Doctor Lecter kirjoitti:Melko tuoreessa Apu-lehdessä (Halosen kuva kannessa) oli hyvä artikkeli Riihimäen vankilasta. Haastatteluun oli saatu ek:ta suorittava hörhö, joka kertoi olleensa osallinen vuoden 2005 pakoyritykseen:
Vankien pako Riihimäellä päättyi vankilan porttiin
Elinkautisvanki ja pakkolaitosvanki yrittivät karata keskiviikkona aamulla Riihimäen vankilasta rakennustyömaan kautta. He olivat päässeet työmaalle ja tunkeutuivat siellä soraa tuoneen kuorma-auton ohjaamoon.
Vangit yrittivät pakottaa auton kuljettajan ajamaan ulos portista. Kuljettaja pääsi hyppäämään ohjaamosta pois, jolloin toinen vangeista siirtyi rattiin. Ajo päättyi vankilan lukittuun porttiin.
Portti kesti törmäyksen, mutta auto vaurioitui ajokelvottomaksi. Vartijat ottivat vangit kiinni.
Ennen kiinniottoa pakoautoa kuljettanut vanki yritti ajaa vartijan päälle, mutta vartija ehti hypätä syrjään. Toisella vangeista oli mukanaan teräase ja toisella ruuvimeisseli. Molemmat vangit on tuomittu törkeistä väkivaltarikoksista. Elinkautisvanki on syntynyt 1981 ja pakkolaitosvanki 1971.
Poliisi tutkii asiaa vangin karkaamisena, pakottamisena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
HS 28.4.2005
Porttiin törmääjä oli artikkelissa jollain salanimellä. Mikäs se muutes olikaan hänen aikoinaan suorittama hengenriisto?
Reilu vuoden viiveellä voisin vastata tuohon, toinen karkuun yrittäneistä oli elinkautisvanki Vääri:
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=6902
Täysi sika mieheksi ja nyt kai jo lomat pyörii Forssalaisten harmiksi.
Tiedän hyvin kyseisen pakoyrityksen ja sen vaiheet.
2005 Rixussahan tehtiin isoa remottia missä pistettiin uusiksi niin sisä- kuin ulkotilatkin.
Sellejä päivitettiin tälle vuosituhannelle vessoja lisäämällä siten että kaksi selliä yhdistettiin yhdeksi selliksi missä oli nyt nykyaikainen vessa suihkuineen.
Pihaa laitettiin uusiksi, pelkääjät saivat hienot ulkoilutilat,tehtiin uusia nurmialueita ym ym.
Tosin ulkoalueita ei niinkään myllätty vankien viihtymisen panostamiseen vaan teknologian piilottamiseen, vittumaiseksi on kyllä tehty nykykarkaaminen nostalgiasesti, nyt kun jalka menee sallitun alueen ulkopuolelle niin joka valo vilkkuu valvomoissa ja siellä missä niiden pitääkin.
Anturi herkemmillään tunnistaa yli lentävän linnunkin, eli turha loikkia korkealtakaan yli. Samaa nostalgiantappoa on toteutettu kaltereissa, ontto putki minkä sisällä pyörii lyijytanko, sahaa siinä sit.
Sisäpihalla ja yläpihalla oli raksamiehille parakkeja kahdessa tasossa kuten normisti muillakin raksatyömailla. Parakit oli tosin eristetty vankien käyttämästä alueesta korkealla verkkoaidalla eikä vankeja päästetty alueelle, ei edes luottovankeja.
Aitaus eli aina töiden edistymisen mukaan ja luonnollisesti verkkoaidassa oli myös ovi, kuten alapihalle vievässä aidassa. Ovi oli kiinni isolla munalukolla.
Toisen yrittäjän henkilöllisyys on päässyt unohtumaan koska oli minulle täysin tuntematon myös tuomioltaan, mutta herra väärin kyllä tiesin.
Kuulin hyvinkin luotettavasta lähteestä että Rixussa oli päässyt katoamaan vuotta aikaisempaan jonkinlainen yleisavain sisäoviin, liekö ulko-ovet enemmänkin sähköisiä tai tarkemman kulkemisen alaisia? Rixussa oltiin kuitenkin tehostetussa tilassa varmaankin sen koko vuoden siltä varalta että joku yrittäisi pakoa, mitään ei tapahtunut ja oletetiin avaimen yksinkertaisesti vaan kadonneen. Noh kelläpä muulla on aikaa odottaa kuin vangilla sitä oikeaa hetkeä, hetkeä joka koitti sitten rempan yhteydessä 2005, häiskät tuli avaimella aidassa olevasta ovesta ja kävelivät suoraan parakkiin mistä ne löysivät maalareiden vetimet. Maalarin näköisinä ne pyöri siinä parakissa niin että eräs maanrakennusmies oli ihmetellyt että miksei ukot mene töihin vaan jemmailee parakissa aina välillä ovesta ulos kurkkien, odottivat oikeaa hetkeä.
No oikea hetki tuli kun Riihimäkeläinen sorarekka tuli portista sisään, kuskina oli urakoitsijan eläkeelle jäänyt isä joka halusi heittää yhden keikan vankilaankin, se keikka oli kuitenkin vähän erilaisempi mikä oli tarkoitus. "Maalarien" onneksi, meidän muiden epäonneksi,eläkeläinen ehti kipata soralastin pihalle ennenkuin ohjaamoon hyökättiin, täydessä sorakuormassa tiilimuuriin olisi tehnyt ohjaamosta sen verran ohkasen ettei olisi kaavittu enää mitään kiinteetä vaan pelkkää märkää. vääri yritti tempoa pappaa takaisin sisään kuorma-auton ohjaamoon siinä onnistumatta vaan pappa mätkähti tonttiin hiha metrin pidentyneenä joten vääri joutui itse ohjaamaan kuorma-autoa ja suuntasi sen kohti porttia, mutta portin vietessä seissyt vartija muutti suunnitelmaa, pösilö ajatteli jyrätä vartijan siinä ohessa mutta ei kuorma-auto käänny samalla tavalla kuin Loebin sitikka pleikkarissa vaan kaveri jysäytti suoraan karmiin!! Ei siinä mennyt kuin pari sekuntia siihen kun kyseinen vartija oli tempaissut hönön kuskinpaikalta maahan, otti vähän vauhtia ja hyppäsi polvilla selkään niin että pamahti, siminnäkijät kertoivat ettei eväkään liikkunut kun vartija kantoi kainalossa sen sisälle vankilaan, muut vartijat hoitivat sen toisen vangin enemmän ihmismäisesti. Vartija kun tuli takaisin niin kertoi että antaa rauhassa makoilla ja vasta huomenna käydään kyselemässä kuulumisia.
oho, tulipa pitkää tekstiä kun innostuu:)