Re: Hirvisaaren avustaja ehdottaa hihamerkkejä ulkomaalaisille
Lähetetty: Pe Huhti 13, 2012 7:04 pm
Hihamerkkijuttu osoittaa vain, miten typerää sakkia perussuomalaisten riveissä kulkee. James Hirvisaari on saanut sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja Jussi Halla-aho on tuomittu uskonrauhan rikkomisesta sakkoihin, nämä herrat sentään ovat parlamentaarikkoja. Eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo kärähti siitä, että oli hakenut äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen jäsenyyttä.
Jos tausta on tuollainen, hihamerkkikirjoittelua on turha väittää mauttomaksi pilaksi tai sarkasmiksi. Kirjoittajan poliittinen tausta huomioiden kirjoitus voidaan tulkita ihmiskunnan historian kamalimman ideologian ihannoinniksi.
On mielenkiintoista, miten persut yrittävät pitää porukkansa kasassa. Pyysalo selitteli hakemustaan päähänpistoksi, samoin tämä Hirvisaaren avustaja vetoaa päähänpistoon. Noita päähänpistoja on niin paljon, että tuskin kyse on enää pelkistä päähänpistoista. Soini ja Ruohonen-Lerner yrittävät kaikin keinoin säilyttää yhtenäisyyden. Sen verran heillä vielä on arvovaltaa, että nämä ihmiset peruvat sanojaan ja selittelevät todellisia ajatuksiaan päähänpistoiksi.
Mutta tuo porukkahan on jo kaatumassa omaan mahdottomuuteensa, joten onneksi heistä ei tälle maalle ole pysyvää harmia.