Sivu 2/2

Re: Itsemurhat laskussa

Lähetetty: Su Tammi 01, 2012 12:22 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Perinteisesti "vaikeiden aikojen" kuten laman tai laskusuhdanteen aikana itsemurhat vähenevät ja nousukauden aikana yleistyvät. Tutkijat uskovat yhteisten vastoinkäymisten kuten vaikkapa joukkotyöttömyyden jollain tapaa vähentävän epätoivon tunteita.

Re: Itsemurhat laskussa

Lähetetty: Ke Tammi 11, 2012 12:09 am
Kirjoittaja NapalmLolita
Nuorisokulttuuri on nykyisin aivan sairasta haistapaska-meininkiä, etenkin netissä se vielä kärjistyy, ja väkisinkin tulee ajateltua että noista ei kyllä vastuullisia aikuisia kasva koskaan, niin kliseistä kuin tällainen varmasti onkin. Joten en siinä valossa yhtään ihmettele että nuorten itsemurhat lisääntyvät, tai että kouluammuskelut sattuivat 20-00-luvun lopulla eikä vaikka 1990-luvulla. Nuoren ihmisen syyt vihata kaikkia ihmisiä ympärillään ovat paremmat kuin koskaan.

Re: Itsemurhat laskussa

Lähetetty: Ma Maalis 26, 2012 10:03 am
Kirjoittaja Tiina
Tämä on pari vuotta vanha uutinen, mutta törmäsin tähän youtubessa, kun siellä on muistosivu tälle 14-vuotiaalle. Koulukiusattu lapsonen, joka päätti päivänsä näin. Aika hurjaa. :(



Nuorten itsemurhat jyrkässä kasvussa
Keskiviikko 16.12.2009 klo 14.36
Pitäjänmäen kuolonsyöksyssä menehtynyt 14-vuotias tyttö on tiettävästi itsemurha-aallon nuorin uhri.


Sunnuntai-iltapäivänä kerrostalokuiluun hypänneen tytön ystävät toivat paikalle kynttilöitä, kuvia ja muistotekstejä. (EERO LIESIMAA)

Miten nuorten itsemurhia voitaisiin ehkäistä?

Kerrostalon rappukäytävässä sunnuntaina sattuneen kuolonsyöksyn syyksi on paljastumassa itsemurha. Tapauksen tuntevat henkilöt vahvistavat, että kuolema oli itse aiheutettu. Lisäksi IRC-gallerian muistokirjoituksista ilmenee selkeästi tytön ystävien järkytys tämän yllättävästä päätöksestä päättää päivänsä.

7. kerroksen rapputasanteelta hypännyt 14-vuotias koulutyttö on Iltalehden tietojen mukaan tämän vuoden synkkien itsemurhatilastojen nuorin tekijä Helsingissä.

Tapausta tutkiva rikosylikomisario Kari Tolvanen ei kuitenkaan suostu vahvistamaan Pitäjänmäen tragedian syytä. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä tavanomaisena, salassa pidettävänä kuolinsyyn tutkintana.

Poliisi kuitenkin sanoo, että itse tapahtumaan ei liity rikosta tai muita henkilöitä.

Nuorten määrä tuplaantunut

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö julkisti keskiviikkona tiedon, jonka mukaan tämän vuoden aikana peräti neljä alle 18-vuotiasta on surmannut itsensä pääkaupungissa. Muualla maassa heitä oli 12.

18-vuotta täyttäneitä itsemurhan tekijöitä oli kaksinkertainen määrä.

Nuorin uhreista oli poliisin mukaan 14-vuotias.

Viranomaiset pitävät tilannetta huolestuttavana, sillä pelkästään Helsingissä luvut ovat yli kaksinkertaistuneet viime vuosista.

- Tähän mennessä alle 18-vuotiaita on ollut enimmillään yksi tai kaksi vuodessa. Viime vuonna heitä ei ollut lainkaan, kertoo rikosylikomisario Tolvanen.

Suuri joukko vammautuneita

- Näissä luvuissa eivät ole mukana epäonnistuneiden yritysten tehneet eivätkä niiden vuoksi loppuiäkseen vammautuneet. Ei myöskään tytöt, jotka ovat jääneet henkiin ranteittensa viiltelyn jäljiltä, Tolvanen huomauttaa.

Hän on erityisen huolissaan siitä syystä, että valtaosa nuorten itsemurhista on tehty päättäväisesti, selvin päin ja vakaan harkinnan jälkeen.

- Kyse ei ole mistään hetken mielijohteesta, Tolvanen sanoo.

- Vanhempien olisi syytä havahtua lastensa poikkeavaan käytökseen, kuten vetäytymiseen ja eristäytymiseen, hän huomauttaa.

Selonteoista tekoihin

Rikosylikomisario Tolvanen perää kovin sanoin myös yhteiskunnan vastuuta.

- Selontekoja ja ohjelmia on tehty, paperia tuotettu. Itsekin olen istunut noissa työryhmissä. Nyt olisi kuitenkin aika ryhtyä toimiin operatiivisella tasolla, Tolvanen sanoo.

Hänen mukaansa on kysymys resursseista ja niihin satsaamisesta.

- Nuorten psykiatrisiin palveluihin on valtavan pitkät jonot. Monessa tapauksessa vanhemmat ovat yrittäneet hakea lapselleen apua, mutta eivät ole saaneet.

Re: Itsemurhat laskussa

Lähetetty: To Marras 15, 2012 6:22 pm
Kirjoittaja Tiina
Päivitystä aiheeseen...


Itsemurhissa synkät luvut Suomessa - neuvottelukunta vaatii toimia
Torstai 15.11.2012 klo 16.48

Suomessa tehdään itsemurhia lähes kaksi kertaa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta vaatii, että Suomeen laaditaan uusi ohjelma, jolla itsemurhakuolleisuus saataisiin pohjoismaiselle tasolle vuoteen 2018 mennessä.

Suomessa oli 1980-90-lukujen vaihteessa maailman ensimmäinen itsemurhien kansallinen ehkäisyhanke. Nyt ohjelman hyvät käytännöt ovat neuvottelukunnan mukaan jääneet unohduksiin.

Neuvottelukunnan mielestä ehkäisyohjelmaa laatimaan olisi asetettava laajapohjainen työryhmä. Työryhmä selvittäisi muun muassa, miten matalan kynnyksen kriisiapua saataisiin tarjolle tasapuolisesti koko maahan.

Viranomaisten tiedot ja taidot mielenterveysasioissa vaativat myös kohentamista. Syrjäytymisen ehkäisy on tärkeä osa myös itsemurhien ehkäisyä, neuvottelukunta katsoo.