Sivu 2/2

Re: Vauvalle tehtiin väkivaltaa - vanhemmat vapautettiin

Lähetetty: Pe Touko 17, 2013 2:02 pm
Kirjoittaja elli72
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Edelleenkään ei ole mitään tietoa siitä, että kumpi on syyllinen. Voihan olla vaikka niin, että toinen vanhemmista on tehnyt väkivaltaa ja toinen on yrittänyt jopa puolustaa lasta, mutta häntäkin on hakattu ja uhkailujen takia hän ei uskalla kertoa totuutta. Olisiko tällöin oikein rangaista myös henkilöä, joka on todellisuudessa uhri eikä suinkaan ole millään tavalla halunnut pahaa lapselleen?
No siinä on kyllä saanut aika tavalla uhkailla, jos toi toinen osapuoli olisi suostunut huostaanottoonkin. On siis ennemmin menetteänyt lapsensa kuin kertonut mitä todellisuudessa on tapahtunut.

Ihan oikein että huoltajuus on otettu pois. Tämä olisi ollut niitä tapauksia joissa myöhemmin olisimme saaneet lööpeistä lukea kuinka lasta on kidutettu jne. Mielestäni olisi ihan kohtuullista että kumpikin saavat rangaistuksen jos ei kerran suostuta kertomaan mitä kukakin teki. Ainakaan lastaan nämä ihmiset eivät ole rakastaneet. toivottavasti tuo huostaanottopäätös myös pitää.

Re: Vauvalle tehtiin väkivaltaa - vanhemmat vapautettiin

Lähetetty: Pe Touko 17, 2013 10:39 pm
Kirjoittaja Cate Archer
Uskomatonta syyttää koiraa :shock:

Meillä on iso koira joka painaa 4 kertaa enemmän kuin lapsi ja vaikka kolareita sattuu niin koskaan ei ole mitään murtunut. Ja jos on iso koira hoidassa ja kuukauden ikäinen lapsi niin kuka jättää ne valvomatta? Tai kuka yleensä ottaa koiraa hoitoon jos on just saanut vauvan. Noin pienen vauvan luuthan on vielä aika kimmoisia eivätkä murru niin helposti kun vanhemman joten ihmettelen kumpi vanhemmista puhuu jaskaa.

Re: Vauvalle tehtiin väkivaltaa - vanhemmat vapautettiin

Lähetetty: Ke Loka 23, 2013 3:25 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Korkein oikeus ei pitänyt uskottavina vanhempien selityksiä, että koira olisi aiheuttanut lapsen vammat. Vammojen syntytapa jäi kuitenkin mysteeriksi, joten KKO hylkäsi tänään antamallaan päätöksellä syytteet.

Tuomiolauselma: http://www.kko.fi/63543.htm

Re: Vauvalle tehtiin väkivaltaa - vanhemmat vapautettiin

Lähetetty: To Loka 24, 2013 12:58 am
Kirjoittaja Kaizer Sose
Helvetin erikoinen tuomio. Jos ei pystytty näyttämään että koira olisi syyllinen ja kuitenkin vanhemmat olleet paikalla vammojen sattuessa niin eikö vanhempia nyt olisi voinnut syyttää vaikka huonosta lapsen vahtimisesta. Tiedän. sellaista syytettä ei ole olemassakaan kuin paska vanhemmuus.

Re: Vauvalle tehtiin väkivaltaa - vanhemmat vapautettiin

Lähetetty: Pe Loka 25, 2013 12:35 pm
Kirjoittaja Atlanta
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Edelleenkään ei ole mitään tietoa siitä, että kumpi on syyllinen. Voihan olla vaikka niin, että toinen vanhemmista on tehnyt väkivaltaa ja toinen on yrittänyt jopa puolustaa lasta, mutta häntäkin on hakattu ja uhkailujen takia hän ei uskalla kertoa totuutta. Olisiko tällöin oikein rangaista myös henkilöä, joka on todellisuudessa uhri eikä suinkaan ole millään tavalla halunnut pahaa lapselleen?
Juuri näin. Kerrankin Pasuunan kanssa samaa mieltä.
Epäilen, että kysessä oli helvetin kipeä parisuhde. Isä oli mustis pienokaiselle, koska vaimon aika meni lapsen kanssa. Vaimo ei ehtinyt lirkutella eikä kiinnittää kaikkea huomiota häneen. Ja vielä pelko, että vaimo rakastaa lasta enemmän kuin häntä. Ei tullut mieleen, että rakkaus lapseen on toisenlaista kuin rakkaus kumppaniin.
Mies on voinut olla väkivaltainen muutenkin. Käyttäytynyt uhkailevasti ym.
Mutta hyvä, että vauva otettiin pois.
Koiraa on turha syyttää. Yleensä ne koirat suojelevat lasta.

Re: Vauvalle tehtiin väkivaltaa - vanhemmat vapautettiin

Lähetetty: To Marras 21, 2013 1:58 pm
Kirjoittaja Propper
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201311 ... 2_ul.shtml

On tietenkin oletettava, että murtumien ilmaantuminen jatkuisi huostaanoton jälkeenkin, sikäli kuin tästä olisi kysymys.

Re: Vauvalle tehtiin väkivaltaa - vanhemmat vapautettiin

Lähetetty: To Marras 21, 2013 4:06 pm
Kirjoittaja Kaizer Sose
Kyllä toi että koirat suojelee lapsia on ihan suoraan jostain Lassie elokuvasta eli urbaania legendaa. Eri asia on jos on koulutettu vahtimaan lasta mutta ei se mihinkään koiran perus luonteeseen kuulu.

Re: Vauvalle tehtiin väkivaltaa - vanhemmat vapautettiin

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 3:59 pm
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Kaizer Sose kirjoitti:Kyllä toi että koirat suojelee lapsia on ihan suoraan jostain Lassie elokuvasta eli urbaania legendaa. Eri asia on jos on koulutettu vahtimaan lasta mutta ei se mihinkään koiran perus luonteeseen kuulu.
Se riippuu rodusta aikalailla. Toiset katsovat vauvan osaksi laumaa ja sen mukaisesti puolustavat. Jos ikinä törmäät koiraan joka lasta suojelee, älä herran tähden mene koskemaan lapseen, koira pitää ulkopuolista uhkana ja reagoi sen mukaisesti.
Pääasiassa koirat suhtautuu hyvin pitkämielisesti lapsiin.