Kyllä! Kyllä kannustaa. Toki sana syrjäytyminen antaa mielikuvan siitä, että kyseessä on henkilö, jonka sosiaalinen elämä rajoittuu oman kodin, lähikaupan ja lähipubin alueelle eikä henkilö yksin kykenisi mihinkään. Näitäkin on - niin omasta halustaan kuin osaamattomuutensa, laiskuutensa takia sekä yksinkertaisuutensa takia. Heille riittää perustoimeentulo ja erilaiset mahdolliset muut tuet.
Miksi mennä töihin? Esimerkkilaskelma:
Kelan laskurin mukaan jos asuu yksin ja maksaa vuokraa 500€/kk 35m2:n kämpästä Tampereella ja tienaa edellämainitun 1150€/kk, asumistukea myönnetään 88,52€/kk. Verojen jälkeen jää yhteensä noin 960€/kk?
Peruspäivärahalla oleva taas saisi samassa kämpässä asuen asumistukea 302,12€/kk. Eli yhteensä siis ehkä 690€/kk, jos oletamme että asumistuesta vähennetään niinikään noin 20% ennakonpidätys.
Erotus on siis arvion mukaan 960 - 690 = 270€/kk työtätekevän hyväksi. Ottaen huomioon, että peruspäivärahalla elävä on oletettavasti oikeutettu jonkinasteiseen toimeentulotukeen halutessaan ja että työssäkäyvällä kuluu rahaa työmatkoihin jne, niin eipä siihen tosiaan paljon kannustinta jää.
Toinen laskelma - jonka jokainen voi itse laskea - on 8 lapsen somaliäiti, joka asuu "avioerossa" miehestään, saa lapsilisiä summan x, asumistukea summan y, elatusmaksuja summan a, asuu yleensä Itä-Helsingissä neljän huoneen ja keittiön asunnossa. Vuokran suuruus summa ihan sama, ei maksa sitä itse. Muut elämisen kulut; lääkkeet, terveyskeskusasioinnit, kotimatkat Somaliaan, lasten polkupyörät, pleikkarit yms. summa x. Aviomiehen elättäminen kaupungin ja Kelan varoista summat x, y ja z. Asuu kuitenkin vaimonsa luona ja kaupungin hänelle tarjoaman asunnon on aviomies vuokrannut omavaltaisesti eteenpäin ja saa siitä summan x.
Niasen tulot kuukaudessa noin 4000 euroa sekä ilmainen asunto. Miehen tulot kuukaudessa 800 euroa plus saamansa vuokratulot kaupungin omistamasta asunnosta noin 500 euroa.
Yhteistulot perheessä yli 5000 euroa tekemättä mitään, laittamatta rikkaa ristiin yhteiskunnan hyväksi! Ei heitä vittuakaan kiinnosta jonkun Nokia irtisanomiset, paperitehtaan lopettaminen, nuorten syrjäytyminen. He elävät maassa, jossa "eläminen on ilmaista".
Edellä mainitun kaltaisia perheitä on Suomessa jo tuhansia. Määrä ei ole laskemaan päin.
Onhan jopa KKO todennut, että väärillä henkilötiedoilla maahantullut etiopialainen nainen, joka sai erilaisia yhteiskunnan tukia yli 30 000 euroa vuodessa on oikeutettu pitämään saamansa rahat, eikä niitä tule periä takaisin. Siinä sitä on kannustinta ihan tarpeeksi vapaaehtoiseen syrjäytymiseen yhteiskunnasta.
Kuka voi vielä tuon jälkeen sanoa, että KKO:n päätöksiä etnisen taustaan tai uskontoon liittyvisstä päätöksistä voi ottaa todesta? vert. tapaus Halla-aho.
Kannattaako lähteä joka aamu ja uhrata osa elämästään jossain hikisessä verstaassa, kuppilan keittiössä, kaupan kassalla, paskavaippojen vaihtajan sairaalassa tms? Mikäli tuo esimerkin somalinainen katsoisi arvolleen sopivaksi mennä töihin saamansa tuet putoaisivat. Mikäli tuo aviomies menisi töihin tukensa putoaisivat. Hei c´mon. Kyllä yhteiskunta kannustaa - suorastaan tyrkyttää - syrjäytymään ts. jäämään pois työelämästä.
-Olemme luoneet hirviön nimeltä hyvinvointiyhteiskunta!
Yhä vähempää osaa kansasta paskaduuni kiinnostaa. Osa näistä työpaikoista ja -aloista kokee ikuista työvoimapulaa, osaan niistä saadaan maahanmuuttajia töihin, lehtien repiessä heistä etusivun otsikoita kuinka paskaduuni ei suomalaisille enää kelpaa ja ilman maahanmuuttajia Suomi pysähtyy.
Maahanmuuttajien viisi yleisintä ammattia: siivooja, myyjä, moottoriajoneuvon kuljettaja, tarjoilija ja rakennustyöntekijä. Viisi heikosti palkattua alaa ja juuri ne viisi alaa, missä esiintyy eniten harmaata taloutta.
- Pitää ensisijaisesti kuitenkin muistaa, että Suomi olisi pysähtynyt jo aikoja sitten jos ulkomaiset kuluttajat eivät olisi ostaneet Suomessa valmistettuja tuotteita ja palveluita. Ulkomaalaiset ovat siis jo pelastaneet Suomen.
No niin, nyt sain rakennettua aasinsillan "työvoimapulaan" ja sen varjolla toteutettavaan massiiviseen maahanmuuttoon ja hullunkuristen perheiden yhdistämiseen sekä siihen kuinka Suomi kestää jatkuvan huoltosuhteen heikkenemisen valtion yhä huimaa vauhtia lisääntyvän velkataakan. Pian suurin menoerä Suomen budjetissa on korkomenot!
Yhteiskunta tulee romahtamaan nopeasti. Edes puolia nykyisestä hyvinvointiSuomesta tule säilymään. Tuet minimoidaan tai ne loppuvat kokonaan joiltakin osin. Sen jälkeen kelpaa duuni kuin duuni.
Kuka on syyllinen? En tiedä, mutta ei sitä ainakaan edesauta että tälläisiä lausahduksia on aikoinaan virkamiesten suusta kuultu:
"Tänne muuttava 21-vuotias ulkomaalainen on 700000 markan 'arvoinen', koska hänellä on jo kasvatus- ja peruskoulutus. Sitä ei Suomen enää tarvitse maksaa."
Tuo yo. on lausuttu vuonna 1990, jolloin ensimmäiset somalit tulivat Suomeen.
Mitä pitäisi tehdä? Yhdestä paikasta ei voi nipistää 20 miljardia vuodessa, mutta kun niitä kohteista on tuhansia, niin jo alkaa säästöä löytyä. Sitä on löydyttävä!
1) Pakolaisten ja humanitaarisistä syistä maahanmuutaneiden asuminen ei saa enää olla automaattista pk-seudulle tunkeutumista! Miksi? Eilen meediassa kerrottiin laajalti että asumiskustannukset tulevat seuraavan viiden vuoden aikana nousemaan noin 10 prosenttia. On mielipuolista touhua asuttaa ikuisesti tuottamattomia ihmisiä veronmaksajien kustannuksella asumiskustannuksiltaan Suomen kalleimmalla alueella.
2) Ulkomaalaisten ilmainen opiskelu on tullut tiensä päähän. Mitä järkeä on kouluttaa Suomessa vuosittain tuhansia kiinalaisia ilmaiseksi. Valmistuttuaan he muuttavat Kiinaan, joka on eräs pahimmista kilpailijoista ja täällä ilmaiseksi koulutetut käyttävät oppimaansa meitä vastaan. Nigerialaiset ja muut Afrikasta tulleet "opiskelevat" lähinnä saadakseen jostain suomalaisen tai pysyvän oleskuluvan omaavan naisen/miehen, jotta pääsevät lihapatojen ääreen.
3) Ihmisten "hyysääminen" on lopetettava. Nyt ihmisillä ei käytännössä ole enää vastuuta itsestään. Vastuu on ulkoistettu. Kaikki tuet on lopetettava. Asumistukien loppumisen jälkeen vuokrataso putoaisi arvioni mukaan noin 40 prosenttia. Lapsilisät lopetetaan. Ihminen joka haluaa tehdä enemmän kuin yhden lapsen joutuu maksamaan veroa. Yhden lapsen malli on sitä paitsi kaikkein ekologisin valinta. On hölmöä, että Suomessa töissä olevan virolaisen Virossa asuva lapsi saa Suomesta maksettua lapslisää.
4) Eläkekatto, max 10 000 e / kk. Sellaista ihmistä ei ole vielä syntynytkään, jonka vapaa-aika olisi niin arvokasta että sitä pitäisi rahoittaa yli tuon summan.
5) Julkisen hallinnon voimakas alasajo. Etusijalla kaikki mikä liittyy ihmisen hyysäämiseen. Laskelmieni mukaan noin 60 prosenttia julkisen hallinnon työpaikoista tulee lopettaa viiden vuoden sisällä.
6) Kehitysavun lopettaminen. Se on suorastaan mielipuolista rahanjakoa. Sambian paskahuussit, Tansanian kaivot, Etiopian nälänhätä. Ei kiinnosta. Jos Etiopia ei osaa muuta kuin lisääntyä ja ulkoistavat elatuksen muulle maailmalle, niin se on väärin.
7) Eduskunnan menojen sekä puoluetuen karsiminen.
Ministeriöiden hehkuttaessa maahanmuuton välttämättömyyttä he kuitenkin autuaasti unohtavat - samaan nippuun virkamiesten, humanistien kanssa lasken lähes jokaisen suomalaisen sanomalehden päätoimittajan; kaikki heidät on valjastettu rummuttamaan monikulttuurin ihanuutta, ikuista työvoimapulaa ja Halla-ahon pahuutta.
Ohessa yksi limboista:
Ministeriöltä varoitus: Vakava työvoimapula uhkaa!
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) varoittaa Suomea nopeasti uhkaavasta työvoimapulasta.
Vuoteen 2020 mennessä Suomeen tarvitaan ministeriön teettämän tutkimuksen mukaan runsaat 150 000 uutta työntekijää.
Työntekijät eivät kehittämispäällikkö Pekka Myrskylän mukaan riitä korvaamaan työstä poistuvien joukkoa, jos työllisyysaste pysyy nykytasolla. Jotta avautuvat uudet työpaikat voitaisiin täyttää, pitäisi Suomen työllisyysasteen nousta 75 prosenttiin nykyisestä 68 prosentista.
1.2.2012
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012020 ... 9_uu.shtml
Ja sitten tähän päivään: Nokia vähentää Suomesta 3 700.
Suomesta on loppunut kymmeniä tuhansia teollisia työpaikkoja muutaman viimeisen vuoden aikana. Jokainen on näitä uutisia lukenut. Mitään ei ole tullut tilalle. Yhteisöverojen määrä tulee muutaman vuoden sisällä romahtamaan.
Kuinka kummassa kukaan enää voi luulla, että meille tulee jonkinlainen työvoimapula? Toki voimme työllistää somaliankielentulkkeja, pakolaishallinnon virkamiehiä, syrjinnän vastaisia mietintäkomiteoita... Mutta ei tälläiset työpaikat tuo Suomeen yhtään lisää rahaa. Päinvastoin.
Lisäksi pitää muistaa, että nyt Suomeen suuntautuva etninen turismi sekä maahanmuutto on kasvavassa määrin sosiaaliperusteista pullon- , kuparin- ja irtaimen "keräämisen", kerjäämisen, "paperittomuuden", turvapaikanhaun ja "opiskelun" nimissä tapahtuvaa yhteiskunnalle ja kansalaisille suoraan että epäsuorasti kalliiksi tulevaa kestämätöntä kehitystä.
Suomen ”muuttovoitto”
Suomeen muutti viime vuonna alustavien tilastojen mukaan 28 250 henkilöä ja Suomesta pois 12 470 henkilöä. Erotus oli siis 15 780 uutta asukasta, mikä oli historiallinen ennätys. Tätä erotusta sanotaan ”muuttovoitoksi” ja se vastaa noin neljäsosaa samana vuonna syntyneestä suomalaisten ikäluokasta (59 961), joten se on keskeisin syy väkilukumme kasvulle.
Termi muuttovoitto on aavistuksen harhaanjohtava. Voitto viittaa yleensä johonkin saavutettuun menestykseen tai etuun. Maahanmuuton suhteen asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että enemmän olisi automaattisesti parempi. Maahanmuuton suhteen laatu tuo kaikki hyödyt, kun taas määrä itsessään lähinnä kasvattaa ongelmia.
2000-luvun alkuvuosien yleisin poliittinen mantra oli Suomea 2010-luvulla uhkaava massiivinen työvoimapula, ja yleisimmin vaivaan tarjottu lääke oli yhtä massiivinen maahanmuutto. Puhuttiin usein 300 000–500 000 pikaisesti tarvittavasta maahanmuuttajasta. Siinä sivussa kaikki tätä ajatusta epäilleet leimattiin surutta rasisteiksi. Vuosien ajan työvoimapulaa hokivat niin maamme johtavat poliitikot kuin isoimpien lehtien päätoimitukset. Nyt väistämätön työvoimapula on ilmeisesti peruutettu, eikä asiasta vuosiin ole kuulunut enää mitään.
Ja missä nämä työvoimapulaa julistaneet väärät profeetat nyt ovat? Suomen johdossa, totta kai. Jyrki Katainen oli eräs keskeisimpiä työvoimapulan rummuttajia. Pahinta on, etteivät nämä visionäärit ymmärtäneet edes erotella maahanmuuttoa työperäiseen ja ns. humanitaariseen, vaan totesivat vain yleisesti Suomen tarvitsevan valtavasti maahanmuuttajia. Ikään kuin maahanmuuton laadulla ei olisi mitään vaikutusta siihen, pystytäänkö sen avulla täyttämään mahdolliset vajeet työmarkkinoilla.
Minkäänlaista järjestelmällistä maahanmuuttopolitiikkaa, kuten esimerkiksi työvoiman tarpeeseen, ja tulijoiden koulutukseen sekä ikään perustuvaa pistejärjestelmää ei ole rakennettu. Suomeen vain lipuu ihmisiä erilaisten kansainvälisten sopimusten perusteella, ja me seuraamme tapahtumia vierestä. Esimerkiksi viime vuonna Suomesta oleskeluluvan saaneista vain pieni osa tuli maahan työnteon takia.
Suomen työvoimareservissä on massiivinen määrä kongolaisia, sudanilaisia, somalialaisia, marokkolaisia, mustalaisia, suomalaisia, venäläisiä, virolaisia... Kuinka kauan he odottavat?
Lähteinä mm.
http://www.sampoterho.net/?p=498
http://hommaforum.org/index.php/topic,1 ... #msg999348