika
Citizen,
Mistä päin Vantaata oot? Jotenkin tosta tekstistä saa sen fiiliksen, että läheltä Korsoa, mutta mistä sieltä?
Lähetetty: Pe Elo 17, 2007 10:55 am
Kirjoittaja Citizen
katupoika kirjoitti:Citizen,
Mistä päin Vantaata oot? Jotenkin tosta tekstistä saa sen fiiliksen, että läheltä Korsoa, mutta mistä sieltä?
Huti meni.
Lähetetty: Su Elo 26, 2007 8:05 pm
Kirjoittaja McAbre
katupoika kirjoitti: Ite lasken ysärin alkupuoliskon viimeiseks aikakaudeks jolloin noita vielä oli.
Sen verran tiedän pääkaupunkiseudun tuon ajan sähinöistä, että ainakin Kannelmäki oli alueena tapetilla, mitä isompiin jengikahakoihin tuli. Sitten olivat tietenkin Citykäytävässä kokoontuneet ekan/tokan aallon hopparit.
Lähetetty: Su Elo 26, 2007 9:16 pm
Kirjoittaja katupoika
McAbre kirjoitti:katupoika kirjoitti: Ite lasken ysärin alkupuoliskon viimeiseks aikakaudeks jolloin noita vielä oli.
Sen verran tiedän pääkaupunkiseudun tuon ajan sähinöistä, että ainakin Kannelmäki oli alueena tapetilla, mitä isompiin jengikahakoihin tuli. Sitten olivat tietenkin Citykäytävässä kokoontuneet ekan/tokan aallon hopparit.
Mä en hirveesti tiedä ton ajan Stadin lähiötouhuista, mutta Helsingin ulkopuolelta varsinkin Korsossa, Koivukylässä ja Hakunilassa oli noita touhuja paljon ja isoilla porukoilla.
Mutta kuten sanottu, niin noi touhut hävis siinä '91/'92. Ainakin omilta kulmilta.
Re: Jengiväkivalta Suomessa
Lähetetty: La Loka 25, 2014 3:43 pm
Kirjoittaja Ördög
McAbre kirjoitti:Pääkaupunkiseudulla ottivat 70-luvun lopulla yhteen eri kaupunginosien monikymmenpäiset jengit aina Vantaata ja Espoota myöten. Väkivallan kierre rauhoittui vasta kun 15-vuotias poika tuli potkituksi hengiltä Johanneksen kirkon puistossa. Oliko vastaavia kaupunginosien välisiä sotia tuolloin muuallakin maassa? Maanlaajuisia olivat nimittäin kahinat teddyjen/diinareiden ja punkkarien/hämyjen välillä, tämä konfliktihan eli vielä pitkälle 80-luvun puolellekin.
Liekö palstalla kirjoittajia joilla on omakohtaisia muistoja/kokemuksia aiheesta?
Jaakko Lähteenmaa muistelee
kolumnissaan tämän päivän Hesarissa 36 vuoden takaista kauhunhetkeä. Hän oli eksynyt väärälle pihalle, missä paikallinen jengi uhkaili stiletillä. Onneksi paikalle sattui talossa asuva rouva koirineen.
Parin viikon kuluttua tapahtuneesta, 3. marraskuuta, läheisessä Johanneksen puistossa 15-vuotiasta kalliolaispoikaa potkittiin päähän, ja seuraavana päivänä hän menehtyi kallovammaan ja aivoverenvuotoon.
Tuoreet uutiset nuorisoporukoiden väkivaltaisista hyökkäyksistä muistuttavat syksystä 1978. Tuolloinkin ihmisiä järkytti ylenpalttinen väkivalta. Kolmen kaupunginosajengin nujakoinnista lähtenyt rähinöinti oli niin poikkeuksellista, että sitä on ruodittu vielä vuonna 2012 valtiotieteellisen tiedekunnan pro gradu -tutkielmassa "Jengit sotajalalla".
Eiran kaduilla ei kyselty, kuulutko jengiin tai mistä tulet: vieraita jahdattiin surutta.
Re: Jengiväkivalta Suomessa
Lähetetty: La Loka 25, 2014 5:43 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Ördög kirjoitti:McAbre kirjoitti:Pääkaupunkiseudulla ottivat 70-luvun lopulla yhteen eri kaupunginosien monikymmenpäiset jengit aina Vantaata ja Espoota myöten. Väkivallan kierre rauhoittui vasta kun 15-vuotias poika tuli potkituksi hengiltä Johanneksen kirkon puistossa. Oliko vastaavia kaupunginosien välisiä sotia tuolloin muuallakin maassa? Maanlaajuisia olivat nimittäin kahinat teddyjen/diinareiden ja punkkarien/hämyjen välillä, tämä konfliktihan eli vielä pitkälle 80-luvun puolellekin.
Liekö palstalla kirjoittajia joilla on omakohtaisia muistoja/kokemuksia aiheesta?
Jaakko Lähteenmaa muistelee
kolumnissaan tämän päivän Hesarissa 36 vuoden takaista kauhunhetkeä. Hän oli eksynyt väärälle pihalle, missä paikallinen jengi uhkaili stiletillä. Onneksi paikalle sattui talossa asuva rouva koirineen.
Parin viikon kuluttua tapahtuneesta, 3. marraskuuta, läheisessä Johanneksen puistossa 15-vuotiasta kalliolaispoikaa potkittiin päähän, ja seuraavana päivänä hän menehtyi kallovammaan ja aivoverenvuotoon.
Tuoreet uutiset nuorisoporukoiden väkivaltaisista hyökkäyksistä muistuttavat syksystä 1978. Tuolloinkin ihmisiä järkytti ylenpalttinen väkivalta. Kolmen kaupunginosajengin nujakoinnista lähtenyt rähinöinti oli niin poikkeuksellista, että sitä on ruodittu vielä vuonna 2012 valtiotieteellisen tiedekunnan pro gradu -tutkielmassa "Jengit sotajalalla".
Eiran kaduilla ei kyselty, kuulutko jengiin tai mistä tulet: vieraita jahdattiin surutta.
Olen menettänyt uskoni Helsingin Sanomien juttuihin. Siitä syystä, että nuo jutut johtuvat aina mieleen myöhemmin ja niitä käytetään aina sopivan propagandan yhteydessä.
Esim. aikaisemmin oli toimittaja tehnyt oman kolumnin HS:ään, joka uutisoitiin yleisenä hyökkäyksenä ruotsinkielisiin. Samassa bussissa oli linja-autolla tms. mennyt sekavan oloinen mieshenkilö, joka oli sitten joidenkin tietojen mukaan hyökännyt ruotsinkieltä puhuvien tyttöjen kimppuun. Toimittaja piti tuota esimerkkinä yleisestä "kielivihasta", jota ruotsinkieliset joutuvat päivittäin kohtaamaan, vaikka mitään vastaavia juttuja ei aikaisemmin ollut kirjoitettu edes HS:ään.
Ruotsinkielisessä lehdistössä oli kysytty poliisinkin mielipidettä asiaan ja mistään kielivihasta ei kuulemma ollut kysymys, vaan henkilö oli ollut niin sekavassa tilassa, että olisi hyökännyt todennäköisesti kenen tahansa kimppuun. Suomenkielisellä puolella tätä ei tietenkään uutisoitu.
Helsingin Sanomat on yleisesti ottaen ollut varsin hiljaa näistä asioista tai vaihtoehtoisesti katujengiväkivaltaan on pyritty käsittelemään ns. yleisenä ilmiönä eli suunnilleen kaikki nuoret, kaikissa ikäluokissa sitä tekevät.
Huvittavasti nyt myöhemmin on palattu aikakauteen 1978 (en muista että koskaan aikaisemmin Suomessa olisi edes puhuttu tästä vuodesta tai ajanjakson ongelmista).
Eiköhän tuolloin katujengiväkivalta koostunut kuitenkin hieman eri joukoista kuin nykyisin? Silloin olivat muutenkin erilaiset liikkeet enemmän nousemassa ja anarkia saamassa tilaa. Jos vertaa sitä tähän nykyajan katujengi-ilmiöön, niin on täysin hakoteillä.
HS:ssä on toki oma ideologiansa ja tarkoitus on sanoa: "On niitä katujengejä ollut aikaisemminkin", kun ei itse tästä nykyisestä ilmiöstä eli katujengistä oikein uskalleta uutisoida...

Re: Jengiväkivalta Suomessa
Lähetetty: Su Tammi 01, 2023 12:24 am
Kirjoittaja uusitma
Koko Suomessa näitä jengien katutappeluita tuskin on koskaan ollut, mutta Espoossa varmaankin on ja Helsingissä tiedän olleen. Vaikea se on nuorison lähteä tappelemaan jostain Sevettijärveltä naapuripitäjään.
Tämä ja kaksi seyraava viestiä siirretty Kaitaa-ketjusta
-NILS-
Re: Jengiväkivalta Suomessa
Lähetetty: Su Tammi 01, 2023 12:26 am
Kirjoittaja segregation forever
uusitma kirjoitti: Su Tammi 01, 2023 12:24 am
John Kimble kirjoitti: La Joulu 31, 2022 11:04 pm
uusitma kirjoitti: La Joulu 31, 2022 10:46 pm
Kyllä katutappelukulttuuri eli vahvana vielä 80-luvulla.
Ettäkö ihan 80-luvulla oli 14-vuotiaita tai nuorempia puukottajia jotka puukottelivat satunnaisia ohikulkijoita ja veivät merkkivaatteet päältä? Nyt tarvis jotain lähdettä.
No lähde voisi olla vaikka minun ihan oma retrospektiivinen tutkimus.
Koko Suomessa näitä jengien katutappeluita tuskin on koskaan ollut, mutta Espoossa varmaankin on ja Helsingissä tiedän olleen. Vaikea se on nuorison lähteä tappelemaan jostain Sevettijärveltä naapuripitäjään.
No laittele sitten vaikka 14-vuotiaiden ja 15-vuotiaiden suorittamista toisen lasten puukottamisista 80-luvulla uutisia. Kai sellaisia löytyy jostain?
Re: Jengiväkivalta Suomessa
Lähetetty: Su Tammi 01, 2023 11:36 am
Kirjoittaja nakkimiesjamuusi
Puhetta olikin jo aiheesta, mutta lisään vielä. 70-80 luvulla Hämeenlinnassa oli lähiö jengit. Jos muistan oli Nummen oma jengi (vihreät), Jukolan porukalla oli punaset värit, Ojoisten yms en muista enää. Mutta kovia rettelöitä oli. Ei kyllä esim Jukolan porukan kannattanut yksin mennä Nummelle, kyllä turpaan tuli ja kunnolla. Ojoisten porukka oli myös kovaa porukkaa. Samaa oli myös Helsingissä. Eli kyllä katujengei on ollut aina.
Ja siihen aikaan oltiin 14-18. Aseina puukot, nyrkkiraudat, pesäpallomailat jne mikä oli sopiva aseeksi.
Re: Jengiväkivalta Suomessa
Lähetetty: Ke Tammi 07, 2026 7:36 pm
Kirjoittaja Yavanna
McAbre kirjoitti: Ke Elo 15, 2007 11:02 pm
Nuorison väkivaltainen liikehdintä 70-80-lukujen taitteessa on mielestäni mielenkiintoinen kappale maamme alakulttuurista lähihistoriaa, eikä tarkoituksena ole romantisoida asiaa. Tokihan porukoiden kesken on järjestetty päähänlyöntikilpailuja ennen ja jälkeen kyseisen ajanjakson. Itselleni kyseiset kapinat ovat jääneet kuitenkin erityisen myyttisenä mieleen, sillä olin tuolloin isompien hurjien touhua etäältä kuulopuheiden ja lehtijuttujen kautta seuraava poikanen. Osaa en ole siis näihin leikkeihin ottanut.
Pääkaupunkiseudulla ottivat 70-luvun lopulla yhteen eri kaupunginosien monikymmenpäiset jengit aina Vantaata ja Espoota myöten. Väkivallan kierre rauhoittui vasta kun 15-vuotias poika tuli potkituksi hengiltä Johanneksen kirkon puistossa. Oliko vastaavia kaupunginosien välisiä sotia tuolloin muuallakin maassa? Maanlaajuisia olivat nimittäin kahinat teddyjen/diinareiden ja punkkarien/hämyjen välillä, tämä konfliktihan eli vielä pitkälle 80-luvun puolellekin.
Liekö palstalla kirjoittajia joilla on omakohtaisia muistoja/kokemuksia aiheesta?
Mun mielestä tätä on ollut jo aikaisemminkin. Välillä 1960-1970. Äitini siis on syntynyt 1956 ja hänen lapsuus ja nuoruus oli justiinsa 1960-1970 lukujen aikana ja hän kertoi kuinka siellä missä hän silloin asui, Pihlajamäessä, oli ollut jengitappeluita kun hän oli ollut nuori, oletettavasti jotein 6-10 vuotias tai ehkä esiteininä tyyliin 11-13v ja ne jengiläiset varmaankin 15-18 tai vanhempiakin (pelkkiä arvoita siis, sori, siis kun mutsi meni naimisiin 76 ja oli sillon jo yli kahdenkymmenen ja mut sai 79). Ja hän kertoi kuinka hänen kaverinsa oli sit uteliaisuuttaan mennyt tämmöstä kattomaan, vaikka mun mutsi ja muutkin oli siitä varoitelleet että älä mene. No tää kaveri ei ollut uskonut, oli menny ja oli sitten ottanut osumaa kettingistä naamaansa. En nyt ole varma et oliko se joukkotappelu Pihlajamäkeläisten ja Malmilaisten vai kenen välillä ja tuliaseita siellä ei tainnu ikinä olla, mut kaikkea muuta sit senkin edestä perinteisten nyrkkien lisäksi. Mut joo tällaista tapahtui joa paljon ennen 80 lukua. Ja vaikka se hetkeks on kaiketi laantunut vähäsen, niin kyllä mä epäilen et jotain vastaavaa on vieläkin ja meinaavat hiljalleen ottaa vähän liikaakin mallia jenkkimeiningistä jengisekoilujen osalta.