Sivu 2/6
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: Su Kesä 03, 2012 6:28 pm
Kirjoittaja hannu2hanhi
Joidenkin ketjun kirjoittajien ajatukset voisi tiivistää jotenkin näin:
1. Kansalaisella on vapaa oikeus käyttäytyä päihtyneenä aggressiivisesti.
2. Kansalaisella on vapaa oikeus vastustaa aggressiivisesti käyttäydyttyään järjestyksenvalvojia ja poliiseja.
3. On viranomaisten eli tässä tapauksessa poliisin ja ambulanssihenkilökunnan syy, että miestä ei viety lääkäriin, vaikka kaikesta päätellen poliisi ja ambulanssihenkilökunta arvioivat hänen tarvitsevan lääketieteellistä hoitoa. Kansalaisella on täysi vapaus kieltäytyä terveyteensä kohdistuvasta hoidosta, mutta kuitenkin viranomaiset ovat vastuussa siitä, että hänen terveyttään ei hoidettu. Henkilön omalla aggressiivisella hoidon vastustamisella ei ole mitään merkitystä.
4. Poliisi ei saa käyttää voimakeinoja, vaan voimakeinot ovat yksittäisen Suomen kansalaisen perusoikeus. Lähtökohtaisesti kyse on rikoksesta, jos poliisi käyttää voimakeinoja, tässä tapauksessa etälamautinta. Etälamautin, pistooli, käsiraudat ja pamppu on tarkoitettu vain koristeiksi poliisin asustuksessa.
5. Poliisit pitäisi siivota kokonaan pois tästä maasta. He suorastaan uhkaavat kansallista arvokasta traditiotamme eli humalassa riehumista. Humalassa riehuminen on pyhä asia, johon ei kosketa! Se on yhtä pyhä oikeus kuin humalassa autoilu!
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: Su Kesä 03, 2012 6:29 pm
Kirjoittaja seppoilmari
Säilytystiloissahan on kamerat mutta ei olisi ensimmäinen kerta kuin nauhat "mystisesti" katoavat, toki ne pysyy tallessa jos poliisi niitä tarvii.
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: Su Kesä 03, 2012 6:34 pm
Kirjoittaja truthoutthere
liian monesti mennään siitä mistä aita on matalin ja nyt kävi niin että henki lähti. poliisit pahoinpitelee paljon ihmisiä ja kohtelee kaltoin vaikka niiden pitäisi olla esimerkillisiä mutta näillä mennään ja joku voi poliisista pitää minä en.

Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: Ma Kesä 04, 2012 12:31 am
Kirjoittaja mineraalimies
Sitä saa mitä tilaa.. Poliisin kanssa muutaman kerran asioineena tiedän sanoa että kaikki menee hyvin kun noudattaa käskyjä eikä ala soittamaan suutaan.
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: Ma Kesä 04, 2012 1:27 pm
Kirjoittaja Väktare
seppoilmari kirjoitti:Säilytystiloissahan on kamerat mutta ei olisi ensimmäinen kerta kuin nauhat "mystisesti" katoavat, toki ne pysyy tallessa jos poliisi niitä tarvii.
Ompas taas väsynyttä läppää jota ei edes moderoida pois. Tälläiset asenteelliset väittämät ilman mitään todisteita ovat typeriä. Onko seppoilmarin käytävä jokaisessa ketjussa kertomassa poliisivastaisuutensa? Mitään muuta annettavaahan kommenteissasi harvoin on.
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: Ma Kesä 04, 2012 9:59 pm
Kirjoittaja RealPitti
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Aivan. Totta kai Vantaan poliisin kymmenillä (vai sadoilla) työntekijöillä on kaikilla psyykkisiä ongelmia. Ja luonnollisesti et ollut tehnyt mitään vaan kävelit vain rauhassa kadulla kun sekopäinen poliisi ampui sinua syyttä suotta taserilla. Näinhän se menee.
Olitko paikalla vai mistä tiedät, että henkilö oli nimenomaan sellissä kun häntä ammuttiin taserilla?
Itse asiassa kävelin kadulla korvakuulokkeet päässä kun taserilla ammuttiin selkään
Löytyy edelleenkin Helsingin poliisissa kirjattu rikosilmoitus tuosta tilanteesta, en viitsi julkisesti kertoa koko juttua.
Väktare kirjoitti:seppoilmari kirjoitti:Säilytystiloissahan on kamerat mutta ei olisi ensimmäinen kerta kuin nauhat "mystisesti" katoavat, toki ne pysyy tallessa jos poliisi niitä tarvii.
Ompas taas väsynyttä läppää jota ei edes moderoida pois. Tälläiset asenteelliset väittämät ilman mitään todisteita ovat typeriä. Onko seppoilmarin käytävä jokaisessa ketjussa kertomassa poliisivastaisuutensa? Mitään muuta annettavaahan kommenteissasi harvoin on.
Poliisi vankilan vartija kenties?
Mä olen puolueeton omasta mielestä, suomen poliisi on kohdellut mua oikeudenmukaisesti kuin vertaa moneen muuhun paikkaan mutta silti Vantaan poliisin toimintaa on syytä arvostella

Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: Ti Kesä 05, 2012 6:33 pm
Kirjoittaja seppoilmari
Väktare kirjoitti:seppoilmari kirjoitti:Säilytystiloissahan on kamerat mutta ei olisi ensimmäinen kerta kuin nauhat "mystisesti" katoavat, toki ne pysyy tallessa jos poliisi niitä tarvii.
Ompas taas väsynyttä läppää jota ei edes moderoida pois. Tälläiset asenteelliset väittämät ilman mitään todisteita ovat typeriä. Onko seppoilmarin käytävä jokaisessa ketjussa kertomassa poliisivastaisuutensa? Mitään muuta annettavaahan kommenteissasi harvoin on.
Lue lisää niin saatat löytää ketjun jossa toivonkin lisää työstänsä kiinnostuneita poliiseja ja lisää määrärahoja
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=10&t=12923
Tuo "kadoneet nauhat" homma on valitettavasti omaa kokemusta ja täten eräs vakava ja peruuttamaton tapahtumaketju ei tule virallisesti selviämään ikinä, on vain sana sanaa vasten ja tietäähän tuon miten siinä käy kun ei ole sitä nauhaa todisteena kun se on "mystisesti kadonnut"
Onneksi omiesi viestiesi sisältö kruunaa ja hurmaa tämän palstan

että tsemppiä vaan
Edit: RealPitti veikkas poliisivartijaksi, en ole, ammattini on huomattavasti tylsempi enkä saa pamputtaa enkä kaasuttaa ketään
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: To Elo 08, 2013 5:02 pm
Kirjoittaja Chigurh
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... s-menehtyi
HS: Poliisi käytti etälamautinta kahdeksan kertaa Vantaalla, mies menehtyi
Paikalliset 8.8.2013 09:35 8 Kommentoi
09:35
Poliisi käytti etälamautinta kahdeksan kertaa runsaan vuoden takaisen Vantaan putkakuoleman yhteydessä, kertoo Helsingin Sanomat.
Kolmekymppinen mies kuoli Vantaan poliisiputkassa keväällä 2012. Asiasta käynnistettiin esitutkinta.
Rikosepäilyt koskivat tilannetta, jossa neljä poliisia ja yksi vartija yrittivät siirtää aggressiivisesti käyttäytynyttä miestä putkasta ambulanssiin.
Poliisi käytti lamautinta mieheen kahdeksasti minuutin aikana, kunnes miehen kädet ja jalat saatiin sidottua.
Kun ambulanssihenkilöstö tuli selliin, yksi poliiseista huomasi miehen olevan eloton. Miestä ei onnistuttu elvyttämään.
Lehden siteeraamien oikeuslääkärin lausuntojen mukaan miehellä oli sydänvaivoja. Varsinainen kuolinsyy oli sydämen liikakasvu, sydänlihaksen lievä paikallinen sidekudostuminen ja sydämen kammioiden laajentuminen.
Etälamauttimen käyttö vaikutti oikeuslääkärin arvion mukaan todennäköisesti epäsuotuisasti miehen tilaan ja saattoi siten myötävaikuttaa kuolemaan.
Esitutkinta kohdistui kahteen poliisiin, joista toinen käytti etälamautinta, ja toinen toimi kenttäjohtajana.
HS:n mukaan syyttäjä päätti viime perjantaina olla syyttämättä kaksikkoa kuolemantuottamuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Syyttäjä tulkitsee lausuntoa niin, ettei sähköiskujen vaikutuksesta ole varmaa näyttöä.
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: To Elo 08, 2013 5:48 pm
Kirjoittaja rokka
Kommentoimatta enempää oliko "uhri" käyttäytynyt miten, mutta järki vähäni sanoo, ettei ole oikein, että 30v mies kuolee lamauttimen edesauttamana POLIISIN toimesta. Ja miksi kahdeksan kertaa piti jysäyttää? Elikkä polliisin pitäs suojella kansalaisiaan, myös heiltä itseltään. Tuommoset lamauttimet joutas pois kuleksimasta. En osaa sanoa lääkettä millä agressiivisen, jopa sekavan ihmisen saa rauhottumaan. Tuskin väkivallalla ainakaan

Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: To Elo 08, 2013 6:57 pm
Kirjoittaja seppoilmari
"Poliisi käytti lamautinta mieheen kahdeksasti minuutin aikana, kunnes miehen kädet ja jalat saatiin sidottua." Tuommoinen ohjeistusko siitä käytöstä on annettu, lisää vaan kunnes putoaa ilman mitään rajoja?
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... s-menehtyi
Sairasta toimintaa syyttäjää myöten, saa siinä Paatero ja Räisänen ihmetellä että miksi luottamus poliisiin ja oikeusjärjestelmää on laskemassa.
Kuka haluaa saada sairaskohtauksen nykypäivänä kun apu on pelottavan useasti tämmöistä?
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: To Elo 08, 2013 7:27 pm
Kirjoittaja ruutikuokka
"Etälamauttimen käytöstä ei ole valvontakameran tallennetta, koska mies oli peittänyt paidalla sellinsä kameran." - Kuinkas sattuikin
http://www.hs.fi/kaupunki/Poliisii+k%C3 ... -art-new-6
Neljä poliisia ja vartija, eikä miestä saada siirrettyä...joo joo. Ja hyvin meni, sanoo syyttäjä sekä tv-sarjoilla aivopestyt kansalaiset... Mitä ny herkis hengittämästä, mutta sattuuhan näitä.
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: To Elo 08, 2013 7:42 pm
Kirjoittaja Tarantula
^ Eikä saada edes suljettua selliin takaisin ja odotettua apujoukkoja. Mies on myös joku supersankari koska kahdeksan etälamauttimen iskua minuutin aikana ei rauhoita häntä. Ei varmaan sitten kokeiltu paprikasumutetta edes väliin jos sillä olisi rahoittunut?
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: To Elo 08, 2013 8:26 pm
Kirjoittaja Kalistinpää
Olipa kohtuullisen heikko esitys taas vaihteeksi.
Mahtavatkohan nämä rotat tuntea tehneensä mitään väärin vai alkaako todellisuudentaju hämärtyä jo niin pahasti, että tällaiset tapahtumat pystyy hätkähtämättä selittämään itselleen?
Ei tarvitse olla edes syyttäjä ymmärtääkseen että mopo on karannut käsistä jos putkassa (!) ei kyetä neljän miehen voimin rauhoittamaan yhtä kuikkaa ilman taseria. Pitäisiköhän poliisivoimiin alkaa jälleen rekrytoida miehiä tyttösten ja poikasten sijaan?
Näin räikeästi oikeudentajun vastaiset syyttämättäjättämispäätökset nakertavat jo entuudestaankin vähäiseksi hupenevaa uskottavuutta.
Joku tuolla ylempänä piipitti nauhojen katoamisen olevan urbaania legendaa. Aahahahahahhaa!! Muistathan pian taas alkaa jännätä joulupukin tuloa. Ja tonttujen.
Tervettä miestä vietiin väkisin sairaalaan, mistäpä sitä olisi poliisin (ja syyttäjän)aivoilla arvannut älytä että olikin sairas.
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: To Elo 08, 2013 8:32 pm
Kirjoittaja seppoilmari
truthoutthere kirjoitti:joutui putkaan noin kello 24.00 perjantaina. lauantaina oltiin lähdössä noin kello 17 jälkeen viemään sairaalaan josta oli kieltäytynyt ja olisi ollut lähdössä kotiin ja lisäksi oli jo selvinnyt mutta tilanteesta tuli poliisin kanssa efimielisyys jonka seurauksena poliisi käytti egälamautinta joka aiheuttti kuolemaan johtaneen komplikaation. ihmettelen että eikö poliisi laitoksella ole henkilökuntaa viemään kaveria vaikka vähän vastustelisi varsinkin kun kaverilla jalka rikkija ei muuutenkaan ollut mikään 2metrinen hormoonimörkö.... eli poliisilta aivan turhaa ylimääräistä vallan/voiman käytttöä ja nyt kävi pahin... r.i.p j
Onkohan nuille kellonajoille mitään lehtileikettä tai muuta, juoppoputkahan on 8 h ja tuossa on kulunut n.17 tuntia kopissa ennen kuin henki lähti?
Tiesikö joku tai tunsiko joku tätä uhria, aika yleisesti leimattu hormoonien käyttäjäksi painon ja sydänoireiden vuoksi mutta eihän tuo välttämättä ole totta?
Kellonajat myös hieman epäselvä, monella palstalla luullaan että ollut riehunut humalassa mutta jos tuo 17 tuntia putkassa pitää paikkansa niin selvähän tuo on ollut.
Ilmeisen pitkä ja taitava henkilö kyseessä jos paitansa on katonrajaan kameran eteen saanut tiukasti laitettua ilman tartuntapintaa...
Re: Mies kuoli putkaan voimankäyttötilanteessa Vantaalla
Lähetetty: To Elo 08, 2013 8:56 pm
Kirjoittaja samiku
Tunsin uhrin, kohtuu hyvin.
Ei ollut bodari (165-170cm/~120kg) , ei käyttänyt hormoneita eikä minun tai omaisienkaan tietääkseen ollut sydänvikainen.