Sivu 2/2

Re: Miksi älykkäät päätyvät vankilaan?

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 5:00 pm
Kirjoittaja Rizzo
INES 7 kirjoitti:Täällä aika moni tunuu vastanneen kysymykseen, johon heillä itsellään ei ole mitään kosketuspintaa, kummastakaan päästä. Joten minäpä annan vastauksen, itselleni luonnollisesti helppoon kysymykseen.

Ensinnäkin poliisityö ei ole mitään Ahaa!-oivalluksia kuin murto-osaltaan. Suurin osa on ns. raakaa työtä. Mensalainen konna omaa vaikkapa ÄO:n 200. Jo kuudella peruspoliisilla saadaan ÄO-lukujen summaksi lähes tismalleen sama. Siihen vielä syyttäjä päälle ja ollaan kymmenysosakaupalla edellä. Silloin onkin jo mestaririkollinen (joita ei käytännössä ole kuin romaaneissa) kiipelissä.
Kosketuspintaa jostain päästä sinulla saattaa olla, mutta en aivan käsitä mitä tarkoitat vertauksellasi.

ÄO:sta puhuttaessa on oleellista tietää keskihajonta ja mitä sillä tarkoitetaan. Kaikilla (tietääkseni) keskihajonnoilla keskimääräinen älykkyys on n.100. Suomessa Mensan testeissä käytetään nykyään keskihajontaa 15 ja Mensaan voi liittyä, jos tulos on yli kahden keskihajonnan päässä väestön keskimääräisestä älykkyydestä. Tämä siis tarkoittaa, että päästäkseen Mensan jäseneksi Suomessa testituloksen tulee olla vähintään 131 (tällä keskihajonnalla ei siis edes päästä 200:aan asti, huom!). Suurin osa väestöstä kuuluu normaalin älykkyyden sisälle, siis välille 80-120.

Eli millä perusteella kuuden peruspoliisin ÄO olisi sama kuin yhden mensalaiskonnan? Ei toimi.

Re: Miksi älykkäät päätyvät vankilaan?

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 5:18 pm
Kirjoittaja INES 7
Heh heh. Älykkyytenne ehei riitä, ei riitä, riitä, tä, tä? (kaikua).

Hohhohhoo! Olen Mestarimieli, olen paha/pahuus!

Noniin: Mensalaisuus ei riitä siis oikeassa elämässä paljon mihinkään ja kuusi poliisia kyllä (tyhmempinäkin) yleensä ratkoo ajan kanssa rikoksen kuin rikoksen. Keskihajonnalla ajateltuna ainakin.

Re: Miksi älykkäät päätyvät vankilaan?

Lähetetty: Ma Huhti 23, 2012 12:30 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Aika moni ns. älykkäistä konnista jää kiikkiin ylimielisyyttään. Pidetään itseään niin tärkeänä et täytyy häärätä joka tasolla vaikka ei olisi pakko.
Uskoisin et kyllä tässäkin maassa on joku kappale älykköjä jotka ei ole jäännyt koskaan kiinni. Vaikka niitten juttuja olisi tutkinut 6 kengänkoon tutkijat.