Re: USA:ssa kuolemaan tuomittujen rikokset
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2011 8:53 pm
Yhdysvalloissa ongelmana ei ole kuolemantuomio vaan oikeuskäytäntö. Todistustaakka näet ei ole syyttäjällä vaan syytetyllä. Syyttäjä syyttää aina kun voi, ja on yhdentekevää kuka vankilaan joutuu, kunhan sinne joku joutuu. Ja yleensä sinne on joku laitettava, muuten amerikkaisille ei tule sellaista tunnetta että oikeus on tapahtunut, kuten vaikka Michael Jacksonin lääkärin tapauksessa.
Syyttäjien esimies on piirisyyttäjä, mikä on poliittinen virka. Virkaa varten on vaalit ja menestynein, eli sellainen jolla on eniten päänahkoja vyöllään voittaa. Syyttäjiä siis suoranaisesti hyödyttää nostaa syyte aina. Ainoa peruste jättää syyte nostamatta on pelko kasvojen menetyksestä. Maassa onkin eniten populaatiota vankilassa suhteutettuna väkilukuun, enemmän kuin edes menneessä Neuvostoliitossa. Yli kaksi miljoonaa telkien takana ja käsittämätön määrä jailissa eli putkassa sekä ehdonalaisessa.
Usassa syyttäjä siis nostaa syytteen oli heppu tehnyt rikosta tai ei. Syyllisyys todetaan monimutkaisessa prosessissa jossa syyte voidaan hylätä esim pilkkuvirheen takia. Näinhän ei meillä toimita. Ja koska syyttäjän virka on poliittinen, ylemmän virka-aseman omaava voi ohjata syyttäjän toimintaa. Omalle urakehitykselle ei haluta heittää kapuloita rattaisiin. Esimerkkitapauksia ovat esim. Clintonin ajojahti republikaanien keksittyä että presidentti voidaankin kaataa pelkässä rikosoikeudessa, tai Bushin ohjailema näytösoikeudenkäynti Lewis "Scooter" Libbylle, jonka Bush myös sitten armahti.
Köyhällä on kuitenkin maailman rikkaimmassa maassa hankalat oltavat, syyttäjä kun tekee kaikkensa mustamaalatakseen syytetyn puolustajat. Mitätöiviä argumentteja ovat esim salarakkaat. Kuinka sellainen henkilö jolla on salarakas voi koskaan puhua totta. Syyttäjä eli valtio voi marssittaa keitä tahansa asiantuntijoita todistajanaitioon jolloin puolustuksen täytyisi tehdä vastaveto - mutta mistä rahat? Valtio korvaa syytetylle ainoastaan oikeusavustajan.
Mustaihoinen köyhä on todennäköisin linnaan lähtijä, kun taas rikas valkoihoinen harvemmin. Ensin päätetään syyllisyydestä ja sitten uusi kierros siitä laitetaanko kaveri hengiltä.